Muinoin oli kolme veljestä. Ne kun olivat köyhiä hyvin, täytyi heidän
lähteä palvelukseen työllänsä elatusta hankkimaan, ja vanhin veli läksi
siis ensiksi paikan hakuun. Matkalla tuli häntä vastaan piru ja kysyi:
"Minnekäs, mies, menet?" -- "Paikan hakuun", virkkoi poika. "No tule
sitten minulle!" sanoi piru, "minä tarvitsen palvelijan." -- "Miksi ei,
kun ottanet", sanoi poika ja oli kohta valmis lähtemään. Piru ehdotteli
sitten pojalle: "Estääksemme joutavia riitoja ja toraa keskenämme
tehkäämme nyt heti semmoinen kauppa, että joka meistä ensiksi suuttuu,
siltä saakoon toinen anturanahan selästä ottaa." Poika suostui siihenkin
ja läksi paikalla pirun kanssa hänen kotiinsa palvelijaksi.
Aamulla kysyi poika isännältänsä työtä, ja piru käski häntä rankaläjälle
polttopuita hakkaamaan. Poika menikin työllensä ja rupesi hakkaamaan,
vaan ei saanutkaan kirvestänsä puuhun pystymään, vaikka hän kuinka olisi
heilunut. Tästä suuttui hän kohta, jätti koko työn sillensä ja läksi
talosta karkuun. Mutta kauaksi ei päässytkään, sillä piru tuli jäljestä,
esti hänet pakenemasta ja otti pojan selästä anturanahan niinkuin heidän
välipuheensa oli.
Läksipä sitten nuorin veli taas paikan hakuun ja kulki tietä pitkin,
niin tuli taas sama piru vastaan ja otti hänetkin palvelijaksensa
samalla ehdolla kuin veljensäkin, että joka suuttuu ensiksi, siltä pitää
anturanahka selästä otettaman. Taloon tultua pani piru taas palvelijansa
puita hakkaamaan. Poika menikin lastukolle ruvetakseen työhön, vaan ei
siltäkään kirves pystynyt puuhun, niin se suuttui samassa ja läksi
tiehensä. Pahanen silloin läksi perästä, tapasi palvelijansa matkalla ja
otti häneltä anturanahan selästä pois.
Nyt läksi keskimmäinen veli, Matti, vuoronsa työpaikan hakuun ja kohtasi
taas hänkin tiellä pirun, joka pyysi häntä palvelijaksensa. Matti oli
siihen valmis, ja tehtiin taas samanlainen kauppa kuin entistenkin
veljien kanssa, että joka ensiksi suuttuu, siltä tuli anturanahka
otettavaksi selästä. Kartanolle päästyä pani piru Matin taas niitä yksiä
rankoja hakkaamaan, joita jo toisetkin veljet olivat koetelleet. Matti
otti rangan esiin hakataksensa ja helisti siihen kirveellänsä, minkä
jaksoi, vaan kirveen terä ei ottanutkaan pystyäksensä. Havaittuansa,
mitenkä asian laita oli, rupesi Matti rankaläjää hajoittamaan, löysi
sieltä kuopan ja siitä kuopasta harmaapään kissan. Siltä kissalta löi
hän kohta kirveellänsä pään poikki ja heitti sen puuläjältä pois; sitten
kun uudestansa taas koetti kirvestänsä, niin se pystyi puuhun hyvästi,
ja hän sai kaikki rangat pieniksi. Kun sitten Matti tuli työstänsä
pirttiin, kysyi piru kohta: "Jokos sait puut hakatuiksi?" -- "Mene
katsomaan!" vastasi Matti. Piru kävi katsomassa, tuli pirttiin takaisin
ja kysyi Matilta: "No, löysitkö sinä rankaläjän alta mitään?" --
"Löysinhän minä sieltä harmaapään kissan, ja sen heitin minä puuläjältä
pois", sanoi Matti. Piru oli ystävällisesti puhuvinansa ja sanoi:
"Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt tehdäksesi." -- "No, no,
isäntäkulta, ethän tuosta suuttune?" kysyi Matti. "Enmähän tuosta
suutukaan", vastasi piru, ja asia jäi sillensä.
Toissa päivänä lähetti piru palvelijansa kahdella härällä metsään
rankoja tuomaan, ja mustan koiransa pani mukaan sanoen Matille: "Kun
sinä metsästä palaat, niin sinun pitää samasta lävestä tulla, kusta
koirakin edellä juoksee." Matti kun oli saanut puukuormansa täyteen ja
palasi härkinensä metsästä kotiin, juoksi koira edellä ja hyppäsi aidan
lävestä pihaan. Mutta muistaen isäntänsä varoituksen, että hänen oli
samasta lävestä tultava, mistä koirakin edellä meni, heitti Matti
ensinnä kaikki rangat aidan lävestä pihaan, sitten särki rekensä
pirstaksi ja heitti senkin samaa tietä, viimeksi tappoi vielä härät,
leikkeli ne pieniksi palasiksi, että mahtuivat siitä lävestä menemään,
ja syyti kaikki tyyni pihaan. Sitten meni hän siitä samasta reiästä
itsekin pihaan ja astui tupaan. Piru siellä kysyi: "Joko nyt on kuorma
pihassa?" -- "Mene katsomaan!" sanoi Matti. Piru kohta juoksi katsomassa
pihalla, tuli sieltä pirttiin ja kysyi Matilta kovasti: "Kuinkas sinä
niin teit?" -- "Ethän vain suuttune?" sanoi Matti, "niinhän minä tein
kuin käsky oli." Pahanen ei tohtinut näyttää vihaansa, mutta sanoi:
"Enmähän tuosta suutukaan", eikä sen kovemmin puhuttu koko asiasta
mitään. Mutta akallensa sanoi piru salaa: "Tappakaamme tuo Matti ja
viekäämme yöllä järveen, koska se niin kurjanjuoniseksi rupeaa."
Sattuipa Matti itse kuulemaan tämän heidän puheensa, ja yöllä, kun piru
ja hänen vaimonsa nukkuivat sikeästi, kantoi hän pirun ämmän omaan
lavaansa ja rupesi itse pirun viereen, josta sitten vähän ajan perästä
herätti makuukumppalinsa sanoen: "Nouskaamme nyt tappamaan Mattia hänen
maatessansa!" Piru kun heräsi unestansa, sieppasi seinältä suuren
piilunsa, ja mentiin sitten yhdessä siihen, missä Matin vuode oli, johon
piru iski sillä suurella piilullansa, että makaaja kerran älähti vain,
kun veri turskahti seinälle, ja kuoli; sitten toinen otti toisesta
päästä lavaa, toinen toisesta, ja veivät ruumiin järveen. Heitettyään
kannettavansa sinne rupsivat kumpainenkin maata taas ja nukkuivat
sikeästi. Mutta aamusella, kun piru heräsi, rupesi hän kaipaamaan
muijaansa ja kysyi viimein Matilta, jonka hän nyt ihmeeksensä keksi
olevan eleillä. Matti sanoi: "Itsehän sinä veit sen yöllä minun kanssani
järveen, mitä sinä sitä minulta kysyt?" Piru kun huomasi asian, tuli
siitä sangen surulliseksi ja silmäili vihaisesti Mattia, vaikka ei
sanoissa virkkanut muuta kuin: "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt
tehdäksesi." Mutta Matti sanoi vain: "Ethän tuosta, hyvä isäntä,
suuttune toki?" Piru sanoi siihen: "Enmähän tuosta, velikulta,
suutukaan", ja oli unohtavinansa koko asian.
Kuluipa aikaa vähäsen, niin piru läksi naimaan toista vaimoa, kun
entinen muijansa niin onnettoman lopun oli saanut, ja käski lähtiessänsä
Matin punata kartanon sillä aikaa kuin hän naimateillänsä on. Matti kun
arvasi isäntänsä tulevan kotiin, pisti huoneet palamaan ja kävi
isännällensä vastaan. Piru kohta kysyi: "Joko sinä teit niinkuin minä
lähtiessäni käskin?" -- "Jo", sanoi Matti vakavasti. Tultiin sitten
yhdessä pihaan, niin oli pirun kartano tulessa. "Kylläpä on kartano
punaisena!" sanoi piru. "Punaisena on, ja punaisemmaksi pitäisi tulla
vielä", vastasi Matti. "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt
tehdäksesi", sanoi itkussa silmin piru. "Ethän tuosta suuttune?" sanoi
Matti vain eikä ollut millänsäkään. Piru, joka muisti pidetyn
välipuheen, rupesi nauramaan ja sanoi: "No enhän tuosta, velikulta,
suutukaan."
Muutaman päivän päästä läksi piru taas morsiamensa luona käymään ja
käski Matin sillä aikaa tehdä kolme siltaa salmen poikki, ettei tehnyt
niitä puusta eikä kivestä eikä raudasta eikä mullasta. Matti ei työtänsä
säikähtänyt; tappoi kaikki pirun karjan, teki yhden sillan eläinten
päistä, toisen jaloista ja kolmannen kyljistä. Piru kun tulee kotiinsa
ja näkee Matin työt, kysyy: "Kuinkas sinä, velikulta, niin teit?" --
"Ethän tuosta, isäntäkulta, suuttune?" sanoi Matti, "itsehän sinä käskit
siltoja rakentamaan, siitä minä tein, kusta minä sain." -- "Niin vainen,
velikulta", sanoi piru, "enmähän tuosta suutukaan."
Nyt piti pirun lähteä häitänsä pitämään, ja hän sanoi siis Matille
lähtiessänsä: "Tule jäljestäpäin sinäkin, Matti, sinne silmäämään!"
Matti totteli isäntänsä sanaa, tappoi härän navetasta, otti sen veriset
silmät mukaansa ja läksi häihin. Hänen tultuansa häätaloon oli piru
juuri morsiamensa vieressä hääruokia syömässä. Matti, joka oli
pysähtynyt oven suuhun seisomaan, heitti sieltä verisellä härän silmällä
isäntäänsä poskeen. Piru kun keksi Matin oven suussa seisovan ja arvasi
härän silmän hänen viskaamakseen, tuli Matin tykö ja sanoi kiivaasti:
"Kuinkas sinä niin teit?" -- "Itsehän sinä kutsuit silmäämään", sanoi
Matti ja heitti toisellakin härän silmällä vielä pirua naamaan.
Suuttumaisillansa piru taas kysyi: "Minkätähden sinä niin teit?" -- "Ka,
ethän tuosta suuttune, kaksi silmäähän minulla onkin", vastasi Matti.
"No, enpä tuosta suutukaan", sanoi taas piru ja oli olevinansa varsin
ystävällinen Mattia kohtaan. Mutta tuotuansa nuoren vaimonsa kotiin haki
piru kaikella väen Mattia tappaa ja keskusteli salaa vaimonsa kanssa.
Mattipa, joka oli kuullut heidän tuumansa, että häntä aiottiin vuoteelle
tappaa, tiesi olla varoillansa eikä mennytkään sinä yönä vuoteellensa
makaamaan, vaan asetti vuoteellensa kirnun, siihen pani kiven pääksi,
peitti ne hyvästi nahkasilla, että oli olevinansa siellä peitteiden
sisällä, ja meni itse uunille yöksi. Sydänyön aikana, kun piru luuli
Mattia nukkuneeksi, tuli hän piilu kädessä huoneeseen ja tapasi lyödä
makaavata Mattia siinä vuoteellansa kaulaan, mutta piilu luiskahti
kiveltä nahkakääryihin, niin että kolahti. "Kylläpä on juuttaalla kova
kaula", sanoi pahanen katsellen piiluansa, "oikein terä tylsyi hänen
niskaluuhunsa, vaan elähän huoli, kun paiskaan toisen kerran ja
paremmasti, niin ehkähän tuosta viimeinkin loppu tulee." Samassa kohotti
toisen kerran piiluansa ja pudotti kaikella voimin Mattia päähän.
Siitäpä tuli löyhähti lyödessä, kun piilu kävi kiveen, ja piru säikähti
niin, että hän ensi hädässänsä takana silmin hyppäsi huoneen ovelle,
mutta kohta peräytyi hän sieltä taas ja paiskasi vielä kerran Mattia
mahaan, niin että kirnun vanteet lentelivät pitkin seiniä. "Nyt taisi
kuolla ruoja viimeinkin, koska kylkiluut seinillä lentelivät", sanoi
piru itseksensä ja meni taas vaimonsa viereen sanoen: "Et sinä uskoisi,
kuinka luja Matti oli! Ensi kerran kun löin, niin ei piilu pystynyt
ollenkaan, ja kun toisen kerran häntä otsaan lasketin, niin tuli vain
luusta löyhähti, mutta kolmannen kerran kun paiskasin, niin kylkiluut
vain seiniä pitkin lentelivät; lieneeköhän nyt Matti kuollut
viimeinkin?"
Aamulla kun piru heräsi unestansa, oli hän erinomattain hyvillä mielin
luullen nyt iäksi päiväksi päässeensä Matista erillensä; mutta mitäs
ollakaan, Matti, joka uunilla oli maannut yönsä rauhallisesti, tuli
kohta suurukselle pirttiin niinkuin ennenkin eikä ollut tietävinänsä
yöllisistä asioista mitään. Piru kohta kysäisi häneltä: "Kuinkas,
velikulta, tänä yönä unta sait?" -- "Hyvin vain kävi makuu", vastasi
Matti, "olihan ikäänkuin kirppu muutamia kertoja olisi puraissut
ruumistani, muusta en tiennyt mitään."
Nyt pitivät piru ja hänen akkansa taas tuumaa keskenänsä, millä kurin
Matti saataisiin hengeltä pois, kun siitä heille niin paljon vastusta
rupesi olemaan. Viimein sanoi akka miehellensä: "Koska siihen ei muu
pysty, niin pankaamme Matti riiheen makaamaan ja sytyttäkäämme yöllä
riihi tuleen, niin sillä siitä pääsemme, ruojasta, viimeinkin." Tämä
neuvo oli pirusta mieleen, ja Matti pantiin riiheen yöksi maata.
Mattipa, joka taaskin oli kuullut, mitenkä häntä tuumattiin tappaa
yöllä, veikin lavansa pois riihestä muualle, ettei ollutkaan siellä
riihessä, kun piru pisti sen tuleen, mutta kantoi vasta jäljestä päin,
kun riihi jo oli palanut hiiliksi, lavansa taas samalle paikalle kuin
ennenkin ja oli makaavinansa siinä, kun piru aamulla tuli katsomaan.
"Mitenkä, veikkonen, yöleposi on ollut?" kysyi piru. "Varsin hyvä
muuten", vastasi Matti, "mutta tahtoi olla vähän kylmä vain."
Kun eivät nyt muulla päässeet Matista erillensä, päättivät kaikki
pahaset yksituumaisesti muuttaa yöllä saareen, että Matti sillä lailla
jäisi heistä pois. Mutta Matti kuuli taas tämänkin tuuman edeltäpäin ja
peittäysi pirun makuuvaatteisiin. Yöllä sitten soutivat kaikki pahakkaat
saarelle tavaroinensa Mattia pakoon, ja kun aamulla olivat suuruksella,
sanoi isäntäpiru toisille: "Jopahan nyt Matti kumminkin meistä jäi!" --
"Tääll' on mies tallella vielä!" huusi samassa Matti nousten peitostansa
ja astui suurukselle muiden kanssa yhdessä.
Ehtoolla puhui taas piru muijallensa: "Millä meidän nyt pitää saaman tuo
Matti kuoliaaksi, ettei se enää edes tässä uudessa asunnossamme olisi
meille vastukseksi? Ei se hyvällä meistä kuitenkaan erkane." -- "En minä
siihen muuta neuvoa tiedä", sanoi muija, "kuin että yöllä lyömme häneltä
pään poikki maatessa, niin tottahan siihen jää." Mattipa kuuli tuuman,
ja kun piru ja hänen vaimonsa olivat sikeästi nukkuneet, kantoi hän
pirun muijan omalle vuoteellensa ja rupesi itse pirun viereen maata.
Siitä herätti sitten isäntänsä vähän ajan päästä ja sanoi: "Menkäämme
nyt Mattia tappamaan, jo se on nukkunut!" Piru silloin sivalsi suuren
piilunsa seinältä ja löi sillä pään poikki omalta muijaltansa, jota hän
aina vain piti Mattina. Mutta aamulla, kun piru heräsi unestansa, rupesi
hän kaipaamaan muijaansa, jota hän nyt ei keksinytkään, ja kysyi
Matilta, jonka hän ihmeeksensä vielä keksi eleillä. Matti sanoi:
"Itsehän sinä yöllä tapoit muijasi, miksi sinä sitä minulta kysyt?" Piru
nyt ei voinut enää kärsiä sitä, että Matti häneltä toisenkin akan oli
saattanut hukkaan, vaan suuttui Mattiin kovasti ja alkoi häntä haukkua.
Mutta Matti ei ollut siitä millänsäkään, vaan tarttui piruun kiinni,
otti häneltä anturanahan selästä ja läksi tiehensä. Niillä
pirunnahka-anturoilla käydä lipottaa Matti vielä tänäkin päivänä. -- Sen
pituinen se.