Läksin kerran Venäjän maalle kulkemaan ja tulin muutamaan kaupunkiin,
mutta niin myöhään iltasella, etten päässyt mihinkään taloon sisälle,
sillä kaikki portit olivat kiinni. Minä tuossa kotvan aikaa kävelen
tietämättä, mitä tehdä pitäisi, ilma kun on huono ylen, ja sataa minkä
kerkiää. No, ei muuta kuin kapusin muutaman kauppapuodin päälle, nostin
pari kolme kattolautaa pois ja menin siitä sisälle. Täällä oli hyvä
kyllä yötä viettää, ja nukuinkin hyvästi, kun matkastani olin
väsyksissä. Aamulla olisi pitänyt pois lähteäkseni, vaan en päässyt
samasta reiästä takaisin, josta olin tullut, se kun oli liian korkealla.
Tässä täytyi nyt minun vankina olla, minkäs siihen taisi; mutta päivän
tultua tulee jo kauppias puotiinsa toimittaakseen tavallisia töitänsä.
Minä kun hänen tulonsa kuulin, pistäysin oven pieleen suuren tynnyrin
taakse, ja kauppias kun oven aukaisi, minä samalla ampaisime kadulle ja
aloin mennä miilustaa, minkä kerkesin, mutta puodin haltija, joka keksi
minun lähtöni, alkoi huutaa korkealla äänellä: "Varas, varas! Ottakaa
kiinni!" Katuvartijat paikalla minuun kiinni ja veivät samaan puotiin
takaisin, josta olin lähtenyt. Tässä isäntä katsastaa, onko mitään
puodista poikessa, vaan kun ei löydä mitään kadonneeksi, ei hän
kumminkaan minua lyönyt, mutta otti kaksipohjaisen tynnyrin, pani sen
sisään minut ja vei valtamaantien haaraan, jossa naulasi tynnyrin pohjat
kiinni ja vahvat vanteet tynnyrin ympäri. Siellä sain istua kököttää
aina lauantai-iltaan asti syömättä, juomatta. Silloin toki kulki
kirkkorahvasta samaa tietä. Nämä katselivat tynnyrin sisään, ja kun
keksivät siellä olevan ihmisen, niin alkoivat tynnyrin reiästä minulle
mättää piirakoita syötäväksi, vaan eivät kuitenkaan päästäneet minua
pois, vaikka kyllä sitä pyysin ja rukoilin.
Tulipa yö sunnuntaita vastaan, niin sattui muudan susi siitä kulkemaan.
Se tulee tynnyrin luokse ja alkaa nuuskia sitä ympäri. Viimein löytääkin
reiän ja koettelee työntää päätänsä siitä sisälle, vaan ei sopinut.
Kääntyy silloin takaisin, vaan miten lienee siinä pyörähdellyt, niin
sattui häntänsä hanikan reiästä tulemaan tynnyrin sisään. Minä samalla
koppasin hännän käsiini ja ärjäisin, minkä jaksoin. Susirukka säikähti
tätä ja alkoi mennä podistaa, minkä ennätti. Se kun nyt hädissään
mäkilöitä, louhikoita myöten juoksenteli, särkyi tynnyri, ja minä pääsin
sen sisältä pois. Tästä läksin nyt astua huppuroimaan ja osasin
viimeinkin muutamaan taloon. Tässä oli portti kiinni ja talonväki jo
levolla. Minä koputin akkunaan. Tästä talon emäntä heräsi ja kysyi
minulta: "Mistä sinä olet?" -- "Sieltä, josta sinäkin", sanoin minä.
"Vai sieltä, vai sieltä", sanoi emäntä ja laski minut kohta sisään.
Siellä minut kutsuttiin nyt ruoalle, ja suuri summaton kaalivati
kannettiin minun eteeni. Isäntä ja emäntä rupesivat lähelleni istumaan,
ja syömään ruvetessani varoitti jo isäntä, että kaali piti kaikki
syödäkseni, muuten paha minut perisi. Emäntä puolestaan alkoi minun
syödessäni kysellä yhtä ja toista entisen kotitalonsa elämästä ja
kaikenlaista muuta semmoista, kun muka luuli minun olevan sieltä
kotoisin, josta hänkin. Ensiksi kysyi hän minulta: "Vieläkö se lampi on
siinä kotitalon pellon päässä?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, jo se
poutavuonna paloi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se soma ja
kaunis lampi paloi, niinhän se silloin aamuin höyrysikin palaaksensa,
palaaksensa; haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia -- tuo tyttö maitoa
-- vieläkö se suuri kivi on siinä kotitalon pellolla?" Minä: "Eikö mitä,
emäntäiseni, jo sen pienet linnut veivät kirkoksensa." Emäntä: "Vai
niin, vai niin, vai jo veivät kirkoksensa, niinhän ne illoin aamuin sen
päällä sikersivätkin kirkokseen viedäksensä, kirkokseen viedäksensä;
haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia -- tuo tyttö maitoa -- vieläkö se
suuri sika on siinä kotipaikalla?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, se
pääsi jo pakariksi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se pääsi
pakariksi, niinhän se illoin aamuin pala suussa kävelikin pakariksi
päästäksensä, pakariksi päästäksensä; haasta vielä, vierahaiseni, syö
kaalia -- tuo tyttö maitoa -- vieläkö se suuri kissa on siinä
kotipaikalla?" Minä: "Eikö mitä, emäntäiseni, se pyrki ja pääsi jo
voudiksi." Emäntä: "Vai niin, vai niin, vai jo se pääsi voudiksi,
niinhän se illoin aamuin voudattikin voudiksi päästäksensä, voudiksi
päästäksensä; haasta vielä, vierahaiseni, syö kaalia -- tuo tyttö maitoa
-- vieläkö se kukko on siinä kotipaikalla?" Minä: "Eikö mitä,
emäntäiseni, se jo mennä vuonna luki ja pääsi lukkariksi." Emäntä: "Vai
niin, vai niin, vai jo se luki lukkariksi, niinhän se illoin aamuin
lukertelikin lukkariksi päästäksensä, lukkariksi päästäksensä"; ja niin
loppui meidän puheemme pito. Isäntä sillä välin vahti ja valvoi sitä,
etten kaalia saisi muualle mättää kuin omaan suuhuni syödäkseni, ja
tuossa oli minulla hyväkin hätä, kun ei kaali ollut mahaani mahtuakseen,
vaan kun isännän silmä vähänkin vältti, silloin mätin minä kaalia
vaatteiden sisälle, ja niin sain kaalivadin viimeinkin tyhjäksi.
Syömästä päästyä sanoi isäntä minulle: "Nyt sinun pitää tanssia minun
kanssani yhdessä, niin on meillä tapana." No, ei auttanut muuta kuin
aloin minä isännän kanssa tanssia löyhytellä, mutta samalla alkoi
kaalikin vaatteiden sisältä vuotaa lattialle. Tästäpä suuttui isäntä,
alkoi haukkua minua varkaaksi ja panna kepillä selkään. Minä kiitin
kinttujani, kun pääsin käsistä pois, ja aloin juosta siimottaa pitkin
tietä. Juoksin, juoksin, minkä aikaa lienen juossutkin, niin tulin
muutamaan taloon. Tässä taas en päässyt sisälle, vaan täytyi mennäkseni
saunaan. Tänne tultuani kuulin jotakin saunan karsinassa kopisevan,
josta tulin siihen luuloon, että tässä oli pirujen ja pahakasten
asumapaikka. Minä silloin kavahdin uunin päälle ja aloin sieltä syytää
kiviä saunan karsinaan, jota tekoani tein, kunne ei enää kuulunut mitään
kupinaa karsinassa. Sitten rupesin minä levolle ja makasin rauhassa
aamuun asti.
No, mitäpä tuosta? Aamulla tulee emäntä saunaan, näkee minun makaavan
penkillä, uunin hajallaan ja lehmän vasikat kuolleina karsinassa; näitä
näet olin heitä piruiksi luullen uunilta kivittänyt. Havaittuansa asian
ärjäisi emäntä samalla: "Ahas, roisto, kun vasikat tapoit!" meni sen
kanssa pois ja pani saunan oven salpaan. Minulle tuossa hätä käteen,
miten päästä pakoon. Saunassa oli pieni akkuna. Minä tuosta pyrkimään
pois, ja viimein pääsinkin ulos, mutta suurella vaivalla; kaikki läksi
nahka kylkiluiltani pois. Nyt taas juoksemaan tästä, enkä tohtinut
seisahtua ennenkuin muutamain virstain päähän, jolloin nousin muutamaan
taloon kovasta juoksustani lepäämään. Tässä ei muita kotona kuin emäntä.
Minä rupesin hänelle tutuksi puhutellen häntä kohteliaasti, sain sillä
tavalla ruokaa ja olin hyvän aikaa siinä. Minun tässä näin istuessani
läksi emäntä lastensa vaatteita pesemään kaivolle ja käski minun katsoa
lastansa, joka oli kätkyessä. Minä lupasin niin tehdä, ja emäntä meni
työllensä. Kuluu vähän aikaa tuosta, niin jopa hyppää kissa kätkyeen ja
alkaa raappia lasta. Minä kun pöydän päässä istuessani keksin tämän,
otin suuren puupalasen käteeni ja viskasin kissaa sillä, vaan kalikkapa
sattuikin päähän lasta, joka tästä meni tainnuksiin. Noko minä hädissäni
taas juosta podistamaan, enkä uskaltanut juoksussani tauota ennenkuin
pääsin omaan maahani; mutta vielä tänäkin päivänä ovat kylkeni kipeät,
kun saunan akkunassa niin pahasti hankautuivat. -- Sen pituinen se.