Kulkivat Pyhä Pietari ja Vapahtaja yhdessä kerran ja tulivat myöhään
iltasella muutamaan kylään, johon mielivät pysähtyä yöksi. Olipa siinä
kylässä kaksi taloa, toinen uhkea ja uljas, toinen köyhä ja huonomainen.
Köyhää taloa eivät matkamiehet huolineetkaan mennä vaivaamaan, vaan
päättivät rikkaassa talossa käydä yösijaa kysymässä. Niin tehtiinkin, ja
taloon tultua kolkutettiin ovelle, joka jo oli salpa päällä, vaikk'eivät
ihmiset vielä kuitenkaan maanneet. Hyvään aikaan ei tuvasta vastattu
mitään, mutta viimeinkin äännähti sieltä talon emäntä ja kysyi: "Kuka
yöllä ihmisten ovia pieksää?" Matkamiehet sanoivat asiansa ja pyysivät
emännän hyvyydestä yösijaa aamuksi. "Yösija hakekaat itsellenne mistä
tahdotte", tiuskaisi emäntä, "en nyt enää rupea itseäni vaivaamaan teitä
sisälle laskeakseni; pois vain ovelta, taikka minä hallini laitan teitä
tervehtämään." Matkamiesten täytyi tyytyä tähän. He läksivät ovelta pois
niinkuin oli käsketty ja päättivät mennä toiseen, köyhään taloon,
kuulustamaan, olivatko siellä vielä ihmiset valveella. Kun siitä taloon
tulivat, siellä ei salpaa ovella ollutkaan, ihmiset olivat valveella
kaikki, tervehtivät vieraita hyväntahtoisesti ja käskivät heitä
istumaan, josta toimittivat matkamiehille ruoan ja yösijan tekivät.
Vieraat matkastaan väsyksissä söivät iltasen halukkaasti, kiittivät
isäntäväkeä ja rupesivat maata.
Aamulla matkaan lähdettäessä tarjottelivat yötä olleet vieraat emännälle
maksua, vaan tämä ei huolinut rahasta, sanoi, ettei niin vähästä sopinut
maksua ottaa, matkustavaiset kyllä aina itsekin tarvitsivat rahansa.
Vieraat eivät silloin muuta tainneet, vaan laittausivat matkalle.
Sanoihan kuitenkin Vapahtaja emännälle: "Koska ette meiltä vaivoistanne
rahoja ottaneetkaan, täytyy teidän kuitenkin siunauksemme ottaa
ensimmäiseen työhönne ja tyytyä siihen, mitä se siunaus teille tuottaa."
Emäntä ei tähän taitanut virkkaa mitään, toivotti vain matkamiehille
onnea ja jätti heille hyväiset. Heidän talosta lähdettyään muisteli hän
vasta omia töitänsä ja meni aamupuhteella aittaan eilen lopetettua
palttinakangastaan mittaamaan. Tämä kun sattui olemaan ensimmäinen
työnsä, vierasten siunaus kävikin siihen. Emäntä mittaa, mittaa, minkä
kerkiää, mutta kangasta kesti kestämistään, eikä mittaamasta päässyt
ennenkuin kolmen päivän päästä, ja siitä sai hän kangasta niin paljon
kuin perhekunnassa koko hänen elinaikanansa tarvittiin. Tästä ihastuen
meni hän naapuriinkin kehumaan, minkälaisia vieraita hänellä oli ollut
ja mitä hyvää ne hänelle olivat tuottaneet. Toisen talon emäntä tästä
tiedon saatuansa alkoi eilistä ynseyttään katua ja päätti toiste
nöyremmin vastaanottaa eilen yöksi pyrkineitä vieraita, jos vasta vielä
jolloin tulisivat hänen taloonsa.
Kului sitten aikoja, ja köyhä talo vahvistui ja edistyi aina enemmän,
mutta rikas talo ei tahtonut niin hyvästi menestyä kuin ennen, vaikka
asukkaat kyllä sielläkin toimeen tulivat. Asiain tällä kannalla ollen
tulivat nämä samat matkustajat taas kylään ja menivät ensin rikkaaseen
taloon niinkuin viimeinkin. Emäntä ei heitä nyt oven ulkopuolelle
jättänyt, vaan oli vieraita kohtaan varsin makeamielinen, tarjosi heille
ruokaa, mitä talossa parasta oli, ja yösijan niin uhkean kuin suinkin
taisi. Vieraat pitivät hyvänään, mitä annettiin, ja aamulla talosta
lähtiessään tarjosivat emännälle maksua siellä olostansa, mutta emäntä
ei maksusta tahtonut kuullakaan, vaan pani vielä matkaan lähteville
evästä ja muuta kaikenlaista mukaan. Näin paljoa eivät matkamiehet
tahtoneet vastaanottaa jotakin sijaan antamatta, jonka tähden sanoivat:
"Kiitämme teitä paljon, vaan emme voi jättää hyvyyttänne tykkönään
kostamatta; sattukoon siis kolmipäiväinen siunauksemme ensimmäiseen
työhönne, jota tänä päivänä alotatte." Sillä puheen läksivät vieraat
tiehensä, ja emäntä kohta tarttui rahakukkaroonsa, jonka jo illalla oli
valmiiksi pöydälle pannut, nyt vain siitä rahoja lappaaksensa, ja aikoi
jo siitä äärettömiä summia ruveta lukemaan, vaan rahanhimon ja ahneuden
vimmassa ei hän huomannutkaan, mitä hän kiireissään teki, mutta läksi
ensin nurkasta niistinliinaansa ottamaan ja niisti sillä nenänsä.
Tuossapa tulikin nyt olemaan se työ, johon yövierasten siunaus sattui.
Emäntä joutui nenäänsä oikein työksensä niistämään, niisti sitä, niisti
ennättämistään, vaan ei niistämisestä kuitenkaan tahtonut loppua tulla.
Aina kolme päivää kesti tätä nenän niistämistä, ja vasta kun sen ajan
kuluttua emäntä tukalasta työstään pääsi, meni hän kiroten siunaten
tuskissansa pöydältä rahakukkaronsa korjaamaan. -- Sen verran sitä.