OPETTAJA. Vai eläkettä se Kalla odottaa?
POLIISI. Joo. Keisarin eläkettä.
KALLA (opettajan puoleen kääntyneenä). Joo. Ajattele, opettaja rakas,
millä minä elän nyt, kun olen vanhaksi tullut. Akka on kivulias...
pitää olla metesiinit juuri alvaria. Ja ne maksavat. Sitten minä
äijä-riepu. -- En minä paljoakaan enää jaksa. Eikä ole minulla
poikaakaan, kun Jumala korjasi sen piennä pois... pahasta maailmasta.
Kaarina se auttaa kyllä, mutta Kaarinakin voi mennä naimisiin... kaunis
päivä. Talo kaatuu päälle; kyllä lensmanni sen tietää. Hengenvaara
siinä on. Ei ole varaa laittaa, ei ole kykyä. Suurella vaivalla vedätin
Morttasen Pieran kanssa hirsiä ja latopuita toissa talvena. Ja arvaat
sinä, että velkaa minulle tuli... seitsemänkymmentä kruunua. Millä minä
ne maksan? Ei, Kuolema tulee meille äidin kanssa, jollei armollinen
esivalta astu väliin. -- Mutta nyt on pappi kirjoittanut keisarille ja
pyytänyt minulle eläkettä vanhuuden päiviksi, minulle, joka olen koko
ikäni tunturissa asunut ja majaa pitänyt... kulkijoille. Kievari minä
olen ollut, vaikka en olekaan nimismiehen kirjoissa, mutta kievari
sittenkin. (Pysähtyy hetkeksi). Missä olisivat kruununherrat olleet
yötä ilman minun taloani? Sanopas, poliisi, missä olisit ollut?
POLIISI. Kinoksessa olisi täytynyt nukkua.
PASTORI (keskeyttää kirjoituksensa; syrjään). Voi hyvänen! Sille
pitäisi sanoa totuus.
KALLA. Kas niin, kinoksessa. Mutta olet pötköttänyt Tarvannon
pirtissä... heinävuoteella. Kas niin. (Pastorin puoleen.) Onko pappi
tästä kirjoittanut, että minä olen aina antanut kruununherroille
yösijan ja suojan?
PASTORI (epätoivoisena). Voi hyvänen aika, Kalla, kuulehan nyt kun...
PASTORIN ROUVA (huutaa hätääntyneenä viereisestä huoneesta). Voi,
Alfred, Alfred! Tule, tule!
PASTORI (rientää viereiseen huoneeseen). Sanokaa Kallalle totuus!
POLIISI. Kyllä ne on kalkki kirjoitettu.
OPETTAJA (nimismiehelle). Jokohan siellä on huonosti asiat? (Yrittää
viereiseen huoneeseen päin, mutta palaa takaisin.)
KALLA. Sepä tietty hyvä! Keisari tutkii asiat tarkkaan.
POLIISI. Saihan se minunkin isäni eläkkeen... 400 markkaa vuodessa.
KALLA (ihastuen). Saiko?
POLIISI. Jo vain. Pastori kirjoitti hakemuksen ja niin tulivat rahat.
OPETTAJA. Mutta vanha poliisi olikin kruunua palvellut.
KALLA (hypähtää pystyyn). No ketä minä olen palvellut?
OPETTAJA. Kalla ei ole virkamies.
KALLA (kiivastuen). Virkamies! Aina yhtä hyvä virkamies kuin vanha
poliisikin! Aina yhtä hyvä! Kruununtalon isäntä? Eikö siinä ole virkaa
nokko?
POLIISI. Jo vain. On varallakin.
KALLA (ääni väristen liikutuksesta; vähän hiljempaa). Älä sie puhu,
veljeni! Kruununtalon isäntä! Aina maksanut ulosteot... ja
maantiemaksut, vaikka tällä matkalla ensi kerran vasta maantien näin.
(Ääni voimakkaammin värähdellen.) Sinulla on hyvä puhua, opettaja, joka
kruununrahaa syöt. Mutta ajattele sinä minua, vanhaa miestä... lähes
puolisataa vuotta kiveliössä asunut... sairas vaimo... eikä apua
mistään... Elä siinä sitten... kymmenestä kynnestä... ja vielä... kun
et enää jaksa... työtä tehdä. Sinne lahovat rakennuspuut, kun en jaksa
työmiestä palkata. (Itkee.)
(Miehet ovat käyneet vakaviksi. Opettaja puistaa surullisena
päätään. Hämmästyneen näköinen palvelustyttö tuo kahvia ja
yrittää tarjota Kallalle ensin, mutta menee sitten nimismiehen
ja opettajan luo ja tarjoaa näille, tarjoaa sitten poliisille,
mutta tämä siirtää tarjottimen Kallan eteen.)
POLIISI (vakavana) Otahan, Kalla, kahvia.
KALLA (pyyhkien silmiään; ääni vavahdellen). Suur' kiitosta. Kyllä minä
olen aina nähnyt, että sinä minulle hyvää suot, veli rakas. Jumala
palkitsee sinua viimeisellä tuomiolla. (Ottaa kahvia ja istuu penkille,
niiskauttaen vähäväliä nenäänsä.)
(Palvelustyttö poistuu vasempaan.)
POLIISI (laskee kahvikupin pöydälle). Joo, älä huolehdi, Kalla. Pastori
kirjoittaa vielä kerran ja kiirehtii asiaa.
(Opettaja puistaa päätä poliisille.)
POLIISI (vähän epäröiden). Tuodaan eläkeraha ensi kerralla, kuni
tullaan rajoille. (Puistaa nauraen päätään opettajalle.)
KALLA (vie kupin kirjoituspöydän nurkalle). Suur' kiitosta!
(Poliisille.) Kyllä minä uskon, että sinä tarkoitat hyvää. Ja Jumala on
sinua siunaava runsaasti. Ja vielä viimeisellä tuomiolla antaa
sinulle... elämän kruunun. (Vakuuttavasti.) Niin minä uskon. (Ottaa
lakkinsa ja tekee lähtöä.)
POLIISI. Joko lähdet?
KALLA (hymyillen; hiukan surumielisenä). Lähden, veljeni, kun sain
hyviä uutisia. Koulumies lupasi härän, sillä omani on vaipunut...
livikkä kun oli. Aion vielä Keinojärveen yöksi. Onpahan jo sitten
palanen kotia päin. (Hyvästelee poliisia.) Hyvästi, veljeni. Jumala
sinua siunatkoon kaikesta rakkaudesta. (Iloisemmin.) Minä odottelen
siellä kärsivällisesti. Hyvästi! Jumalan rauhaa. (Hyvästelee
nimismiestä.) Hyvästi, veli rakas, ja kiitos sinulle myös siitä, mitä
olet minun puolestani tehnyt. (Hyvästelee opettajaa.) Hyvästi, veli!
Jumalan rauhaa.
POLIISI. Vie nyt terveisiä.