Veli ja sisar yhdessä elivät ennen. Isä heiltä kun kuoli, sanoi
pojallensa: "Pidä sisartasi hyvin, elä vihaa, eläkää hyvästi yhdessä."
He elivät kotvasen, sopivat hyvästi yhdessä; veli lopuksi ottaa
morsiamen, paholaisen akan tytär puuttuu hänelle naiseksi, naipi sen.
Sepä nato ei suvainnut sitä miehensä sisarta, vihaamaan rupesi: minkä
raataa sisar, hän miehellensä toisin kielii, sanoo: "Kaikki hävittää
siskosi talomme." Siitä kun lapsen sai, niin repi sikiönsä, nenät repi,
korvat repi, silmät puhkoi kaikki ja sanoi miehellensä: "Katso, mitä
sisaresi laatii!" Veli uskoi jo lopulla, naisensa kera löi, paalikoi
sisartansa ja ajoi vähissä hengin kotoa. Meni siitä kuninkaan linnoille
se neitsyt, vetihe vähissä voimissansa, ja elää siellä pakoten. Läksi
kuninkaan poika keväällä herneitä peltoonsa kylvämään ja sanoi niitä
jyviä maahan lykätessään: "Ken näitä ensi kerran syönee, minä sen
naisekseni otan, joshan neiti lienee." Sen sanoi, nauroi siinä toisille.
Sepä tyttö aikautui toisessa pellon laidassa aidan takana olemaan, ja
kun kuuli, minkä pakisi kuninkaan poika, pani sen mieleensä. Tuli kesä,
ja herneet olivat joutuneita, niin tyttö aidan alatse kaivoi loukon ja
kävi syömässä palkoja. Kerran sitten juohtui hernemaa kuninkaan pojan
mieleen, niin mietti mielessänsä: "Annas, lähden, katson, mitä herneet
ovat kasvaneet." Tuli, katsoi, niin tästä jo hyvä tukku syöty. Rupeaapa
vartioimaan nyt; vartioi, vartioi, niin jo tulee tyttö taas sieltä
loukosta salaisin ja alkaa palkoja syödä. Koppaa silloin kuninkaan poika
tytön kiinni ja kantaa hurstissa kotiinsa. Siitä sen tytön
kuninkaallisiin vaatteisiin suoritti, selvitti vaimoksensa kuten
kuninkaan morsianta ainakin.
Elettiin sitten yhdessä, kunne saattoi kuninkaan poika sen naisensa
kohtuiseksi; vaan tulipa sotaan lähtö miehelle, niin sanoi lähtiessä
naisellensa: "Kun pojan saanet, työnnä kirja, minä heti tulen kotiin;
kun tyttö ollee, työnnä kirja täydellensä, tulen, konsa joudun." No,
nainen kun sai pojan kotona, työnsi kirjan samalla, jotta: "Tulkoon mies
rutompaan, täällä poika on saatu", ja orjan työnsi kirjaa viemään. Se
kun läksi kirjoinensa matkalle, siihen taloon aikautui yöksi, mistä
tyttö oli kotoisin. Vähän aikaa pirtissä oltua sanoo emäntä orjalle:
"Eikö vieraalle pidä kylpyä?" -- "Ka, hyvä olisi matkamiehelle sauna",
vastasi kirjan tuoja ja läksi kylpemään kuten oli käskettynä. Sepä
kehnon akan tytär sillä aikaa purki laukun, muutti kirjan ja pani
siihen: "Tyttölapsi on saatuna." Orja ei tiedä asiasta mitään,
kylvettyänsä lähtee matkalle taas ja viepi kuninkaan pojalle kirjan. Hän
kun sai tietää mitä kodissa oli tapahtunut, työnsi saman orjan kera
vastimen, jotta: "Tulenhan minä, konsa joudun", ja kirjan viejä läksi
sen kera linnoille. Matkalla aikautui taas samaan taloon yöksi, kuhun
tullessakin, ja emäntä samatse työnsi hänet kylpemään, purki sillä aikaa
laukun ja muutti kirjoituksen, jotta: "Kun lapsi on saatu, nainen
heittäköön pois kuninkaalliset vaatteet, omat ryökäleensä pankoon
päällensä ja sen kera menköön, kunne tietää." Siitä kun vei orja
naiselle sen kirjan, se teki miehensä käskyn ja läksi linnasta pois;
matkaa, pakkoaa, itkee, tietä myöten kulkee. Tuleepa jano kävellessä,
niin lähtee vettä etsimään, jos metsässä mistä löytäisi. Vähän aikaa
etsittyänsä löysikin sieltä lähteen semmoisen, jossa oli ylen kirkas
vesi ja kaunis kultainen kauha. Siihen laski lapsensa lähteen reunalle
ja itse meni, minnehän lienee ulommaksi vähän mennyt. Lapsipa kun jäi
itseksensä, kyyristyi sitä kultakauhaa ottamaan ja putosi päälaellensa
lähteeseen. Äiti silloin juoksi hätään ja haroi lapsensa lähteestä
ennenkuin tukehtua ennätti. Siinä kastuivat kädet kaikki ja silmät
häneltä, josta samalla muuttui kauniiksi hyvin, tuli entistänsä
terveemmäksi valeten iholtansa, ja lapsi samoin kaunistui, jott'ei
heidän moistansa maalla.
Lähtee siitä nainen lapsinensa taas matkaamaan ja tulee siihen
kotitaloonsa viimein, jossa eli hänen veljensä vielä vaimonsa kera
niinkuin muinoinkin. Häntä ei siinä tunnettu, niin kysyi talon väeltä
yösijaa. Emäntä siihen hönkäisee: "On tuolla oven suussa tilaa." --
"Hyvä minulle, missä saan olla", vastasi nainen ja jäi siihen lapsensa
kera yöksi. Ollaan siinä, iltaa vietetään, niin jo tulee kuningas
sotajoukkoinensa sodasta, siihen poikkeaa yöksi hänkin. Kuningas kun
kävellä pastieroitsee pirtissä, nainen laskee lapsensa ryömimään
lattialle. Se kun ryömii, ryömii kuninkaan luo, kuningas ottaa lapsen
syliinsä, katselee sitä ja kysyy äidiltä: "Mistä sinä, nainen, olet, kun
niin on kaunis lapsi ja kaunis olet itsekin?" Nainen siitä haastaa
kuninkaalle, sanoo: "Niin, niin, eihän minua enää tunneta, tässä olin
ennen minäkin talossa, yhdessä leivässä olimme, vaan rupesi tämä nato
minua vihaamaan." -- "Suu kiinni, ruoja!" huutaa veljen nainen, estäisi
häntä haastamasta, mutta toinen puheli yhä: "Rupesi nato minua
vihaamaan, kieli miehellensä, ja minua siitä pieksettiin, paalikoitiin
ja vähissä hengin kotoa ajettiin. Kuljin silloin, matkasin kuninkaan
linnalle, sain siellä kuninkaan pojan naiseksi ja tulin kohtuiseksi.
Läksi kuninkaan poika sotaan miehinensä, niin sinne kirjan työnsin,
jotta: poika on täällä saatuna; mutta hän oli minuun vihastunut, niin
sieltä kirjan vastaan työnsi, jossa käski minun matkoihini mennä lapseni
kera. Täytyi silloin mierolle lähteä, hyvä koti heittää." -- "Suu
kiinni!" ärjäisi taasen veljen akka. Mutta kuningas sanoi: "Haasta vain
pois, minä tässä olen kaikkien herra"; ja nainen jatkoi puheensa,
haasteli siinä koko seikan kohdallensa. Veljen akka kun vielä kerran
huutaa: "Suu kiinni, ruoja, elä valheita puhu!" kuningas tempasi häntä
tukista, vei pihalle ja pani akan räystäästä riippumaan. Siitä otti
entisen naisensa ja poikansa, vei ne kotiinsa, ja siellä hyvänä
elettiin. Jos elettäneen vieläkin, ka, en tiedä sanoa. -- Sen pituinen
se.