Katon räystäässä tuolla oli pääskysen pesä. Savesta ja höyhenistä oli
se kurottu kahtena keväisenä päivänä, ja lujaksi päivä sen säteillään
lämmitti. Oi kuinka sievä ja siro sen sisusta, kuinka pyöreä ja soma
sen päällystä oli! Ja siellä sisällä oli kuusi pientä poikasta.
Vähitellen ne kasvoivat, höyhenet kasvoivat ja koko varttui. Mutta
siellä he aina vielä sisällä asuivat. Ei kukaan heistä vielä uskaltanut
siipiinsä turvautuen antautua ilman aaltoihin. Näin kului aikaa, kunnes
vihdoin eräänä aamuna emä tuli tavattoman iloisena sisälle. Hänellä oli
kullekkin heistä pieni toukka makiaisiksi ja sen annettuaan hän heille
näin suin puheli:
Lapseni armaat! tirlitt, tirlitt, tirlilitilitt! -- Nyt olen teitä
kau'an jo kasvattanut, olen teitä ruokkinut ja hoitanut. Nyt tahdon
nähdä teidän itse jo johonkin ryhtyvän; nyt teidän täytyy opetella
lentämään.
Lentämään, lentämään -- tililitt, tililitt! vikisivät nuoret.
Te tiedätte, emo jatkoi, että tässä maailmassa täytyy osata yhtä ja
toista, jos tahtoo taistella läpi elämän. -- Oi, täällä täytyy paljon
oppia ja kokea! Mutta ensin ja ennen kaikkia vaaditaan että osataan
liikkua, sillä palkallaan oleva ei voi mitään oppia. Liikkuminen on
samaa kun lentäminen, vaikk'eivät kaikki opi lentämään s.o.
huonolahjaiset ja vajanaiset olennot, niinkuin esim. ihmiset, jotka
kyllä ovat muutoin hyvin lahjakkaita ja kykeneväisiä, vieläpä
jalomielisiäkin, mikä on paljoa enemmän kuin kaikki yhteensä -- niin,
kas lentää eivät hekään osaa. Heillä on tosin siiventynkät, vaan
höyheniäpä heillä ei ole ja vaikka he kuinka yrittäisivät, eivät he
lentämään kykene -- ja siitä syystä heidän liikkumisensa on paljoa
vajanaisempaa, tai oikeastaan he eivät voi liikkua siinä merkityksessä,
kuin me liikkumista käytämme. Kun nyt ajattelen ihmisen tilaa ja
vertaan sitä teidän nykyiseen tilaanne -- ajatelkaas, mikä hirveä
onnettomuus, jollette kaikki oppisi lentämään. Olkaa siis ahkerat,
näyttäkää, että opitte noreiksi, nopeiksi, sukkeliksi, taitaviksi
lentäjiksi, tililitt, tirlitt, tirlitililitt!
Tililitt, tlilitt! kaikki pienet vikisivät ja ryömivät pesästä katon
kourulle. --
Kas niin, nyt olette ulkona kaikki, Ennenkun tästä edemmäksi yritämme,
tahdon teille esitellä hiukkasen tämän paikan historiaa. Tämä suuri
pesä, jonka kourussa meillä on pesämme, on vanha, vuosisatoja nähnyt
asunto. Moni pääskynen meidän esi-isistämme on kertonut sen historian
lapsilleen, ne taas omille lapsilleen ja lastensa lapsille j.n.e. Tässä
on elänyt ja kuollut jo monta ihmissukuakin, joka meidän ikäämme
verrattuna on kovin pitkä aika. Sanotaan isän-äidin, isän-isän-äidin
aikana tässä asuneen Sarvi nimisen miehen, joko hänellä sitten lienee
ollut oikeat sarvet, niinkuin kaskinikillä, vai oliko hän vaan saanut
sen lisänimeksi, sitä minä en tiedä. -- Vaan hänen ajallaan oli kovin
tukala aika maassa, varsinkin ihmisillä; oli semmoinen tila, jota he
sanovat sodaksi s.o. semmoinen rauhaton aika, jolloin ei voi rakentaa
pesää juuri mihinkään, sillä kaikki pesät poltetaan ja hävitetään,
varsinkin ihmisten pesät, mutta niiden mukana meidänkin pesämme. Tämän
suuren pesän pojista oli yksi mainion viisas ja taitava ihminen. --