(Kalla ja Kaarina menevät törmän reunalle katsomaan.)
KIRJAILIJA (veneestä). Hyvästi!
KAARINA (ujosti). Hyvästi.
KALLA. Menkää tervennä! (Palaa ladon kehän luo, Kaarinan jäädessä
törmälle katsomaan.) Vieraita yhtäkkiä vaan... ja niin hyviä uutisia.
(Veneessä laulavat kirjailija ja ylioppilas:)
Oi, Lappi, sä onnen ja rauhan maa!
Niin tummina tunturis hohtaa.
Tääll' lohtua inehmon rinta saa, --
Tääll' maailmat toisensa kohtaa.
KALLA (on tarttunut kirveeseensä, mutta pysähtyy kuuntelemaan laulua).
Veisaavat.
(Tällä välin on vene etääntynyt ja laulu kuuluu heikommin.)
Ken aavisti, että niin pauhata vois
sen tunturikurkkiot, kosket. --
Ken aavisti, että niin hehkua vois
sen tunturityttöjen posket.
(Kaarina palaa äkisti punastuneena ja tarttuu haravaansa.)
KALLA. Mitä ne veisaavat?
KAARINA (punaisena korviaan myöten; hämillään). Tiesi jo... mitä
laulanevat.
(Vene on etääntynyt kauas, mutta yhä kuuluu laulu, johon ylioppilas nyt
laulaa toista ääntä:)
Oi, Lappi, sä onnen ja rauhan maa!
Niin tummina tunturis hohtaa.
Tääll' lohtua inehmon rinta saa. --
Tääll' maailmat toisensa kohtaa...
(Laulu häipyy pois. Viimeisen säkeistön aikana ovat Kalla ja Kaarina
ryhtyneet työhönsä.)
KALLA (taukoaa veistämästä). Kuulitko, Kaarina, mitä polesa puhui?
Pappi on kirjoittanut minun eläke-rahastani.
KAARINA (haravoiden). Kuulin. Sehän on hauska.
KALLA (kirveeseensä nojaten). On se! On se pappi siunattu mies. Entinen
ei ruvennut millekään. Sanoi vain, ettei sitä saada. (Hymähtää
halveksivasti.) Miks'ei saada, kun haetaan. Keisari on armollinen ja
lempeä. Kyllä hän antaa. Mikä ettei... huihai! (Katselee ladon alkua
mietteissään ja huulet liikkuvat hiljaa.)
KAARINA (pysähtyen työssään ja tähystäen vasempaan, pohjoista kohden).
Tuolla menevät... suvannolla. Siellä käy viri. Purje on pystyssä.
KALLA (katselee suvannolle päin). Siellä menevät. Yöksi pääsevät
taloon. (Heittää kirveensä.) Oh, kun minua taas väsyttää. Panenpa vähän
pitkälleni. (Heittäytyy pitkäkseen äskeiselle paikalleen.)
KAARINA (haravoi tuokion vaitiollen). Kirjailija. Mikähän virkamies
se on...? (Naurahtaa itsekseen salaperäisenä.) Nuori mies...
sinisilmäinen.. ja niin kauniisti lauloi. (Naurahtaa taas ja haravoi)
Herra se kuitenkin on... näkee kasvoista. (Katsahtaa nukkuvaa isäänsä.)
Isä-raukka. Ei hän enää paljoa jaksa. Hetkisen vain, kun innostuu
mielikuvistaan, heilahtaa nuorekkaana, kunnes taas väsähtää. (Nojaa
haravaansa.) En minä henno hänen lempiajatustaan riistää. Se on hänen
vanhuutensa ilo, josta väsynyt mieli elää. Äiti vastustaa häntä, mutta
siitä on seurauksena vain toraa ja eripuraisuutta. En minä saata sitä
tehdä. Kuvitelkoon, miettiköön, haaveilkoon... esivallan eläkkeestä,
jota tuskin tulee. Mutta kun hän siihen niin vahvasti uskoo, niin
uskokoon. (Katselee hellästi nukkuvaa.) Isä-parka, tunturin lumoihin
joutunut. (Tarttuu haravaansa ja hyräilee:)
Vei tunturinhaltija kerran
satuvuoreen pienen lapsen
ja näytteli aarteitansa:
teki lapsesta hopeahapsen.
Ei huomannut lapsonen laisinkaan
kun haltija näytteli aarteitaan,
että nuoruus haihtui
ja vanhaksi vaihtui
jo muoto, mi kerran kukkeudessaan
elon onnea, armautta loisti.
Ulospääsyä etsien lapsi
satuvuorta ympäri kulkee.
Mutt' haltija vanha ja viisas
joka tien hältä visusti sulkee.
Käy vuoressa lapsi ja vaikeroi,
ulospääsyä löytää ei hän voi:
Sillä entinen lapsi
on harmajahapsi.
Ja muotonsa, kerran min aateloi
elon aamu, nyt ryppyjä täynnä.
(Sillä välin on aurinko alennut. Tunturijono hohtaa punaisena.
Lapinsirkku virittää iltavirtensä.)
KAARINA (on pysähtynyt katselemaan vuorten punerrusta; hurmaantuneena.)
Satuvuori! (Nostaa torjuen kätensä.) Taikavuori!
(Katekeetta tulee, laukku selässä.)
KATEKEETTA. Iltaa! Mitä se Kaarina täällä haaveilee?
KAARINA. Koulumies! Iltaa! No mikä sinut tänne on tuonut?
KATEKEETTA. Olen lapinkyliä vähäni kierrellyt. (Huomaa Kallan.) Kallapa
on vaipunut.
KAARINA (herättelee isäänsä). Isä, täällä on koulumies.
KALLA (herää). Koulumies! No nytpä vieraita kulkee. Äsken oli tässä
Muotkan herroja iso joukko.
KATEKEETTA. Vai Muotkan herroja ne olivat. Minä näin veneet tuolla
suvannolla ja ajattelin, että ketähän matkailijoita ne mahtoivat olla.
(Huomaa ladon teoksen.) Jaha. Kalla on ruvennut rakentamaan. Latoako
sinä teet?
KALLA (nousee seisomaan). Latoa, uutta latoa. Kovin on ränsistynyt jo
vanha. Tässä Muotkan herrat juuri kertoivat, että pappi on kirjoittanut
jo jouluna keisariin. Pian tulevat rahat ja silloin on minullakin millä
maksaa Morttasen Pieralle ja ruveta uutta pirttiä rytkäämään.
KATEKEETTA. Vai jouluna. Mutta kauanhan ne viipyvät. Olisipa niiden
joulusta asti pitänyt ehtiä? Taitavat herrat sinua houruuttaa.
KALLA. Houruuttaa? Sinä et tunne pappia. Siellä ovat paperit keisarin
pöydällä, mutta ei ole keisari vielä ehtinyt niitä tutkia.
KATEKEETTA (puistaen päätään). Kyllä sinä olisit saanut ne jo, jos
tullakseen olisivat. Huihai! En minä saata uskoa koko juttua.
KALLA. Sinua vaivaa epäusko, koulumies. Sinä et tiedä, että keisarilla
on paljon työtä. Siinä monet riikin asiat, siinä ministerit ja muut
käskyläiset. Katso sinä: ei ole vielä kerinnyt.
KATEKEETTA. Kyllä se olisi kerinnyt, mutta minusta tuntuu koko juttu
sangen epäilyttävältä.
KALLA (vakuuttavasti). Sinua vaivaa epäusko, koulumies. Saat nähdä
sitten, kun eläkerahat tulevat. Saat nähdä sitten. Kun ensi talvena
tulet koulunpitoon, ajat Tarvannon sivu, ole varma siitä. Et tunne
paikkaa entiseksi enää. Ihmettelet vain, että kukahan on rakentanut
noin komean pirtin Lätäs-enon rannalle? (Vilkastuen.) Sivu ajat,
koulumies, ihan varmaan. (Hiljentäen ääntään.) Mutta minä sanon
sinulle, koulumies: aja sinä kohti vain sitä uutta pirttiä, vaikka
kuinka oudolta näyttäisi. Aja sinä kohti vain, sillä siellä asuu
Tarvantovuoman Kalla. Hih, hih!
KATEKEETTA. No sittenpähän nähdään. (Katsahtaa aurinkoa.) Minä lähden
nyt. Kyllä teille tietysti vielä yöksi mahtuu, vaikka on jo vieraita
ennestäänkin?
KALLA. Mahtuu vain. Mene rauhassa, veljeni. Me tulemme Kaarinan kanssa
kohta perässä.
(Katekeetta menee.)
KALLA (tarttuen kirveeseensä; Kaarinalle). Lähdepä nyt luhtaa
niittämään lehmille, että pääsemme mekin tästä kotiin suorimaan.
(Kaarina, joka on Kallan ja katekeetan keskustelun aikana
haravoinut, heittää haravansa, ottaa viikatteen ja menee
rantaan.)
KALLA (yksin; veistää jonkun aikaa, mutta heittää sitten ja istahtaa
latopuulle ja sivelee partaansa miettiväisenä). Niin...totta puhui
koulumies, että kauan ne viipyvät. Olisihan niiden pitänyt jo joulusta
asti ehtiä... Jokohan olisi pappi valehdellut minulle, vanhalle
miehelle? Sillä varmasti olisi koulun Valfriiti rahat lähettänyt, jos
olisi kirja Suvannon konttorissa. Onhan tästä tuontuostakin ollut
kulkijoita... Krapin Jussa, joka meni Poro-enolle kalastamaan... ja
Silmu-Heikki, joka meni Kaalaniittyyn... ja... Kyllä koulun Valfriiti
olisi sanoman pannut, jos olisi rahakirja Suvannon konttorissa...
(Katselee surullisena ladonalkua.) Millä minä maksan Morttasen Pieralle
velkani, jos ei esivallan eläkettä tule? Herra Jumala! Elli on
oikeassa. Nimismies tulee ja myy kaikki ja me saamme lähteä
maailmalle... kerjäämään. Sitä minä en kestä. Minä kuolen, jos pitää
minun näiltä rannoilta lähteä, missä olen miehuuteni päivät elänyt ja
työtä tehnyt. Tämä paikka on minulle rakas... se on minun maallinen
paratiisini. Täällä kukkui käki, kun tänne nuorina Ellin kanssa
tulimme. Täällä kuhersi riekko ja polskahti joessa kala. Täällä olemme
onnellisina eläneet. Oi, voi! (Painaa kädet silmilleen ja istuu vaieten
hetken aikaa; nousee sitten ylös ja tarttuu kirveeseensä.) Ei, sitä
minä en usko. Pappi on kristitty mies, sen minä uskon. Joka niin
lämpimästi saarnaa ja raamattua selittää, ei saata toista pettää. Sillä
pitäähän papin tietämän, että "jokaisesta turhasta sanasta jonka
ihmiset puhuvat, pitää heidän luku tekemän tuomiopäivänä." (Veistää.)
(Kaarina palaa rannasta.)
KAARINA. Nyt on luhta veneessä. Me saatamme lähteä, isä.
(Ottaa haravan ja kohoaa viimeiset heinät kasaan.)
KALLA (heittää työnsä). Tiedätkö, Kaarina, mitä minä äsken ajattelin?
KAARINA. No mitä?
KALLA. Ajattelin, että jos ei eläkeraha tulisikaan.
KAARINA (keskeyttää työnsä ja katsoo isäänsä surullisena). Sitä olen
minäkin toisinaan ajatellut.
KALLA (kuin heräten). Oletko sinäkin niin ajatellut, Kaarina?
KAARINA (hiljaa). Olen.
KALLA (ääni väristen). Etkö sinäkään usko sitä, Kaarina? (Katselee
Kaarinaa kasvoillaan tuska ja epätoivo.)
KAARINA (astuu isänsä luo ja tarttuu hänen käteensä). Voi, isä, uskon
minä sentään.
KALLA (liikutuksen vallassa; hellästi). Uskotko sinä, lapsi. (Taputtaa
Kaarinaa hiljaa olalle.) Sinä uskot, Kaarina. Minä uskon myös.
(Kaarina kietoo kätensä isänsä kaulaan ja purskahtaa itkuun).
KALLA (kasvoilla kirkastuksen hohde; sivelee Kaarinan päätä). Älä itke,
Kaarina. Köyhyys loppuu ja uusi pirtti ottaa meidät avosylin vastaan.
Kolmas näytös.
Muotkan papin virkahuone, korkea, jokseenkin tilava. Peräseinällä kaksi
ikkunaa; ikkunoiden välissä kirjoituspöytä. Oikealla sivuseinällä ovi
ja matala kansliakaappi, jonka eteen on nostettu lyhkänen penkki;
kansliakaapin vieressä tavallinen nurkkauuni; oven ja kirjoituspöydän
välissä tuoleja perällä. Vasemmalla kirjahylly, jonka yläpuolella
poronsarvet, joissa riippuu peskipuukko, muutamia pienempiä puukkoja ja
viulunjousi. Kirjahyllyn näyttämön puoleisella kupeella riippuu viulu
ja kirjahyllyn edessä on soututuoli. Vasemmalla ovi ja kaksi taulua
seinällä: ylempänä Lutherin ja sen alla Napoleonin kuva. Oikealla
seinällä Kyyhkysen "Lappalainen ja poronsa". Pöydällä palaa lamppu.
Ilta.
Pastori päällä sarkatakki, jalassa säpäkkeet ja paulaiset vuotakengät;
tukka epäjärjestyksessä. Kirjoittaa.
PASTORI (kirjoittaa jonkun hetken, mutta heittää sen sitten ja kynsii
hermostuneena päätään). On se Lompolon pappi mahtavaksi tullut, kun
niin koppavasti kirjoittaa. (Ottaa pöydältä virkakirjeen ja lukee.)...
'Jos ei vuosikertomus ole täällä ensi lauantaina, on surullinen ja
samalla vastenmielinen velvollisuuteni ilmoittaa Tuomiokapitulille
Teidän huolimattomuudestanne, joka viime aikoina on tullut näkyviin
luvattomien ulkomaamatkain y.m. muodoissa...' (Heittää kirjeen
harmistuneena takaisin pöydälle.) Ätsh, kun sattuikin unohtumaan koko
vuosikertomus! Juuri kun oli aikomukseni ruveta sitä tekemään, tuli se
pororetki sinne Norjaan. Sen perästä unohtui koko roska, enkä ole sitä
muistanut ennenkuin "virkaveljen" kirje saapui. Ätsh! (Kynsii päätään
ja tarkastelee edessään olevaa vuosikertomus-kaavaketta.) Onko
yöjuoksua harjoitettu seurakunnassa? On siinäkin kysymys? "Yöjuoksua!"
Eihän Lapissa kesällä yötä olekaan. Aurinko paistaa yötä päivää
kuutisen viikkoa. (Kirjoittaa.) Ja tässä toinen: "Onko ylellisyyttä
tavoissa?" Hm! Sopisi tulla piispanherrain katsomaan Tarvantovuomaan,
millaisia herkkuja siellä syödään. Nahkapottua ja kalaa.... kalaa ja
nahkapottua; sitä... i variation... ja desertiksi -- nuollaan kynsiä.
Ohhoh! Kirjoitetaan nyt sille jotakin. (Kirjoittaa hetken ja katsoo
sitten kelloaan.) Oh, kello käy jo seitsemättä. Seitsemältä on
kirkonkokous. Ätsh! ( Kirjoittaa.)
(Ulkoportailta kuuluu askeleita. Hetken päästä tömistellään
eteisessä varovasti. Sitten haparoi käsi ovea pitkän aikaa.)
PASTORI (hermostuneena). Nyt sieltä tulee joku pitkäpiimäinen asiamies.
Ei pitänyt saada kirjoitustaan loppuun... ja seitsemältä kirkonkokous.
-- Eihän se pääse sisäänkään. Ätsh! (Menee ovelle ja avaa sen.)
(Kalla peski päällä tulee varotellen, lakki kädessä.)
KALLA (pyyhkäisee pari kertaa päätään kädellä). Päivää, taikka ilta se
taitaa jo olla. Terveisiä Tarvantovuomasta. (Tervehtii pappia laskien
oikean kätensä papin harteille.) Terve, Jumalan terve.
PASTORI (vähän ilostuen). Tulipa harvinainen vieras... oikea
kaukalainen. Istu, istu, Kalla.
KALLA (istun viimeiselle tuolille oven suuhun; leikkisästi). Tulipa
vieras todellakin... lapinäijä tunturista.
PASTORI (istuu tuolille pöytänsä taa). No älähän nyt; vieras kuin
vieras. Et sinä ole minun aikanani käynytkään.
KALLA (tarkastelee huonetta joka suunnalta). Enpä ole. On papilla
täällä vähän toisenlaista kuin entisellä. -- Tuo kaappi on sama?
(Osoittaa kansliakaappia.)
PASTORI (hymähtäen). Se on seurakunnan kaappi.
KALLA. Menee papilta toiselle... perintönä. Niin vain. (Koettelee
kaappia.) Lompolon nikkarin tekemä taitaa olla? Mallista vähän tuntuu.
PASTORI. Tiesi hänet, kuka lie tehnyt.
KALLA (katselee ympärilleen ihmetellen; huomaa poronsarvet). Onpa siinä
kelosarvet... vanhan härän sarvet. (Huomaa taulut vasemmalla ja menee
varovaisesti taulujen eteen.) Lutheerus!
PASTORI. Ka, tunsipa Kalla.
KALLA (katsellen kuvaa hartaana). Joo, siinä on äijä itse. Lihava mies
se oli. Kirkkopostillan kannessa on vähän laihempi kuva.
PASTORI. Niinpä taitaa.
KALLA (katsellen yhä kuvaa). Joo, niin on. -- Sitä äijää se paavi
pelkäsi.
PASTORI. Taisipa se pelätä.
KALLA (vakuuttavasti). Pelkäsi. Se oli mies, joka sanoi totuuden
kaikille... kuninkaille ja keisareille.
PASTORI. Mistä se Kalla sen tietää?
KALLA. Postillan esipuheesta olen lukenut. (Katselee alimaista kuvaa.)
Pastoriko tässä?
PASTORI (naurahtaen). En se ole minä. Se on keisari Napoleon.
KALLA (ihmeissään). Vai itse keisari. Onko tämä nykyinen keisari?
PASTORI. Ei. Se oli Ranskan keisari.
KALLA (tarkastellen kuvaa). Vai Franskan. -- Morttasen isännän näköinen
vähän.
PASTORI. Taitaapa olla.
KALLA. Jo vain. (Lähtee varovaisesti astumaan takaisin, mutta huomaa
Kyyhkysen taulun ja pysähtyy sen eteen katselemaan kuvaa; ilostuen.)
Siinäpä on karasjokelainen!
PASTORI. Mistä se Kalla sen päättää?
KALLA (katselee kuvaa). No tuosta lakista. Se on Karasjoen mallia.
(Puoliääneen.) Suruttomia ne ovatkin... karasjokelaiset... alma
varkaat...
PASTORI (on ryhtynyt kirjoittamaan). Kuinka niin?
KALLA. No kun pitävät punaista lakkia. Se on suruttomuuden merkki.
PASTORI (kuulematta sen tarkemmin; yksikantaan). Niinpä taitaa.
KALLA. Jo vain. Helvettiin sillä pääsee. (Palaa paikalleen ja istuu
katsellen miettiväisenä pappia, joka kirjoittaa.)
PASTORI (kirjotuksensa lomasta). No mitenkä siellä Tarvannossa
jaksetaan?
KALLA. Siinähän menee... köyhyydessä kituutellen. Terveinä olemme
olleet sentään, Jumalan kiitos.
PASTORI. Kumma, että Kalla lähti näin pitkälle matkalle? -- Vaikka hyvä
kai nyt on keli.
KALLA. Piti lähteä. Niin huoleksi pakkasi. En saanut olluksi enää.
Koulumiehen kanssa tulimme yhdessä.
PASTORI (keskeyttäen kirjoituksensa). Mitä huolia niitä nyt sitten on?
KALLA (katsoen pastoria vakavana). Rupesi huolettamaan... se eläkeraha,
kun ei kuulukaan.
PAPIN ROUVA (huutaa viereisestä huoneesta). Alfred! (Pastori nousee ja
menee viereiseen huoneeseen.)
KALLA (yksin). Kirjoittanut se on pappi. Ei hätää... Olisi heti
sanonut... mutta ei puhunut mitään.
PASTORI (palaa takaisin huolestuneen näköisenä). Minulla on pikku poika
sairaana. Lääkäri sanoo, että se on lapsihalvausta. Se on vaikea tauti
ja sitä on täällä useassa paikassa. (Kooten ajatuksiaan.) Niin, mitä se
Kalla? Siitä eläkerahastako? (Katselee Kallaa tuskaisa ilme
kasvoillaan.)
KALLA (Pyöritellen lakkia kädessään). Niin, kun ei ruvennut kuulumaan,
vaikka pappi sanoi jo toissa jouluna kirjoittaneensa... keisarille.
PASTORI (on käynyt kovin hämilleen; siirtelee pöydällä olevia papereita
syrjään, eikä puhu mitään tovin). Niinhän minä taisin sanoa.
KALLA (innostuen). Joo, niin pappi sanoi, että kirjoitettu on, mutta ei
ole keisari ehtinyt vielä asiaa tutkia.
PASTORI (yhä edelleenkin hämillään ja hermostuneena). Niin... se nyt
oli... semmoista... että... että... (kynsäisee korvallistaan) että...
on ollut niin paljon asioita ja toimia, että... tuota...
KALLA (keskeyttäen, kasvot loistaen). Älä sie puhu, veljeni. Kyllä minä
käsitän, että ei se keisarin konttori ole juuri niinkuin nimismiehen
taikka papin. Siellä on kaikki riikin asiat... ja niitä on nokko. Älä
sie puhu! Jo minä tullessa ajattelinkin, että pappi, kristitty mies, ei
valehtele. Kirjoittanut on, ja niinpä arvasin oikein. Sitä sanoi
koulumieskin.
PASTORI (on punastunut korviaan myöten). Niin... katsohan... se asia on
nyt sillä tavalla... että...
(Porstuasta kuuluu kolinaa. Ovi avautuu ja sisään astun
kansakoulunopettaja, poliisi, kirkkoväärti, nimismies ja kaksi
lappalaista. Opettaja pitkä mies, sarkapuvussa; kirkkoväärti,
vanha mies, isonenäinen, ystävälliset silmät syvällä päässä,
sileäksi ajeltu, paitsi että leuan alle on jäänyt partavihko.)
OPETTAJA (tervehtii ensiksi pastoria ja sitten Kallaa). Tjänare! Ka,
Tervannon Kalla! Sinuapa ei ole näkynytkään moneen vuoteen. Terve,
terve.
(Nimismies, kirkkoväärti, poliisi ja lappalaiset tervehtivät
ensiksi pappia sitten Kallaa.)
NIMISMIES. No olipa se, kun Kalla tuli Muotkaan!
KALLA. Joo. Pitihän sitä minunkin vielä ennen kuolemaani lähteä käymään
oman suohkanan [pitäjä, seurakunta] kirkko-paikoilla.
POLIISI. Yksinkö Kalla tuli?
KALLA. Koulumiehen kanssa.
POLIISI. Jaa, jaa... Mitenkä siellä jaksetaan?
KALLA (on vähitellen siirtynyt peremmäs huonetta). Tervennä, tervennä,
veljeni. Terveisiä laittoivat.
POLIISI. Kiitos, kiitos.
KALLA. Mikä kokous teillä nyt on?
KIRKKOVÄÄRTI. Kirkonkokous.
KALLA (vähän neuvotonna). Taitaa pitää minun mennä.
POLIISI. Älä mene. Seurakuntalainenhan se olet sinäkin.
(Kirkkoväärti, nimismies ja opettaja ovat istuneet tuoleille,
poliisi ja lappalaiset penkille kaapin eteen, Kallan jäädessä
seisomaan keskelle lattiaa.)
PASTORI (katsellen hermostuneena ympärilleen). Kallako jäi istuimetta?
Istu nyt tuohon soututuoliin.
POLIISI. Sellaisessa et saakaan istua Tarvannossa. (Kalla istuu
varovaisesti soututuoliin.)
POLIISI (pastorille). Poikako on sairaana?
PASTORI. Niin... ja lapsihalvauksessa vielä. Tämä on jo kolmas päivä...
Saa nähdä, mitenkä käy... Olisi ikävää, jos se kuolisi.
KALLA (hartaasti). Lapsen onni kuolla pois... pahasta maailmasta.
PASTORI (hajamielisenä). Onhan se niinkin. (Selailee kookasta kirjaa.)
Jaa, ne olisivat nämä tilit ensiksi. (Lukee.) Tili Muotkan seurakunnan
kirkonkassan varoista kirkollisvuodelta 1/5 1911--1/5 1912. Säästöä:
lainassa velkakirjain mukaan 1570 markkaa. Tulot: kollehtirahoja 12
markkaa 56 penniä. Lahjoituksia: tuntemattomalta lappalaiselta 2
kruunua = 2 markkaa 80 penniä...
KALLA (väliin). Onpa uhrikin tullut.
PASTORI (jatkaa) ... yhteensä 15 markkaa 36 penniä. Velkaa ensi
vuoteen: viinikassalle 2600 markkaa...
KALLA (on kuunnellut tarkkaavaisesti; väliin) Ohoh! Onpa velkaa.
PASTORI (jatkaa) ... yhteensä 4185 markkaa 36 penniä. Sitten: velkaa
viime vuodelta viinikassalle 2074 markkaa 96 penniä. Vuoden menot
erityistilin mukaan 87 markkaa 19 penniä. Säästöä ensi vuoteen: Niila
Proksin maksamaton korko 7 markkaa 16 penniä. Lainassa velkakirjain
mukaan 1800 markkaa. Rahaa kassassa 212 markkaa 5 penniä. Yhteensä:
4185 markkaa 36 penniä. Muotkassa maaliskuun 15 p:nä 1912. Juhani
Kalttopää, kirkonisäntä. Puumerkki. -- Hyväksytäänkö?
MIEHET. Jo vain.
PASTORI. Muiden kassojen tilit luettiin jo viime kirkonkokouksessa,
jotenka ne ovat valmiit. Tämä oli keskessä ja siirrettiin sen vuoksi
tähän kokoukseen. Se on kyllä vähän lakia vastaan, mutta...
NIMISMIES. Mitä me täällä Lapissa.
KALLA (vakavana). Emme elä lain alla, vaan armon alla.
KIRKKOVÄÄRTI (puoliääneen). Sepä kumma!
(Pastori, nimismies, opettaja ja poliisi nauravat hiljaa.)
PASTORIN ROUVA (viereisestä huoneesta). Alfred!
PASTORI (nousee). Odottakaahan, minä pistäydyn vähän. (Menee).
KIRKKOVÄÄRTI. Mikä se on toinen asia?
POLIISI. Eikö se ole siitä Tumperin hautarististä?
1:n LAPPALAINEN (murtaen suomea; pehmeästi). Niinpä se taisi olla.
PASTORI (palaa ja istahtaa pöydän ääreen). Sitten olisi toinen asia.
Niinkuin tiedämme, on tämän seurakunnan ensimäinen kappalainen pastori
Tornberg-vainaja haudattu Luusuajoen hautuumaahan. Hautaristi hänen
haudallaan on niin huono, että se pian kaatuu ja lahoo siihen. Olen
ajatellut pyytää kirkonkokoukselta viittä markkaa ristin uudistamista
varten. Luusuajoen koulumies on luvannut laittaa viidellä markalla
uuden. -- Mitä kokous arvelee?
(Äänettömyys, jonka aikana kirkkoväärti panee tupakaksi ja
Kalla istuen soututuolissa katselee Lutherin kuvaa hartaana.)
1:n LAPPALAINEN. No eikö sillä ole sukulaisia Ruotsissa? Minusta ne
joutaisivat hivin maksamaan.
KIRKKOVÄÄRTI (hyväksyvästi). Sepä kumma!
2:n LAPPALAINEN. Mie kans tukkaan samaa.
KALLA (on tarkkaavaisena kuunnellut lappalaisten puhetta). Se oli hyvä
pappi, Tumperi-vainaa. Minä muistan hänet hyvin. Sillä oli selvänä
molemmat, laki ja evankeliumi. Laitetaan risti pois!
POLIISI. Jo vain.
OPETTAJA. Minusta se on niin pieni asia. Emmeköhän päätä?
1:n LAPPALAINEN. Ei se ule pieni asia! Ilmankin uvat kunnan verut
suuret. Siihen panpin tihunti ja muut maksut. Mie vastustan.
2:n LAPPALAINEN. Mie kans!
PASTORI. Tässä taitaa tulla äänestys?
NIMISMIES. Meitä on enemmän, jotka kannatamme.
PASTORI. No se siis päätetään, että Luusuajoen koulumies tekee uuden
ristin?
KALLA. Päätetään pois. Tumperi oli hyvä pappi.
(Pastori kopauttaa kynänvarrella pöytään).
1:n LAPPALAINEN. Onpa siis Kallalla nyt rahaa, kun teettäisi
hautaristitkin entisille papeille.
POLIISI. Kalla saakin valtion eläkkeen.
KALLA (nousee seisomaan). Älä sie puhu! Vaikka en saisikaan, niin
viimeisen viisimarkkaseni minä uhraan Tumperin muistoksi. Se oli hyvä
pappi!
1:n LAPPALAINEN. Kissa! Mie en rupea kuolleille maksamaan. Un sitä
tekemista elavienkin kanssa. (Nousee, ottaa lakkinsa ja lähtee.)