Oli muinoin kolme veljestä: kaksi kauppiasta, kolmas Tuhkimo Muuritsa.
No, sen maan kuninkaalla ei ollut muuta perillistä kuin yksi ainoa
tytär. Tämä kun joutui täysiaikaiseksi, että oli aika naimisiin mennä,
koki kuningas estellä sitä, kun oli vaikea erota ainoasta lapsestansa,
ja kuulutti ympäri valtakuntansa ei antavansa tytärtään muille kuin
sille, joka maalla ja merellä kulkijan laivan saisi.
No, laaditaan sitä laivaa ympäri koko valtakunnan, vaan eihän saada
syntymään. Siitä jo rupeavat Tuhkimo Muuritsankin veljet laivan
laadintaan. Vanhin veli palkkasi päiväläisiä paljon ja kulki niiden kera
metsään sieltä laivan aineita saadaksensa. Mennessään sinne yhtyi hän
tiellä vanhaan akkaan, joka pitkällään makasi liassa; akka elossa oli
vielä, vaan ei ollut hänellä voimaisuutta päästä siitä ylös. Alkaapa
silloin se akka pyytää poikaa avuksensa, sanoo: "Auta, hyvä mies, minut
tästä!" No, olisihan se autettava ollut, vaan mies ei malttanut viipyä
matkallansa, mutta kulki ohitse akasta sanoen: "En minä, akkarukka,
jouda sinua nyt auttamaan, minulla päiväläisiä on paljon, niitä katsoa
pitää." Mennen siitä edellensä ei kauaksi ennättänyt vielä, kun tulee
ukko häntä vastaan, kysyy: "Minnepä menet, mies?" -- "Laivaa menen
laatimaan", vastasi toinen, "maan, meren kulkijata laivaa." -- "Vai
niin", sanoi ukko, "vai semmoinen sinulla on tehtävä; no, otapa minut
päiväläiseksi!" Poika ei kuitenkaan ottanut häntä, sanoi: "En minä
sinusta kahjuksesta huoli, on minulla päiväläisiä parempiakin", ja kulki
kiireesti edelleen. Kotvasen käytyänsä tuli sitten päiväläisineen
eräälle kankaalle metsään, jossa kasvoi kauniita puita hyvästi; niin
ruvetaan siinä nyt laivan tekoon. Laaditaan, laaditaan laivaa, minkä
keretään, vaan ei tahdo työnsä heiltä syntyä; ka, hyvähän tätä on
tämmöistä laivaa saada, mikä sillä tavoin joka paikan kulkisi. Tuosta
kun ei lisää lähtenyt heidän työstänsä eikä muuta neuvoa nähty,
jätettiin koko laivan laadinta sillensä ja lähdettiin kotiin. Siellä
toiset veljet kysyvät kohta: "Jokos syntyi laivan teko, kun sinä kotiin
tulit?" -- "Ka syntyihän se laiva, mikäs sen oli syntyessä, vaan eihän
se maalla kulje", virkkoi työstään tulija, "mikä liekin nyt kuninkaalta
mielen hupsentanut, kun hän perättömiä vaatii!"
Mitäs siitä; ei malta toinenkaan veli kotonaan olla, vaikka kuuli, miten
oli veljelle käynyt, vaan laitakse laivan laadintaan hänkin ja palkkaa
apulaisia paljon saadakseen työnsä toimeen. Sille kävi nyt samoin kuin
toisellekin; laiva saatiin valmiiksi, vaan ei saatu maalla kulkemaan.
Tuhkimo Muuritsa sillä aikaa asuu kotonansa, uunin rinnalla venyy
rauhassa ajatellen mielessänsä: "Annahan toiset ensinnä koettelevat!"
eikä ole asiasta ollaksensa; vaan kun tulee keskimmäinen veli kesken
työnsä kotiin, tuumii jo vuoronsa Tuhkimo: "Annapa minä lähden
koettamaan, eikö syntyisi se semmoinen laiva minulta!" Lähteekin tuosta
nyt matkalle, päiväläistä ei mitään ota eikä evästäkään muuta kuin lihan
luuta konttiinsa vähän ja leipää muutaman veron. Itsekseen vain menee,
astuu, astuu, tietä pitkin kulkee, niin tulee sen vanhan akan luokse
hänkin niinkuin toisetkin veljensä. Akka liassa makaa pitkällään yhä ja
rukoilee apua sanoen: "Auta minut, hyvä mies, tästä!" -- "Ka, auttaa
pitää", sanoi Tuhkimo ja auttoi akan seisomaan jaloillensa. Tämä
päästyään seisaalle antaa siitä hyvästä nyt Tuhkimolle vaskipillin
semmoisen, sanoo: "Otahan tämä, vielä sen matkoillasi tarvitset!" --
"Kiitokset antamastanne!" vastasi Tuhkimo, pisti pillin poveensa ja
läksi astumaan edellensä. Siellä tulee nyt matkan päässä vanha ukko
vastaan hänelle niinkuin veljillekin ja sanoo: "Minnepä menet sinä?" --
"Menen laivaa laatimaan", sanoi Tuhkimo, "maalla, merellä kulkijata
laivaa, millä kuninkaan tyttären saisi." -- "No, ota minut
päiväläiseksesi!" virkkaa siihen ukko. "Tule vain, vanha mies", vastasi
Tuhkimo, otti ukon matkaansa; ja läksivät kahden miehen astumaan.
Kotvasen kuljettuansa tulivat sitten kankaalle semmoiselle, kussa kävi
työhön rupeaminen, niin tekee Tuhkimo Muuritsa valkean saadakseen pataa
tulelle, jotta ruoalle päästäisiin, kun oli nälkä käydessä tullut. Mutta
ukko eroaa hänestä, sanoo: "Keitähän sinä rokka valmiiksi tässä, minä
lähden metsästä kokkapuita katsomaan", ja menikin metsään samassa. No,
Tuhkimo on keittämisen toimessa nyt kankaalla siinä, katsoo, korjailee
valkeata, kunne on jo rokka valmiiksi saamaisillaan, niin rupeaa pataa
nostamaan tulelta, kun tulee äkkiä purjelaiva semmoinen, kangasta myöten
solottaa siihen, se vanha ukko isäntänä perässä. "Joko se on laiva
valmiina?" kysyi Tuhkimo ukolta. "Ka, johan", vastasi ukko, "tässä sen
näet." -- "No, sepähän työ sinulta väleen joutui", sanoi Tuhkimo
iloissaan siitä; "tule nyt, toverini, rokkaa syömään, kun olet semmoisen
työn laatinut, lieneehän sinulla nälkä." Ukko seisahuttaa siitä laivansa
ja menee Tuhkimon luokse ruoalle. Syödään siinä yhdessä ja tupakoidaan,
lepäillään kotvasen, niin vasta menee Tuhkimo Muuritsa laivaa katsomaan,
sanoo ukolle: "Emmekö lähde nyt kuninkaan tytärtä saamaan?" Ukko ei
lähtenyt, sanoi vain Tuhkimolle: "Mene vain yksinäsi, mitä siellä minä
vielä teen, eihän vanhoista kosiin."
No, Tuhkimo Muuritsa kun ei ukkoa matkaansa saanut, läksi yksinään
laivalla purjehtimaan. Laski, laski maata merta suoraan vain, niin tulee
vastaan mies, kysyy: "Minnepä matka?" -- "Kuninkaan tytärtä saamaan",
vastasi Tuhkimo. "Otapa minut keralla!" pyrki toinen. "Kukas sinä olet?"
kysyi Tuhkimo. "Minä olen Lihan-syöjä, luun-purija", virkkoi mies, "ota
toveriksesi, ehkä matkallasi tarvitset." -- "Tule vain, kun mielesi
laatinee!" sanoi Tuhkimo, otti miehen laivaansa, ja saatiin laivassa
purjehtimaan edelle. Kuljetaan vähän matkaa yhdessä, niin tuleepa
vastaan mies ja kysyy samoin kuin toinenkin: "Minnepä miehillä matka?"
-- "Kuninkaan tytärtä saamaan", sanoi Tuhkimo, "kukapas sinä olet?" --
"Minä olen Oluen- ja viinan-juoja", vastasi tämä, "ota, mies, matkaasi!"
-- "Tule kun tulet!" sanoi Tuhkimo, "onhan laivassani tilaa"; otti
senkin miehen siitä, ja pantiin laiva liikkeelle taaskin. Tehdään
taivalta kolmen hengen siinä, minkä tehdäänkin, niin tulee jo mies niin
ikään vastaan heitä, kysyy: "Minnepä miehillä matka?" -- "Kuninkaan
tytärtä saamaan", vastasi Tuhkimo entiseen tapaansa, "kenpäs sinä, minun
matkojeni kyselijä?" -- "Minä olen Kylmän-löyhyttäjä", vastasi mies,
"ota kerallasi, ehkä tarvitset." -- "Ka, kun mielesi laatii, niin tule",
sanoi Tuhkimo Muuritsa, otti Kylmän-löyhyttäjänkin matkaansa, ja saatiin
kulkemaan edelle. Eipäs kovin kauaksi keretty, kun tuli matkaaja vastaan
taaskin ja kyseli, minne olivat menossa. Se mies oli nyt Pitkän-juoksija
ja pyrki keralla hänkin. Mitäs, Tuhkimo Muuritsa kun oli hyvänsopuisa,
herkkäluontoinen mies, ei tehnyt sillekään estettä enemmin kuin
toisillekaan, vaan otti Pitkän-juoksijankin laivaansa, ja lähdettiin
viiden miehen purjehtimaan edelle aina.
No, nyt ei tule miestä enää mitään, vaan kuljetaan rauhassa edelle,
kunneka kuninkaan linnaan päästään. Siellä Tuhkimo Muuritsa laivansa
seisahuttaa pihalle ja käypi itse kuninkaan puheelle niissä
työvaatteissaan vain, joissa hän oli, sanoo: "Täällä se nyt, armollinen
kuningas, olisi maan, meren kulkija laiva teidän pihassanne valmiina,
joko lähtenee nyt tyttärenne minulle?" -- "Eihän kiirettä ole
semmoista", vastasi kuningas ja meni katsomaan laivaa pihalle, olisiko
tuo asiaan päin vähäsenkään. No, ihmeeksensä löytää hän sen kaikella
tapaa hyväksi, ettei kyllin voi kiittää rakennusta, vaan säälittää
kuitenkin tytärtään antaa niin huonolle miehelle kuin hänestä Tuhkimo
ompi, jonka tautta alkaa esteitä tehdä kaikenlaisia. Hänellä on
kolmesataa syöttöjänistä linnassansa, niin sanoo tuosta Tuhkimolle:
"Vasta annan tyttäreni, kun noita jäniksiäni päivän paimentanet."
Mitenkäs, täytyihän Tuhkimon tyytyä tähän, kun ei muutoin palkkaansa
saanut, vaan eihän se ollut hänelle mieleen kuitenkaan semmoinen kauppa.
Huomisaamuna lasketaan jänikset irrallensa kaikki ja käsketään Tuhkimo
Muuritsan ne paimentaa ja iltasella kotiin tuoda, muutoin ei
naimiskaupasta tulisi mitään. No, Tuhkimo laitakse heitä paimeneen,
vaan tuskin pääsevätkään jänikset tanhuasta, kun hajosivat jo sinne
tänne metsään kaikki, mikä minne, kuka kunne; menepä, niistä pidä selvä!
Kun ei nähnyt enää päätäkään, läksi Tuhkimo hiljalleen jäljestä ja käydä
huppuroi metsää joutessansa. Siten kuluu päivä iltaan saati, niin ottaa
Tuhkimo sen akan antaman vaskipillin povestansa ja puhaltelee suotta
aikojaan siihen, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Vaan tästäkös nyt
kummat synnyttelekse. Vaivoin saikaan kerran vain pilliinsä
puhaltaneeksi, niin jänikset samalla tulivat hänen ympärilleen kaikki.
"Onpas kalua tässä kalussa!" arvelee siitä nyt Tuhkimo, soittaa
piipahuttaa välistä aina pillillänsä, kunne saa jänikset kerallaan
linnaan, niin käypi suorastaan kuninkaan eteen, sanoo jänikset
paimentaneensa ja pyytää häneltä tytärtä. Ei kuitenkaan annettu luvattua
morsianta vielä sillä; kuningas tekee esteitä yhä, sanoo: "Äsken minä
tyttäreni sinulle annan, kun sinä kaikki lihat syönet, mitä linnassani
ompi; et saane vain syöneeksi, niin ei tule naimisestasi mitään." --
"No, syönmähän lihanne, liekö noita äijän", sanoi Tuhkimo, muisti näet
toverinsa, mitkä oli matkaansa ottanut, ja toivoi apua heiltä.
Päästyänsä kuninkaan luota meni sitten toveriensa luokse, puhui asiansa
siellä Lihan-syöjälle, luunpurijalle ja pyysi häntä niitä kuninkaan
lihoja syömään. Tämä oli tähän vallan valmis ja meni kohta kuninkaan
liha-aittaan, oli yötä siellä, niin aamulla katsomaan tultaessa
viimeisiä luita jo imeksi ja nälkää huuti yhä.
Kerrotaan asia nyt kuninkaalle, että jo on liha-aitta tyhjänä typi; ja
Tuhkimo Muuritsa menee perästä hänkin ja pyytää morsianta sanoen lihat
jo syöneensä. "Äsken sen saat", sanoi kuningas, "kun sinä viinat, oluet
kaikki juonet, mitä minun kellarissani löytyy." -- "No, juonmahan",
virkkoi Tuhkimo, "janopa tuo on tullutkin paljosta syömisestä, suolaista
oli lihanne aitassa." Siitä meni hän toveriensa luokse, kertoi heille
asiansa ja pani Oluen- ja viinan-juojan kuninkaan kellaria tyhjentämään.
Toinen kuuli ilomielin tämmöistä käskyä, joi tynnyrit tynnyrien perään
vatsaansa, ja aamulla, kun katsomaan tultiin, oli jo viimeisiä tappeja
imeksimässä ja huuti janoansa vain. Tästähän nyt huolta kuninkaalle
tuli, mitä työtä nyt Tuhkimolle määrätä, kun se kaikki näkyi aikoihin
saavan, säälitti näet vieläkin semmoiselle miehelle antaa. Arveleehan,
ajattelee asiata, niin luulee jo keinon keksineensä ja sanoo Tuhkimolle,
kun tulee taas tytärtä pyytämään: "Jo nyt annan tyttäreni kuin annankin;
käyhän miehinesi ensinnä saunassa kylpemässä, niin saamme häitä pitämään
sitten." Varoilla oli kuningas kuumennuttanut vaskisaunansa niin
variksi, että kymmenen sylen päästä vartijat oli polttaa, ja luuli
Tuhkimo Muuritsan miehinensä sinne nyt sulavan; vaan mitenkäs kävikään?
Miehet kun läksivät kylpemään, niin Kylmän-löyhyttäjä meni edellä, astui
ensiksi ovelle, ja kun henkäisihe vain, niin saunan seinät huuteeseen
kävivät. Siitä tulivat sitten Kylmän-löyhyttäjän jäljestä toisetkin
saunaan kaikki, jossa kylpivät nyt kyllälteen, kun oli löylyä nyt
parhaaksi; mutta kylpemästä päästyään meni Tuhkimo Muuritsa tovereineen
kuninkaan eteen ja sanoi: "Nyt me, kuninkaisemme, saunasi kylvimme, saa
jo häitä laatimaan!" Kuningas ei usko puhetta; vaan kun saunaan tulee
katsomaan, siellä jo on kylvetty ja oltu, ja kaikki ovat saunan seinät
kuurassa yltänsä. Säälittää, säälittää kuitenkin kuningasta, eikä
antaisi hän tytärtään mielikaupassa tuommoiselle kuojukselle kuin
Tuhkimo oli, vaan sanoo päästäkseen hänestä: "Huomenna häitä pidämme,
siksi pitää sinun elävätä vettä ulkomailta loittoa tuodaksesi; saanethen
tuonkin toimeen, kun jo vaikeampia olet kokenut." Tuhkimolle annettiin
siitä putelli käteen, johon hankkia sitä elävätä vettä hänen; vaan
Tuhkimo kantoi putellin toverilleen Pitkän-juoksijalle ja käski hänen
sillä vettä käymään. No, tämä kun matkaa teki joutuisasti, niin ei ollut
yö vielä puolessakaan, kun tulla loikki jo putellineen veden haennasta
linnaan takaisin. Mitäs; nostetaan kuningas siitä nyt kesken yönsä
valveelle, ja Tuhkimo Muuritsa pistää sen putellin, jossa elävätä vettä
oli, käteen hänelle. No, eihän se kuningas mitä temppua osaa Tuhkimolle
enää panna, kun hän kaikki oli toimeen saanut. Ruvetaan jo häitä
laatimaan viimeinkin; ja Tuhkimo Muuritsa saapi nyt kuninkaan tyttären
naiseksensa niinkuin alusta lupa oli. -- Sen pituinen se.