PORTIMO LÄHTEE KUOLLUTTA UKKOA KELKALLA KULJETTAMAAN JA LÖYTÄÄ
MATKALLA MUITA TOVEREITA.
On ukko ja akka, talossaan elävät, niin heiltä portimo käy eloksia
syömässä. Tätä estääkseen laati ukko pihdit pirtin päälle, lautaset
ladon eteen pyytääksensä portimoa. Vaan kun muutaman päivän päästä kävi
pyydystänsä katsomaan, itse puuttuikin pihtiinsä, latsistihe lautoihinsa
ja siihen kuoli. Vasta myöhemmin tulee portimo paikalle, ja kun ukon
näkee siinä kuoliaana, niin ottaa hänet pyydyksestä ja lähtee saalistaan
kelkalla vetämään. Veti, veti ukkoa aikansa, niin tuli orava vastaan ja
sanoi: "Jumal'apu, kuomaseni, mitäs niin väkeen vedät, jäljessäsi
jytkyttelet?" Portimo selitti seikan ja sanoi: "Et ole kuullut
kummempata, kun tuo vanha äijäkäni pani pihdit pirtin päälle, lautaset
ladon eteen meille metsän juoksijoille, huutehessa huksajille, hämärässä
häksäjille, pimeässä pilkkojille, kastehessa kahlaajille, rahakarvan
kantajille, vaan itse puuttui pihtiinsä, latsistihe lautoihinsa. Haukkaa
pala, käy vetämään!" Orava haukkaa palansa, ja lähdetään ukkoa yksissä
kuljettamaan. Viedään, viedään kelkalla häntä, niin tulee jänis vastaan
ja kysyy: "Mitäs, ristiveikot, niin väkeen vedätte, jäljestänne
jytkytätte?" Portimo kertoo jänikselle asiansa niinkuin äsken oravalle
ja pyytää häntä avukseen, sanoo: "Haukkaa pala, käy vetämään!" Jänis
lähtee kyllä mielellänsä, ja kun vähän matkaa on kuljettu, tulee tiellä
vastaan repo, joka niinikään palan ukkoa haukattuansa yhdistyy
matkueeseen. Samoin joutuu siitä edelle mentäessä hukkakin ja kontio
heidän seuraansa, ja kun aina välistä kukin aina haukkaa ukosta palan,
tämä kohtakin on puhtaaksi syöty. Kuljetetaanhan tyhjää kelkkasta
kuitenkin, vedetään eteenpäin yhä, niin hukka jo alkaa nälästyä ja kysyy
toisilta: "Mitäs nyt, veikot, syömme, kun ukolta partakin loppui?" --
"Pienin meistä syötävä", sanoo karhu, ja siltä sopivat useimmat
matkueesta. No, orava on pienin ja portimo, nämä syötävät siis; vaan
orava hyppää puuhun, portimo kiven alle pistäksen -- heitä ei saada.
"Mitäs nyt syödään?" kysyi hukka. "Syödään tuo mölkösilmä", sanoo karhu,
ja aiotaan siitä jo jänikselle niskaan juosta, se kun kaikista on
pienin; mutta Jussi ei sitä odotellut, vaan juosta tomahti metsään,
ettei nähty ei kuultuna. Nyt repo on joukosta pienin, ja hukka ja karhu
määräävät hänet syötäväksi, kun heistä Jussi karkuun pääsi. Mikko vaikka
tämän kuuli, ei toisten tuumaa vastustellut, sanoihan vain: "Ikävä
laaksossa syönti, mäen päällä mieluhumpi." Sen myöntävät susi ja
karhukin, ja aletaan yksissä mäelle nousta. Repo on pelotta olevinansa,
vaan alkaa mäen kuvetta kuljettaessa kuitenkin puhutella sutta kysyen
muun muassa: "Mitäs, Pekka, sitten syötte, kun olen minä syötynä?"
Asiata arvellessansa muistaa susi olevansa karhua pienempi ja sanoo
tuosta jo revolle ja karhulle: "Emmeköhän, veikot, sopisi keskenämme ja
saisi yksissä elämään niinkuin ystävysten ja tuttavien tulee?" Revosta
on tämä tuuma varsin sopiva, ja kun suden sai puolellensa, täytyi
karhunkin tyytyä heidän päätökseensä, vaikka hänestä ruoalle rupeaminen
olisi ollut paljoa parempi.
REPO, SUSI JA KARHU ASETTUVAT KUKIN TALOONSA ILVOLAN TAUSTALLE, JA REPO
JA SUSI SAAVAT YHTEISTÄ VILJAMAATA RAATAMAAN.
Rauhaliiton tehtyänsä saavat repo, susi ja karhu yhtenä astumaan, ja
tullaan sillä tavoin Ilvolan taustalle, johon tekee kukin itsellensä
talon. Karhu pitää taloutta ihan eriksensä, hän kun ei oikein sovi
toisten kanssa, vaan susi ja repo saavat yhteistä viljamaata raatamaan.
Niissä mielin mennään ensiksi kaskea kaatamaan, ja työhön lähdettäessä
ottaa kumpikin heistä astiallisen voita evääksensä. Revosta käypi kasken
kaataminen kuitenkin vaikeaksi, eikä kuin vähän aikaa vain hakannut,
niin poikkesi jo metsään jollekulle asiallensa ja tuli sieltä, sanoi
hukalle: "Minun täytyy Ilvolaan mennä ristiäisiin; tuolla kun metsässä
olin, niin käytiin sinne kutsumassa." Sen puheensa erosikin hukasta,
vaan ei sen edemmäksi mennyt kuin suden voiastialle, josta kyllin
syötyänsä palasi kaskelle takaisin. "No, mikä nimeksi pantiin lapselle?"
kysyi hukka. "Kerta Ensimmäinen", vastasi repo ja oli työhön
rupeavinansa, vaan ei kaukaa kuitenkaan raatanut, kun taaskin pistihe
metsään ja tuli sieltä, sanoi toverilleen: "Minua taas Ilvolaan
haastettiin ristiäisiin, siellä nyt tytär sai lapsia." -- "Mitä sinne
yhtenään menet", sanoi hukka, "ole koko pitoloista poikessa, veikko,
hakatkaamme nyt kaskea vain!" -- "Ei velikulta veikkonen, ei sieltä käy
poikessa oleminen, kun kerran on kutsumassa käyty", vastasi repo,
"naapurinsa kanssa tulee jokaisen ja varsinkin uudisasukkaan sovinnossa
ja ystävyydessä elää." -- "Niinpä mene häntä sitten", virkkoi hukka,
"vaan elä kovin kauan siellä viivy, ei edisty meidän työmme, jos vain
minä yksinäni kaskea raadan."
Repo meni, vaan ei sen edempänä käynyt kuin suden voiastialla vain, ja
palasi vähän ajan päästä kaskelle takaisin. "Mikä pantiin lapselle
nimeksi?" kysyi taas ristiäisistä tulijalta hukka. "Kerta Toinen",
vastasi repo ja sai kassaran käteensä niinkuin työhön rupeava ainakin.
Hakattiin vähän aikaa kaskea sitten, niin repo taas kaskelta syrjässä
käytyänsä tuli hukan puheelle ja sanoi: "Jo taas käytiin minua Ilvolaan
kutsumassa ristiäisiin, siellä miniä kuulemma on nyt lapsia saanut." --
"No, mikä ristiäisten pito siellä Ilvolassa yhtenään on!" sanoi äreästi
hukka, "ole veikkonen, tällä kertaa menemättä, eihän alinomaa tule
pitoloissa käydä." -- "Kuulutaan minua kummiksi tarvittavan", vastasi
repo, "täytyy siellä käydäkseni." -- "Niinpä käy häntä vielä kerran
sitten", tuumasi hukka, "vaan sano talon väelle, ettet vasta enää jouda
kummiksi tulla, meillä kun on yhteinen työ ja kesäiset kiireet." Repo
läksi käyden hukan voiastialla niinkuin sitäkin ennen, eikä ennen sieltä
palannut kuin voin oli kaikki syönyt. "Mikäs tällä kertaa lapselle
nimeksi pantiin?" kysyi pidoissa käyneeltä toveriltaan hukka. "Kerta
Kolmas", vastasi repo toimessansa ja sai puita oksimaan hukan kanssa
yhtenä. Ei kaukaa kuitenkaan työssä oltu, kun tuli hukalle nälkä, tämä
kun oli työtä tehnyt uutteraan. Lähdettiin siis yhtenä murkinalle, vaan
kun evästen luo tultiin, ja hukka voiastiansa aukaisi, tämä olikin
vallan puhdas. Siitä suuttuu hukka ja alkaa repoa syytellä, sanoo:
"Sinä, heittiö, olet voini syönyt!" -- "En ainakaan", väitteli repo,
"voistasi, eväästäsi en tiedä tuon enempätä, vaan kun et, kuoma, sanaani
uskone, pian sen näemme, kummassa meissä vääryys on. Käykäämme tuonne
kalliolle ja ruvetkaamme siihen yhtenä päivänpaisteeseen maata, niin
tottahan sen suusta voi tirisee, joka meistä voin söi." Niin tehtiinkin,
kun ei asiasta muutoin selvää saatu, ja ruvettiin päivänpaisteeseen
kalliolle maata. Hukka, joka tiesi itsensä syyttömäksi, nukkui auringon
helteessä sikeästi, mutta repo, jossa syy oli, pysyi kaiken aikaa
valveella ja kävi eväsastiastaan voita, jota juoksutti hukan kuonoon
tämän maatessa. Siinä herätti jo hukkaa sitten ja huusi: "Nouse
katsomaan, kuoma, miten suustasi rasva valuu kalliolle!" Tästä havahtui
hukka, ja kun kuononsa kohdalta keksi kallion rasvassa olevan, niin ei
asialta enää kiistänytkään, vaan sanoi revolle: "Kyllä, kuomaseni, olet
syytön kuin oletkin, minussa ainakin lienee syy." Niin sovittiin koko
riita hyvältä pois, hukka kun voin syönnin otti syyksensä, ja ruvettiin
työhön taas kuin ennenkin.
Oli kaski jo hakattu, niin saatiin sitä polttamaan, ja työ oli yksissä
tehtävä, vaan repo ei paljon ollenkaan raataa huolinut, makasihan
joutilaana pensaassa vain. "Tule kaskea polttamaan!" huusi hänelle
hukka, "mitäs siinä makaat, retvana?" -- "Poltahan sinä, kuomaseni",
vastasi repo, "minä tässä kuloa varjelen, ettei valkea metsään pääse."
Luullen revon täydessä työssä olevan, se kun kuloa sanoi varjelevansa,
raatoi hukka kaiken aikaa itseksensä, kunne koko kaski saatiin
poltetuksi, josta ruvettiin jo kylvämään. Repo tätäkin tehtäessä salli
hukan yksikseen kylvää ja olla niinkuin hän muunkin työn oli tehnyt, ja
lepäsi itse palon liepeellä metsässä. Tätä närkästyi hukka ja sanoi
metsässä makaajalle: "Nouse pois, tule kylvämään, yhteinenhän meillä on
työ, miksi et, kuoma, mitään raada?" -- "En jouda täältä niin kuhun,
kuomaseni", vastasi repo, "minä metsässä täällä linnun rajaa teen,
etteivät taivaan lintuset siemeniä syökö." -- "No, ole vain, kuomaseni,
kussa olet, koska sinä linnun rajaa teet ja siten yhteistä etuamme
edistät, luulin sinun jouten siellä jotkottavan", vastasi hukka ja kylvi
yksikseen koko maan.