Tätä tarinaa kerrotaan vähän eri tavalla eri seuduissa maatamme; niin
esimerkiksi muistellaan tätä kertomusta Toholammin kappelissa
Pohjanmaalla seuraavassa sadun katkelmassa:
Yhdellä miehellä oli härkä ja härkinkuorma, jota läksi kauppiaan tavalla
kuljettamaan tienatakseen härkkimillään jotakin, sillä hänellä oli
ruoasta puute. Tällä matkallaan tuli hän muutamaan taloon, jossa emäntä
alkaa puhutella häntä, ja härkkimien paljoutta ihmetellen kysyy: "Minne
noita tuommoisen joukon kuljetat?" -- "Taivaaseen", vastasi mies. "No,
eihän tuolla ruokaa tarvittane, taivaassa", sanoi emäntä. "Voi hyvänen
aika! Ei sielläkään ruoatta eletä enemmän kuin muuallakaan;
tuonvertaiset härkkimet eivät kaukaa toki kestäkään, sinne kun paljon
karttuu väkeä." No, emäntä kun tästä tunsi vieraansa viisaaksi mieheksi,
haastatteli häntä yhä ja sanoi: "Minulta on kaksi tytärtä kuollut,
olisitkohan niitäkin sattunut siellä näkemään?" -- "Hyvänen aika, joka
päivähän minä ne olen nähnyt", vastasi mies. Emäntä arvelee asiata,
sanoo: "Vai näet sinä ne useinkin siellä; menisiköhän tuonne sinun
myötäsi, jos mitä vähän heille laittaisin?" -- "Miksi ei, kyllä minä
myötäni vien, mitä ikään lähettää tahdotte." Tätä ihastui emäntä, kokosi
kuormallisen kaikenlaista tavaraa, ruokaa sekä rahaa, ja antoi miehelle
kaikki taivaaseen vietäväksi.
Kohta miehen lähdettyä tuli isäntäkin kotiin, niin alkoi pariskunta
keskenään tuumata, että olikohan tuo nyt totta, mitä vieras täällä
käydessään kertoi ja puheli, ja viimein läksi ukko papin luokse asian
perustusta tietämään. Pappi sanoi kohta: "Se on ollut suuri petturi, se
teillä käynyt vieras; ei taivaaseen ruokaa eikä rahaa viedä, se on
mahdotonta." Isäntä sen kuultuansa läksi nyt miestä ajamaan perästä,
vaan tämä oli jo arvannut edeltäpäin, että kyllä häntä kohta
tavoitellaan, jonka tähden oli kuormansa tien viereen varustanut ja
hevoselta leikannut hännän. Kun sitten isäntä tuli pettäjätä
tavoittamaan, oli mies maantiellä, siinä hyppieli verinen häntä kädessä
ja hoki hokemistansa: "Kunpahan pääsisin, kunpahan pääsisin!" --
"Mihinkä pääsisit?" kysyi isäntä karsaasti. -- "Ka, taivaaseen,
taivaaseen!" vastasi mies, "tästä jo kuormani meni, ja itsekin sain
hevosen hännästä kiinni yht'aikaa mennäkseni, mutta häntä käteeni
katkesi." Isäntä sen kuultuaan läksi tyytyväisenä kotiinsa ja sanoi
siellä vaimolleen: "Kyllä ne sinun lähettämäsi tavarat jo ovat perillä,
ole huoletta, eukkoseni!" -- Sen pituinen se.
Ilmeen pitäjästä Karjalassa on niinikään saatu seuraavainen
tähän Kertomukseen soveltuvainen sadun katkelma:
Muudan laahtari läksi lehmän ostoon maalle ja tuli taloon, jossa ei
ollut muita kuin emäntä kotona. Tältä tinkasi nyt lehmän määrätystä
hinnasta, vaan ei siitä rahaa antanut, sanoi: "Minä kun näin hyvän
hinnan olen tarjonnut, antakaa minulle pantti, niin sitä vastaan käyn
sitten teille lehmän hinnan suorittamassa." Emäntä, josta laahtarin
tarjooma hinta oli runsas, antoi lehmän ja pantin vielä päälliseksi. Kun
sitten ostomiehen talosta lähdettyä isäntä tuli kotiinsa ja vaimoltaan
kuuli, mitä oli tapahtunut, arvasi hän petoksen ja päätti lehmänsä periä
takaisin millä keinoin hyvänsä sanoen itseksensä: "No, jos hän oli
kaupungin laahtari, joka meiltä vei lehmän rahatta panttia vastaan, minä
rupean sitten taivaan laahtariksi, niin saadaanhan nähdä, mitenkä vielä
käypi." Näissä mielin ottikin pitkän vavan käteensä ja läksi kaupunkiin.
Sinne tultuaan alkoi sitten pitkin katua astua ja häilytteli sillä
vavallaan toiselle ja toiselle puolelle katua sanoen itsekseen, niin
että muutkin kuulivat: "Auttaahan toinen, jos ei toinen." Muutamassa
kaupungin kartanossa istui ikkunassaan sen laahtarin rouva, joka miehen
vaimolta oli lehmän vienyt ja vielä pantin ottanut päälliseksi. Tämä kun
näki miehen pitkin katua astuvan ja pitkää vapaansa kahdakäteen
heiluttavan, sanoi ikkunastaan: "Eilen tapasi minun mieheni hupsun akan,
vaan nyt näen minä vielä hullumman miehen."
Mies kun kuuli sen, ajatteli mielessään: "Sielläpä se onkin minun
lehmäni tuon rouvan tallella, siltä se kuuluu hänen puheestansa", eikä
muuta, vaan meni sinne sen rouvan taloon. Täällä kysyy häneltä rouva:
"Mikä mies sinä olet?" -- "Minä olen taivaan laahtari", vastasi mies,
"tällä vavallani karjaani ohjailen." -- "No, elähän mitään! Vai sieltä
sinä olet, hyvä vieras, oletko sattunut siellä näkemään minun poikaani?
Sen on ruumis jo kauan mullassa virunut." Mies vastasi: "Useinkinhan
minä sen siellä näen." -- "Tokkohan tuo tuolla miten jaksaa ja elää?"
kysyi taas rouva. Tähän vastasi mies: "Poika eläisi kyllä hyvästi
siellä, kun vain hyvin lihaa ja rahaa olisi, vaan niistä tahtoo olla
puute." -- "Me saimme eilen lehmän hyvästä hinnasta ja pantin vielä
päälliseksi", sanoi tämän kuultuaan rouva, "minä annan sen lehmän, vie
se minun pojalleni sinne." Päälliseksi keräsi hän kaikki rahat, mitkä
talosta löysi, ja laittoi nekin miehen myötä, sanoi: "Viehän nämäkin, me
saamme toista, mieheni on toimellinen ja tavaraa hankkiva mies." Vieras
meni siitä nyt saaliineen matkaansa kulkeakseen kotiinsa.
Eipäs aikaakaan, niin tuli kaupungin laahtari kotiinsa ja meni
suorastaan läävään eilen saatua lehmäänsä katsomaan, vaan tätäpä ei enää
siellä ollutkaan. Kävi siitä rouvansa puheelle ja sanoi: "Minnepä meidän
lehmämme sai?" Rouva selitti nyt miehelleen, mitä tämän poikessa ollen
oli tapahtunut, että muka hän oli lähettänyt lehmän ja kaikki, mitä
talossa rahaa oli, taivaan laahtarin kanssa poikavainaallensa
taivaaseen. "Voi sinä hupsu, kun annoit pettää itsesi", sanoi laahtari
kohta ja läksi lehmäänsä sekä rahaansa etsimään. Toinen kun jo etäältä
kuuli, että herra ajaa häntä perästä, vei lehmänsä lehtoon, pani sen
puuhun kiinni ja leikkasi hännän poikki, josta meni maantielle taas ja
heittihe siihen selällensä kädessä lehmän häntä, jota hän piti
taivaaseen päin pystyssä yhä.
Herra kun pääsi paikalle ja miehen siinä näki semmoisessa tilassa, kysyi
häneltä: "Mitäs, naapuri, siinä teet?" Mies vastasi: "Hupsu
maankulkijain, mikä lienee ollut, vei tästä lehmää taivaaseen; minä
estääkseni sitä tartuin häntään kiinni, mutta häntä käteeni katkesi,
tähän jäin selälleni makaamaan." -- "No, sepä se sitten olikin taivaan
laahtari, joka meidän lehmämme vei", sanoi kaupungin laahtari ja kääntyi
häpeissään kotiinsa päin. Taivaan laahtari puolestaan kääntyi kotiinsa
hänkin ja ajoi lehmänsä läävään, vaan ei sitä taivaaseen vienytkään. --
Sen verta sitä.