Susi ja repo olivat kerran häihin lähteneet perheenmiehen tietämättä.
Nämä olivat kahden kesken hääpöydän alla, söivät siellä lihaa, luita ja
leivän muruja, mitä pöydältä maahan putosi. Susi oli salaa myöskin
saanut olutta juodaksensa, josta viimein tuli juovuksiin. Nyt heräsi
hänessä laulun himo, ja hän kysyi revolta lupaa, sanoi: "Laulanko minä,
kuomaseni?" Repo vastasi: "Elä laula, meidät pieksetään." Susi ei siihen
tyytynyt, vaan kysyi toisen kerran revolta lupaa laulaaksensa. Repo
kielsi häntä kyllä, vaan sudella oli niin kiihkeä laulun himo, että
vielä kolmatta kertaa kysyi revolta lupaa ja tahtoi laulaa kaikin
mokomin. Repo sanoi silloin: "Kun sinulla niin kova kiihko on, niin
laula kuin laulat, kyllähän näet, kuinka suuren kunnian sillä voitat."
Susi nousi nyt pöydälle ylös ja lauloi siinä kerran. Kun häärahvas sen
nyt kuuli, että jo susi lauloi, niin usuttivat koirat hänen päällensä
antaen niiden repiä häntä, ja pieksivät häntä pahasti. Kun repo sen
näki, että koirat kiskoivat sutta, juoksi hän kamariin ja pisti päänsä
kuorekirnuun, että päänsä tuli kuoreeseen, ja läksi matkaansa. Kun
metsässä sitten taaskin kohtasi suden, valitti tämä, että häntä oli
kovasti pieksetty. Repo vastasi: "Ei sinua ole paljon pieksetty, minua
lyötiin yhä enemmän, niin että pääni on pilalle pieksetty." Susi tahtoi
nyt kulkea edelleen vielä, mutta repo sanoi: "Minä en saata muutoin
mennä, kun et minua selkääsi ottane." Susi silloin otti revon selkäänsä
häntä kantaaksensa ja läksi kävelemään. Suden selässä istuessaan alkoi
repo laulaa: "Sairas tervettä kantaa, sairas tervettä kantaa!" -- "Mitä
nyt laulat, kuomaseni?" kysyi susi. Repo vastasi: "Päästään hullu
jorisee, ei tiedä, mistä haastaa."