Rikkaalla talon isännällä oli köyhä mökkiläinen. Joulu lähestyi, ja
mökkiläisellä ei ollut juhliksi itsellänsä sianlihaa, niin meni rikkaan
isäntänsä luokse ja pyysi siltä porsasta velaksi sanoen: "Et siitä
vahinkoon tule, minä kasvatan sinulle yhtä suuren porsaan sijaan." Rikas
antoi kuin antoikin, ja mökkiläinen sai jouluksensa sianlihapaistin.
Tulevaksi syksyksi kasvatti hän toisen samanlaisen porsaan ja vei sen
rikkaan isäntänsä tykö niinkuin puhe oli. Rikaspa ei siitä huolinutkaan,
sillä hän oli hyvin ylpeä, vaan sanoi mökkiläiselle: "Mene Hiiteen
porsainesi!" Mökkiläinen läksi kohta porsastansa taluttamaan ja kulki
kaksi päivää. Toisena ehtoona tuli muudan äijä häntä vastaan ja kysyi:
"Mihinkä porsasta kuljetat?" -- "Minun herrani ja isäntäni käski minut
viemään tätä porsasta Hiiteen", vastasi mökkiläinen, "ei vieras taida
tietää, mistä sinne tie menee?" -- "Kyllä olet oikealla tiellä", neuvoi
äijä, "ei tästä enää sinne pitkältä ole, tosin on tienhaaroja, mutta
menehän vain sitä tietä, jota on valkoisilla ristoilla kylvetty, niin
kyllä perille pääset." Mökkiläinen kulki nyt neuvottua tietä ja pääsi
kohta Hiiteen. Siellä oli kaksi kuninkaan tytärtä oijeti ovella;
toisessa oven pielessä mahdoton suuri miekka, toisessa iso pullo.
"Ohoh!" sanoi mökkiläinen, "varsin suuri miekkapa onkin, kuka sitä voipi
liikutella?" -- "Se on isännän miekka", sanoivat tyttäret, "se ryyppää
tuosta pullosta aina kaksi kertaa, niin että hyvin jaksaa miekkaansa
heilutella." -- "Entä jos minäkin ryyppään?" sanoi mökkiläinen, "ehkä
rohkeaisin paremmin sitten astua isäntänne puheille." -- "Ryyppää vain!"
sanoivat tyttäret. Mökkiläinen kun ryyppäsi, tuli siitä miehuulliseksi
ja meni edellensä monien suurten huoneiden kautta siksi kun tuli isännän
huoneen ovelle. Siinä oli ovenlaskija, joka kysyi häneltä: "Mitäs, mies,
tänne tulet?" -- "Minun isäntäni ja herrani käski minut tätä porsasta
tänne tuomaan", vastasi mökkiläinen. "No, kun sinä nyt tulet pääherran
puheille", sanoi ovenlaskija, "ja hän tahtoo sinulle jotakin lahjastasi
antaa, niin tiedätkö, mitä sinä siltä pyydät?" -- "En", vastasi
mökkiläinen. "Pyydä häneltä yhtä myllyä!" neuvoi ovenlaskija.
Mökkiläinen meni nyt porsainensa Hiiden isännän pakeille ja toimitti
asiansa sanoen: "Minun isäntäni ja herrani lähetti minut tuomaan tätä
porsasta teille." Hiiden isäntä tuli siitä kohta hyvillensä ja sanoi:
"Kiitos, kunnia isännällesi hänen lahjastansa; vaan pyydä sinä nyt
tuomavaivoistasi, mitä paraitse mielesi tekee, ja se pitää sinulle
paikalla annettaman." -- "No, jos minä anoa saanen", vastasi
mökkiläinen, "niin pyytäisin minä yhtä myllyä." Hiiden isäntä toi kohta
pienoisen käsimyllyn ja antoi sen mökkiläiselle, joka kiitti ja läksi
tiehensä. Kun nyt ovenlaskija näki, minkä lahjan mökkiläinen oli saanut,
kysyi hän taas mieheltä: "Tiedätkö sinä, mitä teet tällä myllylläsi,
jonka olet saanut?" -- "En tiedä", vastasi mies. Ovenlaskija neuvoi:
"Kun sinulle tulee nälkä ja jauhojen tarvis, niin pyöritä vain myllyäsi,
siitä sinulle apu tulee." Mökkiläinen kiitti ovenlaskijata hyvästä
neuvostansa ja läksi valkoisilla ristoilla kylvettyä tietä palaamaan
kotiinsa. Mutta pimeä tapasi hänet matkalla, ja hän meni siis muutamaan
tien varrella olevaan mökkiin ja pyysi siinä yösijaa. "Kyllä", vastasi
mökin akka, "mutta ruokaa ei ole antaa, nälkä tahtoo tulla
itsellenikin." -- "Vähät siitä", sanoi mökkiläinen, "pankaa vain
puurovettä tulelle, kyllä minulla puuron aineita on, vielä siitä tulee
teillekin." Akka pani nyt puurovettä kiehumaan, mökkiläinen jauhoi
myllyllänsä jauhoja, ja siitä keitettiin puuro, josta sitten söivät
kumpainenkin yhdessä. Mutta akka kun näki, mitenkä helposti mies
myllyllänsä jauhoja sai, rupesi hänen tekemään mieli saada myllyä
omaksensa, ja kun mökkiläinen oli nukkunut, varasti akka yöllä sen
myllyn ja pani toisen sijaan. Mökkiläinen ei tiennyt siitä mitään, vaan
otti aamulla sen vaihdetun myllyn mukaansa ja läksi matkalle. Kotiin
tultuansa puhui hän heti vaimollensa, minkä onnen hän oli käsittänyt, ja
sanoi: "Ei meidän enää tarvitse nälkää nähdä, katso nyt, mitä minä
porsaallani Hiidestä sain!" Samassa pyörittää hän myllyä näyttääksensä
sen tapoja, mutta myllystä ei lähtenyt niin mitään. "Mitäs semmoisesta",
sanoi vaimo, "vie Hiiteen takaisin mokoma mylly!"
Mökkiläinen kun itsekin havaitsi, ettei myllyyn tullut mitään, vaikka
hän kuinka sitä pyöritti, läksi viemään sitä Hiiteen takaisin, ja kun
tuli ovenlaskijan tykö, niin sanoi: "En minä tästä myllystä huolikaan,
kerran se jauhoi minulle puurojauhoja, vaan nyt siihen ei tule enää
mitään, jos sitä kuinka pyörittäisi." Ovenlaskija sanoi: "Isäntä käypi
ehkä vihaiseksi, kun sinä niin useasti täällä käyt, mutta jos hän rupeaa
antamaan, niin tiedätkö, mitä pyydät?" -- "En tiedä", vastasi mies.
"Pyydä sinä siltä yhtä pöytäliinaa, niin et kadu kauppaasi", neuvoi
ovenlaskija. Mökkiläinen meni nyt Hiiden isännän puheille, antoi myllyn
takaisin ja pyysi pöytäliinaa sijaan. Hiiden isäntä toi kohta miehelle,
minkä hän oli pyytänyt, ja mökkiläinen läksi pöytäliinansa kanssa pois.
Pois laskiessa kysyi häneltä ovenlaskija: "Tiedätkös, mies, mitä
liinallasi nyt teet?" -- "En", virkkoi toinen. "Kun sinulle tulee
nälkä", neuvoi ovenlaskija, "levitä se liinasi pöydälle, niin siihen
tulee kohta kaikkea, mitä ajattelet." Mökkiläinen kiitti ovenlaskijata
hyvästä neuvostansa ja läksi matkaamaan. Tuli iltasella siihen mökkiin,
jossa viimeinkin yötä oli ollut, ja pyysi yösijaa. Mökin akka taas
vastasi: "Kyllä yötä saat huoneessani olla, mutta ruokaa ei ole antaa,
sillä itsellänikään ei ole suuhun pantavata." Mökkiläinen silloin
levitti liinansa pöydälle, ja siihen tuli ruokaa, mitä vain ajatteli.
Syötyänsä rupesi hän maata, mutta akka varasti yöllä sen Hiidestä tuodun
liinan ja pani toisen sijaan. Mökkiläinen ei tiennyt asiasta mitään,
vaan kun heräsi aamusella, otti hän liinan mukaansa ja läksi matkalle.
Kotiin tultuansa sanoi sitten vaimollensa: "Emme nyt enää tarvitse
nälkää nähdä!" ja levitti liinan pöydälle, mutta ei tullutkaan siihen
mitään. Vaimo sanoi taas: "Mitäs semmoisesta on, vie mokoma liina
Hiiteen takaisin!"
Aamulla läksi mies kolmannen kerran Hiiteen ja sanoi ovenlaskijalle: "En
minä tästä liinasta huoli, sillä ei tee mitään." Ovenlaskija sanoi:
"Johan sinä käyt täällä joka päivä! Ei se nyt enää taida isäntäni antaa
sinulle mitään, vaan jos antaisi, niin tiedätkö, mitä pyydät?" -- "En
tiedä", vastasi mökkiläinen. Ovenlaskija käski pyytämään yhtä pussia, ja
mökkiläinen meni Hiiden isännän puheille. Vähän ajan päästä palasi hän
sieltä pussi kainalossa ja lähestyi ovenlaskijata. Se kysyi kohta:
"Tiedätkös nyt, mitä pussillasi teet?" -- "En", virkkoi toinen.
Ovenlaskija sanoi: "Kun sinulle tulee tarvis jokin, aukaise vain pussin
suuta ja sano: 'Pois pojat pussista!' niin siitä tulee miehiä pussista,
jotka toimittavat sinulle, mitä ikään tahdot, mutta sinun pitää niille
aina työtä määrätä, muuten repivät ne sinua itseäsi." Mies kiitti
ovenlaskijata hyvästä neuvostansa ja läksi kulkemaan kotiinsa. Tuli taas
pimeä matkalla, niin meni siihen mökkiin taas, jossa kahdesti ennenkin
oli ollut, ja pyysi lupaa yötä ollakseen siinä. Akka vastasi niinkuin
ennenkin, että kyllä hän yösijaa antaa, vaan ruokaa ei ole. Mökkiläinen
pani silloin pojat pussista ruokaa toimittamaan, ja ne toivat kohta
kaikenlaisia herkkuja siihen, niin että oli syödä vielä akallekin. Kun
sitten mökkiläinen yöllä nukkui, otti akka taas pussin ja vaihtoi toisen
sijaan, mutta ei malttanut kauan olla sitä koettamatta, vaan sanoi kohta
niinkuin oli kuullut mökkiläisenkin sanovan: "Pois pojat pussista!" ja
aukaisi samassa säkin suun ilman mitään työtä määräämättä. Siitäkös nyt
oikea meiske nousi; pojat tulivat kaikki pussista ja rupesivat repimään
ja kiusaamaan akkaa. Tuskissansa huusi akka kohti kurkkuansa: "Heretkää
jo pieksämästä! Annan minä vähemmälläkin myllyn ja liinan takaisin."
Tästä jyrinästä heräsi mökkiläinenkin, käski pojat pois pussiin ja sai
akalta myllynsä ja liinansa takaisin. Niine kaluinensa meni hän nyt
kotiinsa ja sanoi vaimollensa: "Katsohan nyt, mitä minä Hiidestä sain!"
Pyöritti myllyänsä, niin siihen tuli jauhoja; levitti liinan pöydälle,
siihen ilmestyi kohta kaikenlaisia herkkuja; aukaisi pussin suuta ja
huusi: "Pois pojat pussista!" niin siitä nousi samassa palvelijoita,
jotka toimittivat kaikki hänen käskynsä.
Nyt ei akkakaan enää moittinut miestänsä, vaikka kohta ei oikein
ymmärtänyt, mitenkä kaikki oli tapahtunut, mutta oli varsin hyvillänsä
siitä, kun niin helpolle elämälle pääsi, että työttä vaivatta saatiin
kaikkea, mitä ikään mieli teki. Äkisti tuli nyt entisestä köyhästä
mökkiläisestä vallan rikas mies. Mielestänsä oli jo entinen asuntonsa
kovin kehno ja vähäinen; aukaisi siis pussinsa suuta ja sanoi: "Pois
pojat pussista kivikartanoa rakentamaan!" Heti nousivat pojat pussista
ja tarttuivat kiivaasti työhön käsin, niin että mökkiläisellä kivinen
kartano kohta oli valmiina. Kun nyt kaikki näin oli valmistettu,
kirjoitti mökkiläinen kuninkaallensa kirjan, jossa pyysi nöyrimmästi,
että armollinen kuningas tekisi hänelle sen kunnian, että kävisi hänen
uudessa kartanossansa ja olisi siinä hänen kanssansa ruoalla. Kuningas
kun sai mökkiläisen kirjan, suuttui siitä kovasti ja sanoi: "Olenko
hänen nuttuveljensä, että hän sillä tavalla rohkeaa kuningastansa
luoksensa kutsua!" Haetti samassa yhden sotaherroistansa ja käski sen
välttämättömästi mennä miesjoukolla mökkiläistä hävyttömyydestänsä
kurittamaan. Mökkiläinenpä tiesi olla varoillansa, ja kun keksi sotaväen
lähestyvän kartanoansa, aukaisi hän kohta pussinsa suuta ja sanoi: "Pois
pojat pussista tuota kuninkaan sotajoukkoa hävittämään! Päällikkö vain
jättäkää henkiin sanaa viemään kuninkaallensa." Pussista nousi silloin
lukematon joukko sotamiehiä, jotka vähässä aikaa tuhosivat koko
kuninkaan sotaväen, ettei jäänyt muuta kuin päällikkö vain eloon. Sen
myötä kirjoitti mökkiläinen uuden vaatimuksen, että armollinen kuningas
ei pahastuisi hänen rohkeata anomustansa, vaan tulisi hänen kanssansa
ruoalle.
Kuningas suuttui tästä aina pahemmin ja laittoi toisen joukon vielä
uljaampia sotamiehiä, joiden piti mökkiläistä tylyydestänsä kurittaman.
Mökkiläinenpä ei säikähtänyt tätä; kun näki sotaväen tulevaksi, aukaisi
taas pussiansa ja huusi: "Pois pojat pussista isäntäänne puolustamaan!
Tappakaa koko kuninkaan sotajoukko, paitsi päällikkö jättäkää vain
henkiin saattamaan kuninkaalle sanaa." Siitä ilmestyi kohta mainion
suuri joukko miehiä, jotka pian surmasivat koko kuninkaan sotajoukon,
ettei muuta kuin päällikkö yksinänsä vain jäi eleille. Sen mukaan pani
nyt mökkiläinen kolmannen vielä paremman kirjan, jossa pyysi nöyrimmästi
kuningasta luoksensa ruoalle. Mutta kuningas kun kuuli, että koko
sotajoukkonsa taas oli kaatunut, vihastui mökkiläisen pyynnöstä vielä
kovemmin, keräsi suutuksissansa viimeisetkin sotamiehensä, mitkä hänellä
vielä oli, ja laittoi ne mökkiläistä kukistamaan sanoen: "Olenko
kissanpoika tähkäpäästä kuljetettava, että minun arvoani sillä lailla
pilkataan!"
Sotamiehet läksivät nyt uppiniskaista mökkiläistä kurittamaan, vaan se
kun keksi heidät, aukaisi taaskin pussin suuta huutaen poikia avuksensa,
ja samassa oli kuninkaan sotaväki taasen tuhona, ettei jäänyt koko
joukosta muuta kuin päällikkö vain henkiin. Sen laittoi mökkiläinen
kuninkaalle takaisin ja pani vielä kerran semmoisen pyynnön kuninkaalle,
että olisi armollinen ja kävisi hänen luonansa ruoalla. Kuningas, jolla
ei enää ollut sotaväkeä, millä olisi mökkiläistä kukistanut, suostui
hiljankin mökkiläisen anomukseen ja läksi hänen kotiinsa. Siellä tuli
mökkiläinen jo kuningasta vastaan ja saattoi hänet kivikartanoonsa.
Nähtyänsä, kuinka kaunis asunto täällä oli, ei kuningas
hämmästyksissänsä tiennyt virkkaa mitään, vaan seurasi ääneti
mökkiläistä, joka vei hänet ruokapöytään ja levittäen siihen liinansa
sanoi: "Mitä ruokaa vain armollinen kuningas tahtonee ja ajatella
osannee, sitä tulkoon nyt tähän pöydälle!" Samassa ilmestyi pöydälle
kaikenlaisia herkkuja ja hyvänmakuisia juomia, joita vain kuningas
paraitse rakasti. Siinä rupesivat nyt yhtenä ruoalle, ja kuningas, josta
ruoat olivat varsin mieluisia, sanoi mökkiläiselle: "Olisinhan ennemmin
tiennyt sinun näin hyvän ruoan pitäväsi, niin en tosin olisi
sotajoukkojani tyhjään hävittänytkään." Syömästä päästyä kiitti kuningas
vielä kerran isäntäänsä hyvin pidännästänsä, ilmoitti hänelle armollisen
suosionsa ja läksi kotiinsa.
Kuluipa aikaa vähäsen, niin tuli kuninkaalle kova sota, ettei tiennyt,
mitenkä vihollista vastustaa, ja oli siis hyvin hädissänsä. Juohtuipa
viimein mieleensä, kuinka jalosti mökkiläinen oli häntä vastaan pitänyt
puoltansa, ja kutsui siis tässä ahdingossansa sitä avuksensa.
Mökkiläinen kuuli kuninkaansa käskyä ja tuli kohta pusseinensa
sotatantereelle. Siellä oli tappelu kiihkeimmällänsä. Viholliset, joita
oli suuri summaton joukko, ahdistivat kuninkaan väkeä kovasti ja
mielivät sen miesjoukolla piirittää, mutta silloin tuli mökkiläinenkin
kuninkaalle avuksi, ja se kun vain aukaisi pussiansa ja huusi: "Pois
pojat pussista vihollisia tappamaan!" niin samassa hävisivät kaikki
vihamiehet niinkuin tuulen pyyhkäyksellä, ettei niitä sen kovemmin nähty
ei kuultu. Kuningas, joka jo oli pelännyt koko sotajoukkoinensa
joutuvansa hukkaan, ihastui nyt tästä äkistä avusta suuresti, ja
mökkiläinen sai siitä hyvästä kartanonsa verottomaksi. -- Sen pituinen
se.