Oli ennen kolme sisarta, kylyssä työtä tekivät, niin nousi heidän
keskenänsä pakina. Vanhin sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika
ottaisi naiseksensa, niin kolmesta pellavankuidusta koko linnakunnalle
paidat laatisin." Keskimmäinen sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika
ottaisi akaksensa, niin kolmesta vehnänjyvästä linnakunnalle leipää
laatisin kyllälteen." Kolmas sisar sanoo: "Kun minut kuninkaan poika
ottaisi, niin minä kolmesta vatsan väestä yhdeksän poikaa saisin."
Kuninkaan poika kuunteli heidän puhettansa ja sanoi itseksensä: "Kuka
heitä ottaa, kaikki ovat hyviä? Vaan onhan linnassa vaatetta ja leipää,
sen otan, joka kolmesta vatsan väestä yhdeksän poikaa saapi." Sen otti
nuorimman sisaren ja vei linnaansa. Elettiin, oltiin siinä, kunne naisen
saattoi kohtuiseksi. Tuli jo lapsen saanta-aika, niin sanoi nainen
miehellensä: "Mene, käy apulaista kylästä, minä lähden lasta saamaan."
Siitä kun läksi mies matkalle, tulee nainen vastaan, sanoo: "Kunnes
menet, mies?" Sanoo toinen: "Apulaista läksin saamaan, naiseni lapsia
saapi siellä kotona." -- "Ota minut!" sanoo nainen. No, mies otti hänet,
ei tuntenut; se olikin Syöjätär, kehnon akka. Siitä kun tultiin
linnoille, kuninkaan poika työnsi sen Syöjättären kylyyn, vaan itse meni
pirttiin. Mitäs siitä? Nainen kun sai kolme poikaa, Syöjätär varasti
lapset, pani kolme hurtan pentua sijaan ja meni siitä kuninkaan pojan
luokse pirttiin. Kuninkaan poika siellä pastieroitsee lattialla ja
viheltelee hyvällä mielin. "Onpa", sanoi Syöjätär, "mitä hyvällä mielin
olla, kun kolme hurtan pentua sai naisesi sinne." -- "Lähden, katson",
sanoo mies ja menee samassa kylyyn. Tulee naisensa luokse ja katselee,
niin totta on Syöjättären puhe, hurtan pennut ryömivät lattialla. Sanoo
siitä naisellensa: "Nyt minä sinut tapan." -- "Elä tapa", rukoili
nainen, "annahan, saan toisen kerran vielä."
No ei tappanut, jätti eloon naisensa. Elettiin siitä, oltiin aikaa taas,
niin sai toisen kerran se nainen kohtuiseksi. Tulee lapsen saanta-aika
hänelle, niin käskee miehensä apuvaimon saantaan kylään kuten
viimeissäkin kertana. Lähtee mies silloin kotoa, niin tulee se sama
Syöjättären akka vastaan, joka viimeinkin, eikä tuntenut hän sitä.
"Kunne menet, mies?" kysyi eukko. "Läksin", vastasi mies, "lapsen ämmää
etsimään, naiseni lapsen saantaan meni saunaan." Akka sanoo: "Ota
minut!" Toinen otti ja vei Syöjättären kotiinsa naisellensa avuksi. No,
eipäshän mitään; nainen kun sai kolme poikaa siellä, Syöjätär ne otti,
varasti häneltä, ja pani kolme sianporsasta sijaan. Meni siitä miehen
luokse, sanoi: "On miehellä, mitä hyvällä mielin olla, kolme
sianporsasta sai nainen saunassa." -- "Menen, katson", sanoi kuninkaan
poika ja läksi itse saunaan. Sielläpä sianporsaat ovat lapsina taas,
kuten oli sanottu. Kuninkaan poika siitä tuli pahoillensa hyvin ja puhui
naisellensa: "Miksi sinä kolme poikaa lupasit saada ja sian porsaat
teit? Minä sinut tapan nyt." -- "Elä tapa", virkkoi nainen, "saan
kolmannen kerran vielä, tapa sitten."
Taas elettiin, oltiin kotvasen yhtenä, niin sai jo nainen kolmannen
kerran kohtuiseksi. Kantoi aikansa kohtua, kunne taasen saanta-aika
tuli, niin samatse miehensä pani apulaista saamaan kylästä. Mies kun
läksi matkaamaan, hänelle kävi samoin kuin ennenkin: Syöjättären taaskin
kohtasi tiellä ja vei naisensa luokse saunaan. Mutta nainen oli
varoillansa jo, kun tunsi Syöjättären; sai kolme poikaa entiseen
tapaansa, niin yhden pojan palmikoihinsa peitti ja toiset kaksi vain
kehnon akalle antoi. Se varasti ne pojat taas ja pani rakkikoiran pentua
kaksi sijaan. Tuli kuninkaan poika saunassa käymään, niin näki pennut
siinä ja sanoi: "Käkesit kolme poikaa saada, rakkikoirat sait; nyt minä
sinut tapan." Siitä pani hänet rautapuolikkoon ja työnsi merelle;
rakkikoiran pennun yhden antoi toveriksi vain, mutta nainen salaa otti
sen palmikoihinsa peitetyn poikansa keralle. Heitä tuuli siellä kanteli,
mihin lienee kannellut, kunne vei maan rannalle. Tulipa pojalle ikävä
puolikossa, alkoi pyrkiä pois sieltä ja sanoi äidillensä: "Potkaisen,
maammo, puolikon halki, niin maalle pääsemme." -- "Elä potkaise, missä
lienemme, vaivumme mereen", sanoi äiti. No, ei potkaissut poika, ja
tuuli kuljetteli heitä taas, minkä aikaa lienee kuljetellut, kunne taas
matalalle ajoi. Tunsi poika, jotta puolikko vierittelekse, niin ei enää
antanut aikaa, vaan potkaisi pohjan puolikosta, ja noustiin siitä
maalle. No, hyvä muuten olisi, vaan on vilu heillä semmoinen, eikä ole
suojaa missä eläisi. Alkaa poika rukoilla Jumalata, sanoo: "Oi
Jumalaiseni, anna huonetta, missä eläisimme!" Tuskin sai vain
sanoneeksi, niin tuossa paikassa syntyi heille asunto siihen ylen hyvä,
seinätkin olivat näädän hännillä sammalletut; ja pihalle kasvoi
semmoinen puu, että siitä oli leipä sekä särvin ja kaikki mitä vain
tarvitsi. Poika taas rukoilee Jumalata, sanoo: "Suolainen on vesi
meressä, ei voi juoda sitä, anna meille kaivo, mistä veden saisimme!"
Siihen tuli silloin kaivo semmoinen, ettei maalla mointa; puolessa oli
vesi, toisessa mesi, ja kultaiset laidat suulla.
Poika siitä sanoo, kun elämään päästiin: "Vuota, maammo, niin lähden,
katson, missä paikoin olemme, maallako vai saaressa, kun meidän luonamme
ei käy rahvasta." Läksi katsomaan, niin meren näki joka haaralta, jos
minne olisi silmänsä luonut, ja rukoili taas apua Jumalalta, sanoen:
"Meren saaressa olemme; anna, Jumalaiseni, silta, mistä maalle
pääsemme!" Siihenpä tulikin semmoinen silta, rautainen, luja, ettei
kuninkaalla parempaa, silmänräpäyksessä ilmestyi se siihen. Matkaa
huomenna kolme kiertolaista meren rannetta, niin näkevät sen sillan
siinä ja sanovat: "On saarella eläjä, kun on tuommoinen silta tuossa,
lähdemme katsomaan." Naisen poika katsoo ikkunasta ja näkee miesten
tulevan, niin meni vastaan heille ja saattoi pirttiin. Siellä syötti,
juotti heidät hyvästi, näytti puun, kaivon ja kaikki, miten he siinä
elivät; ja kun läksivät kiertolaiset pois, niin kaimasi heitä pihalle ja
sanoi siellä rakkikoirallensa: "Saata kuninkaan linnaan nämä miehet."
Koira saattoi kuninkaan kotiin kuten käsky oli. Menivät kiertolaiset
siellä linnaan, niin kuninkaan poika pani syömään, syötti kiertolaiset
kuin ainakin. Kun sai syöttäneeksi, sanoi: "Sanokaas, miehet, tarina,
mitä näette siellä maailmaa kulkiessanne." Miehet sanoivat: "No, me
osaamme tarinan sanoa: eilen kun salmen korvasta kuljimme, asunto oli
siinä semmoinen kuin teidänkin linnanne, ja poika eläjänä siellä
maammoinensa." Kuninkaan poika heti sanoi: "Minä huomenna lähden
katsomaan." Mutta hänellä oli Syöjättären tytär naisena -- oli näet
toisen vaimon ottanut -- niin se kielsi lähtemästä, sanoi: "On
minullakin kolme kultaista sikaa sileässä nurmessa, lakeassa pellossa,
ne ovat vieläkin kummemmat." Kuninkaan poika sen kun kuuli, lupasi
niitäkin katsomassa käydä, ja nainen tyytyi siihen.
Rakkikoira silloin pyörähti kotiinsa isännälle sanaa viemään. Kysyttiin
häneltä, mitä kuninkaan linnassa kiertolaiset haastoivat, niin sanoi
siihen: "Niin kiittivät meidän paikkaa, kuninkaan poika käkesi käydä
huomenna katsomassa, vaan kuninkaan miniä sanoi vielä siat semmoiset
olevan, että niissä enempi vielä oli katsomista." Sanoi poika: "Lähden,
käyn ne siat sieltä, niin pääsee kuninkaan poika meillä käymään." --
"Hyvä olisi, kun saisit", arveli äitikin, ja poika läksi, ne siat kävi
pois sieltä ja toi kotiinsa.
Matkaa huomenna kuusi kerjäläistä rannitse, näkevät sillan saarelle
menevän ja kulkevat sitä myöten edellensä, kunne taloon tulevat. Siellä
naisen poika taas syötteli, juotteli heitä niinkuin eileisiäkin miehiä
ja näytteli kaikki, mitä talossa oli, sen ruokaa kasvavan puun ja
kultalaitaisen kaivon. Aikansa talossa oltua läksivät kerjäläiset pois
matkaamaan, niin poika rakkikoiransa taas käski heidän kanssaan
linnoille menemään, jotta saataisiin kuninkaan kodista sanomia kuulla.
Se saattoikin miehet aina perille saati, jossa haastoivat kaikki, mitä
saaressa näkivät. Istuu kuninkaan pojan akka, kuuntelee puhetta, niin
sanoo siitä miehellensä: "On minulle vielä isommat kummat, kuusi
kultaista oritta sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, ne vasta kummat
ovat." Kuninkaan poika silloin laittoi kerjäläiset pois ja käkesi
huomenna katsomaan kumpaakin. Rakkikoira kuunneltuansa puheet pyörähti
ikkunalta pihalle, meni kotiinsa ja haastoi, mitä linnassa pakistiin.
Poika siihen sanoo: "Lähden, maammoseni, käyn pois orit, niin joutaa
kuninkaan poika meille tulemaan." -- "Hyvä olisi, kun saisit", myönnytti
äiti; ja poika siitä kävi orit pois ja toi kotiinsa.
Huomenna matkaa yhdeksän kerjäläistä sitä samaa rantaa myöten, tulevat
siltaan taas ja kulkevat sitä myöten saareen, jossa naisella ja pojalla
talo oli. Heitä siellä kohdellaan samoin kuin edellisiäkin, ja
rakkikoira saattaa heitä taas kuninkaan linnaan. Haastelevat miehet
kuninkaan pojalle saaressa näkemänsä, niin alkaa hänen mielensä tehdä
saaressa käydä katsomassa. Mutta akka istuu siinä, kuuntelee miesten
pakinaa ja sanoo: "On minulla vieläkin kummemmat, kahdeksan kultaista
poikaa sileässä nurmessa, lakeassa pellossa, suuren kiven reunalla
makaavat, punaisella veralla katetut, ne vasta katsottavia ovat."
Rakkikoira samassa ikkunan takaa pyörähti kotiinsa ja kertoi siellä,
mitä linnassa oli puhuttuna. Sanoo poika taas: "Lähden, maammoseni, käyn
pois ne pojat sieltä." -- "Hyvä olisi, kun saisit", sanoi äiti, "vaan et
niitä saa ennenkuin minä sinulle eväät laitan." Lypsi nännilöistänsä
rieskan, teki siihen vehnäjauhoista kahdeksan kakkaraa ja neuvoi matkaan
lähtijätä: "Pojat kun löydät, pane kakkara kullekin suuhun, äsken
havaitsevat." No, hän meni, se poika, sinne, pani jokaiselle rieskan
suuhun ja sanoi: "Viikon makasitte, veljet, nouskaa pois!" Kaikki
silloin havaitsivatkin unestansa, katsoivat päivää ja sanoivat: "Viikon
makasimme, päivä jo on ylhääksi noussut." -- "Oi veljeni!" virkkoi
nostattaja, "olisitte viikommankin maanneet, minä kun en olisi tullut,
jo on vuosia siitä kun nukuitte." -- "No, kunnepa nyt menemme, kun
jalkasille pääsimme?" -- "Astukaa jäljessäni kaikki", sanoi poika ja vei
veljet kotiinsa; ne kaikki kaunista, vahvaa miestä olivat kasvaneet.
Tulipa kuningas kiven kupeelta poikia katsomaan, mimmoisia nuo ovat,
niin tääll'ei mitänä. Siitä jo sydäntyi vaimoonsa, tuli kotiinsa ja
sanoi: "Sinä jo kolmasti minua valehdellut olet, mikä sinä olet? Lähden
saaresta kerjäläisten sanomaa linnaa katsomaan." Nainen vielä koki estää
häntä menemästä, vaan kuninkaan poika ei ollut hänestä ollaksensa,
heitti samassa kotinsa ja läksi matkalle. Tulee sillalle, niin jo pojat
näkevät hänet, kaikki yhdeksän tulevat hänelle vastaan ja vievät
kantamalla kotiinsa. Panevat siellä ruoalle heti ja syöttävät, juottavat
kaikenmoisella. Kysyy kuninkaan poika heiltä: "Mistä teillä tämä näin
hyvä eläntä on ja niin paljon eloa?" Akka, poikien maammo, istuu
karsinassa, kuulee kysymyksen ja haastaa kaikki tapauksensa. Kuninkaalle
siitä jo menee mieleen: tässä tämä onkin minun vaimoni. Vaan ei virka
mitään, lähtee kotiinsa ja käskee piikojen sauna panna lämmetä.
Kynnyksen viereen kaivatti kuopan, panetti sydämen varia kiviä täyteen
ja veran päälle, jott'ei mitään näkyisi.
Sauna kun oli lämmitetty, vietti sitten vaimonsa kylpemään. Astuu
kuninkaan pojan puoliso saunatietä, hyppii, hyppii niinkuin ainakin
hyvällä eläjä, ja kun tulee saunan ovelle, hyppää taas kynnykseltä
veralle, mutta verka petti, ja hän putosi samassa tuliseen kuoppaan.
Siellä paloi, kaikki kärventyi se Syöjättären tyttö palkaksi hyvistä
töistänsä, eikä sen kovemmin nähtynä häntä. Vaan kuninkaan poika läksi
huomenna naistansa ja poikiansa kuusilla rattailla saaresta käymään ja
toi ne kotiinsa kaikki. Siellä eletään vielä tänäkin päivänä. -- Sen
verta sitä tarinaa.