Tuli matkasta ulkomailta kaksi miestä, ja yöpaikassa saivat yhteen.
Siinä kysyivät toisiltansa nimet; ja yhden nimi oli Riuta, ja toisen oli
Rauta. He kun tulivat ystäviksi toisilleen kohta, niin päättivät yhdessä
rientää kotiinsa ja läksivät kahden miehen yöpaikasta matkalle. No, ei
kaukaa yhdessä kuljettu, kun oli kaitaista polkua myöten suon poikki
mentävä, ja Rauta sattui astumaan edellä, niin Riuta takaa päin löi
toveriansa päähän, että se polulta suohon lankesi. Siinä ryösti Riuta
siltä Raudalta rahat kaikki lakkarista ja silmät kaivoi päästä ja meni
matkaansa; semmoinen ystävä hän oli.
Rauta kun toverinsa petollisuudesta jäi sokeaksi siihen suolle, se ei
silmitönnä osannut mihinkään, raukka. Hapuroihan iltaan asti tuskissaan
korvessa kuitenkin, niin yhtyi suureen kuuseen viimeinkin ja nousi
siihen yöksi. Siinäpä kuusen juurella kävi kolme kehnoa aina joka yö
tuumaamassa tiedustellen toisiltansa, mitä mikin maailman tapauksista
tietäisi. No, ne tulivat sinäkin yönä kuusen juureen niinkuin ennenkin
ja alkoivat pakinoida keskenänsä. Toiset kaksi kysyivät siltä, kuka
heistä ensiksi yhtymäpaikalle sattui: "Mitä sinä tiedät maailmassa
hyvää?" Se ensimmäinen sanoo: "Minä tiedän sen hyvän, että vaikka
upposokea olkoon, niin kun päivän noustessa aamusella vain kasteella
pesee silmiänsä, sillä saapi näkönsä takaisin." -- "No, mitäs sinä
tiedät maailmassa hyvää?" kysyivät toiset taas toiselta. Se sanoi:
"Kuninkaan tytär vaikka jo on niin monta vuotta potenut, minä tiedän,
millä se paranisi; kirkon sillan alta pitää saada punainen sammakko ja
siitä voiteet tehdä, niin sillä se paranee." -- "Mitäs sinä tiedät
maailmassa hyvää?" kysyttiin kolmannelta. Se vastasi: "Minä tiedän
aarteen semmoisen, jossa on sadalle miehelle kannalmus; sen uhria ei
tiedä kukaan muu: kun menee sata miestä yht'aikaa sille aarteelle, niin
ne sen saavatkin, se sillä onkin uhrina."
Rauta kuusen latvassa kuunteli heidän puhettansa ja pysyi hiiskumatta
siellä, vaan kun aamuyöllä äänestä kuuli kehnojen menevän kuusen luota
matkaansa ja siitä arvasi, että jo tämä nyt alkaa olla päivännousun
aika, niin laskihe kuusesta alas ja alkoi kastetta haparoida maasta.
Sitä oli heinä täynnä, ja hän sillä voiti silmiänsä niinkuin kehnon
neuvo oli, niin tulikin näkeväksi kohta, ja silmänsä paranivat jällensä.
No, Rauta kun näkönsä sai takaisin, hän iloissaan läksi kulkemaan siitä
ja meni kirkkoon heti ja otti sen punaisen sammakon sillan alta, mikä
siellä oli. Siitä teki voidetta sitten kuten kehnojen puheesta tiesi, ja
kulki sen kera kuninkaan linnaan ja anoi tytärtä parantaaksensa.
Kuningas oli jo aikoja sitten julkisessa kuulutuksessa luvannut sen
tyttärensä ja puolen valtakuntaa sille, ken sen hänen tyttärensä
terveeksi saisi, ja kun mies nyt parantajaksi tarjosihe, niin sai luvan
koetella mahtiansa hänkin. Mikäs miehen sairasta parantaessa, kun oli
rohdot varalla; hän sitä sammakon voidetta antoi vain tyttärelle, niin
se parani jo samassa. No, mieheltä kun onnistui se sairaan parannus
hyvästi, se saikin kuninkaan tyttären ja puolen valtakuntaa palkoistansa
niinkuin oli luvattu, ja pääsi kuninkaan ystäväksi samalla. Siitä lähtee
sitten kolmannenkin kehnon neuvoa tiedustamaan, ottaa sata miestä
kerallaan ja kulkee sitten kehnon ilmoittamalle aarteelle, jota sadan
miehen piti käydä ottamassa. Aarre löytyikin heti, ja siitä tuli rahaa
niin äijän, että oli joka miehelle tavallinen kannalmus.
Päästyään tällä keinoin rikkaaksi ylen eli Rauta monta aikaa appensa
kanssa sovinnossa ja oli puolen valtakunnan päällikkönä, mutta muutamien
vuosien perästä alkoi mieli tehdä omalla maallansa käymään. Hän lähtee
siitä matkalle ja ajaa kuudella hevosella komeasti, niin sattuupa hänen
entinen toverinsa, se Riuta, tulemaan vastaan hänelle. He tuntevat
toisensa heti, ja Riuta kysyy Raudalta siinä: "No, miten sinä nyt olet
näin pohataksi päässyt ja silmäsikin entiselleen saanut, vaikka ne minä
kerran jo sinulta puhoin?" Rauta haastoi Riudalle totuuden jälkeen
kaikki asiansa niinkuin ne olivat tapahtuneet, ja Riuta kuultuansa tämän
erosi Raudasta heti, arveli: "Koska se niin on Raudalle tapahtunut, niin
annakas, lähden minäkin siihen samaan kuuseen, enkö minäkin jotakin
kuulisi!" Menikin samalla, kulki kuusen luo ja rupesi latvaan yöksi. Ei
aikaakaan siinä ollut, kun tulivat ne kolme kehnoa taas kuusen juureen
koolle. He jo tietävät sen, että jo ovat taiat tunnetut maailmassa, ja
alkavat väitellä asialta. Toinen syyttää toistansa, sanoo: "Eihän se
meidän puheemme miten ole tietoon tullut, sinä sen olet sanonut!" Vaan
toinen riitelee vastaan syyttäen taas toveriansa, sanoo: "Se on valhe,
on ainakin, sinähän sen olet meidän pakinamme ilmoittanut!" Riidellään,
riidellään asialta, niin sopivat toiset kaksi keskenänsä ja päättävät
siitä syyn kuin päättävätkin jo kolmannen toverinsa päähän. Sen he
tuomitsevat halkaistavaksi kahtia ja tarttuvat toveriinsa käsin, vaan
tämä rukoilee heitä, sanoo: "Antakaa kerran vielä ylhäälle ilmaan päin
katson ennenkuin halkaisette!" Toiset sallivat sen, ja se tuomittu
katsahti ylhäälle siitä, niin näki Riudan sieltä kuusesta ja huusi:
"Tuolla kuusen latvassa on mies, sehän se on meidän pakinamme kuullut,
vaan minä olen viaton, olen ainakin!" Mitäs; näkivät toisetkin miehen
istuvan kuusessa, niin arvasivat jo asian kohdastansa ja ottivat
kuuntelijan kuusesta alas ja halkaisivat Riudan sen tuomitun toverinsa
sijaan. -- Sen pituinen se.