Ennen muinoin eläinten valta-aikana sattui jalopeura tulemaan kipeäksi
eikä siinä tilassa taitanut kaitsea, mitä työtä toiset alamaisensa
eläjät tekivät, vaan makasi vuoteellaan. Kettu liuvari sitten koko työn
tekemisen heitti vallan pois ja juoksi joutilasna ympäri maata, missä
lienee juossutkaan. Susi tämän ketun käytöksen pani pahaksensa, sillä
itsekin olisi mielellänsä työstänsä vähäsen helpottanut ja huvitusajoa
metsiköissä ajellut, vaan ei arvannut, hupiopää, omin lupinsa lähteä.
Meni siis ja kanteli sairaalle jalopeuralle toisen päähän sanoen: "Tämä
kettu retkale ei huoli työssä istua, vaan kulkee kulkemistaan
mitättömänä maita mantereita." Jalopeura tämän kuultuansa suuttui
suuresti ja tuotti ketun luoksensa, kysyi: "Missäs joutilasna juokset,
miksi et työssäsi istu niinkuin on määrä sinulle?" -- "Olin aina minä
arvoisassakin työssä", vinkaisi kettu vastimeksi, "olin sairaalle
jalopeuralle lääkityksiä etsimässä." -- "Löysitkös jotakin?" kysyi
jalopeura jo mielihyvissään. "En vielä löytänyt, vaan olin juuri
löytämäisilläni", vastasi kettu, "olin vanhan riihen nurkassa asuvaisen
hämähäkin puheilla, ja se lupasi minulle hyvän neuvotuksen antaa." --
"Niinpä lähde joutuisasti sitä uudellensa kysymään, sinä olet liukas
kieleltäsi, ehkä saat hämähäkiltä sanan soveliaan suolletuksi." Kettu
lähtee siitä maita mäkiä kiertämään, ja jonkin ajan matkalla
viivyttyänsä palasi jo takaisin. "Saitkos minkäänlaista tietoa?" kysyi
jalopeura häneltä. "Mikä saadessani", vastasi kettu. "No, minkä neuvon
sinulle hämähäkki antoi?" -- "Sanoi", selvitti kettu, "että susi jos
nyljettäisiin ja sen nahka pantaisiin sairaan paikan päälle, niin
paranisitte kohta." Mitäs ollakaan, jalopeura tämän kuultuansa tuotti
suden kotiin ja nyljetti sen samassa. Kettu liuvari läksi tiehensä.