Oli ennen vanha talonpoika, varakas ja työssään toimellinen mies, mutta
vaikka hän oli rikas, ja kaikki häntä kohtelivat kunnialla, ei hän
kuitenkaan missään valloissa vieraana käynyt, eli vain omin voiminsa
kotonaan. Kuninkaasta oli hän kuitenkin niin paljon puhuttavan kuullut,
että viimein alkoi mielensä tehdä tätä hallitsijataan kerran maailmassa
nähdä. Teetti siis talkkunajauhoa koko reellisen viedäkseen muka
kuninkaalle jotakin lahjaksi ja läksi ajamaan siihen kaupunkiin, jossa
kuningas asui ja eli. Sinne tultuaan ajaa sitten katua myöten
hiljalleen, niin tulee kuninkaan upseeri häntä vastaan ja kysyy: "Mitä
sinulla kaupan, talonpoika?" -- "Ei niin mityyttä", vastasi mies. "No,
mitäs sinulla tuolla reessäsi on?" kysyi upseeri. "Talkkunajauhoa on",
vastasi mies, "ne antaisin ja hevoseni päälliseksi, jos ken saattaisi
minut tämänilmaista jumalaa näkemään, hänestä kun ikäni olen kuullut
niin paljon puhuttavan." Upseeri, joka luuli miestä hupeloksi taikka
taas ylen viisaaksi veitikaksi, ei sanonut joutavansa häntä
liehtaroimaan, ja läksi muuta virkkamatta edellensä astumaan.
Mies ajaa taas katua myöten edelleen, niin tulee muutamassa kohdin
kenraali vastaan ja kysyy niinkuin upseerikin: "Mitä sinulla kaupan,
talonpoika?" -- "Ei mitään ole kaupan", vastasi talonpoika, "vaan nämä
talkkunajauhot, mitkä reessäni on, ja hevoseni vielä päälliseksi
antaisin sille, joka minut saattaisi tämänilmaista jumalaa näkemään." --
"No, tänä päivänä sen saat nähdä", sanoi kenraali ja vei miehen
kotiinsa, jossa talkkunajauhot korjattiin aittaan ja hevonen talliin.
Sitten läksi kenraali miestä saattamaan ja vei hänet linnan portille,
josta kuningasta odotettiin kirkkoon lähteväksi, sanoen: "Tässä tämän
nyt kohta sillään näemme." Samassa ajoikin kuningas portista kadulle, ja
kenraali näytti, osoitteli häntä miehelle ja sanoi: "Tuo, tuo se nyt
kuningas on! Katso häntä tarkkaan nyt!" Mies koki katsoa, vaan tuskin
ennätti vähän vilaukselta nähdä koko kuningasta ennenkuin se jo oli
pitkän matkan päässä. Tätä pahoillaan sanoi hän kenraalille: "Ei tämä
katsanto ollut hyvä ja mieltäni tyydyttävä, näin pitäisi saada häntä
katsoa kuin tässä nyt sinun silmiisi katson." -- "No, kun et sillä
katsannolla ole tyytyväinen, niin käykäämme häntä tarkemmin katsomassa",
sanoi kenraali ja vei miehen siihen kirkkoon, johon kuningaskin oli
mennyt.
Kun siellä nyt mies kuninkaan kerran muista erotti, katsoi hän
kuninkaaseen kaiken jumalanpalvelusajan, itse ei jumalanpalvelusta
pitänyt venäjäksi eikä ruotsiksi, katsoi vaan yhtäänne päin, etteivät
silmät muuanne rävähtäneet. Kuningas näki sen. Kuitenkaan hän ei
jumalanpalveluksen aikana ollut siitä ollaksensa, vaan kun
jumalanpalvelus sai pidetyksi, meni hän miehen luo ja sanoi: "Mintähden
sinä et Jumalaa palvele et suomeksi etkä venäjäksi, minuun vaan kaiken
aikaa katsot?" Pelästymättä vastasi mies: "Ka, tuonilmaista Jumalaa minä
iän kaiken olen palvellut ja kerkiänhän minä sitä vieläkin palvella,
mutta tämänilmaista jumalaa vasta tänäpäivänä ensi kerran näin, niin
sitä piti katsoakseni." -- "Mistäs sinä minut tunsit?" kysyi kuningas.
"Minulle yksi kenraali teidät osoitti", vastasi mies. "Ottiko tuo mitä
osotantaa?" kysyi kuningas. "Ei ottanut äijää, talkkunajauhoa, reen ja
hevosen vain", virkkoi mies.
Kuningas, jonka mielestä miehen vastaukset olivat viisaita ja somia, vei
hänet kotiinsa, jossa tarkemmin tutkiakseen hänen älyänsä kysyi häneltä
kolme kysymystä. Ensiksi: "Kuinka ylhäällä on taivas?" -- "Ei ole kovin
ylhäällä", vastasi mies, "kaikki kuuluu sinne, mitä haastat, haasta
kuinka hiljaa tahdot." Toinen kysymys: "Kuinka syvä on maa?" -- "Syvä
taitaa olla, syvä", vastasi mies, "minulta poika on jo kaksitoista
vuotta kuollut, vaan ei ole vielä niin mityyttä viestiä hänestä tullut."
Kolmanneksi kysyi kuningas: "Kuinka leveä on maa?" Talonpoika pyörähti
kuninkaan edessä huoneen lattialla ympärinsä ja sanoi: "Minä sitä
viisaammaksi en saa."
Tämä tutkinto kun oli päättynyt, noudatti kuningas kaikki kenraalinsa
kokoon ja ilmoitti heille, että jos kuka heistä ei voi niitä kyselmyksiä
vastata niinkuin ukko, niin siltä tuli viisikymmentä ruplaa rahaa
maksettavaksi ukolle, joka talkkunajauhonsa ja hevosensa kaupungissa
käydessään oli kadottanut. Kenraalit kyllä olivat vastaamisen hommassa
kaikki ja aprikoivat, ajattelivat, mitä muka kuningas kysymyksillään
tarkoitti, vaan mitäs siitä läksi, eihän niistä yksikään voinut oikein
vastata, jonka tähden jokaisen täytyi määrätty rahasumma toimittaa
ukolle kuten kuninkaan käsky oli. Kun raha niin oli kokoon saatu, kysyi
kuningas ukolta viimeinkin: "Kuka kenraali sinulle minua osoitti?" Mies
meni sen kenraalin luo, joka häntä oli kirkkoon saattanut, ja sanoi:
"Tämä, tämä herra se osoitti." Ukko tuskin sen sai sanoneeksi, niin
lentta jo samassa reväistiin kenraalin kaulasta pois, ja kuningas pani
sen ukon kaulaan sanoen: "Tämänilmaista jumalaa pitää osoittaa
jokaiselle ilman talkkunajauhotta ja hevosetta, ei pidä kenenkään siitä
palkkaa ottaa niinkuin tämä kelvoton kenraalin kekkula teki." -- Sen
pituinen se.