Jussi oli nuoruudestaan asti sekä isänsä kanssa että itsekseenkin käynyt
tavaraa kaupitsemassa Venäjällä, vaan tämä kaupanteko oli heille
pikemminkin vahingoksi käynyt kuin miksikään hyödyksi, sillä vieraan
maan kieltä ja puhetta kun eivät oikein ymmärtäneet, niin heidät aina
kaupassa petettiin. Tätä päätti Jussi mieheksi tultuaan kostaa miettien
mielessänsä: "Eiköhän suomalainenkin viekkaudessa voisi muukalaiselle
puoltansa pitää, jos tuota viisauden haaraa kerran vaikkapa suotta
aikojaan ja huviksensa harjoittelisi." Näissä mielin läksikin matkalle
heti ja petti, kun kerran pettämään rupesi, kaikki Venäjän valtakunnan
miehenpuolet, ettei ollut pettämättä muita kuin kaksi pappia, viisaita
viettelyksiä kumpikin. Nämä, joille Jussi jo oli maineesta tuttu,
läksivät varsin vasten uhalla tiedustamaan häntä ja tarjoutuakseen
hänelle petettäviksi. Jussi puolestaan, joka myöskin tarkoin tiesi,
ettei ollut muita pettämättä kuin ne kaksi papin veitikkaa vain, oli
samaten ikään etsimässä heitä, jonka vuoksi papit eivät päässeet
peninkuormaakaan kotoansa ennenkuin Petturi-Jussi tuli heitä vastaan.
Papit kohta keksivät, että tuo on joku erinomainen mies, sillä
Petturi-Jussi piti aina Venäjällä matkustaessaan narrinvaatteet
päällänsä. Kysyivät siis häneltä: "Tiedätkö, missä Petturi-Jussi tätä
nykyä asuu ja oleskelee, vai oletko sinä se sama, koska olet melkein
narrin näköinen mies?" Jussi sanoi: "Minä se olen, mutta joko te
tahdotte paikalla pettämään, vai olisiko parempi mennä teidän kotiinne?"
Papit vastasivat: "Kyllä se on parempi, että menemme meidän kotiimme,
koska niin likellä sinut tapasimme." Jussi ikäänkuin arvelee asiata
tarkemmin ja sanoo viimeinkin: "En minä nyt jouda lähtemään, minä
juoksin niin kovasti entisiä petoksiani, että petturivakkani putosi, ja
minun täytyy mennä sitä etsimään." Papit kysyivät: "Joko sinä pitkältä
juoksit, olisikohan tuonne mimmoinen matkaa, jonne tuo putosi?" Siinä
oli likellä mökki, joka näkyi neljänneksen virstan päästä, niin Jussi
vastasi: "Toinen verta tuosta mökistä eteenpäin kuin tästä tuonne
mökkiin." Papit silloin sanoivat Jussille: "Niinpä sinä joudut
sievemmästi, jos otat tämän hevosemme; me odotamme sinua tuossa
mökissä." Jussi otti pappien hevosen ja kärryt, eväät, tavarat, mitä
heillä matkassa oli, ettei heille jäänyt muuta kuin vaatteet päälle,
läksi ajamaan ja ajoi venäjänvirstan verran, niin käänsi jo hevosen
pappien kotia kohdin takaisin päin. Papit eivät olleet mökkiin vielä
ehtineetkään, kun jo näkivät Jussin tulevan takaisin. Vanhempi pappi
sanoi silloin nuoremmalle: "Mene nyt sen puheelle, sillä kyllä se konna
varastaa meidän hevosemme." Jussi ajoi niin kovasti kuin se, joka tahtoo
pakoon päästä, vaan nuorempi pappi ennätti kuitenkin tiepuolesta
maantielle ja kysyi Jussilta: "Jokos löysit petturivakkasi?" Jussi
vastasi: "Jo vakka löytyi, eikä nyt enää tarvita kuin tervaksia selvään
nähdäksenne, että olette petetyitä."
Papit odottivat siinä mökissä sitten Jussia tervasten kanssa tulevaksi,
mutta Jussi ei palannutkaan, vaan ajoi pappien kotiin rouvain luokse,
ensinnä vanhemman papin, ja sanoi rouvalle: "Pappi laittoi minut
hakemaan kaikki, mitä kotona löytyy rahoja. Se tuli minua vastaan
peninkuorman päässä tästä ja sanoi: 'Minä läksin Petturi-Jussia
hakemaan, ja nyt sain kuulla, ettei se enää Venäjän valtakunnassa
olekaan, mutta minä haen hänet vaikka Ruotsista', nousi siitä muutamaan
mökkiin itse ja antoi minulle hevosensa merkiksi, että voisitte uskoa
hänen laittaneen minut rahoja hakemaan." Rouva kun näki, että miehellä
on papin hevonen ja kärryt, uskoi hänen puheensa, kokosi kaikki, mitä
hänen ja papin tallella oli, ja antoi ne papille vietäväksi Jussille.
Rahat pantiin pieneen kirstuun, jonka Jussi ja rouva yhtenä kantoivat
kärryyn. Rouva kun tässä näki miehensä reisuvaatteet, eväät ja kaikki,
mitä matkalle oli varustettu, sanoi: "Te olette rehellinen mies, vaikka
minä olen peläten näitä rahoja mukaanne laittanut. Tulkaa nyt, hyvä
isäntä, ja ottakaa lämpöinen ryyppy ennenkuin matkalle lähdette." Jussi
arveli ihastuen: "Hyvä on ryyppy jos rahatkin", ja meni iloissaan rouvan
jäljessä, joka huoneeseen tultua antoi hänelle hyvän ryypyn. Jussi kun
juodessaan kohotti päätänsä saadakseen ryypyn pannuksi pohjaan, älysi
kiväärin ja sapelin riippuvan seinällä ja sanoi kohta rouvalle: "Voi
kuitenkin, jos minä läksin pois ennenkuin te minua kielsitte, pappi kun
käski minun tuoda nuo aseet pitkän reissunsa varaksi." Rouva tämän
kuultuaan antoi kohta sapelin ja kiväärin Jussille ja saattoi häntä
kärryihin asti. Jussi asettuu kärryihin sapeli toisessa kädessä,
toisessa kivääri, ja pappilan työväki, joka tätä katseli, ihmetteli,
kuinka nöyrä rouva nyt oli, ei se nyt piikainsa eikä renkiensä kanssa
joutanut torumaan. Muiden näin puhellessa sanoi muudan renki päälle
päätteeksi: "Nöyrähän se aina onkin narri narrin edessä." Jussi, joka
kyllä nämät sanat kuuli, teki lähtöä matkalle pannen kiväärin oikealle
puolellensa ja sapelin kainaloonsa. Äkkiä kysyy silloin rouva: "Mikä
teidän on nimenne, että minä teitä oikein osaisin kiittää, kun mieheni
kotiin tulee?" Jussi sanoi: "Jussi minun ristintänimeni on, kylläpähän
töistään itsekullekin sukunimeä tulee. Hyvästi nyt, hyvä rouva, ei
teille suinkaan pahemmin käy kuin nuoremmankaan papin rouvalle." Sen
puheen ajoi hän suorastaan nuoremman papin rouvan luokse ja sanoi:
"Pappi laittoi minut täältä kärryjä ja hevosta noutamaan ja panemaan
kaikki rahat mukaan, mitä kotona löytyy." Rouva arveli asiata, sanoi:
"Kuinka minä niitä sinulle uskallan antaa?" Mutta Jussi sanoi: "Käykää
ja katsokaa, täällä on vanhemman papin hevonen ja kärryt, jotka antoi
merkiksi minulle pyytäen minua hakemaan pitkälle reissulleen enemmän
evästä, sillä papit olivat kuulleet, että heidän matkansa tulee
enemmäksi kuin kotoa lähtiessään tiesivätkään, koska Petturi-Jussi on
Ruotsiin paennut, jonne nyt heidänkin sen tautta täytyy lähteä." Rouva
nähtyänsä vanhemman papin hevosen ja kärryt, joissa keksii oman miehensä
päällysvaatteet, ihastuu heti ja sanoo: "Kyllä näen, että olette
rehellinen mies, sillä ei mieheni koskaan kelvottomia ihmisiä usko;
tulkaa tänne, hyvä isäntä, minä tahdon mielelläni tehdä niinkuin mieheni
on käskenyt." Näin puhuen antoi rouva kaikki rahat, mitä oli miehensä
tallella, Petturi-Jussille käteen ja sanoi: "Olkaa nyt niin hyvä,
kunniallinen isäntä, että joka äyrin näistä kaikella mokomin viette
minun mieheni käteen, että häneltä kotiin tultua kiitokset saisin."
Jussi rahat saatuaan sanoi: "Ei tässä nyt muu auta, pitää matkalle
joutua, sillä herrat odottavat minua." Rouva kuitenkin muistaa Jussin
ensimmäistä puhetta, että pyysihän se hevostakin, ja sanoi siis: "Entä,
hyvä isäntä, hevonen ja kärryt?" Jussi siihen: "Ei se ole minun asiani,
hyvä rouva, teitä yhä muistutella, minä otan, minkä annatte, olkoon se
teidän asianne, jos annatte taikka ei." Rouva sanoo hädissään: "Ei
Jumalan tähden pidä mennäksenne ennenkuin hevonen ja kärryt täältä
laitetaan kanssanne."
No mitäs; Jussi läksi ajamaan omallansa ja rouvan renki toisella
hevosella ja niillä kärryillä, jotka rouva oli toimittanut. Jonkun
virstan verran ajettuaan kysyy sitten renki Jussilta: "Kuinka pitkälle
minun pitää ajaman?" -- "No, kunne pääsemme pappien luokse", vastasi
Jussi, mutta piti ruunan suitsia suoraan Riian kaupunkia kohden ja kysyi
sinne päästyään kohta: "Missä on tästä laivahamina?" Hamina neuvottiin
hänelle, ja siitä kun laiva ikään oli lähtemässä, nousi Jussi sille
laivalle ja sanoi rengille lähtiessään: "Tee sinä työtä tässä
kaupungissa niin kauan kuin minä tällä laivalla lystäilen, ja pidä
pappien hevoset hyvästi, kyllä minä kahden viikon päästä tulen
takaisin." Laiva läksi liikkeelle, ja Jussi luisti sitä tietänsä
Ruotsiin, jonka pääkaupunkiin laiva oli menevä.
Kahden viikon päästä arveli papin renki: "Eiköhän se mies ollut rosvo,
jonka kanssa minä tänne tulin", ja meni siitä ja jutteli kaikki reissut,
temput ja asiat, mitkä hänen ja Jussin Riikaan tullessa olivat
tapahtuneet, sen kauppiaan palvelijalle, jonka luona hän kaksi viikkoa
oli työtä tehnyt. Tämä kuultuaan, kuinka papinrouvat olivat tavaraa
laittaneet Jussia myöten miehillensä, löi käsiään yhteen ja sanoi: "Se
oli se sama perhana, joka meidänkin herran petti! Isäntämme on luvannut
kaksi sataa hopeata sille, joka sen ilmiantaisi."
Asiasta annettiin nyt kohta kauppiaalle tieto, ja tämä läksi
höyrylaivassa ajamaan Jussia perästä ja tapasi hänet Tukholmissa
Ritariholman kirkon seinukselta, jossa hän oli kaivamassa hautaa sille
tavaralleen, jonka hän papeilta oli saanut. Herra kyllä tunsi hänet niin
pian kuin näki, mutta kysyi kuitenkin: "Mikäs virkamies sinä olet?" --
"Minä olen haudankaivajan apulainen, jonka ei tarvitse muille hautaa
kaivaa kuin porvareille ja papeille; minun mestarini kaivaa kaikille
muille." -- "Ketäs varten tämä hauta on, jota nyt kaivat?" -- "Tämä
hauta", vastasi Petturi-Jussi, "on eräälle porvarille, jonka muudan
Petturi-Jussiksi mainittu narri Venäjän maalla kuulemma on pettänyt."
Porvari ajatteli: "Mitäs sinulle nyt pitäisi tehdä? Kyllähän sinut nyt
kiinni saisin, mutta kukas nuo sinun juonesi tietää, koska tuommoisia
puheita vielä pidät; jos minä sinut kiinni panen, niin voipi hyvinkin
tuo hauta olla minua vasten, sen se tuo sinun puheesi ilmoittaa." Meni
hän kuitenkin kaupungin siesumestarin luokse ja pyysi lupaa kiinni
panettaakseen erästä miestä, joka oli mainio Venäjän maalta karannut
vanki. Siesumestari kysyi: "Missä se mies on?" -- "Se on Ritariholman
kirkon seinuksella hautaa kaivamassa", vastasi kauppias, ja lähdettiin
siitä nyt kahden miehen mainitulle paikalle, jossa Jussi jo oli saanut
hautansa valmiiksi. Siesumestari kysyi: "Mikä mies sinä olet ja mistä
kotoisin?" -- "Jussi minun on ristintänimeni", vastasi haudankaivaja,
"kyllähän itsekullekin töistänsä sukunimeä tulee." Tästä
viisastelemisesta ei siesumestari lukua pitänyt, vaan Jussi otettiin
kiinni. Arveli siesumestari sitten, mitä tälle miehelle pitää tehtämän,
mutta kauppias kun jutteli kaikki hänen eleensä, mitä hän Venäjän maalla
oli tehnyt, kauhistui siesumestari hänen töitänsä ja sanoi: "Tälle ei
tarvitse enempätä oikeutta hakea, minulla on uusi nahkasäkki, pankaamme
mies siihen ja upottakaamme mereen."
Niin tehtiinkin. Jussi pantiin säkkiin, ja suutarilla neulotettiin säkin
suu pikilangalla lujasti kiinni. Sitten kysyi häneltä kauppamies: "Eikös
nyt jo muistu mieleesi, mikä eteesi astuu?" -- "Kyllähän se minun
mielessäni on ennenkin ollut, mikä nytkin; merihän vanhempi onkin maata,
mitäs minä maasta pidän mitään." Tästä tylystä puheesta suuttui kauppias
sanoen: "Koska niin on, kyllä sinne väleen pääset", pani miehen rekeen
ja läksi meren jäätä ajamaan. Noin puolen peninkuormaa ajettuaan mieli
hän Jussin upottaa mereen, vaan ei ollutkaan asetta, millä jään olisi
puhkaissut. Kääntää kauppias silloin hevosensa, pudottaa Jussin
säkkeinensä tien viereen jäälle ja lähtee tuuran hakuun kaupungista.
Hänen sillä matkalla ollen sattui sitä tietä kulkemaan majanmuuttaja,
joka edellään ajoi suurta lehmikarjaa. Jussi potki säkissään tien
vieressä siinä, ja majanmuuttaja, joka älysi sen, kysyi kohta: "Mikäs
sinä olet, säkissä kimpuilija, ja mitä siellä teet?" -- "Minä opettelen
täällä puhumaan kahtatoista kieltä", vastasi Jussi, joka piti ääntä
siellä säkissänsä. "Opeta, velikulta, minuakin", sanoi majanmuuttaja.
"Opetan kyllä, jos sinä säkin suun ratkot auki, että ääneni oikein
kuulet. Vaan ei niin monta kieltä kukaan ihan äkkiä opi haastamaan.
Kunkin kielen tautta pitää vähintäänkin kaksi tuntia tässä nahkasäkissä
olla, että ajatukset ennättävät vieraan kielen rataa tottua juoksemaan."
Majanmuuttaja kun tämän kuuli, päästi kohta säkin suun auki, josta Jussi
samassa hyppäsikin väljälle ja vuorostaan pani majanmuuttajan säkin
sisälle, jonka suun sukkelaan ompeli kiinni jättäen kielten opettelijan
ajatuksiaan taivuttelemaan. Siitä kulki sitten toista valtatietä
kaupunkiin takaisin iloisena ja huoletonna majanmuuttajan lehmikarjaa
edellänsä ajaen. Kauppias sillä aikaa ennätti jo tuuransa kanssa jäälle,
jossa näki nahkasäkin vielä olevan paikallansa. Ei siis muuta, vaan teki
tuurallansa reiän jäähän, upotti säkin avantoon ja ajoi takaisin
kaupunkiin. Tänne tultuansa näki hän kaikkein ensimmäiseksi lehmikarjan
tulevan vastaansa, ja kun niiden kuljettajata tarkemmin katseli, tunsi
hän kohta, että Petturi-Jussi niitä olikin ajamassa. Sitä kummastellen
kysyi hän: "Kenenkäs karjaa nyt kuljetat, ja mistä sen sait?" -- "Ka,
enemmän tavaran haltijaksihan te panittekin minut kuin ennen olin; jota
syvempään olisitte vieneet, sitä suuremman karjan olisin sieltä tuonut."
Tämän kuultuansa sanoi kauppias: "No, myy nyt tämä karjasi edes minulle
huokeaan hintaan kaikesta siitä vahingosta, minkä minulle tehnyt olet."
Jussi puolestaan vastasi: "Vähäinen tämä karja olisi teille palkinnoksi,
ei minun käy sitä antaminen; vaan jos lähdet minun kanssani, ja minä
siitä teidän avannostanne kaksi virstaa etemmäksi teen vielä avannon, ja
te kerran vain päätänne kastatte ja kuuluvalla äänellä huudatte: 'Ptui
Kirjoa, ptui Kirjoa, ptui haikeata Halunaa!' niin sieltä tulee karjaa
enemmän kuin Tukholmin kauppatorille sopii."
Kauppamies mielistyi tuumaan ja läksi Jussin kanssa ajamaan jäätä. Kun
sitten siitä avannosta, joka Jussia vasten oli tehty, vielä kaksi
virstaa oli merelle päin kuljettu, tehtiin toinen avanto jäähän, josta
kauppamiehen piti muka karjaa itsellensä huutaa. Tätä varten rupeaakin
tämä avannon reunalle polvillensa ja pistää päänsä veteen. Jussi silloin
tapasi kauppamiestä sääristä kiinni ja upotti hänet syvemmälle sanoen:
"Huutakaa, huutakaa, hyvä herra ja kaupungin raati, että odotettava
karjanne kuulisi." Siinä tukehtui kauppias huutaessaan veteen, ja Jussi
ajoi hänen hevosellansa kaupunkiin takaisin.
Ne papit taas, jotka Jussia olivat lähteneet hakemaan, löysivät hänet
Ritariholman kirkon seinukselta hautaa kaivamasta samoin kuin
kauppiaskin hänet oli tavannut, ja sanoivat iloissansa: "Jopas, narri,
sinut tapasimme!" Mutta Jussi vastasi: "Johan narri teidät ennen tapasi
kuin te narrin, vaikka häntä varsin vasten olette etsineet." Papit,
jotka hyvin tiesivät, että Jussi oli viisas ja kaikissa vehkeissään
varova mies sekä samalla kavala ja petollinen, alkoivat nyt hyvin sanoin
puhutella häntä ja maksua vaatia kaikesta vahingosta, minkä hän heille
tehnyt oli. Petturi-Jussi oli siihen suostuvainen, kulki pappien kanssa
muutamaan majataloon, jossa tilasi huoneen itsellensä ja sanoi papeille,
jotka niinikään jäivät siihen asumaan: "Hankkikaa nyt minulle
menneenkesäinen hevosen varsa, niin sen kautta toimitan teille semmoisen
rikkauden, että sitä kestää niin kauan kuin te ja teidän lapsenne
elätte." Papit tekivät niinkuin Jussi tahtoi ja hankkivat hevosen varsan
huoneeseen, josta kaikki asettuivat levolle. Jussi heräsi kuitenkin
pappeja ennemmin, pisti muutamia hopearuplia varsan hännän alle ja kävi
siitä pappeja herättämään sanoen: "Tulkaat nyt, hyvät pastorit,
katsomaan, minkä rikkauden aarteen minä teille olen hankkinut!" Papit
kun rikkaudesta puhuttavan kuulivat, kavahtivat puolitorkuksissa
jaloillensa nähdäksensä, minkä kumman nyt Jussi heille näyttäisi. Tämä
taputti hiljaa vain varsan lautasta, ja samassa tippuivat hopearuplatkin
hännän alta pappien ihmeeksi ja ihastukseksi, jotka eivät sen kovemmin
vanhaa vihaansa muistaneetkaan, vaan ottivat varsan Jussilta ja
sanoivat: "Toimessa näyt, mies, viimeinkin olevan meille suurta
vahinkoamme palkitsemaan; jääköön nyt entinen vaino ja viha
unhotuksiin." Siitä tekivät sitten Jussin kanssa kirjallisen sovinnon,
jossa tunnustivat, ettei heillä enää ollut Jussilta mitään saamista eikä
häntä vastaan mitään valittamista.
Jussista erottua tuli papeille kuitenkin siitä seikasta riita, kumpiko
heistä ensiksi saisi varsan hoteellensa. Asiasta sopivat keskenänsä
viimeinkin niin, että kukin aina vuorokauden pitäisi varsan luonansa ja
että vanhempi pappi saisi ensi vuorokauden olla varsan omistajana. Kun
asiasta näin oli sovittu, otti vanhempi pappi itsellensä omituisen
huoneen, syötteli varsaa runsaasti, että se muka sitä paremmin tämän
kaiken hopeassa maksaisi, ja odotteli unettomin silmin aamun tuloa,
jolloin hän nähdä saisi, mimmoisen hopealäjän varsa hänelle toimittaisi.
Tässä hopussaan nousikin jo päivän valjetessa vuoteeltaan, meni varsan
luokse ja alkoi varsan lautasta taputtaa ja silitellä niinkuin oli
nähnyt Jussinkin tekevän; mutta varsalta oli hopean teko tyrehtynyt, se
ei enää rahaa aikaansaanut, vaan toimitti sitä runsaammin tavallista
mynttiänsä, johon luonnostaan oli harjaantunut, varsinkin kun häntä niin
hyvästi sitä ennen oli ruokittu. Vanhempi pappi kun tämän havaitsi,
arvasi jo asian, että Petturi-Jussi hänet nytkin on pettänyt, ei
virkkanut koko rahan mynttäyksestä sanaakaan, vaan vei varsan toiselle
nuoremmalle papille sanoen: "Pidä nyt tämä hopean mynttääjä sinäkin
vuorosi niinkuin puheemme oli." Tämä taas syötti varsaa hyvästi niinkuin
toinenkin, ja varsa puolestaan toimitti hänelle samassa määrässä sitä
ainetta, jonka tekoon oppinut ja tottunut oli. Toivossaan näin
petyttyään meni nuorempi pappi aamulla vanhemman virkaveljensä luokse ja
sanoi: "Ei semmoisesta hopean tehtaasta ole hiiteenkään kuin se, jota
minä tänä aamuna hyvissä toivoin käytin ja koettelin; varsa ei yhtäkään
hopearuplaa minulle aikaansaanut, vaan sitä vastaan pelkkää pirua ja
perkelettä." -- "No, mitäs luulet sen minulle tehneen?" sanoi toinen,
"parasta kun emme koko asiasta sen pitemmältä puhele." -- Sen pituinen
se.