Yhdessä talossa oli kolme poikaa, joista kaksi oli varsin vahvaa ja
väkevätä, mutta nuorin, nimeltä Niilo, oli vaivainen ja niin pikkuinen,
että tuskin saattoi kulkeakaan, vaikk'ei iältänsä enää ollut lapsi.
Toiset veljet eivät sentähden koskaan suvainneet Niiloa seuraansa, kun
ei siitä heille ollut apua missään, vaan pitivät häntä vain pilkkanansa,
missä ikään voivat.
Kerrankin läksivät vanhemmat veljet lintuun eivätkä olisi ottaneet
Niiloa mukaan, vaikka se kyllä pyrki ja rukoili, mutta Niilo, kun ei
päässyt muulla, meni toisten tietämättä vanhimman veljensä konttiin.
Sattuipa nyt niin, että veljet eksyivät metsässä eivätkä millään tavalla
osanneet kotiinsa. Viimein hyvän aikaa sinne tänne kuljettuansa, tuli
metsässä heitä vastaan suuri, hirveä jättiläinen, joka koko päivän oli
etsinyt jotakin syötävätä ja nyt ilolla tapasi pojat kiinni sanoen: "Nyt
pääsen minäkin eineelle, olenkin jo kauan kävellyt nälissäni; kun teitä
edes olisi kolme, niin en hennoisi teitä tappaa, vaan ottaisin
vävyikseni, sillä minulla on kolme naimatonta tytärtä kotonani." Nyt
katuivat veljekset ei ottaneensa Niiloa mukaan ja sanoivat
jättiläiselle: "Olisi meillä kolmaskin veli vielä kotona, laske meitä
sitä hakemaan, niin tuomme senkin tänne." Mutta jättiläinen ei päästänyt
poikia irti, sillä hän arvasi, etteivät enää tulisikaan takaisin, jos
kerran kotiinsa pääsisivät, vaan kuljetti heitä kotiinsa päin ja sanoi:
"Parasta on, kun kotiini teidät vien, niin saan hyvän paistin
eineekseni."
Tulivat siis jättiläisen kotiin, ja jättiläinen vei pojat pirttiinsä.
Siellä oli näkyvillä kaikenlaisia murhakaluja ja suuri veriastia
keskellä lattiata, niin sanoi jättiläinen pojille: "Noilla aseilla minä
teidätkin tapan, ja tuohon sammioon teidänkin verenne pannaan." -- "Ei
ole hätiä, täälläpä Niilokin on!" huusi silloin pieni Niilo veljensä
kontista. Vanhin veli aukaisi nyt konttinsa, ja Niilo otettiin sieltä
näkyviin. Jättiläinen katseli Niiloa, nauroi ja sanoi: "Onpa sinua koko
mies! Vaan koska teitä kumminkin on kolme henkeä, niin jätän teidät
eloon niinkuin lupasin ja otan vävyikseni." Illan tultua pani sitten
jättiläinen heidät eri huoneisiin tytärtensä viereen maata, mutta
Niilon, joka oli niin pieni ja vähäinen, ettei hän osannut sitä pelätä,
pani hän nuorimman tyttärensä kanssa omaan huoneeseensa, jossa kaikki
hänen kalunsa ja aseensakin olivat. Yöllä kyseli Niilo morsiameltansa
niitä jättiläisen kapineita siinä huoneessa: "Mikä tämä on?" -- "Se on
isäni miekka." -- "Entä tämä?" -- "Se on isäni väkeväisleili, josta hän
juo itsensä väkeväksi." -- "Entä jos minäkin joisin?" sanoi Niilo. "Juo
vain!" sanoi tyttö nauraen. No, Niilo joi sitten jättiläisen
väkeväisleilistä voimaa, että tuli hyvin väkeväksi ja saattoi
jättiläisen suurta miekkaa helposti kuljettaa.
Toissa päivänä meni taas jättiläinen kululle ja toi sieltä miehen
tullessansa, pani sen rautahäkkiin ja sanoi: "Tässä tulevat nyt suuret
pidot kohta pidettäväksi, niin säästäkäämme tämä mies siksi ja
tappakaamme hänet sitten paistiksi." Niilo, joka kuuli sen, odotti
siksi, kun jättiläinen uudellensa meni metsään, sieppasi suuren miekan
naulasta ja teurasti sillä sekä omansa että veljensä muijat, ettei
jäänyt muuta kuin jättiläisen vanha ämmä eloon vain. Veljet päästivät
nyt miesraiskan rautahäkistä pois, ottivat huoneista kaikenlaista
tavarata, sillä jättiläisellä oli rikkautta paljon, ja menivät kotiinsa.
Mutta tiellä muistui Niilon mieleen jättiläisen uljas ori, jonka hän oli
nähnyt jättiläisen tallissa. Hän palasi siis sitä oria noutamaan ja oli
ikään pois lähtemässä, kun jättiläinen tuli metsästä ja huomasi, mitenkä
kotonansa asiain laita oli. Samassa juoksi hän talliinsa ja tavoitteli
Niiloa kiinni. Niilo-parka hädässänsä konttasi ylisille heiniin, mutta
jättiläinen löysi hänet sieltä ja pani rautahäkkiin säästettäväksi siksi
kuin hän pidot laittaa. Meni sitten itse pois vieraita kutsumaan ja
käski ämmänsä paistaa Niilon siksi kuin hän vierainensa kotiin tulee.
Ämmä lämmitti nyt uunin hyvin kuumaksi ja otti pienet rattaat
lykätäksensä niillä Niiloa uuniin. Niilo, joka hyvin tunsi, että hän nyt
oli joutunut pahaan pulaan, arveli: "Juonitella tässä täytyy, muuten
paha perii." Sanoi siis jättiläisen ämmälle, joka kärtti häntä rattaille
rupeamaan: "Kovin minun nyt on outo siihen ruveta, näyttäkää te,
emäntäkulta, ensin, mitenkä siinä on istuttava, kyllä minä sitten
rupean." Ämmä istui nyt rattaille näytiksi, mitenkä siinä ollaan, vaan
Niilo oli heti valmis, lykkäsi ämmän samassa uuniin ja paistoi hänet
siellä kypsäksi. Sitten pukihe hän ämmän vaatteisiin, kantoi paistin
pöydälle ja oli siinä emäntänä, kun jättiläinen vierainensa tuli
huoneeseen. Nämä kun paistin ääressä jo istuivat pöydässä, sanoi Niilo:
"Ka, minä unohdin tuoda juotavaa, ehkä juoksen noutamaan", meni samassa
talliin, istui orille selkään ja ajoi sitä tietänsä kotiin. Sillä kurin
tuli sitten veljeksille kaikenlaista tavarata, ja elivät kaiken aikansa
hyvin, mutta jättiläiset saivat syödä paistinsa ilman juomatta. -- Sen
pituinen se.