Poliisipäällikkö Gilder oli avannut suunsa vakavan miettiväisesti,
mutta ennenkuin hän oli saanut sanaakaan sanotuksi, oli eriskummainen
olento lattialla jatkanut aivan välinpitämättömästi.
"Sitten on meidän huomattava kolme mahdotonta seikkaa. Ensiksi nämä
reiät matossa, reiät, joista kuusi kuulaa on mennyt sisään. Miksi
ihmeessä mattoa pommitettaisiin? Juopunut laukaisee kohti vihollisensa
päätä, joka irvistelee häntä vastaan. Hän ei suutu hänen jalkoihinsa,
ei hyökkää hänen tohveleittensa kimppuun."
Sittenkun puhuja oli lopettanut maton käsittelyn, nosti hän kätensä
ja pisti ne taskuunsa jääden kuitenkin yhä edelleen polvistuneeseen
asentoonsa.
"Ja sitten nuora!" jatkoi hän. "Minkälainen mahtaisi se humala olla,
joka panisi ihmisen ensin yrittämään nuoraa uhrinsa kaulan ympärille,
mutta tyytyisi lopulta kiinnittämään sen hänen jalkaansa? Niin
humalassa ei Royce ainakaan ollut, sillä silloin nukkuisi hän nyt
kuin tukki. Ja sitten paras todistus — viskypullo. Te huomautitte,
että juomari tappeli saadakseen viskypullon, onnistuikin saamaan sen,
mutta kieritti sen soppeen vuodattaen puolet sisällöstä permannolle
ja jättäen loput jäljelle. Se on sellaista, jota juomari ei koskaan
tekisi."
Kömpelösti kapusi hän ylös lattialta ja sanoi katuvalla äänellä sille,
joka oli syyttänyt itseään murhasta:
"Olen hyvin pahoillani, hyvä herra, mutta teidän juttunne on hyvin
huonosti keksitty."
"Sir", sanoi Alice Armstrong hiljaa papille, "saanko puhutella teitä
hetkisen kahden kesken."
Tämä pyyntö pakoitti puheliaan papin lähtemään ovelta, ja kun he olivat
tulleet viereiseen huoneeseen, sanoi tyttö hyvin hätäisesti, ennenkuin
toinen oli ehtinyt avata suutaan:
"Te olette teräväjärkinen, ja minä tiedän, että te koetatte pelastaa
Patricken, mutta se ei hyödytä mitään. Asian sisin ydin on musta,
ja mitä pitemmälle te tutkimuksessanne tunkeudutte, sitä enemmän
todisteita löydätte te tuota onnetonta miestä vastaan, jota minä
rakastan."
"Miksi niin?" kysyi Brown katsellen häntä tarkasti.
"Niin", sanoi hän katse yhtä kiinteänä, "siksi, että minä omin silmin
näin hänen tekevän rikoksen."
"Ohoh", sanoi Brown näyttämättä vähääkään liikutetulta. "Ja mitä hän
sitten teki?"
"Minä olin viereisessä huoneessa lähinnä heitä", kertoi tyttö.
"Molemmat ovet olivat kiinni, mutta äkkiä kuulin minä jonkun
ärjäisevän äänellä, jonka vertaista en koskaan ole kuullut: 'Helvetti,
helvetti, helvetti!' Heti sen jälkeen vapisivat ovet ensimäisestä
revolverin laukauksesta. Pamaus toistui kolme kertaa, ennenkuin sain
auki molemmat ovet ja huomasin huoneen olevan täynnä savua. Mutta
mielettömän Patrick-parkani kädessä savusi pistooli, ja omin silmin
näin hänen ampuvan viimeiset laukaukset. Sitten heittäytyi hän isäni
kimppuun, joka kauhuissaan oli kouristautunut kiinni ikkunalautaan. He
taistelivat ja Patrick koetti kuristaa isäni nuoralla, jonka hän heitti
hänen kaulaansa, mutta se liukui olkapäitten yli jalkoihin. Se kiertyi
kai toisen jalan ympärille, sillä Patrick veti häntä nyt taaksepäin,
kuin olisi ollut hullu. Sain käsiini veitsen, joka oli matolla,
syöksyin heidän väliinsä ja taitoin nuoran, ennenkuin pyörryin."
"Minä ymmärrän", sanoi isä Brown, yhä edelleen kylmän kohteliaana.
"Minä kiitän teitä."
Kun tyttö nyt vaipui kokoon ja peitti kasvonsa käsillään, meni pappi
jäykkänä ja suorana toiseen huoneeseen, jossa hän tapasi Gilderin ja
Mertonin yksin Patrick Roycen kanssa, joka istui tuolilla käsiraudoissa.
"Saisinko teidän läsnäollessanne sanoa vangille pari sanaa?" kysyi
isä Brown nöyrällä äänellä poliisipäälliköltä, "ja voisikohan hänet
minuutiksi vapauttaa noista kalvosimista?"
"Hän on vahva mies", sanoi Merton hiljaisella äänellä.
"Miksi tahdotte, että ne otettaisiin pois?"
"Niin", sanoi pappi nöyrästi. "Tahtoisin saada suuren kunnian puristaa
hänen kättään."
Molemmat poliisit tuijottivat häneen, ja isä Brown lisäsi:
"Ettekö tahdo kertoa heille asian oikeaa laitaa?" Tuolilla istuva mies
pudisteli pörröistä päätään, ja pappi kääntyi kärsimättömänä pois.
"Siinä tapauksessa teen minä sen", sanoi hän. "Yksilön henki on
suuremman arvoinen kuin näennäisesti puhdas maine. Minä aion pelastaa
elossa olevat ja antaa kuolleitten haudata kuolleensa."
Hän meni onnettoman ikkunan luo ja katseli puhuessaan ulos silmiään
räpäytellen:
"Minä sanoin teille, että tässä tapauksessa löysimme monta asetta ja
vain _yhden_ vainajan. Nyt sanon minä teille, että aseita ei käytetty
murhaan. Kaikki nuo kamalat välikappaleet, juoksusilmukka, verinen
veitsi, tyhjä revolveri, kaikkia niitä käytettiin armeliaisuuden
palveluksessa — ei sir Aaronin murhaan, vaan hänen puolustuksekseen."
"Hänen puolustuksekseen", toisti Gilder. "Ketä vastaan?"
"Häntä itseään vastaan", sanoi isä Brown. "Häntä vaivasi
itsemurhahulluus."
"_Mitä ihmeitä?_" sanoi Merton epäilevällä äänellä. "Ja ilon uskonto..."
"Se on julma uskonto", sanoi pappi katsellen ulos ikkunasta. "Miksei
hän olisi saanut itkeä, niinkuin hänen esi-isänsä ennen häntä? Hänen
menettelytapansa jäykistyivät, hänen mielipiteensä kylmenivät. Tuon
iloisen naamion takana piili jumalankieltäjän tyhjä sielu. Pysyäkseen
iloisella asteellaan, jolla hän yleisöön nähden oli, vaipui hän
takaisin juoppouteen, jonka hän kauan sitten oli hylännyt. Mutta
kun rehellinen raittiusmies lankeaa juoppouteen, on siitä se kamala
seuraus, että hän teeskentelee ja odottaa sitä sielullista helvettiä,
josta hän varoittaa muita. Se sai Armstrong paran käsiinsä ennen
aikojaan ja tänä aamuna oli hän niin raivoissaan, että istui täällä
sisällä karjuen olevansa helvetissä, niin hurjalla äänellä, ettei
hänen tyttärensä tuntenut sitä. Hän tahtoi vain kuolla ja mielipuolten
tavallisella viekkaudella oli varustautunut monenlaisilla kuoleman
aseilla — juoksusilmukalla, ystävänsä revolverilla ja veitsellä. Royce
tuli sattumalta sisään ja ryhtyi reippaasti toimeen. Veitsen heitti
hän vanhuksen taakse matolle, sieppasi revolverin, ja kun hänellä ei
ollut aikaa kiskoa ulos kuulia, ampui hän laukauksen laukauksen jälkeen
lattiaan. Itsemurhaaja näki silloin kuoleman edessään toisessa muodossa
ja syöksyi ikkunalle. Royce teki ainoan, mitä tehdä voi — juoksi hänen
jälkeensä nuora käsissään yrittäen sitoa hänen kätensä ja jalkansa.
Silloin juoksi onneton tyttö sisään. Hän käsitti taistelun väärin ja
koetti leikata veitsellä nuoran poikki vapauttaakseen isänsä. Ensin
haavoitti hän Royce-parkaa rystysiin ja niistä juoksi tuo vähäinen
verimäärä. Te huomasitte tietysti, että palvelijan kasvoissa oli nyrkin
iskun jälkeen verta, vaikkei haavaa ollutkaan? Ennen kuin tyttöparka
pyörtyi, oli hänen kuitenkin onnistunut taittaa nuora, niin että hänen
isänsä syöksyi ikkunan kautta ikuisuuteen."
Nyt syntyi pitkä hiljaisuus, jonka hitaasti keskeytti metallin kalina,
kun Gilder irroitti kahleet Patrick Roycen käsistä. Sitten sanoi hän
tälle:
"Teidän asemassanne olisin minä kertonut koko totuuden. Te ja nuori
neiti olette suuremman arvoiset kuin Armstrongin kuolinpuhe."
"Armstrongin kuolinpuheesta välitän minä viisi", huudahti Royce
kiivaasti. "Ettekö käsitä kaiken tapahtuneen sentähden, ettei Alice
saisi tietää mitään?"
"Mistä?" kysyi Merton.
"Siitä, että hän on murhannut isänsä, ettekö sitä käsitä?" huusi Royce.
"Jos häntä ei olisi ollut, olisi ukko vielä elossa. Hän voi tulla
hulluksi saadessaan tietää sen."
"Sitä en juuri luule", sanoi isä Brown tarttuessaan hattuunsa. "Jos
minä olisin teidän sijassanne, sanoisin hänelle kaikki. Pahimmatkaan
erehdykset eivät voi myrkyttää elämää siinä määrin kuin synti. Te
molemmat tulette kaikissa tapauksissa onnellisemmiksi kuin nyt olette.
Minun täytyy mennä takaisin kuuromykkäkouluun."
Kun hän tuli ulos tuuleen, tapasi hän erään tuttavan Highgatestä, joka
pysäytti hänet sanoen:
"Kruununpalvelija on jo täällä. Ruumiinavaus alkaa heti."
- "Minun täytyy mennä takaisin kuuromykkäkouluun", sanoi isä Brown.
"Valitettavasti en voi jäädä odottamaan ruumiinavauksen tulosta."