Oli ukko muudan ja akka. Akka suulas on ylen; minkä saa kodissaan
tietää, sen sanoo kaikille kylässä. Ukko taas metsimies ja kalastaja on
hyvä. Sattuupa kerran sitten pyydyksillään kävellessään löytämään
aarteen metsästä ja alkaa miettiä mielessänsä, millä nyt aarre
hiljaisuudessa kotiin saada, hänellä kun akka on suulas, että minkä
kuulla vain saapi, sen muille kertoo heti. No, ei muuta; oli ukko sinä
päivänä hauen löytänyt rysästä, ja metsässä taas oli metso käynyt
ritaan, niin ne vaihetti keskenänsä, metson pani rysään ja hauen muutti
ritaan. Siitä kulki kotiinsa ja sanoi akallensa: "Minä aarteen löysin
metsästä, niin huomenna käymme rahat tuomassa sieltä." -- "No, elähän
mitään, vai sinä aarteen löysit!" sanoi vastaan akka, ja hänen jo
mielensä alkoi hehkua kylään sanomaan sitä, vaan ukko ei laskenut, vaan
rupesi akkansa kera maata, ett'ei se muudanne päässyt mihin.
Kului se yönseutu siten, niin suoritaan huomeneksella sitten kantamaan
rahoja aarteesta ja mennään yhdessä metsään. Täällä kun lammin rannalle
tullaan kävellessä, ukko virkkaa akallensa: "Vuotahan vähäsen, olisi
pyydys minulla tässä", ja kun katsotaan saalista, täällä metso on
rysässä! Kuljetaan vähän matkaa tuosta, kunnekka linnunpyydyksille
päästään, ja katsomaan niitäkin, niin täällä taas hauki on ridassa! Se
otetaan siitä ja käydään aarteelle tuosta, josta rahat pannaan takkoihin
kaikki ja lähdetään kantamaan niitä kotiin. No, päästään kylään,
käydään, astutaan pihoja myöten, niin jo laatisi akan mieli taloloihin
sanoja viemään, vaan ukko taas estäisi menemästä häntä. Eihän aikaakaan
tuosta, niin jo moniaassa kohdin poikkeaa akka kujaan lähteäksensä
taloon, vaan sattuvat koirat siinä paikoin tappelemaan keskenänsä, missä
älissevät, ärissevät pihalla, niin huutaa akalleen ukko: "Elä mene,
akkaseni, etkös kuule, miten siinä talossa akka miestään lyöpi, että
äläjää toinen käsissä." Akka säikähti sitä, ei tullutkaan häneltä
talossa käyneeksi, ja ukko sai aarteen kotiinsa kyläkunnan kuulematta.
No, maattiin yö taaskin, vaan kun päivä tuli, akka ei kauempaa kotonaan
pysynyt, vaan juoksi jo huomeneksella kylään, siihen taloon pistäysi,
kuhun eilen oli menemässä, ja alkoi kerrota asiataan kaikille, sanoi:
"Me aarteen löysimme, löysimme metsästä aarteen, minun ukkoni sen jo
toissa päivänä iltasella sieltä löysi ja tuli sanomaan minulle, vaan
myöhä oli jo, eikä tullut sinä päivänä vielä rahoja otetuksi, vasta
eilen yhdessä paikalla kävimme, sieltä kaksi takallista rahaa kannoimme,
ne niin suuria ne takat..." -- "Ka, mistäpä aarteen löysitte?" kysyi
isäntä. "Tuolta, tuolta, metsästä tuolta", selvitti hädissään akka,
"Matti ja minä yksissä saloa kuljimme ja katsoimme pyydyksiä ensin, niin
rysässä oli metso ja ridasta saatiin hauki, me ne ensinnä otimme, siitä
etemmäksi mentyämme..." -- "Valehtelet", sanoi isäntä, "valehtelet
ainakin, milloinka käypi rysään metso tahi ritaan hauki, tuot'ei usko
hullutkaan!" -- "Usko pois", kiisteli akka, "löysimme me aarteen,
löysimme, kaksi takallista kannoimme rahaa metsästä eilen, ja tästä
kylän kautta vielä siihen aikaan matkasimme, kun sinua täällä naisesi
pieksi..." -- "Ole valehtelematta!" huusi suuttuen isäntä ja sieppasi
akkaa korvalle, "missä ja milloin minua on naiseni lyönyt! Kaikki
valehtelet tässä, ei ole mitäkään puheessasi perää! Mene matkaasi,
taikka...!" Akka ei muuta neuvoa nähnyt, vaan juoksi joutumiseen
kotiinsa eikä sen kovemmin enää huolinut ukkonsa asioita kylässä
ilmoitella, vaan oli toimellinen ja tarkka kaikissa puheissansa. -- Sen
pituinen se.