Yhtenä ihmisten kanssa ja heidän rinnallansa liikkuvat ja asioitsevat
eläimetkin suomalaisissa saduissa ja tarinoissa, ja tuskin lienee
yhtäkään kertomusta, jossa ei joku eläin ole sadun tapauksissa ja
tempuissa jollakin tavalla osallisena. Tavallisesti on heidän ja ihmisen
väli ystävällinen, ja useinkin auttavat eläimet ihmistä hädässä ja
ahdingossa. Tähän asti ilmauntuneissa Suomen kansan saduissa ja
tarinoissa ei eläimillä tavallisesti kuitenkaan ole kuin joku vähäisempi
sivu-toimitus. Ainoastaan muutamassa sadussa "Kettu Kosiomiehenä"
tavataan kettu eli repo sadun milt'ei päämiehenä ja ylläpitäjänä siten
että hän, isäntänsä puhemiehenä ollen, oikeastaan on se, joka sadun eri
tapaukset ja seikat sommittelee, ja jonka nojassa koko kertomuksen juoni
juoksee loppuun asti. Tässä niinkuin muissakin saduissa, missä vaan
muutoin eläimille siaa ja vaikutusalaa on suotu, on hänelle myöskin
annettu ihmisellinen mielen laatu ja tahto sekä täydesti ymmärrettävä
kielikin. Vieläpä on heille ihmiselliset nimetkin annettu, niin että
kertomuksessa sanotaan repoa "Mikoksi", jänistä "Jussiksi" ja sutta
"Pekaksi", jotka ovatkin suomalaisten tavallisimpia nimiä tänäkin
päivänä. -- Muutoin eivät eläimet kyllä olisi voineet runomaiseen
kertomukseen sopiakaan; sillä ainoastaan tämän kautta taisi ihmisen ja
eläinten välillä jonkinlaista likempää yhteyttä syntyä.
Vaan ei sillä kaikki, että eläimille kansan saduissa on oikeus suotu
ihmisen rinnalla toimittaa jotakin vähäisempää sivuasiaa ja askaretta.
Niinpian kuin mainittu ihmisen ja eläinten välinen suhde ja tila joutui
sadun ja runon kuvailtavaksi ja samalla muinaisuuden omaan eloon ja
oloon jällensä peruutetuksi, syntyi vähitellen itsestään ihan
tietämättömästi kokonainen juonta omituisia, kansan miettimiä
kertomuksia, joissa eläimet ovat päätoimen täyttäjinä, ja ihmiset
ainoastaan silloin tällöin eläinten rinnalla tulevat, sadussa kuvailtuin
seikkain tapahtuessa, näkyviin.
Tämmöisiä meidän kansamme synnyttämiä, eläinten keskeistä eloa ja oloa
kuvailevia satuja eli juttuja ilmestyy tässä nyt vähäinen kokous.
Useimmat satujen keräilijät ovat muiden kertomusten muassa kansan suusta
kuulleet ja kirjoittaneet pienempiä eläinsadunkin kappaleita ja
katkelmia. Nämä niinkuin nekin, jotka itse olemme kansan suusta kuulleet
ja sen mukaan kirjoittaneet, olemme tässä teoksessa kokeneet yhteen
sommitella sen mukaan kuin mainitut sadun katkelmat luonnollisesti
toisiinsa soveltuvat, ja siinä järjestyksessä esitellä, kuin lapsuudesta
pitäen olemme kuulleet kansan itsensä niitä kertovan. Useammat näistä
kuvailevat karhun, suden ja revon yhteistä elantoa Ilvolan eli Ilmolan
taustalla, jonka vuoksi olemme kertoneet ne perätysten, sovitettuina
toinen toiseensa. Pienemmät sadun katkelmat taaskin, jotka mielestämme
eivät tähän kuulu ja sovellu, ovat eriksensä kerrotut. Vertailemisen
vuoksi olemme tähän vielä suomentamalla liittäneet Virolaistenkin
eläin-sadut, sen mikä heitä tiettävästi on. Ne ovat otetut 8:sta vihosta
_J.H. Rosenplänterin_ aikakauskirjasta "Beiträge zur genauern Kenntniss
der Ehstnischen Sprache", Pernau 1817, sivut 120 -- 142. Muutamat näistä
ovat tieteelliselle maailmalle sen kautta jo ennestään tutut, että
mainio äskettäin kuollut kielentutkija ja satujen kirjoittaja Jacob
Grimm kirjassaan "Reinhart Fuchs" saksaksi on kääntänyt eräitä; mutta
täydellisesti ne eivät tietääksemme vielä ole muille kielille käännetyt.
Kuopiosta 16 päiv. Lokakuuta 1863.
_Eero Salmelainen_.