Metsässä oli vuori, jonka ympärillä oli erinomattain suuria ja ihania
niittymaita; mutta vuoressa asui piru, ja sen vuoksi ei kukaan ihminen
niillä laitumilla tohtinut käyttää eläimiänsä, vaikka ei muualla
likimaillakaan ollut eläimille ruokamaata paljon missään. Likellä tätä
pirun asuntoa asui muudan köyhä mökkiläinen, jolla ei ollut muuta
perhettä kuin yksi ainoa poika, joka kävi isänsä lampaita paimenessa.
Kun ei ollut mökin seudussa enää lampaille ruokaa, päätti poika, joka
oli nimeltänsä Matti, mennä lampainensa pirun karjalaitumelle ja otti
vain muutamia nauriita evääksensä. Vaan tuskin oli hän tullut vuoren
näkyviin ja saattanut lampaansa parhaimpaan ruokapaikkaan, kun pirun
poika keksi hänet siinä ja vihastuneena tuli häntä vastaan sanoen: "Mitä
sinä täällä minun isäni laitumella teet?" -- "Ruokaa etsin lampailleni",
vastasi Matti. "Näitä maita et saa lähestyä lampainesi", sanoi pirun
poika, "ja jos vasta rohkenet tälle laitumelle tulla, niin minä puserran
sinut niinkuin tuon kiven." Samassa otti hän maasta suuren kiven ja
muserti sen ihan palasiksi. Matti ei säikähtänyt sitä, oli myös
ottavinansa maasta kiven, mutta sieppasi sukkelasti lakkaristansa
nauriin ja pusersi sen, niin että siitä vesi kursui ulos, sanoen
pirulaiselle: "Elä sinäkään lähesty minua, muuten minäkin puserran sinut
niinkuin tuon kiven kädessäni." Pirun poika kun näki Matin olevan niin
väkevän, heitti hänet lampainensa sillä kertaa rauhaan, meni kotiinsa ja
sanoi isällensä: "Matti on mies väkevämpi minua, se pusersi kiven niin
että vesi sormien välistä juoksi maahan." Isä sanoi: "No, jos hän vasta
tulee meidän maallemme lampainensa, niin pyydä häntä minun kultanuijaani
kilvalla heittämään taivaalle, kumpainen sen korkeammalle saapi."
Tulipa Matti huomenna taas lampainensa pirun karjalaitumelle, niin pirun
poika kävi häntä vastaan kohta ja sanoi: "Kyllä minä eilen jo näin, että
kovat kourat sinulla on, mutta oletkos yhtä vahva heittämäänkin?
Koetelkaamme nyt heittää kilvalla tätä kultanuijaa taivaalle, kumpainen
sen ylemmäksi saa!" Samassa heitti hän nuijan niin korkealle, ettei
näkynyt kuin vähän vain toisen silmiin; sitten käski Matin viskata
vuoronsa. Matti, joka tuskin jaksoi nostaa sitä nuijaa, seisoi vain ja
katsoi taivaalle. Pirun poika sanoi: "Mitäs sinä katsot, heitä jo!"
Matti sanoi: "Minä odotan, kun tuo pilven patsas tulee, niin heitän sen
päälle." Pirun poika silloin sanoi: "En minä anna heittää isäni
kultanuijaa sinne", sieppasi Matilta nuijan ja meni kotiinsa. Siellä
puhui isällensä: "En minä Matille pitänyt heittämisessäkään, se olisi
viskannut sinun kultanuijasi pilven päälle, mutta minä en toki antanut."
Isä sanoi pojallensa: "No, pyydä sinä sitä Mattia meille palvelijaksi,
koska se niin väkevä on, niin siinä saamme paraitse hänen voimansa
nähdä."
Huomenna, kun Matti taas ajoi lampaansa pirun laitumelle, tuli pirun
poika häntä siihen puhuttelemaan ja sanoi: "Etkös läksisi minun isälleni
palvelijaksi, kun sinä niin luja ja väkevä olet?" Matti vastasi: "Jos
minä tuon hatullisen hopeita saan palkastani, niin sitten tulen." Toinen
lupasi sen, minkä Matti vaati. Matti heitti lampaansa metsään ja meni
toverinsa kanssa yhtenä vanhan pirun kotiin.
Aamulla sanoi pirun poika Matille: "Lähtekäämme nyt metsään voimiamme
koettelemaan, kuka meistä vahvempi on puita kaatamaan!" Matti sanoi:
"Lähtekäämme vain, siinä se miehen voima tunnetaan." Tultiin sitten
metsään, niin pirun poika valitsi kaksi yhtä suurta honkaa, jotka
seisoivat lähetysten, ja sanoi Matille: "Koetelkaammepa nyt, kumpainen
meistä honkansa ennen maahan saapi!" Kävivät nyt kumpainenkin työhön
käsin, mutta Matti, joka hakatessa kohta keksi, että pirun poika olisi
ennemmin puunsa kaatanut, ärjäisi hänelle kovasti: "Pois alta sukkelaan,
puuni kaatuu päällesi!" Pirun poika silloin oikaisi syrjään, ja Matti
sai sillä välillä puunsa maahan. "Kylläpä näyt olevan vahva kaatamaan",
sanoi pirun poika Matille, "mutta oletkos yhtä luja kantamaankin?
Koetelkaamme kuljettaa tämä sinun kaatamasi honka kotiin; kanna sinä
latvasta, minä kannan tyvipuolesta!" -- "Ei", sanoi Matti, "käy sinä
vain latvaan, kyllä minä tyveen rupean, sitä et sinä kuitenkaan voi
kantaa, mutta taaksesi et saa katsoa, muuten minä heitän kirveellä
päähäsi." Pirun poika suostui siihen, ja kun kantamaan ruvettiin, istui
Matti vain tyvellä ja laulaa loilotteli, mutta pirun poika veti honkaa
vastakynteen latvasta, että oikein vesi kasvoilta tippui, vaan ei
yhtähyvin uskaltanut katsoa taaksensa peläten Matin heittävän kirveellä
tyvestä. Viimein, kun kantaminen alkoi käydä hänelle kovin vaikeaksi,
huusi hän latvasta ähkäen Matille: "Eikö, velikulta, sinua jo ala
väsyttää?" -- "Ellös sitä pelätkö!" vastasi Matti, "nythän minulta vasta
kantaminen alkaa oikein käydäkin, kun tottumaan rupean." Pirun poika ei
juljennut Matille ilmoittaa väsymystänsä, vaan veti honkaa yhtä haavaa
kotiin asti, että oli siihen paikkaan katketa. Sitten pihaan päästyänsä
heitti hän hongan olaltansa maahan, mutta Matti oli juuri vähäistä ennen
hypännyt tyveltä poikkeen ja oli nyt kantavinansa honkaa tyvestä. Pirun
poika, joka väsymyksestä vähällä oli vaipua maahan, tuli nyt Mattia
katsomaan ja sanoi: "Kyllä kaikitse sinulle, joka tyvestä kannoit,
raskaaksi kävi, kun minullakin latvaa kantaessani semmoinen helle tuli."
-- "Mitäs se aikamiehelle tekee", sanoi Matti, "yhdelle tuossa parhaaksi
olisi ollut kantaa." Pirun poika sitten meni puhumaan isällensä, mitenkä
kantaminen oli käynyt, ja sanoi viimeksi: "Mies on Matti jos minäkin,
tyveä kantoi ja lauloi."
Toissa päivänä meni pirun poika askareillensa, minne lienee mennyt, ja
käski Mattia siivoamaan lasta. Matti aukaisi lapselta mahan, purki
sisukset kaikki pois, huuhtoi lapsen joessa ja pani sitten seinälle
naulaan kuivumaan. Tulipa pirun poika kotiin, niin kysyi kohta Matilta:
"Joko sinä lapseni siivosit?" -- "Jo", sanoi Matti vakaisesti,
"lienenköhän oikein puhtaaksi saanut", ja vei samassa isäntänsä
katsomaan. "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt tehdäksesi", sanoi
pirun poika. "Ka, niin minä tein kuin käskitkin", vastasi Matti,
"puhtaaksi minä koin sinun lastasi saada." Pirun poika, joka yhtäkaikki
arvasi Matin tahallansa lapsen tappaneen, meni isällensä valittamaan ja
puhui sille, kuinka Matti oli tehnyt. Mattipa meni perästä kuuntelemaan,
mitä vanha piru sanoo. Se käski poikansa lyömään Matilta maatessa pään
poikki sillä tavalla kostaaksensa lapsensa murhan. Kuultuansa tämän
tiesi Matti olla varoillansa, pani iltasella lekkerin vuoteellensa,
kaatoi sen vettä täyteen ja peitti hyvästi vaatteilla, mutta itse meni
oven taakse piiloon. Yöllä tulee pirun poika häntä tappamaan ja paiskaa
piilullansa lekkeriin niin että vesi roiskahti. Sitä menee sitten
kertomaan isällensä ja sanoo: "Nyt on Matti hengettä, oikein veri
roiskahti seinälle minun lyödessäni." Mutta Matti kun näki tappajansa
menneen pois, rupesi vuoteellensa maata ja oli siinä vielä aamusella,
kun pirun poika tuli häntä katsomaan. Tämä säikähti ja sanoi: "No,
vielähän sinä olet elossa nytkin, vaikka minä sinut yöllä olin
tappavinani!" -- "Mitäs se miehelle tekee", sanoi Matti, "jos verta
vähän vuotaakin", ja nousi vuoteeltansa ylös. Menee pirun poika taas
isällensä sanomaan: "Matti vielä on hengissä, ei sille auta mikään." --
"No, kun ei muu auta", sanoi isä, "niin pane yöllä Matin huone tuleen,
niin tottahan siihen palaa." Matti kun kuuli tämän tuuman, ei
ruvennutkaan huoneeseensa maata, vaan oli muualla paossa, kun huone
yöllä poltettiin, vasta jäljestäpäin meni hän taas sinne, heitti vettä
vähäsen hiillokselle ja rupesi maata. Aamulla kun pirun poika tulee
katsomaan, on Matti siellä elossa. Pirun poika hämmästyi ja kysyi:
"Etkös sinä yöllä palanut?" -- "Mitäs se miehelle tekee, kuumensi tuo
vähäsen kylkeäni", vastasi Matti. Pahoillansa menee taas pirun poika
isänsä luokse ja sanoo: "Aina se Matti vielä hengissä on, ei sille auta
tulikaan; kun minä tulin katsomaan, makasi hän vain hiilloksella, vaikka
koko huone oli palanut ympäriltänsä." -- "No, pane hänet sitten keskeltä
vuoden palveluksesta pois, koska hän niin häjynmoinen ompi", vastasi
vanha piru. "No, sen minä voin tehdä", sanoi poikapiru ja meni kohta
käskemään Mattia talosta pois. Matti sanoi: "Tokihan minä tästä hennon
lähteä, kun vain palkastani sen lakillisen hopeita annat, minkä sinä
tullessani minulle lupasit." Tätä ei pirun poika olisi ruvennut
antamaan, mutta lupasi kaivata isällensä, ellei Matti hyvällä hänestä
erkanisi. Matti silloin meni metsään, leikkasi sieltä kuormallisen
koivunvitsoja ja kantoi ne pirun eloaitan eteen. Niistä rupesi hän nyt
takkavitsaa vääntämään liittäen useampia vitsoja yhteen ja mittasi aina
toisinansa aitan ympärystä, tokko jo vitsa rupeaa ylettymään. Pirun
poika, joka oli keksinyt tämän Matin tuumailemisen, tuli siihen Matin
luokse ja sanoi: "Mitäs Matti nyt tekee?" -- "Teenpähän takkavitsaa,
että vien tuon eloaittasi mennessäni, koska et hyvällä mieli palkkaani
maksaa", sanoi Matti. "Elä, velikulta, sitä tee!" sanoi pirun poika ja
pyysi Mattia sovinnolle. "Voit aikoja maksaa!" sanoi Matti, "paljonpa
tässä työtä on ollut näitä vitsoja liittäessä; kunhan takkavitsa rupeaa
ylettymään, niin sillain aitta menee, että vonkuu." Pirun poika aina
rukoili Mattia sopimaan ja sanoi: "Määrää itse palkkasi, se pitää
sinulle maksettaman!" -- "No, kun tuonet tuon minun lakkini täydeltä
hopeita niinkuin lupa oli", sanoi Matti, "niin jääköön riita sillensä."
Pirulainen juoksi kohta rahoja noutamaan ja varoitti vielä mennessänsä
Mattia, ettei veisi aittaa sillä aikaa. Mattipa pirun poissa ollessa
puhkaisi lakkinsa päälakeen reiän ja asetti sen onttopuun kannon nenään.
Pirun poika koki siihen kantaa hopeita, minkä ennätti, mutta valitti
viimein, ettei hän saanut lakkia täyteen. "No, en minä ole riitaisa",
sanoi Matti, "tyydyn minä yhtäkaikki siihenkin, mikä siinä jo on", otti
rahat mukaansa ja meni kotiinsa. Siellä eli sitten isänsä mökissä monta
aikaa hyvästi; josko elänee vieläkin, sitä en tiedä. -- Sen pituinen se.