Kerran oli kolme sisarusta, kaksi hyvää, yksi vähän huonompi, vaan
kauniita kaikki. Kuolivat äkkiä vanhemmat, niin täytyi tytärten lähteä
palvelukseen, sillä tavoin elatusta hankkiaksensa. Käkesi kaksi vanhinta
kulkea kuninkaan linnalle paikkaa etsimään, niin nuorinkin olisi
lähtenyt heidän kanssaan yhtenä, mutta toiset olivat ylpeitä hyvin,
eivät suvainneet häntä seuraansa, vaan läksivät kahdenkesken kulkemaan
heittäen sisarensa kotiin. Jonkin matkan mentyänsä kohtasivat tiellä
sian, jolla oli ruoka-astia edessä. Se rupesi puhuttelemaan heitä ja
sanoi: "Ottakaa, hyvät tyttöseni, purtilo edestäni, minä syön, että
halkean." -- "Ohoh!" sanoivat tyttäret, "vai rupeaisimme me käsiämme
siinä ryvettämään!" Kulkivat sian ohitse ja menivät edellensä. Tulipa
vähän matkan päässä lehmä tietä kävellen heitä vastaan, sarvilla kiulu,
ja rukoili: "Ottakaa, hyvät tyttöseni, kiulu sarviltani, johon lypsätte
minut. Ryypätkää maitoa palkoistanne, kaatakaa loppu kintuilleni ja
pankaa kiulu sarvilleni takaisin." -- "Ei ole aikaa", vastasivat
tyttäret, "linnaan pitää joutuaksemme", ja menivät tiehensä. Vähän aikaa
kuljettuansa, tulla ryötää taas vanha äijä heitä vastaan, sanoo:
"Etsikääpä, tyttöset, päätäni, annan teille sauvani palkoista." --
"Ohoh! ei meidän käy siihen nyt rupeaminen, kun kuninkaan linnalle
olemme menossa", sanoivat tyttäret ja kulkivat edellensä, kunne pääsivät
viimeinkin perille, niin rupesivat siellä kuninkaan palvelijoiksi.
Arvelipa kotonansa nuorin tytär: "Ei minunkaan auta tähän jääminen;
palvelukseen sitä pitää minunkin pyrkiä, jos en muuksi, niin kelpaanhan
sikopaimeneksi", ja läksi hänkin kuninkaan linnoille kävelemään. Tiellä
löysi hänkin sen suurisyöjä-sian, joka pyysi purtiloa edestänsä
ottamaan, niin otti sen siitä pois ja kävi edellensä. Vähän matkan
päässä tulee häntä lehmä vastaan, sarvissa kiulu, ja sanoo niinkuin
sisarillekin: "Lypsä, tyttöseni, minut tähän kiuluun, ryyppää maitoa
palkastasi, kaada loppu kintuilleni ja pane kiulu asemellensa." --
"Autan, lehmäkulta, sinua, autan", vastasi tyttö, lypsi hänet kohta ja
teki niinkuin oli neuvottuna. Siitä kun läksi kävelemään vain, tuli
vanha, sauvan nojassa kulkeva äijä tietä astuen vastaan, tervehti häntä
ja sanoi: "Etsipä, tyttö, päätäni, saat sauvan minulta palkaksi!" Tyttö
ei pahastunut pyyntöä, vaan istui tien viereen heti ja etsi siinä
äijärukan päätä niinkuin oli käskenyt. Äijäkös siitä kiitti häntä
sitten, antoi sauvansa ja sanoi: "Pidä, tyttökulta, tämä minun sauvani,
ja kun tulet kuninkaan linnoille, lyö sinä sillä sauvallasi sitä
kalliota, jonka linnan luota löydät, niin kyllä saat sieltä tavarata,
mitä vain mielesi tekee ja tarvitset." -- "Kiitoksia antamastasi!"
vastasi tyttö, otti äijältä sauvan ja kulki sen kanssa linnoille, jossa
rupesi kuninkaalle sikopaimeneksi.
Siellä löysi vanhemmatkin sisarensa ja tervehti heitä niinkuin
sisariansa ainakin; vaan heistä kun oli pahaa se, jotta hän perästä
tuli, pitivät siitä vihaa hänelle ja pilkkasivat sisartansa, kun niin
huonolle työlle oli ruvennut. Tämä kuitenkin kesti kaikkea sitä, ei niin
torasanaakaan virkkanut, jos hänelle toiset miten olisivat irvistelleet.
Tulipa sitten pyhä, niin läksivät vanhemmat sisaret kirkkoon ja panivat
nuorimman sillä aikaa ruokaa keittämään, vaan eivät antaneet kuin yhden
pavun ja yhden jyvän vain keiton aineeksi. Siitä tuli nuorin sisar hyvin
murheelliseksi eikä tiennyt, millä neuvoin niin vähistä aineista ruokaa
saisi. Menihän kuitenkin kotaan, pani padan tulelle ja itki siellä
itkemistänsä. Tuli silloin se vanha äijä, jolta oli sauvan saanut, sinne
kotaan ja sanoi: "Eläs itke, tyttöseni, menehän kirkkoon, kyllä minä
täällä ruoan keitän sillä aikaa valmiiksi." Tyttö kun näki, että
toimessansa se puhuu, meni heti lupaa kysymään kirkossa käydä ja kulki
sen suuren kiven luokse, jonka hänelle äijä oli neuvonut. Siihen kun löi
sauvallansa, siitä kohta tuli hänelle komeat hevoset ja vaunut sekä
kauniit, silkkiset vaatteet, jotka puki siinä päällensä ja läksi ajamaan
kirkkoon. Siellä pisti hänen kauneutensa heti muiden silmiin, ja kaikki
väki ihmetteli, mistä se niin ihana, ihko tuntematon neitsyt siihen oli
ilmestynyt. Päästiinpä kirkosta, niin täyttivät kaikki häntä
katsastamaan, vaan tyttö nousi sukkelasti vaunuihinsa ja ajoi tiehensä.
Tuli kiven luokse, niin muutti ne uhkaiset vaatteet päältänsä, pukeusi
taas omiin nahkaroukkuisiinsa ja kävi jalan linnoille. Siellä oli jo
äijä keittänyt ruoan valmiiksi, ettei tarvinnut muuta kuin pöydälle
kantaa, eivätkä päässeetkään sisaret kotiin tullessa hänelle
riitelemään, kun kaikki oli hyvästi toimiteltu. Kehuivathan kuitenkin
etevämpää oloansa: "Mepä olimme kirkossa, eipä sinua ruotaa sinnekään
laskettu; me siellä näimme niin kauniin ja ihanan neitosen, vaan mitäs
sinä olet nähnyt." Toinen ei virkkanut mitään, tekihän työtänsä vain ja
ruokki sikoja, kunne kului se viikko ja tuli pyhä. Läksivät toiset
taaskin kirkkoon ja jättivät nuoremman sisarensa kotiin, vaan äijä
taasen otti ruoat laittaaksensa, niin tyttö kohta kävi haltijaltansa
lupaa kysymässä ja läksi jälkeen. Otti kivestä kauniit, hopeaiset
vaatteet, vaunut ja hevoset, ja tuli hänkin kirkkoon. Sattuipa nuori
kuningas kirkossa olemaan, keksi heti sen ihanan vieraan tyttären, ja
kun näki hänen kirkosta lähtevän, kiirehti heti jälkeen nähdäksensä,
kuka se oli; vaan ei saavuttanut, tyttö oli jo poikessa.
Kului viikon päivät, niin kolmantena pyhänä vanhemmat sisaret samatse
menivät edeltäpäin kirkkoon jättäen sisarensa kotiin, vaan tämä kun sai
haltijaltansa luvan, läksi toisia jäljestä ja kävi kivellensä niinkuin
ennenkin. Sieltä sai taas kauniit kultaiset vaatteet, vaunut ja hevoset,
otti rahaa mukaansa ja tuli jalosti ajaen kirkkoon. Olipa nuori kuningas
jo siellä odottamassa, ja kun näki tytön kirkkoon tulevan eikä muuta
keinoa tiennyt hänestä tietoa saada, tervautti palvelijoillansa
kynnyksen, jotta siihen jotakin merkkiä tyttäreltä pois lähtiessä jäisi.
Tyttö kun ei tiennyt varoittaa sitä, astui kirkosta lähtiessänsä
kynnykselle, ja kenkä tarttui tervaan. Samassa läksi väki kaikki häntä
tavoittamaan; mutta tyttö kylvi rahaa molemmin puolin jäljellensä, ja
kaikki jäivät poimimaan niitä, paitsi nuori kuningas yksin ei tauonnut,
vaan ajoi takaa yhä. Tyttö silloin ei ehtinytkään riisua vaatteitansa,
hätäiseltä sai vain nahkaroukut päällensä ja pääsi pakenemaan kotiinsa,
jott'ei häntä tunnettu.
Kuningas kun ei tavoittanutkaan tyttöä, otti kultakengän kirkon
kynnykseltä, ja kun kaikki väki oli koottu linnoille, niin kävi joukon
keskeen ja sanoi: "Jonka jalkaan tämä kenkä sopinee, sen minä nain." No,
tyttäret kaikki koettavat kenkää jalkaansa, vaan ei kellekään sovi.
Vanhemmatkin sisaret kokevat sievistellä jalkojansa, vuolevat,
veistelevät varpaitansa, jotta mahtuisi kenkä heille, vaan ei kuitenkaan
sovi. Sanoi viimein kuningas: "Menkääpä, kutsukaa sikopaimenkin tänne,
kävisikö kenkä kukaties sen jalkaan." Toisista kyllä oli se mitätöntä,
vaan tuotiinhan tyttö suotta kuitenkin siihen ja käskettiin koettamaan
kenkää jalkaansa. Sepä kun panikin kengän jalkaansa, niin ihan oli kuin
siihen tehty. Mutta kenkää jalkaan pannessa leimahti tytöltä
kultavaatteet nahkaroukkujen alta, ja kuningas sattui näkemään sen.
Siitä siepattiin heti nahkaroukkuiset tytön päältä, ja välähtelevät
kultavaatteet tulivat näkyviin sieltä. Arvattiin siitä jo asia, että hän
oli se kirkossakävijä-tyttö, jolta kenkä kynnykselle oli jäänyt, ja
kuningas kysyi samassa tytön oikeaksi morsiameksensa. Linnassa pidettiin
sitten häät, ja kaikki väki oli iloissansa; vaan vanhemmat tyttäret
eivät kyenneetkään häissä olemaan, kun olivat vuolleet jalkansa pilalle.
-- Sen verta sitä.