Oli ennen kuningas, ja sillä oli kolme poikaa. Hänen linnassansa oli
hedelmikkö, jossa kasvoi muun muassa kultaisia omenoita. Kerran
aamusella havaittiin yhden näistä omenoista olevan varastettuna.
Kuningas, jolle tämä varkaus teki pahan mielen, kysyi silloin
pojiltansa, mitä tuon asian suhteen olisi tehtävä, ja vanhin poika
lupasi yöllä hedelmikköä vartioida, ettei semmoista vahinkoa enää
tapahtuisi. Siinä tarkoituksessa jäikin hedelmikköön yöksi, vaan jouten
istuessa tuli hänelle uni, ja hän nukkui nurmelle. Kun siitä aamulla
havaittiin, oli taaskin yksi omena kadonnut. Kuningas kun tätä taaskin
oli pahoillansa, tarjousi toinen poika hedelmikköä tulevana yönä
vartioimaan, vaan häneltä ei tämä toimitus tullut sen paremmin
täytetyksi. Yön sydämellä yksin istuessaan nukkui hänkin, ja aamulla oli
taaskin kultaomena puusta vietynä. Nyt pyrki nuorin poika hedelmikköä
vuorostaan yöksi vartioimaan, vaan kuningas ei mielellänsä olisi häntä
tämmöiselle asialle laskenut, sillä hän oli vielä hyvin nuori ja
lapsellinen. Miten poika kuitenkin anoi ja pyyteli, sai hän viimeinkin
isältänsä luvan mennä hedelmikköä yhdeksi yöksi vartioimaan. Yön tullen
istui nyt poika pyssy kädessä omenapuun alle vahtia pitääksensä, eikä
kovin kaukaa siinä istunutkaan, niin näki taivaalta laskeutuvan komean,
kotkankaltaisen linnun, jonka siipilöistä levisi semmoinen hohde, että
koko hedelmikkö oli ikäänkuin lystitulilla valaistu. Omenapuuta
lähestyessään otti se muutamalta oksalta nokallansa omenan ja mieli
saaliineen mennä matkaansa, mutta poika tapasi pyssynsä ja ampui lintua.
Tätä ei kuitenkaan hengen paikoille osannut, tähtääjän silmä lienee
pettänyt; yksi ainoa höyhen putosi vain linnun pois lentäessä hänen
siivistään maahan, vaan tämä oli niin kiiltävä ja korea, että kaikki
kukat ja pensaat alkoivat siinä tienoossa sen valosta kiiltää ja
välkkyä. Sen höyhenen vei sitten poika aamusella isälleen ja kertoi koko
asian, miten kaikki oli tapahtunut. Kuningas kummasteli höyhenen
kauneutta ja sanoi sitä katsellessaan: "En tiedä, kuinka suuren
palkinnon sille miehelle antaisin, joka sen linnun pyytäisi, mistä tämä
höyhen on lähtenyt."
Vanhin poika oli nyt kärkäs tälle asialle lähtemään ja kulkikin sitä
kallishöyhenistä lintua etsimään, vaan viipyi matkallansa kuukauden,
viipyi toisen eikä kotiin tullutkaan. Siitä läksi keskimmäinen veli
samalle asialle, vaan ei onnistunut hänenkään matkustuksensa, hän jäi
sille tiellensä. Nyt kävi nuorin poika, joka sill'aikaa oli mieheksi
kasvanut, isänsä puheelle ja sanoi: "Siunaa minua, isäni, minä lähden
sitä kullanhohtavata lintua etsimään, ja jos ei kuolema ennen aikaa
minua kohdanne, niin minä sen linnun sinulle tuon." Isä ei kyllä
ainoasta pojastaan olisi mielellään luopunut, vaan kun näki, miten tämä
oli lähtemään halukas, suostui hän viimeinkin hänen tuumaansa ja sanoi:
"No, mene, poikaseni, kun menet, ota talosta evästä, minkä tarvitset, ja
tallista se hevonen, mikä sinusta on mieluisin, ja palaa vanhan isäsi
luokse, jos et haettavaasi löytäisikään."
Poika tämän luvan saatuansa otti muonaa mukaansa ja kävi sitten talliin
isänsä hevosia tarkastamaan. Täällä oli oritta, täällä tammaa, täällä
ruunaa, ja kaikki olivat näöltään komeoita, vaan kun heille selkään
nousi, ne kaikki olivat niin voimattomia, että maahan lankesivat.
Viimein löysi kuitenkin vanhan, sodassa jo sitä ennen käyneen ruunan,
joka hänet kantaa jaksoi, ja läksi sillä ajamaan. Jonkin matkaa
kuljettuaan tuli hän muutamaan paikkaan, jossa oli kolme tienhaaraa ja
kussakin tienhaarassa erityinen patsas osoketauluineen. Ensimmäisessä
seisoi: "Joka tätä tietä kulkee, saa hevoselleen ruokaa, vaan saa itse
nälkää nähdä." Toisessa seisoi: "Joka tätä tietä ajaa, saa itsellensä
ruokaa, vaan ei saa hevosellensa", ja kolmannessa taulussa oli suurilla
kirjaimilla kirjoitettu: "Joka tälle tielle lähtee, sille käy varsin
onnettomasti." Joka tauluun olivat myöskin kaikkien niiden nimet
kirjoitetut, jotka niitä teitä olivat kulkeneet. Siellä näki
vanhempienkin veljien nimet ensimmäisessä ja toisessa taulussa, vaan ei
havainnut heidän palanneen vielä. Asiata arveltuaan päätti hän silloin
lähteä sitä tietä ajamaan, jota taulussa sanottiin onnettomaksi,
miettien mielessään: "Jos en minä matkaltani palaja, niin eiväthän
toisetkaan veljeni ole olleet sen onnellisemmat." Päiväyksen siitä nyt
eteenpäin päästyänsä tuli hän ihanalle, kukkia kasvavalle kedolle. Tässä
päätti hän syöttää hevostansa ja itsekin vähän levätä; laski hevosensa
syömään nurmelle ja nousi itse suurelle kivelle istumaan, jossa alkoi
eväspussistaan rauhassa ruokailla. Siinä istuessaan näki hän näöltään
eriskummaisen elävän lähestyvän, jota hän ei oikein tuntenutkaan. "No,
muuksi häntä en tiedä arvata kuin sudeksi", arveli poika viimeinkin ja
huusi samassa: "Tule tänne, sinä suden serkku, niin saat hyvää ruokaa
pussistani!" Susi tuli, ja poika syötti hänet niinkuin oli luvannut.
Syötyänsä kysyi sitten susi: "Minkätähden läksit, poikarukka, tälle
onnettomalle tielle?" Poika selitti matkustamisensa syyn ja kysyi
sudelta, jos hän tietäisi, miten se kultalintu löydettäisiin, jota hän
oli hakemassa. Susi vastasi: "Sen tiedän hyvästi, missä haettavasi lintu
on; tulehan minun selkääni, niin minä vien sinut sinne." Poika oli
lähtemään valmis, ja susi, jolla oli pojatkin mukana, sanoi lähdettäessä
heille: "Katsokaa nyt hevosta sen aikaa kun matkalla viivymme ja
ruokkikaa se hyvästi."
Nämä sanat sanottuaan läksi susi juoksemaan oikein parasta vauhtiansa
kantaen poikaa selässänsä. Tämmöistä kyytiä mentäessä rupesi pojan
silmistä juoksemaan vesi, jonka tähden hän liinan otti taskustansa
pyyhkiäkseen silmiänsä, mutta kiireen hommassa sattui liina putoamaan
hänen kädestänsä. Poika silloin huusi sudelle: "Seisahdu, susi,
silmäliinani putosi maahan, korjatkaamme se!" -- "Nytkö vasta sitä
muistuttelet?" sanoi susi, "liinasi on jo kymmenen penikulman päässä."
Kun poika tämän kuuli, ei hän sutta enää pyytänytkään seisahtumaan, vaan
riensi hänen selässään edellensä, kunne tulivat sen linnan portille,
josta kultalintu oli saatava. Susi neuvoi nyt poikaa siinä ja sanoi:
"Vartijoista sinä kyllä pääset ohitse, sillä ne makaavat kaikki eivätkä
sinua näe, vaan kun tulet siihen huoneeseen, jossa linnan haltijan tytär
asuu, niin ole varoillasi, vaikka hänkin kyllä on nukuksissa. Kun näet
ikkunalla kultaisen häkin ja linnun, niin ota hiljaa lintunen häkistä,
vaan jätä häkki paikallensa, sillä jos häkin otat, niin nousee lintu
ääneen, vartijat heräävät ja panevat sinut kahleisiin. Minä sillä aikaa
odottelen sinua palaavaksi täällä pensastossa, näin asiasi toimitettuasi
lähdemme sitten yhdessä takaisin niinkuin yksissä tulimmekin."
Poika lupasi suden neuvoa seurata ja pääsikin vartijoiden keksimättä
huoneeseen, jossa näki kultalinnun häkissänsä. Otti linnun hiljaa
kouraansa siitä ja mieli jo kääntyä jäljelleen, vaan alkoi siitä
arvella: "Jos minä kädessäni tämän linnun vien, niin putoaa se matkalla
niinkuin liinakin tullessani." Ei siis suden kieltoa pitänytkään, mutta
otti ikkunalta kultahäkin; vaan tuskin sai hän sen käteensä ennenkuin
lintu rupesi semmoisella ilveellä huutamaan, että vartijat heräsivät
unestaan, ottivat pojan kiinni ja panivat hänet kähkänään. Susi odotteli
sill'aikaa pensastossa yhä, vaan kun ei poikaa näkynyt takaisin
tulevaksi, ymmärsi hän jo, miten sille oli linnassa käynyt, ja oikein
itki suruissaan päivitellen sitä, ettei poika hänen neuvoansa totellut.
Kuitenkin jäi hän vielä vartomaan siihen nähdäkseen, voisikohan jollakin
tavalla vielä poikaa auttaa.
Aamulla puhuttiin kohta sille kuninkaalle, joka linnaa hallitsi, että
varas oli linnassa käynyt kultalintua varastaaksensa, vaan että
pahantekijä nyt oli kahleissa. Kuningas käski silloin tuoda sen rohkean
varkaan hänen eteensä, ja kun sai pojan nähdä, niin kysyi kohta, mistä
hän oli ja kuinka hän oli semmoiseen työhön joutunut. Poika kertoi koko
asian alusta pitäen ja sanoi, että hänen isällänsä oli höyhen, jonka hän
siitä kultalinnusta oli ampunut, kun se hedelmikköä kävi varastamassa,
ja että hän sentähden isänsä käskystä oli lähtenyt koko lintua saamaan.
Kuningas, jolle kultalintu oli erinomattain rakas, tuomitsi ensi
kiivaudessaan pojan kuolemaan siitä, että hän oli varastaa koetellut,
mutta poika vastasi vakaasti ja pelkäämättä: "Jos minut tapetaan, niin
on kultalintukin kuoletettava, sillä se on samaten rikoksen alainen,
koska minun isäni linnasta on hedelmiä käynyt varastamassa."
Kuningas tämän kuultuansa sanoi pojalle: "No, saat jäädä henkiin, kunhan
toisesta valtakunnasta tuot minulle kuninkaan orin, joka on niin taitava
ja viisas, että se puhuu ja haastelee kuin ihminen." Poika otti asian
toimittaaksensa ja pääsi sillä lupauksella irralleen. Kävi siitä nyt
matkatoveriaan etsimään ja tapasikin pensastossa suden, joka surusta ja
pelosta itki ja vapisi. Tälle kertoi nyt kohtalonsa, miten hänelle oli
linnassa käynyt, ja kysyi sitten, jos susi tietäisi, mistä ja miten se
ori saataisiin, jota kuningas halusi. Susi tuskin tämän kuulikaan, niin
sanoi iloissaan pojalle: "Nousehan selkääni, kyllä minä tiedän, missä se
mainio ori on." Poika teki niinkuin oli käsketty, ja kun jonkin aikaa
oli mentynä, tulivat taaskin erään linnan portille, johon susi pysähtyi
ja neuvoi poikaa sanoen: "Tässä linnassa on se ori, ja kyllä sen
tallista saatkin otetuksi, mutta älä vain marhamintaa koske, sillä jos
sen otat, niin rupeaa hevonen hyppimään, telmämään, josta vartijat
heräävät, ja sinun käy niinkuin entisessäkin paikassa."
Poika läksi neuvon mukaan linnaan ja pääsikin esteettä talliin, sillä
vartijat olivat uneen vaipuneet; mutta eipä tuossakaan suden käskyjä
täyttänyt. Kun hevosen sai, rupesi hän marhamintaakin ottamaan, vaan
tästä alkoi hevonen hirnua, potkia, ja vartijat heräsivät, josta varas
otettiin kiinni ja kuljetettiin kuninkaan eteen tutkittavaksi. Kuningas
tuomitsi hänet kuolemaan, mutta leppyi siitä kuitenkin ja sanoi: "No,
jos tuot minulle sen kuninkaan tyttären, joka maailmassa on kaunein,
niin pääset kaikesta rangaistuksesta ja saat vielä orinkin palkoistasi."
Poika otti asian toimittaaksensa ja meni suden luokse viidakkoon, jossa
kertoi sille, minkä hän nyt oli tehdäkseen ottanut. Susi lohdutti häntä
ja sanoi: "No, elä huoli, kyllä siihenkin neuvon tiedän", otti siitä
pojan selkäänsä ja juoksi juoksemistaan, kunne tultiin suureen
kaupunkiin, jonka portilla pysähtyi taaskin ja sanoi: "Tässä asuu nyt se
kaunis kuninkaan tytär, vaan taitaa vähän aikaa viipyä ennenkuin sen
saamme valtaamme. Minä tähän kaupungin portille toimitan nyt
kauppapuodin; käy sinä myyjäksi siihen, minä isännäksi rupean." Samassa
heittihe susi kolme kertaa maahan, siinä ikäänkuin piehtaroi, ja
paikalla syntyi tuosta sille paikalle kauppapuoti, jossa löytyi
erinomaisen kauniita tavaroita, ei sitä laatua maailmassa, ettei siinä
sitä näyttinä ollut. Poika rupesi nyt tässä myymään tavaroita, ja
kaupungista tuli paljon ihmisiä ostamaan niitä, sillä niin koreita
kaluja eivät muualta löytäneet. Sai tästä kauppiaasta sillä tavoin
kuninkaan tytärkin kuulla, ja tuli hänkin siihen puotiin kauppaa
tekemään. Kun nyt kuninkaan tytär, jota koko joukko palvelijoita
seurasi, tuli puotiin ja näki siellä niin ylen kauniita tavaroita, joita
ei ollut ennen eläessään nähnyt, ihanteli hän niitä ja osteli
kaikenlaista; vaan kun siinä tuli nyt itseänsä tavaroiden myyjää
katsomaan, pääsi lemmen tuli hänen sydämessään syttymään, sillä
semmoista niin kaunista poikaa ei hän tiennyt ennen koskaan nähneensä.
Samoin kävi pojallekin. Hän tuskin tiesi, minkälaatuista tavaraa hän
näytti ja ostettavaksi tarjoili, silmänsä seurasivat vain ostajaa
itseänsä muuanne mihinkään rävähtämättä. Ostokset tehtyänsä kysyi
kuninkaan tytär sitten pojalta, mistä hän oli ja kuinka hän kauppiaaksi
oli joutunut. Vartijoiden kuulematta puhui poika silloin tyttärelle
totuuden ja kysyi häneltä viimein, jos hän tahtoisi lähteä hänen
kanssansa. Kuninkaan tytär, joka, niinkuin sanottiin, jo oli mieltynyt
poikaan, ei kaukaa arvellutkaan, vaan lupasi lähteäksensä niin pian kuin
vain vartijoiltaan pääsisi. Näin tuumaten läksi hän puodista pois
ikäänkuin kulkeakseen kotiinsa, vaan pysähtyi äkkiä tiellä mennessään ja
sanoi vartijoille: "Nyt jäi minulta rihma kuitenkin ostamatta, odottakaa
vähän aikaa tässä, niin minä palaan puotiin takaisin." Vartijat jäivät
nyt keskenään haastelemaan kadulle, vaan kuninkaan tytär palasi puotiin
ja sanoi olevansa valmis lähtemään. Kun puodin isäntä, joka sudesta oli
kauppiaaksi muuttunut, tämän kuuli, viskausi hän puodin lattialle ja
heitti kolmeen kertaan kuperinkeikkaa siinä, niin koko puoti tavaroineen
päivineen samassa katosi, ja itse muuttui hän sudeksi niinkuin ennenkin
käskien pojan ja kuninkaan tyttären nousta hänen selkäänsä. Toiset
tekivät niinkuin käsketty oli, ja susi läksi juosta viilettämään, minkä
ennätti, jättäen vartijat kuninkaan tytärtä odottamaan. Häntä
alettiinkin etsiä, kun niin kauan rihman ostolla viipyi, vaan kun
lähdettiin häntä kuulustamaan, niin puoti ja kaikki oli kadonnut, eikä
ymmärtää voitu, mihin kaikki oli joutunut. Ihmeissään palasivat vartijat
silloin linnaan takaisin ja ilmoittivat asian kuninkaalle. Tämä kyllä
koki jos jollakin tavalla tiedustella tytärtänsä samoin kuin kaikki
muutkin kaupunkilaiset tässä toimessa auttoivat häntä; mutta asiasta ei
koskaan selvää saatu.
Poika ja kuninkaan tytär kulkivat sillä välin suden selässä matkaansa
yhä, vaan kun viimeinkin alkoi jo sen kuninkaan linna näkyä, joka
kaunista kuninkaan tytärtä oli pyytänyt, alkoi pojan mieli raskaaksi
käydä ja suru nousta sydämeen, sillä hän ei mielellänsä olisi enää
luopunut matkatoverinaan olevasta tyttärestä. Tämän havaitsi susi ja
sanoi hänelle, ettei kuninkaan tytär kuullutkaan: "Elä, poikaseni, sure,
kyllä minä neuvon tiedän; sinä annoit kerran ruokaa minulle pussistasi,
jota vastaan joku toinen sinun sijassasi kukaties olisi tappanut minut:
senpätähden tahdon nyt kostaa tämän hyvän työsi ja saatan tämän kauniin
tyttäresi omaksesi." Kun tultiin siitä sitten kaupungin portille, sanoi
susi taaskin pojalle: "Minä muuttaudun nyt nuoreksi neitoseksi, vie
minut myötäsi kuninkaan luokse, niin saat häneltä sen ihmeellisen orin,
ja palaa sitten rakkaan matkatoverisi luokse takaisin, mutta varoita
kuitenkin kuningasta, että hän antaa minun käydä ulkona jalkailemassa,
että saan tilaisuuden päästä hänen linnastansa karkuun."
Poika pyysi nyt kuninkaan tytärtä odottamaan häntä linnan ulkopuolella
olevassa lystimetsässä, josta, kun susi taaskin maahan heittäytymällä
oli tyttäreksi muuttunut, hän sen kanssa meni kuninkaan linnaan.
Kuningas hovinaisineen ihanteli tyttösen kauneutta, ja ilo nousi
linnassa suuri, kun nyt kauan toivottu, kuninkaan kaipaama neito linnaan
saatiin. Ihastuksissaan antoi kuningas pojalle sen ihmeellisen orin,
jonka oli luvannut, ja muita lahjoja vielä päälliseksi. Poika otti
nöyrästi vastaan, mitä hänelle annettiin, lähtien linnasta pois, ja
tytöksi muuttunut susi pantiin linnan komeisiin huoneisiin asumaan.
Tässä hän ei kauan kuitenkaan viihtynyt, vaan kävi surevan näköiseksi ja
pyysi huoneista päästä johonkuhun hauskaan puistoon ilmailemaan. Sitä ei
kuningas kummeksinut, koska ymmärsi outojen ja vierasten parissa
olemisen käyvän nuoren ihmisen mielestä ikäväksi; laittoi hänet siis
palvelijoiden seurassa kauniiseen hedelmikköön ilmailemaan ja toivoi
hänen mielensä siitä käyvän iloisemmaksi. Vartijoistaan ja seurastaan
oli nyt tytöksi muuttuneella sudella paljon vastusta, sillä nämä eivät
usein häntä jättäneet silmistänsä, mutta muutaman tiheän pensaan
suojassa ennätti hän kerran kuitenkin heittäytyä maahan ja kolmasti
pyörähtää ympärinsä, josta samassa uudelleen muuttui sudeksi ja
vartijoiden nähden hypätä loikahti yli muurin ja heidän silmistänsä
katosi. Siitä juoksi sitten pojan ja kuninkaan tyttären piilopaikkaan,
otti heidät selkäänsä molemmat ja läksi viemään heitä toisen kuninkaan
linnaan, jolle poika sen älykkään ja ihmeteltävän hevosen oli hankkia
luvannut, joka nyt tyhjänä juoksi heidän jäljessänsä. Linna alkoikin jo
etäällä näkyä, ja poika taaskin kävi surulliseksi muistellessaan sitä,
että hänen nyt täytyi hyvästä, suurella vaivalla ja vaaralla
hankkimastaan orista erota; mutta susi lupasi apunsa tuohonkin. "Kun
tullaan linnaan", sanoi hän, "niin minä taaskin muutan muotoa ja rupean
hevoseksi, ja sinä saat jättää minut sinne, kyllä minä sieltä jollakin
tavalla taas pakoon pääsen. Muistuta kuitenkin kuningasta, että hän
vuorokauden päästä viimeistäänkin päästää minut pihalle jaloittelemaan."
Poika jätti nyt kuninkaan tyttären ja hevosensa taas lehdikköön
odottamaan hänen palaamistansa ja ajoi oriksi muuttuneen suden selässä
linnaan, jossa orin antoi kuninkaalle. Tämä tästä ihastui suuresti,
sillä ori puheli niinkuin ihminen, hyppi ja näytteli monenlaista mahtia
ja täydellistä taitoa. Lupansa mukaan antoikin kuningas sentähden
pojalle kultalinnun häkkeinensä ja vielä muuta hyvyyttä päälliseksi,
jonka kanssa poika palasi kuninkaan tyttären luokse lehdikköön niinkuin
oli luvannut. Kauaksi ei orikaan linnaan jäänyt, sillä kun huomissa
päivänä päästettiin ulos pihalle, laskeusi hän piehtaroimaan pihamaalle
ja pyörähti kolmasti ympärinsä, niin samassa muuttui taas sudeksi ja
soilahti yli muurin linnasta pois. Siitä sitten lehdikköön tultuansa
otti hän taas mukaansa matkatoverit, joiden kanssa riensi edelleen,
kunne vihdoin tultiin samalle kedolle, jossa poika ensin oli tavannut
suden. Siellä oli pojan eväslaukku vielä kivellä, ja vanhan hevosensakin
löysi hän heinää syömästä nurmella. Eväslaukustaan syötti poika nyt
sutta niinkuin ensi kerrankin, jolloin tutuiksi tulivat, kiitti häntä
kaikesta hyvyydestä ja avun osoittamisesta, jonka jälkeen jätti hyväiset
kuninkaan tyttären kanssa laittautuakseen matkalle. Susi, joka tänne
jättämänsä pojat löysi, teki samaten, mutta neuvoi poikaa vielä
lähtiessänsä ja sanoi: "Kun matkalle lähdet, niin istu itse vanhan
sotahevosesi selkään ja anna kuninkaan tyttären istua nuoren, kauniin ja
älykkään orisi selässä. Varo myöskin, ettet matkalla missään lepää ja
viivyttele, josko olisitkin vähän väsyksissä, ja vältä varsinkin sitä,
ettet nuku, sillä jos nukut, voipi onnettomuus vieläkin saavuttaa sinut
ja tuottaa sinulle surman ja kuoleman." Poika lupasi neuvon pitää
mielessänsä sanoen sudelle kerran vielä kiitokset ja istui itse vanhan
sotahevosen selkään; mutta kaunis kuninkaan tytär istui lintuhäkki
kädessä sen nuoren ja komean orin selässä, jonka poika oli kuninkaalta
saanut. Kun jonkin aikaa näin oli kuljettu, tultiin siihen
tienhaarapaikkaan, jossa ne kolme taulua olivat. Näistä näki poika, että
hänen veljensä vielä olivat matkallansa, koska heidän nimiänsä ei vielä
tauluissa näkynyt. Tuosta ei kuitenkaan paljoa huolinut, kirjoitti
nimensä onnettoman tien tauluun, että sieltä hän on palannut, ja läksi
ajamaan edellensä. Tiellänsä tuli sitten kauniille, viheriäiselle
vainiolle, jossa hevostansa päätti lepuuttaa ja itsekin tovereinensa
tuuhean puun siimeksessä vähän aikaa istua. Nukkua hän ei kuitenkaan
aikonut, vaikka kyllä oli matkastaan väsynyt, mutta huomaamattansa alkoi
uni painaa häntä, ja silmänsä ummistuivat. Sattuivatpa silloin vanhemmat
veljensä kotiin mennessään kulkemaan siitä ohitse ja kun näkivät, mikä
saalis heidän veljellänsä oli -- kuninkaan tytär oli myöskin uinahtanut
pojan olkapäätä vasten nojaten päänsä -- tappoivat he makaavan veljensä
sekä hänen vanhan sotahevosensa leikaten päät kummaltakin poikki ja
heittivät kuolleet raadot hautaan, jonka hyvästi ummistivat; mutta
veljensä morsiamen samoinkuin kultalinnunkin ja orin ottivat he myötänsä
ja pakottivat kuninkaan tyttären valalla vannomaan, ettei hän heidän
isällensä ilmoittaisi heidän rikostansa, mutta sanoisi heidän sekä hänet
että kultalinnunkin ja hevosen suurella vaivalla ja vaaralla
ansainneensa.
Kun vihdoinkin vanhemmat veljet täten isänsä kotiin palasivat, kävi
vanha kuningas ylen iloiseksi, varsinkin kun sai kultalinnun häkkeinensä
ja sitten vielä sen kauniin tyttären ja komean orin keksi. Ei muuta kuin
alkoi häitä valmistuttaa vanhimmalle pojallensa, joka kuninkaan tyttären
sanoi saaneensa. Vaan eipäs käynytkään kaikki niinkuin pojat olivat
toivoneet. Kuninkaan tytär muuttui surulliseksi ja alakuloiseksi,
kultalintu lakkasi laulamasta ja hevonen haastelemasta sekä ilveitään
tekemästä, eikä saatu tätä surunalaisuutta millään tavoin
poistetuksi. Susi, joka sillä aikaa kaukaisissa maissa vaelsi, alkoi
hänkin mielessään aavistella, että kyllä pojalle hänestä erottua on
jollakin tavalla pahasti käynyt, ja päätti sentähden uudestaan etsiä
hänet, mistä vain löytäisi. Ei aikaakaan, niin jo matkallaan tulikin
sille kedolle, johon poika hevosineen oli kuoppaan haudattu. Tästäkös
nyt susiraukan mieli karvaaksi kävi. Kynsillänsä heitti hän soran ja
mullan haudalta pois, aukaisi hevosen vatsan ja meni sinne suremaan ja
murehtimaan. Hänen jonkin aikaa siellä oltuansa tuli korppi poikinensa
haaskaa nokkimaan ja asettui istumaan hevosen mahalle. Susi sai tuossa
yhden korpin pojan jalasta kiinni siepatuksi ja korjasi sen luoksensa.
"Laske poikani irti", rukoili vanha korppi. "En laske, jollet minulle
sitä elävätä vettä tuo, joka hengettömiä henkeen saattaa." -- "Kyllä
minä tahtosi täyttäisin, vaan milläs minä sitä vettä tuonkaan, kun
minulla ei ole astiata", vastasi korppi. Oli pojan takissa sitten isoja
vaskinappeja, niin susi otti yhden niistä, kiskoi siitä kuoren irti ja
sitoi sen korpille kaulaan sanoen: "Tuoss' on sinulle astia, lähde nyt
matkaan ja joudu kiiruusti takaisin." Korppi otti käskyn korviinsa
lähtien lentämään heti, eikä kovin kaukaa poikessa viipynytkään, kun
tuli jo matkaltaan takaisin ja sanoi: "Nyt on minulla elävää vettä napin
kuoressa, anna jo poikani minulle." Susi ei siihen virkkanut mitään,
vaan katkaisi korpin pojalta kaulan poikki. "Miksikäs nyt poikani
tapoit?" sanoi suruissaan korppi, "senkö minulle palkkaa annoitkin?" --
"Elähän huoli", sanoi susi, "onhan sinulla elävää vettä, anna se tänne,
niin koetan, kelpaako tuo mihinkään." Sai siitä napin kuoren korpin
rinnasta ja voiteli elävällä vedellä kuollutta korpin poikaa veden
voimaa koettaaksensa. "Klank", äänsi korpin poika samassa ja läksi
lentämään. "No, hyvää on vesi", virkkoi tämän kuultuansa susi, "jo sen
nyt näen, että veden olet oikeasta lähteestä tuonut." Otti sitten
kuolleen pojan haudasta, asetti sen nurmelle makaamaan ja voiteli kaulaa
elävällä vedellä. Tuosta virkosi kuollut elämään, ja susi kun tämän
näki, voiteli hevostakin samalla tavalla, että sekin eloon heräsi, josta
sanoi pojalle: "Niinkuin edeltäpäin pelkäsin, jouduit minusta erottuasi
uudelleen onnettomaksi, mutta minä en raskinut sinua vielä avutta
jättää, vielä saatin hengettömän ruumiisi eloon. Kulje nyt
kiireimmittäin kotiisi; eikö jo vietettäne parhaallansa häitä siellä
sinun morsiamellesi; jos mielinet estää hänen naimistansa, niin elä
viivyttele. Minua et vasta enää tarvitse, sillä onnettomalle tielle et
toiste enää lähtene." Tämän puhuttuaan katosi susi yht'äkkiä, mihin
lienee kadonnut, ja poika nousi hevosensa selkään ja ajoi kotiinsa
matkalla missään viipymättä. Täällä isänsä linnassa pidettiin
parhaallansa häitä niinkuin susi oli ennustanut, mutta kaunis kuninkaan
tytär oli aina vielä murheissaan, lintu ei laulanut eikä hevonen
puhunut. Äkkiä tuli muutos kuitenkin koko kuninkaan kartanossa. Nuorin
poika kun astui ovesta sisään, kävivät kaikki iloisiksi. Morsian unohti
surunsa hymyillen niinkuin ennenkin, kultalintu alkoi häkissään laulaa
viserrellä; ja hevonen hyppi, hirnui pihamaalla niinkuin entinen tapansa
oli. Kun vanha kuningas tätä kummasteli, alkoivat sitten kaikki
yht'aikaa selittää ja kertoa, kuinka asian laita oikeastaan oli ja miten
vanhemmat veljet olivat petoksella nuoremman veljensä kaiketta syyttä
tappaneet ja maahan kuopanneet. Kuningas tämän kuultuansa vihastui
kauheasti ja määräsi jo vanhemmat poikansa hengen rangaistukseen, vaan
kun nuorin veli samoin kuin kuninkaan tytärkin anoivat rikoksenalaisille
armoa, leppyi isän sydän siksi, että ei poikiansa kuitenkaan
kuolettanut, vaan ajoi heidät kotoa pois, maata maailmaa kiertämään.
Nuorin poika sai nyt monen vaivan ja vastuksen perästä kauniin kuninkaan
tyttären vaimoksensa, ja kun isänsä ikänsä päivät päätettyään kuoli,
pääsi hän hänen sijaansa kuninkaaksi. -- Sen pituinen se.