Oli kolme köyhää veljestä, joille isänsä kuoltua ei muuta perintöä
jäänyt kuin puoleksi punottu nuora, kissa ja keritsimet. Läksi vanhin
näistä vanhasta kodistaan ja päätyi lammin rannalle, jossa vedenemäntä
ikään kivellä istuu, siinä päätänsä harjaa, silittää ja selvittelee.
Poika ei tätä ole keksivinäänkään, asettuu vain lammin rannalle ja
rupeaa nuoraa punomaan itsellensä kukkaronsuunauhaksi, sillä hän oli
päättänyt matkallansa paljon rahaa kerätä ja rikkaana kotiin palata. Kun
vedenemäntä tämän näki, kysyi hän kohta: "Mitäs siinä punot?" --
"Kukkaronsuunauhaa", vastasi poika. "Mitäs sillä teet?" kysyi
vedenemäntä. "Tämän lammin panen kukkaroon", vastasi poika, "ja samalla
korjaan ja pyydän myöskin kaikki vedessä asuvaiset olennot." --
"Vaatisitko äijän rahaa, jos et lampia panisi kukkaroon?" kysyi
vedenemäntä. "Tämän huopahatun täyteen kun rahaa kantanet", sanoi poika,
"niin jääköön lampi kukkaroon panematta", ja samassa puhkaisi hatustaan
pohjan ja asetti sen onnen puupölkyn päähän. Vedenemäntä tämän
vastauksen saatuansa meni järveen ja sanoi pojallensa: "Miesruoja
rannalla tuolla uhkasi meitä ja sanoi koko järven korjaavansa
kukkaroonsa, mutta kenties sanoi hän niin suotta aikojansa vain, menepä
ja katso, onko tuo vielä nuoran punomisen toimessa." Poika kävi
katsomassa ja tuli sieltä, sanoi: "Yhä se mies kukkaronsuunauhaa näkyy
punovan, niin oli työssään totinen, ettei minuun katsonutkaan." -- "No,
vie hänelle sitten yksi takallinen hopeata", sanoi vedenemäntä,
"tottahan tuossa kyllin lienee." Poika äitinsä käskyä kuullen kantoi
nuoranpunojalle kannalmuksen hopeita ja kaatoi ne pölkyn päässä olevaan
hattuun, vaan eihän se siitä täyttynyt, rahat juoksivat onnen pölkyn
sisään, ettei niitä näkynytkään. "Vähät ovat hopeasi", sanoi silloin
nuoranpunoja, "käy kotiisi, tuo sieltä toinen kannalmus." Poika totteli
käskyä, toi kannalmuksen, toipa vielä kolmannenkin. Kun siitä viimeinkin
hopeat alkoivat hatussa näkyä, sanoi mies: "No, nyt on kyllin hopeata
tuota, nyt jääköön lampi kukkaroon panematta, vaan hankihan vielä
minulle hevonen, jolla minä kotiin kuljen." Vedenväki toimitti senkin
vielä, ja nuoranpunoja veti hopeat kotiinsa sanoen veljillensä:
"Tämmöisen hyvyyden minä olen koonnut, koetelkaa vuorostanne tekin
onneanne."
Nähtyänsä, mimmoisen rikkauden vanhin veli oli matkallaan saanut, läksi
toinenkin, keskimmäinen veli, kodistaan kulkemaan ja joutui siihen
maahan, jossa ei ollut keritsimiä, vaan lampaita hyvin äijän. Tuli
muutamaan taloon, niin siinä parhaillansa kerittiin lampaita veitsellä.
Tätä katsellen sanoi mies: "Minulla on kapineet, joilla saapi lampaista
villat paljoa paremmin lähtemään, ostakaa ne minulta." -- "Paljonkos
niistä tahdot?" kysyttiin mieheltä. Tämä vaati keritsimistään hatullisen
hopeita samoin kuin vanhinkin veljensä, sai sillä lailla suuren
rikkauden ja palasi kotiinsa.
Arvelee tuosta kolmas veli: "Ei minunkaan auta kodissa istuminen, kulkea
sitä pitää jonnekin", ja läksi kissoinensa hänkin matkalle. Kotvan
kuljettuansa tuli hän sitten vieraaseen maahan, jossa meni muutamaan
taloon ja pyysi isännältä lupaa ollakseen siinä yötä. "Olisi meillä
huonetta vieraitakin varten, vaan ei käy muissa suojissa kuin tässä,
jossa itse makaamme, yötä oleminen, kun on muualla niin äijän hiirtä,
että syövät ihmiset tukkunansa." -- "Vähät siitä", sanoi mies, "on
minulla kontissani semmoinen elävä, joka hiiret hävittääpi." Kun
isäntäväki tämän kuuli, käskivät he miehen toiseen tupaan maata, vaan
olivat kuitenkin peloissaan, sanoivat: "Kunhan eivät hiiret sinua söisi,
ole, miesparka, varoillasi." Mies puolestaan oli huoletonna, laski
tupaan tultuansa kissan kontistaan lattialle ja rupesi itse lavitsalle
maata.
Aamulla tulee talonväki katsomaan, vieläkö mies on hengissä, ja
aukaistaan ovea peläten, ettei muka se miehen tuoma elävä silmille
hyppäisi ja heitä repisi, vaan kun sisälle päästään, täällä ei
hätääkään, mies makaa rauhassa penkillä, kissa pöydällä viruttelekse, ja
hiirtä on lattialla suuri ruko. Nostatetaan siitä nyt mies ja ruvetaan
kissaa häneltä ostelemaan. Mies ei tahtoisi kissastaan luopua, sanoi:
"Parasta lienee, kävelen kissani kanssa maailmaa niinkuin ennenkin, sen
avulla olen aina hyvästi toimeen tullut ja ansainnut elatukseni", mutta
isäntäväki ei häntä päästänyt sillä, vaan sanoi: "Ota hänestä rahaa
äijän, ota vähän, kunhan otat, meidän se on saatava mistä hinnasta
hyvänsä." Mies silloin otti heiltä huopahattunsa täyden hopeita niinkuin
toisetkin veljensä olivat tehneet ja palasi rikkaana miehenä kotiinsa.
-- Sen pituinen se.