Ennen aikaan liikkui piispa muutamassa syrjänpuoleisessa pitäjässä,
jossa piti lukua ja tutkintoa. Kannettiinpa sitten kappalaisen päähän
useammasta rikoksesta, samoin kuin siitäkin -- johon kyllä oli syytä --
että hän oli varsin vähätietoinen ja typerä. Nähdäksensä, oliko tässä
syytöksessä perää, pani sitten piispa kappalaiselle neljä kysymystä
sanoen: "Jos et huomiseen päivään voi näihin vastata, tulet sinä
virastasi erotetuksi." Tämän kuultuansa kulki kappalainen alla päin
pahoilla mielin kotiinsa arvellen itsekseen, että kyllä hänelle nyt
huomenna pahoin käypi. Oli sattumalta sitten hänen luonansa suutari.
Tämä kun keksi, miten kappalainen näytti alakuloiselta, kysyi häneltä:
"Minkätähden olette niin surullinen?" -- "Voi veikkonen!" sanoi
kappalainen, "kyllä minulla on syytä murheellisena olla, piispa kun pani
minulle neljä kysymystä, joihin olisi minun vastattava, vaan joista en
ymmärrä yhtäkään." -- "No, minkälaisia kysymyksiä ne sitten ovat?" kysyi
suutari. Suruissaan sanoi kappalainen: "Ensimmäinen kysymys oli se:
'Kunka syvä meri on?', toinen: 'Kuinka paljon taivaaseen on matkaa?',
kolmas: 'Kuinka paljon tervahaudasta savua tulee?' ja neljäs: 'Mitä
piispa ajattelee, kun näitä minulta kysyy?'"
Kysymykset kuultuansa sanoi suutari: "Mitä kirkkoherra minulle maksaa,
niin minä kaikki ne kysymykset vastaan huomenna?" -- "Minä maksan vaikka
mitä", sanoi pappi. "No, toimittakaa minulle papilliset vaatteet", sanoi
tuosta nyt suutari, "niin minä menen teidän edestänne piispalle
vastaamaan." Pappi ihastui tätä tarjousta, lainasi suutarille papillisen
vaateasun sekä muuta, mitä hän tarvitsi, ja toimitti hänet määräaikana
matkalle. Tämä kun piispan hoviin pääsi, piispa kohta otti hänet
tutkintoon ja kysyi ensiksi: "Kuinka syvä meri on?" -- "Kivenputoaman",
vastasi suutari, "kiven kun mereen heittää, kyllä se pohjaan pääsee, jos
ei tänään, niin huomenna." -- "Oikein vastattu", sanoi piispa, "mutta
sanopas nyt, kuinka paljon matkaa taivaaseen on." -- "Silmännäkemä",
vastasi suutari arvelematta. "No, oikein siinäkin vastasit", myönti
piispa, vaan kysyi kolmanneksi: "Kuinka paljon tervahaudasta savua
tulee?" Suutari vastasi: "Kun puut punnitsemalla hautaan pannaan, ja
sitten niiden poltettua taaskin punnitaan tuhka ja hiilet, kuinka paljon
keveämmät ne jälkiperät ensimmäistä painon määrää ovat, niin siitä
näkee, kuinka paljon savua koko haudasta on lähtenyt." -- "Oikein
vastattu", sanoi piispa, mutta kysyi vielä viimeiseksi: "Tiedätkö, mitä
minä näitä sinulta kysellessäni ajattelen?" -- "Piispa luulee papin
olevan hänen kysymyksiinsä vastaamassa, vaan ei se olekaan kuin suutari,
joka tässä seisoo." -- "Oikein sinä siihenkin vastasit", sanoi piispa,
"ja se on synti, että sinä olet suutarina, sinusta pitää tehdä pappi,
kun sinä olet niin viisas mies; minä annan nyt sinulle suuressa
seurakunnassa kirkkoherran viran."
Suutari muuttui nyt tällä tavalla papiksi ja läksi uuteen
kirkkoherrakuntaansa, vaan oli siitä murheellinen, mitenkä hän
papinvirassa toimeen tulisi, kun hän opista oli aivan tyhjä. Viimein
keksi hän kuitenkin keinon, joka auttoi hänet häpeään joutumasta. Kun
muka saarnavuoronsa lähestyi, sahuutti hän viikolla rengillään
saarnastuolin jalan poikki, ja kun pyhä tuli, niin nousi saarnastuoliin,
luki muutamia virren sanoja, jotka jo lapsena oli oppinut, muuta hän ei
tainnutkaan, ja tervehti siitä sitten seurakuntaa ja sanoi: "Minut on
korkea esivalta lähettänyt teille kirkkoherraksi tähän seurakuntaan,
mutta jos minun tässä pyhässä sijassa pitää työtä tekemän, niin tapahtuu
ihmeitä. Ensinnä saarnastuoli kaatuu, sitten kirkon katto putoaa maahan,
sitten" -- tässä kiivastui jo kovasti ja löi nyrkillänsä saarnastuoliin,
että se poikkinaiselta jalaltaan kaatui; itse kyykistyi hän alas, ettei
loukkautunut.
Tässä kävi jo ensimmäinen ennustus toteen, ja seurakunta ja toiset papit
sanoivat sen nähtyään: "Ei sitä miestä enää pidä päästää saarnastuoliin,
me olemme hukassa, jos kirkon katto päällemme putoaa, ja varmaan käypi
toinenkin ennustus toteen, koska saarnastuoli jo kaatui niinkuin oli
sanottu." Tässä pelästyksessään kirjoittivat toiset papit omasta ja
seurakunnan puolesta piispalle: "Meille kirkkoherraksi vasta asetettu
pappi voipi olla hyvinkin kelvollinen mies, vaan se on intoon tultuansa
niin kiivas, ettei sitä tohdi panna saarnaamaan. Hänen ennustuksestaan
tapahtui jo yksi ihme siten, että saarnastuoli kaatui hänen
saarnatessaan, ja toisen vielä hirmuisemman ihmeen on hän ennustanut,
jota me kaikki kauhistuksella odotamme tapahtuvaksi."
Piispa kun tämän kirjan sai, lähetti uudelle kirkkoherralle apulaisen,
joka kaikki viran työt teki ja toimitti, ja niin sai suutari joutilasna
vain olla kirkkoherran virassa ja sen arvoa nautita, vaikk'ei hän ollut
miksikään papiksi oppinut. Vieläpä kuoli viimein rovastina. -- Sen
pituinen se.