Mies oli linnun paulan metsään virittänyt. Tähän oli repo sattumalta
tarttunut. Se oli varhain aamulla, kun tämä tapahtui; hän nauroi siis
koko asialle ja sanoi paulassa ollessaan itseksensä: "Kyllä se
huomisaamuna ottaa minut pois." Sai siitä jo aamukin kuluneeksi, niin
sanoi repo itseään lohdutellen: "Kyllä se murkinan aikaan ottaa minut
täältä." Vaan jopa ennätti murkinankin aika kulua, niin tuumasi
itsekseen: "Kyllä se illan tullen päästää minut tästä." Kun alkoi jo
ehtoo joutua, eikä ketään näkynyt, kuulunut, lohduttelihe repo sanoen:
"Jos en ennen ehtoota täältä pääsekään, kyllä se mies viimeistäänkin yön
käsistä pelastaa minut." Viimein tulikin paulan isäntä katsomaan
ansaansa. Repo kun tämän näki, huusi jo etäältä hänelle: "Minkätähden
sinä häjynilkisiä paulojasi metsät kaikki täyteen ajat, ei pääse enää
mistään rauhassa kulkemaan, nyt on hyvän aikaa tässä minulta hukkaan
mennyt." -- "Olisihan sinulla tilaa ollut syrjästä ohitse kulkea!" sanoi
mies. Repo vastasi: "Ka, olikos minulla kiireissäni aikaa onnettomia
paulojasi kierrellä!" -- "No, kuinkas meidän kesken sitten asia jääpi?"
kysyi mies, "annatkos rahaa, vai ennenkö annat turkkisi?" -- "Kyllä
ennemmin turkkini annan", vastasi repo. Luuli näet miehen vain pieksevän
häntä ja sitten irti laskevan, että hän toiste muistaisi paremmin
varoittaa itseänsä. Mutta mies ei sitä tehnyt, vaan tappoi revon, ja
nahan otti itsellensä.