Kuninkaalla on kolme poikaa, kaksi hyvää veljestä, kolmas Tuhkimo. Ne
kun miehiksi joutuivat, alkaapa mieli tehdä naimaan, ja ottaisi kukin
itsellensä naisen, jonka rinnalla elää somempi. Kuningas kun älyää
tämän, sanoo siitä pojillensa: "Ottakaa jokainen jousenne ja ampukaa
tästä pihamaasta ummessa silmin jonnekin, niin kunne kunkin vasama
lentänee, sieltä menköön se kosiin." No, ottikin jokainen jousensa ja
ampui ummessa silmin ilmaan, niin lensivät laukaistessa vanhimman ja
keskimmäisen veljen vasamat Leskiakkasen tuvan katolle, vaan Tuhkimon
sinkosi metsään, minne lienee singonnut. Mitäs siihen; menevät vanhemmat
pojat Leskiakkaan kumpikin, josta ottavat itselleen morsiamet, vaan
Tuhkimo suruissaan lähtee metsään päin katsomaan, mitä tuolta saisi.
Astuu, astuu pahoilla mielin sinne, niin tuleepas sammakko vastaan se
hänen vasamansa suussa ja sanoo: "Terve, sulhaseni, tässä minä, sinun
morsiamesi, nyt olen." No, eihän muuta, Tuhkimo sammakon otti
morsiamekseen, kun se hänelle oli suotu, ja vei hänet kerallaan
kotiinsa.
Tuli huominen päivä siitä, niin kuningas pojat kutsuu luoksensa, sekä
hyvät veljet että Tuhkimonkin, tiedustaakseen heiltä, mittyinen kullakin
oli morsian kihloissa; ja pojat lähtevät morsiamineen sinne. Matkalla
toisien veljien morsiamet nauravat Tuhkimolle, kun hänen morsiamensa
sammakkona hyppii, ja kulkevat toisella puolen tietä erillään heistä.
Tästä oli Tuhkimon paha mieli, vaan eihän mikä auttanut, täytyi sammakon
rinnalla kulkea hänen, kun ei käynyt häntä jäljellekään jättäminen. No,
tultiin siitä taaton eteen sitten, ja kuningas sai omin silminsä nähdä,
minkä näköiset morsiamet hänen pojillansa oli, niin laski heidät luotaan
taaskin, sanoi: "Menkäähän kotiinne nyt, huomenna tulen teitä katsomaan,
mittyiset murkinat laaditte."
Kotiin mentäessä kuljettiin samaa tietä taas, ja toiset morsiamet
nauroivat nyt, ilvehtivät sille, kun sammakon piti kuninkaalle murkinaa
laatia, miten tuo syntyisi. Tuhkimo kuuli heidän pilkkapuheensa kaikki,
vaan ei rohjennut vastata mitään, kun katui itsekin kauppaansa, kulkihan
sammakon rinnalla hiljaksensa ja tuli siitä hänen kerallaan kotiinsa.
Mitäs tuosta, ei aikaakaan kodissa oltuna, niin alkaa sammakko haastaa
Tuhkimolle, sanoo: "Menehän sinä levolle, minä rupean murkinaa
laatimaan, kuningas kun huomenna vieraaksi tulee." Tuhkimo, vaikka
oudostui puhetta, oli menevinään maata niinkuin oli käsketty, vaan ei
nukkunut kuitenkaan, mutta katseli salaa, mitä tuo hänen morsiamensa
tuossa neuvoa pitäisi. No, tuskin olikaan Tuhkimo pitkälleen
heittäytynyt, niin tuvassa tapahtui ihmeet. Morsian heitti sammakon
kuoren päältänsä ja muuttui ihanaksi neidoksi samassa. Siitä loi uunin
lämmitä samassa ja avasi tuvan ikkunan luoteelta päin, sanoi siitä:
"Suuri sukukuntaseni, heleä heimokuntaseni, tulkaa avukseni, armokseni,
levykseni, lemmekseni, kuninkaalle murkinaa laatimaan!" Sen kun sai
sanoneeksi, lentää leuhahti kahdeksan joutsenta ikkunasta tupaan,
heittivät joutsenen vaatteet seinälle naulaan ja muuttuivat nuoriksi
neitsyisiksi kaikki. Tuhkimo vain on makaavinaan yhä, mutta kätensä
kautta katselee tarkasti kaikki. Tuvassa neidot rupeavat työhön, ja
siitäkös nyt liike tuli, he kun yhdeksän neitoa yhdessä telmävät siinä;
mikä kehrää, mikä kutoo, mikä mitäkin raataa, kunne saadaan käsipaikat
sillä keinoin valmiiksi. Siitä rupeavat murkinaa laatimaan sitten, joka
kun syntyy heiltä, se niin hyvä tulee ylen, ettei tässä ilmassa saada
semmoista; yhtä linnun maitoa ei ole, kaikkia on muita syömisiä kyllin.
No, kun on kaikki työt tehtynä, vieraat neidot joutsenen vaatteissa
lensivät ikkunasta ulos ja sanoivat sille Tuhkimon morsiamelle
lähtiessänsä: "Koska hätä tulee ja tarvis, niin kutsu meitä!" Kohta
heidän lähdettyänsä muuttui sekin yhdeksäs neito, pistihe sammakon
kuoreen jällensä ja meni, tuvan loukkoon asettui yöksi. Tuhkimon oli
paha mielestä nyt, kun häneltä jo kaunis morsian katosi, eikä tietänyt
hän neuvoa muuta, vaan käänsihe toiselle kyljellensä ja rupesi maata
nukkuaksensa koko asiasta pois.
Siitä kun toinen päivä tuli sitten ja murkinan aika, niin kuningas
lähtee poikiensa luokse pitoihin. Ensinnä käypi hyvien veljien luona ja
maistelee heidän murkinatansa, niin rupeaa jo lähtemään Tuhkimon luokse.
"Mit'on tyhjään sinne mennä, eihän voi sammakko miten murkinaa laatia",
sanoivat silloin ne veljien morsiamet ja kielsivät Tuhkimon murkinoille
lähtemästä; mutta kuningas menee kuitenkin, ja Tuhkimo tiellä jo tulee
vastaan häntä ja vie taattonsa tupaan. Siellä murkina jo on valmiina
morsiamella, ja ruvetaan ruoalle yhdessä. Tuhkimo isälleen antaa sen
morsiamen laatiman käsipaikan käsille ja sanoo syötäessä siinä: "Nämä
kaikki sammakko yöllä on kehrännyt, kutonut ja teitä varten valmiiksi
saanut." Kuninkaan mieli kävi siitä hyväksi, ja syötyänsä, juotuansa
kyllälteen kaikkea kutsutti hän siihen nekin hyvien veljien morsiamet ja
sanoi: "Tämänlaiset murkinat laatikaa tekin elkääkä sammakolle vasta
naurako, kun ette hänen tekojansa itse tehne." Mitäs, toiset olivat
häpeissään siinä, mutta kuningas laittautui kotimatkalleen siitä ja
sanoi vielä lähtiessään kaikille: "Tulkaa huomenna minun luokseni
pitoihin, ja mitä lahjaa osannette laatia, se tuokaa keralla!"
Kuultuansa kuninkaan kutsumuksen kulkivat kotiinsa nekin hyvät
morsiamet, ja heidän mentyään siitä sanoi sammakko taas Tuhkimolle:
"Menehän sinä maata, minä rupean kuninkaalle antimia laatimaan
huomeneksi." No, Tuhkimo rupesikin pitkälleen tuosta, vaan ei sentähden
nukkunut, katseli ja kuunteli vain salaa kaikki. Sammakko luuli hänen
makaavan ja muuttui siitä kauniiksi neidoksi taaskin. Loi tuvan lämmitä
kohta ja avasi ikkunan luoteelta päin huutaen pihalle siitä: "Suuri
sukukuntaseni, heleä heimokuntaseni, tulkaa avukseni, armokseni,
levykseni, lemmekseni, kuninkaalle lahjaa laatimaan!" Tuosta lentää
hävähtää nyt kahdeksan joutsenta tupaan, heittävät joutsenen vaatteet
seinälle naulaan ja muuttuvat nuoriksi neitsyisiksi samalla, josta
alkavat taas talon töitä tehdä niinkuin viimeinkin. Kuka kehrää, kuka
kutoo, kuka kangasta leikkaa, kunne kuninkaalle siitä paitaa saadaan,
ettei ole linnassa semmoista; josta lentää kavahtavat ne neitsyiset
joutsenina taaskin poikkeen, ja Tuhkimon morsian muuttuu sammakoksi
jälleen ja asettuu loukkoon yöksi.
No, yöstä tulee aamu ja aamusta päivä, niin herättää jo sammakko
Tuhkimon, ja lähdetään kuninkaalle antimia viemään. Hyvät veljekset
morsiamiensa kera kulkevat yht'aikaa sinne, ja nauretaan taaskin
sammakolle, kysytään, onko mittyinen lahja laadittu. Sitä ilvettä he
pitävät kaiken matkaa semmoista aina kuninkaan pihaan asti, vaan siinä
kuningas tulee vastaan atioimaan heitä ja sanoo: "Elkää naurako
sammakkoa, tulkaa sisälle huoneuksiin lahjojanne näyttämään!" No,
käytiin kuninkaan käskystä linnaan kaikki, ja hyvien veljesten morsiamet
kun näyttivät lahjansa, ne eivät olleet kuin tavallisia talonpoikaisen
raatoloita vain, mutta Tuhkimo sen morsiamensa laatiman paidan kun
katseeksi antaa, ei ole nähty linnassa sellaista, koko linnaväki
keräytyy katsomaan, ihmettelemään sitä, ja Tuhkimo sanoo kuninkaalle:
"Tämän on sammakko yhtenä yönä tehnyt." Kuningas kävi siitä hyvillensä
nyt, kun tämmöisen paidan sai, kiitti sammakon lahjaa hyväksi eikä
moittinut toisienkaan antamia huonoiksi; vaan pani vielä kolmannen
koetuksen heille käskien kunkin morsiamen sukkeluuttansa näyttää, kuka
sievin olisi liikunnalta. Vanhimman veljen morsian siitä ensiksi rupeaa
mahtiansa näyttämään, nousi istuiltansa keskilattialle ja pyörähti
kantapäällään siinä ympäritse, vaan ei kuin kerran vaan koetteli, niin
jo pitkälleen meni lattialle; toinen morsian koetteli vuorostaan samaa
mahtia, vaan hänelle kävi samoin. "No, näytäpä sinä, sammakko,
sukkeluuttasi, mitä osaat!" sanoi kuningas Tuhkimon morsiamelle; ja se
rupeaa siitä nyt mahtiansa näyttämään. Pyörähti kantapäällään ympäritse
kerran, niin siihen kaunis vesilampi tuli lattialle; siitä toisesti
sitten pyörähti, niin ei sitä lintua vedessä, kuka ei tullut uimaan
lampiin, ja ilman linnut päällä ripajamaan, lentämään siinä. No, ei se
mitään ollut vielä, vaan kun kolmannesti kannallaan pyörähti, niin kalat
tulivat kaikensukuiset lampiin vielä; ja kun neljännesti ympäri
pyörähti, niin koivu ilmestyi lammin rannalle niin kaunis, niin kaunis,
ettei toista niin turpeata, siihen linnut laulamaan, käet kaikki
kukkumaan oksille ja kaikki rahvas sitä kummaa katsomaan. Näytettyänsä
ihmeet semmoiset sammakko taaskin neljä kertaa pyörähti kantapäällään
ympäritse, niin kaikki samalla katosi, ja lattia entiselleen tuli taas.
Mitäs siitä, kuningas iloissansa Tuhkimolle kaksi ristiä ripustaa
rinnalle ja panee vierellään elämään, vaan toisille kepin antaa käteen,
kun sammakolle olivat nauraneet, ja ajoi heidät koko linnastaan pois.
Tuhkimo siitä sammakon kera jäi elämään, niin meni salaa Leskiakkaan ja
kertoi seikkansa, sanoi: "Oi Leskiakkaseni, meitä kolme veljestä oli, ja
naimaan läksimme, niin minä sammakon sain naisekseni; se yöllä varkain
on ihminen, ja hänelle kahdeksan joutsenta aina avuksi lentää, vaan
päivät ompi sammakkona aina; mitäpä minun neuvoa pitää, että jäisi
morsiameni ihmiseksi?" -- "Ka, kun hän vielä ihmiseksi muutakse", sanoi
Leskiakka, "niin ota sinä sammakon vaatteet ja luo lämpimään kiukaaseen,
niin eihän sammakoksi pääse." Tuhkimo tekeekin neuvon mukaan siitä,
menee kotiinsa yöksi, ja kun sammakko taas vaatteensa riisuu muuttuen
neidoksi ja ulos tuvasta menee, niin luo ne sammakon kuoret kiukaaseen
samalla. Tuosta kun tulee morsian tupaan sitten, niin sieppaa Tuhkimoa
korvalle heti, sanoo: "Oi, minkä laadit, sen näetkin minua, kolmen yön
perästä olisin jo ihmiseksi muuttunut, kuninkaan tyttäreksi niinkuin
alkuudesta olenkin. Meitä näet oli yhdeksän sisarta ennen, vaan äitimme
kerran meihin tuskautui ja siitä kirosi, kun äijä olimme, niin muutuimme
samalla, toiset joutseniksi, minä sammakoksi. No, sinä kun minut
morsiameksesi otit, minä sillä olisin nyt kirouksestani päässyt, ellet
minuun määräajalla tuskautunut, vaan kun sinä minun vaatteeni poltit,
jäänkin nyt erilleni sinusta, minua et tämän kovemmin enää näe." Sillä
puheen muuttui se Tuhkimon morsian joutseneksi niinkuin toisetkin
sisarensa ja katosi sulhonsa näkyvistä lentäen tuvan ikkunasta ulos.
Tuhkimo suree nyt sitä eikä tiedä, tuleenko vai veteenkö lähteä, niin on
paha mielensä tuosta. Morsian kun lähtiessänsä häntä korvalle sieppasi,
niin Tuhkimon nenästä veri läksi, jota kun paitansa hihaan pyyhkäisi, se
ei siitä lähtenyt, jos kuin olisi pestynä; Tuhkimolle veripilkku jäi
muistoksi siihen. Menee tuosta Leskiakkaan Tuhkimo suruissansa ja
valittaa asiataan sanoen niin ja niin nyt käyneen, olisiko tuohon neuvoa
mitä. "Menehän edellesi tästä", sanoi Leskiakka, "kulje sitä ja sitä
suuntaa kolme vuorokautta perätysten, kunne tulee järvi eteen, niin
vuota, vartioi siinä; sinun morsiamesi kun on joutseneksi muuttunut,
niin sisarineen tulee rannalle siihen, jossa riisuvat joutsenen vaatteet
päältänsä ja saavat järvessä kylpemään. Toiset vaatteensa luovat yhteen
paikkaan kaikki, vaan sinun morsiamesi erillensä, josta sinä ne
yksinäiset vaatteet talteesi ota, niin pääset hänen puheellensa sillä."
Semmoiset neuvot saatuansa läksi Tuhkimo matkaamaan ja kulki kolme
vuorokautta edelleen, kunne tuli järvi vastaan viimeinkin, niin asettui
vartioimaan siihen niinkuin Leskiakka oli käskenyt. Istuu, istuu
kotvasen rannalla siinä, ja kun on äijästä käymisestään väsyksissä, niin
jo nukkuu siihen. Siitä kun vähän aikaa oli maannut, niin kuuli oudon
huminan ilmasta ja kavahti unestaan tietelemään sitä, josta näkee ihmeet
samalla. Yhdeksän joutsenta lentää ilmasta häntä lähelle siihen ja
riisuvat vaatteet päältänsä rannalle, niin muuttuvat nuoriksi
neitsyisiksi kaikki. Toiset vaatteensa luovat yhteen kohdin kokoon, vaan
yksi toiseen paikkaan erillensä, ja lähtevät sitten järveä kylpemään,
meiskaavat siellä keskenänsä. Tuhkimo keksittyään tämän ottaa ne
yksinäiset vaatteet rannalta ja peittää talteensa niinkuin Leskiakka oli
neuvonut, ja itse pistäkse vesakkoon kylpeviä piilemään. Mitäs siitä?
Kylvettyänsä aikansa järvessä nousivat neitsyiset maalle ja tulivat
vaatteillensa, josta toiset saivatkin joutsenen ketut päällensä ja
pyrähtivät lentämään, vaan yksi jäi alastomaksi rannalle, kun ei
siipiänsä löytänyt. Hädissään sanoo hän siitä: "Kuka ollet minun
vaatteeni vienyt, niin jos taatto ollet tahi maammo, minä tyttäreksi;
kun veli, minä sisareksi; kun vieras mies, minä morsiameksi rupean." No,
Tuhkimo hyppää nyt siihen, antaa vaatteet neidolle ja sanoo: "Tässä
olen, rupea morsiameksi!" -- "Ka, en tässä rupea", sanoi neito, "tulehan
isäni linnaan, minua ei sieltä muuten anneta, kun et muiden joukosta
tuntene, vaan käskehän paidanhihaasi pesemään, sano: "Se minun morsian,
ken veren paidasta saapi!" niin siitä minut tunnet." Sen kun ennätti
sanoa, lensi joutsenena kotiinsa, ja Tuhkimo kulki perästä. Tultuansa
linnaan sanoo kohta kuninkaalle asiansa ja pyytää entistä morsiantaan
naiseksi. "Ka, minä en siitä asiasta tiedä mitänä", vastasi kuningas,
"vaan kun sinulla morsian ollee, totta hänet itse tuntenet, minä kun
tyttäreni koolle kutsun tähän." -- "No, minä", sanoi Tuhkimo, "tunnen
morsiameni ainakin!" ja tyttäret kuninkaan käskystä tulivat siihen
Tuhkimon eteen kaikki. Heitä kun oli yhdeksän sisarta yhdennäköistä ja
yhtä kaunista ihan, Tuhkimo ei muuten morsiantaan erottanut, vaan sanoi
kuten neuvo oli: "Se minun morsiameni, joka veren paitani hihasta
pesee!" ja antoi sen verisen hihansa katseeksi. No, tyttäret keräytyvät
hänen ympärilleen siihen ja kokevat pestä, hieroa hihaa, minkä voivat,
vaan ei lähde veri siitä. Viimein tulee sitten oikea morsiankin, sanoo:
"Antakaa, minä pesen!" ja kun kerran pusersi vain hihaa, niin veri oli
poikessa. "Tämähän minun morsiameni!" sanoi siitä Tuhkimo, ja pääsi jo
tyttären kera yhteen ja vei hänet omaan maahansa, jossa pääsi isänsä
rinnalla elämään; jos elettäneen vieläkin. -- Sen pituinen se.