Matti oli kerran metsässä kaskea kaatamassa ja kassaroitsi siellä
yksinänsä. Piru, joka kuuli oudon jyskeen metsästä, tuli Matin luokse ja
kysyi: "Mitäs, mies, puita revit?" -- "Kaskea pitäisi kaataa ja
halmeeseen jyvää kylvää, että pääsisi puuron syöntiin", vastasi Matti.
"No, tehkäämme työ yhtenä ja kylväkäämme puolet halmetta kumpikin!"
sanoi piru. Matti suostui tuumaan, ja piru rupesi heti metsää ruhtomaan
ja puita kaatamaan, niin että kaski pian oli valmis. Matti olisi nyt
mielestänsä heittänyt kasken kuivamaan, mutta piru ei antanut aikaa,
vaan pani kasken paikalla tuleen, viersi ja perkkasi sen hyväksi. Sitten
kylvivät siihen puolet kumpikin ja heittivät halmeen kasvamaan. Mutta
kun leikkuuaika tuli, tahtoi piru olla ihmistä viisaampi ja sanoi
Matille: "Tämä hyvyys, mikä tästä halmeesta tulee, pitää joutuman
toiselle taikka toiselle; kumpainen vain viisaamman koneen näyttää, niin
olkoon kaikki sille; koetelkaammepa sitä konetta, kumpainen meistä
kalulla jos millaisella välemmin reiän puuhun saa!" Matti tyytyi siihen
ja sanoi: "No, koska se nyt on sinulta niin sanottu ja määrätty, niin
olkoon sitten minun sanani jälkeen ja niinkuin minä tahdon kaikki muu,
mitä siihen asiaan tulee. Tulkaamme huomenna tänne metsään ja
koetelkaamme kumpainenkin siihen puuhun, jonka minä määrään." Piru
suostui taas siihen, ja he erosivat nyt kumpainenkin kotiinsa. Mutta
yöllä meni Matti yksinänsä metsään ja otti mukaansa suuren napakairan,
jolla hän kaivoi reiän suureen honkaan. Toisesta puusta repäisi hän
sitten vähäsen kaarnaa ja pani sitä siihen hongan läpeen, että siitä
tuli niinkuin terve puu, eikä reikää näkynytkään. Tehtyänsä tämän palasi
hän metsästä kotiinsa ja rupesi maata. Mutta aamulla varhain meni hän
pirun kotiin ja sanoi hänelle: "Jokos sinulla nyt on kalu katsottu?" --
"Kalu on katsottu ammon aikoja", sanoi piru, "minä mies valmis
lähtemään." Menivät siis yhtenä metsään, ja kun tulivat sen suuren
hongan luokse, johonka Matti läven oli kaivanut, määräsi Matti reikää
siihen tehtäväksi ja sanoi pirulle: "Koettakaammepa nyt tähän, tee sinä
reikäsi, kuhun paikkaan tahdot, minä taas siihen, kuhun minä tahdon."
No, siinä kun käytiin työhön käsin, niin Matti kun aukaisi sen entisen
läven, oli hänellä työ valmis, vaan pirulla ei ollut vielä alullakaan.
Matti katsoi sitten pirun työtä ja sanoi: "Ka, vieläkös sinulla on niin,
katso, minulla on jo näin." Piru kun näki sen, sanoi Matille: "No, sinä
sen nyt voiton sait tällä kertaa, mutta jos sinä voitit tällä kertaa,
niin voitan minä toisella kertaa. Kunhan tulevat viljat korjatuiksi,
niin kumpainen sitten vain ajaa oudommalla hevosella ottamaan, olkoot
viljat sen kaikki." Matti tyytyi siihenkin, ja he korjasivat sitten
yhtenä viljat halmeesta ja panivat närtteeseen. Sitten määräsivät he
päivän, jona heidän piti tulla lyhteitä hakemaan, ja erosivat
kumpainenkin kotiinsa.
Määrättynä päivänä antoi Matti aikaa enemmän ja meni kummaa syrjästä
katsomaan, että millaisella hevosella nyt piru närtteelle ajaa. Hänpä
näkikin pirun harakalla ajavan ja mietti mielessänsä: "Kustapas minä
vielä kummemman ajettavan saisin?" Vähän aikaa ajateltuaan itseksensä
läksi hän kotiinsa ja luuli nyt hyvän keinon keksineensä. Otti oman
akkansa, voiteli hänet tervalla, tuppuroitti tuhassa, hötysti
höyhenissä, sitoi nuoralla kelkan perään ja läksi sillä tavalla
närtteelle matkaamaan. Päästyänsä likemmäksi närtettä käänsi hän kelkan
ja pani emäntänsä takaperin menemään. Meni taas vähän matkaa, ja kun
arvasi, että se alkoi näkyä pirulle, miten hän ajoi, niin hyristi
hevosellensa, otteli sitä ohjaksilla ja pani ruoskalla selkään. Akka
siitä rupesi vinkumaan, ja pirulle tuli pelko ja hätä. Viimein, kun
Matti ajoi aina likemmäksi, rupesi piru huutamaan: "Mies, mies, pidätä
hevostasi, syöpihän tuo minun tukkonansa", ja läksi samassa juoksuun.
Senhän Matti vain näki pirua, se meni omaa tietänsä, mutta Matti vei
viljat närtteestä kotiinsa.
Piru kuitenkaan ei vielä mielinyt heittää asiata sillensä, vaan odotti
sitä aikaa, kun Matti rupeaisi puimaan elojansa, niin tuumaili hänkin
silloin ottaa siitä osansa. Matille tulikin kohta elon puute, ja hän
ahtoikin siis uudisviljoilla riihensä ruvetaksensa puimaan. Mutta kun
Matti sai riihensä ahdetuksi, vietiin viljat aina yöllä riihestä pois.
Matti, joka arvasi pirun käyneen niitä sieltä varastamassa, meni
metsään, kiskoi siellä tuohia ja teki niistä syltä pitkät virsut, jotka
hän kantoi kotiinsa. Sitten ahtoi riihen uudestansa ja pani ne syltä
pitkät virsut riihen portaalle pystyyn. Yön tultua tuli piru taas viljan
hakuun ja mieli astua riiheen, vaan kun näki niin suuret virsut riihen
portaalla pystyssä, rupesi häntä pelottamaan, ja hän kääntyi riiheltä
pois. Kotimatkalla tulivat toiset pirut, joita hän oli kutsunut
avuksensa viljoja kantamaan, tiellä häntä vastaan ja sanoivat: "Miksi
sinä tyhjänä kotiin palaat, etkö sinä riihessä käynytkään?" -- "Ei sinne
uskalla mennä", sanoi toinen, "siellä oli niin suuri äijä riihessä, että
sillä oli syltä pitkät virsutkin." -- "Voipa häjyä!" sanoivat toisetkin
pirut hämmästyksissä, menivät kaikki kotiinsa eivätkä sen kovemmin enää
käyneet Matin riihestä eloja varastamassa. -- Sen pituinen se.