Koira oli karjaa katsomassa, niin susi joka päivä tuli hänen luoksensa
ja sanoi: "Sinä voit karjastasi jotakin antaa minulle, kun sinulta
ulottuu." Koira vastasi siihen: "Ei, veikkonen, minun pitää vaivaa nähdä
ja karjaa hoitaa, vaan sittenkään ei anneta minulle siitä vaivasta
mitään, kuinka voisin minä siis sinulle jotakin luvata?" -- "Sinä et
siis lupaa mitään?" sanoi susi, "minä tulen huomenna jälleen." Toissa
päivänä tulikin sitten jälleen ja pyysi koiralta rekivetohevosta, mutta
koira ei luvannut. Susi pyysi nyt lupaa tullakseen huomenna jälleen.
Luvan saatuansa tuli hän määräaikana taaskin ja pyysi koiralta varsaa.
Tämä ei ollut koko anomusta kuulevinaan. Susi silloin läksi matkaansa
niinkuin ennenkin, vaan tuli huomenna uudelleen ja pyysi koiralta
vuohta. Koira ei sitäkään antanut. Nyt läksi susi metsään katuvaisella
mielellä, kun hän tyhjää vaivaa oli nähnyt koiran luona käydessänsä.
Viimein palasi hän koiran luokse vielä kerran elostaan ja olostaan
juttelemaan. Koira kävi häntä kohtaan sääliväiseksi, jonka tähden antoi
hänelle hyvän neuvon sanoen: "Meidän talossa tulee syksyllä häät
vietettäväksi, tule sinäkin häihin, niin saat vaivasi palkituksi." Tähän
neuvoon oli susi varsin tyytyväinen, ja kun syksyllä joutuivat häät
pidettäviksi, ja vieraita käytiin kutsumassa, tuli hänkin häihin
niinkuin koira oli luvannut. Siellä sai hän syödä ja vähän juodakin,
josta tuli juovuksiin. Ei aikaakaan, niin sanoi koiralle: "Laulaa
mieleni tekevi, sanat suussani sulavat." Koira koki kieltää häntä, mutta
tämä, jolla oli erinomainen laulun halu, pyysi yhä vain lupaa
laulaaksensa. "Niinpä lausuhan muuan lause!" sanoi viimein koira. Susi
alkoi nyt laulaa, mutta samassa tunsi hänet häärahvaskin, antoivat
hänelle selkään ja pieksivät puilla paalikoilla hänet pahanpäiväiseksi.