Vapahtaja ja Pyhä Pietari ennen muinoin maata kulkivat, maata kiersivät
yhtenä, ihmisten eloa ja oloa nähdäksensä. Näillä matkoillaan joutuivat
kerran iltasella muutamaan taloon yösijaa etsimään. Tuota ei isäntä
heiltä kieltänytkään, vaan toimitti heille ruoan sekä vuoteen niinkuin
vieraille ainakin. Sattuipa sitten talonväellä riihen puiminen aamusta
varhain olemaan työnä, ja kun paljon viljaa oli parsilla, mutta
puimamiehiä vähän, päätti isäntä käskeä yövieraatkin riiheen omalle
väelleen avuksi. Pani siis renkinsä tätä käskyänsä viemään heille, mutta
vierailla, jotka eilisestä matkanteosta vielä olivat väsyksissä, ei
ollutkaan halua näin aikaiseen työhön ruveta, he vain venyivät, viruivat
vuoteellansa pitämättä isännän käskystä mitään lukua. Isäntä silloin
lähetti oman tyttärensä käskemään heitä työhön, vaan nämä eivät
tästäkään isännän käskystä pitäneet tuon enempätä. Siitä tuskastui
isäntä ja läksi itse yövieraitaan hakemaan puimatyöhön ottaen vielä
hyvän kepinkin kouraansa sillä paremmin houkutellakseen heitä kuulemaan
hänen käskyänsä. Tupaan tultua hyppäsikin vierasten vuoteen eteen kohta
ja uhkasi heitä kepillänsä, elleivät riiheen menisi. Vieraat silloin
nousivat makuukseltaan ja lupasivat kohtakin riiheen joutua, koska
siellä työväestä oli semmoinen tarvis. Näin puhellen pukivatkin vanhat
matkavaatteet päällensä ja seurasivat isäntää riiheen. Siellä eivät
sinne tultuaan kuitenkaan sallineet muun väen olla, vaan käskivät nyt
heidän vuorostaan mennä makaamaan, isännän vain antoivat ovensuussa
seisoa ja heidän työtänsä katsella. Ottivat sitten muurin takaa, mistä
löysivät, päreitä ja sytyttivät niistä pienen tulen pesän eteen
lattialle. Siitä sytyttivät sitten pitkiin päreisiin tulen ja nostivat
niitä parsia kohden, toinen toisaalta, toinen toisaalta päin. Tämäpäs
tuotti kumman tapauksen. Valkean liekki päreistä lensi siteiden välillä,
erotti viljasta kaikki jyvät ja pudotti lattialle, oljet vain jäivät
kuivina ja tyhjinä parsille. Isäntä ovelta katsoessaan tätä arveli: "No
tuohan on soma, uusi ja varsin mukava elonpuimisen keino, sitä minunkin
pitää koetella, kun nyt uudestaan saan riiheni ahdetuksi!" Meni sitten
ja toimitti vierailleen hyvän aterian, ja kun matkalle läksivät, niin
jätti heille ystävälliset hyväiset ja kiitti, ylisteli heitä sievästä ja
sukkelasta riihen puinnasta.
Vieraiden talosta lähdettyä oli tämä uusi puimakeino isännän mielessä
yhä, ja hän ei rauhaa ei lepoa saanut ennenkuin itse pääsi sitä
koettamaan. Kolmantena aamuna olikin jo kaksi vahvaa riihtä taas eloilla
ahdettu, ja isäntä läksi hyvillä mielin uutta, vasta oppimaansa puimisen
tapaa koettamaan. Viritti pesän eteen päreistä pienoisen tulen ja
sytytti siitä toisia pitempiä päreitä, joita nosti ja kohotteli parsia
kohden niinkuin oli nähnyt vieraidenkin tekevän. Tuota työtään ei
kuitenkaan saanut kauan huviksensa tehdä, sillä tuli syttyi olkiin heti,
ja koko vilja rupesi palamaan. Tästä huomasi jo äijä tuhmin tehneensä ja
läksi riihestä ulos sulkien oven jäljestänsä koettaakseen
henkipakahtumisella saada tulen sammumaan; vaan ei auttanut tämäkään
kuri. Riihen katosta alkoi jo nousta tuli, ja pesän eteen viritetty
päretuli oli jo lattian altakin sytyttänyt riihen toisaalta päin, joten
koko riihirakennus kohta oli ilmitulessa. Isäntä ei saanut muuta kuin
matkan päässä vainiolla seisoa ja omin silmin katsella sytytetyn
riihensä palamista. Tuossa vasta alkoi hän surkeasti päivitellä ja
ylpeyttänsä vieraita kohtaan katua. -- Sen verran sitä.