Oli ukko ja akka ja niillä poika ja tytär, ylen kauniita molemmat.
Läksipä veli kuninkaaseen ja pantiin siellä paimeneksi, vaan sisar jäi
vanhaan kotiinsa, niin veli ikävöi häntä. Yhä muistui entinen koti hänen
mieleensä. Kerrankin paimenessa käydessänsä kirjoitti sisarensa näyn
jäniksen kääpään ja vei kerallansa linnoille. Sattuipa kuninkaan poika
näkemään sen, ja kun oli tyttö kaunis ja ihana, jott'ei voi virressä
veteä eikä saarnassa sanoa, pyysi häntä samassa naimisiinsa ja sanoi
veljelle: "Siskosi käy tänne, minä otan hänet morsiamekseni, sinut
rinnallani elämään, kun lie tytär kaunis kuvaa myöten." Tämä lähtee
siitä kotia, alkaa siellä, yrittää: "Nyt pitää, siskoni, lähteäksesi
kuninkaan pojan morsiameksi, pääset linnoilla elämään." Mutta tytär
tekee vastusta, sanoo: "En minä, veikkoni, lähde ennenkuin taattoni ja
maammoni saamaa kiveä jauhamalla murottanen, äsken lähden minä taattoni
saamista huoneista." Veli silloin meni, kiven pani paloiksi, vähäsen
tukkieli vain rakoja ja palat yhteen likisteli. Sisar kun meni
jauhamaan, kivi samassa levesi. "Jokos nyt lähdet, siskoni?" kysyi veli.
"En minä, veikkoseni, vielä lähde", vastasi sisar, "ennenkuin taattoni
ja maammoni saama lavitsa kuosalin kannalla kulunee." Mitäs ollakaan.
Sisar kun meni ulos, veli sillä aikaa lavitsan pani paloiksi, ja toinen
kun ulkoa tuli ja rupesi kehräämään, heti lavitsa meni muruiksi. "Jokos
nyt, siskoni, lähdet?" -- "En minä ennen lähde, ellen isoni saamaa
huhmarta survomalla särkene." No, veli meni, senkin hajoitti vielä
muruiksi ja kysyi: "Jokos nyt lähdet?" -- "En, veikkoni, ennen lähde
kuin minä taattoni ja maammoni saaman kynnyksen helmoillani kuluttanen."
Velipä silloin sisarensa tietämättä kynnyksenkin samatse särki ja kysyi
uudellensa: "Joko nyt, siskoni, lähtenet?" Siitä jo läksi kuin läksikin,
parhaat vaatteet otti aitastansa ja suori veljensä kera matkaan.
Linnoille oli meritse mentävä, niin ikään olivat valkamoilta lähtemässä,
kun tuli tyttären Pilkka-niminen koira siihen ja pyrki veneeseen. Tyttö
ei hennonut jättää sitä, vaan otti kerallensa; ja lähdettiin soutamaan.
Vähän matkaa kun soutivat, niin Syöjätär kävelee rannitse, niemen
nenästä huhuu: "Ottakaapa, ukon poika, akan tytär, minua matkoihinne!"
-- "Otammeko, sisko?" kysyi veli. "Elä ota", vastasi sisar, "paha
pahasta tulee, pahan miehen siemenestä." Ei otettu, soudettiin toisen
niemen kohdalle. Syöjätär siihen tulee huhumaan: "Ottakaa minua
matkoihinne!" -- "Otanko, sisko, matkaamme?" -- "Ole ottamatta", sanoi
sisar, "paha pahasta tulee, pahan miehen siemenestä." No, ei otettu,
soudettiin edelle, kunne tultiin kolmannen niemen kohdalle. Taas
Syöjätär niemen nenästä huhuu: "Ottakaa minua matkoihinne!" Sisar ei
huolisi häntä joukkoon, sanoo: "Elä ota!" Mutta veli ottaa, sanoo:
"Ottakaamme, sen Jumala kanssamme suvaitsee." Syöjätär kun sai
veneeseen, loihe istumaan keskelle venettä ja otti samassa veljeltä sekä
sisarelta kuulon, teki kumpaisenkin kuuroksi. Jonkin matkan mentyänsä,
alkoi heille jo kuninkaan linnat etäältä näkyä, niin sanoi veli veneen
perästä sisarellensa: "Ylennä, sisko, istuimesi, korenna koristeitasi,
kuninkaan koti näkyy!" Tyttö kun ei kuullut veljensä puhetta, kysyi
kokkapuolesta: "Mitä sanot, vieno veikkoseni?" Syöjätär vastasi keskeltä
venettä: "Sitä sanoo vieno veikkosesi: herkeä soutamasta, luote päällesi
mereen!" Tyttö ei kuitenkaan lähtenyt mereen, vaan herkesi heti
soutamasta, ja Syöjätär rupesi sijaan.
Soudettiin vähän matkaa, niin veli toisen kerran sanoo: "Ylennä, sisko,
istuimesi, korenna koristeitasi, kuninkaan koti näkyy!" -- "Mitä sanot,
vieno veikkoseni?" kysyi sisar. Syöjätär selvitti keskeltä venettä:
"Sitä sanoo vieno veikkosesi: jaksa jalkasi, riisu vaatteesi, luote
päällesi mereen!" Tyttö riisuikin vaatteensa ja heitti Syöjättärelle,
vaan ei sillä vielä heittäynyt mereen. Kuljetaan taas vähän matkaa, niin
jo veli kolmannen kerran sanoo veneen perästä: "Ylennä, sisko,
istuimesi, korenna koristeitasi, kuninkaan koti lähellä on!" Sisar ei
kuullut nytkään, kysyi entiseen tapaansa: "Mitä sanot, vieno
veikkoseni?" -- "Sitä sanoo vieno veikkosesi", petteli Syöjätär taas
tytärtä: "puhkaa silmäsi, katkaa kätesi, luote päällesi mereen." -- "No,
totta minun täytyy ainoan veljeni sanaa totella", arveli sisar ja
putkahti päällensä mereen, kuten luuli veljensä käskeneen. Veli samassa
hätäytyi häntä tavoittelemaan, mutta Syöjätär esteli häntä ja sanoi:
"Eläkä huoli, kyllä minä hänen näköisensä olen." Hyppäsi airoloille ja
rupesi soutaa riehkimään. Sisar silloin jäi heistä jäljelle ja upposi
mereen, jott'ei näkynyt ei kuulunut. Mitäs siihen? Veli kun ei hirvennyt
morsiametta linnoille mennä, mieli jo kääntyä siitä kotiinsa, vaan
Syöjätär oli viekas, houkutteli häntä ja sanoi: "Vie minut linnoille,
sano sisareksesi, niin sillä hädästäsi pääset ja saat vielä palkat
tuomastasi." Toinen ei muutakaan neuvoa tiennyt siihen hädässänsä
parempaa ja suostui kuin suostuikin tuumaan. Syöjätär pukeutui sisaren
kaunokaisiin vaatteisiin, jotta paremmin julkeaisi linnoille mennä, ja
lähdettiin taasen soutamaan. Kohta päästiinkin jo perille. Kuninkaan
poika tulee siellä heitä jo vastaan, morsiantansa muka tervehtimään,
vaan kun keksii Syöjättären, miten on ruma, kysyy heti pojalta: "Tämäkö
sinulla onkin sisko?" -- "Ka, tämä." No, kuninkaan poika ottaa
Syöjättären morsiameksensa, ei sanaansa muuta; vaan ei olekaan sisko
kaunis kuten oli kehuttuna, niin suuttuu siitä veljelle ja sanoo: "Kun
kauniimpi ei ole, niin orjat, viekää morsiamen tuoja kyiden, käärmeiden
sekaan." Orjat vievät heti, heittävät pojan sinne syötäväksi niinkuin
rikollisen ainakin; vaan aamulla kun käyvät katsomassa, se terveenä on
vielä. Tulevat siitä, sanovat kuninkaan pojalle: "Ka, kummahan on,
kuninkaan poika! Muinoin yhtenä yönä söivät kyyt, käärmeet puhtaaksi
yhden miehen, nyt vanhin käärme vain kämmenellänsä makuuttaa." --
"Antakaahan olla, eikö häntä huomiseen syödä", vastasi kuninkaan poika
ja käski käydä aamulla taas katsomassa.
Pojan oikea sisar, se kaunis tytär, sillä aikaa meressä vain on, ja
häntä siellä kihlotaan meren kuninkaan pojalle morsiameksi. Muuten olisi
hänen hyvä siellä elää, kaikenmoista rikkautta on kyllin, vaan sääli on
veljeänsä, jotta sitä nyt kuninkaan poika Syöjättären tautta rankaisee.
Ompeleepa kullalla, hopealla kauniin paikan ja pyrkii sieltä maan
kuninkaan pojalle lahjaa tuomaan, eikö toki veljeä kyiden, käärmeiden
seasta helpotettaisi. No, lasketaan häntä sitä paikkaa sieltä kuninkaan
pojalle tuomaan, vaan hopeakahleisiin pannaan, jott'ei pois pääsisi.
Onpa tyttären koira, Pilkka, vielä elossa. Kaiken päivää oli linnan
seudussa juoksennellut eksyksissä tietämättä kehen turvautuisi, kun ei
emäntäänsä löytänyt eikä keltään ruokaa saanut. Tuli jo ilta, ja
Pilkka-raukan vatsa oli hoikkana hyvin, niin juoksi meren rantaan, jossa
pojan vene oli, lakki siitä vettä vähän tuimaansa ja rupesi veneeseen
maata. Oli likellä siinä Leskiakkasella huoneet, joista kivinen silta
aleni mereen, niin tuli sydänyöllä pojan uponnut sisar niissä
hopeakahleissansa siihen -- viideltä virstalta jo helinä kuului tullessa
-- ja nousi sillan korvaan istumaan. Hänellä oli entinen kaunis näkynsä
ja verhot ylen kauniit päällä, jott' on kullassa kulajaa, hopeassa
heläjää. Keksii siitä koiransa meren rannalla makaavan, niin kutsuu
luoksensa, antaa paikan kulman hampaisiin ja sanoo:
"Piili, piili Pilkkaseni,
avaa uksi, vieretä veräjä
kyläkunnan kuulematta,
uksien urajamatta,
veräjien vinkumatta,
mustan lehmän ammumatta,
"saata kuninkaan pojalle pieluksiin tämä paikka, jott'eikö helpottaisi
veljeäni kyiden, käärmeiden seasta." Koira toimitti heti asian, juoksi
hiljaa linnaan ja pisti kuninkaan pojan maatessa hänelle kultapaikan
pieluksiin, ettei hänen siellä käynnästään tietty mitään. Siitä juoksee
samaa tietä jällensä ja tulee emäntänsä luokse rannalle. Tytär kun
keksii hänen tulevaksi, rupeaa taasen puhuttelemaan, sanoo:
"Piili, piili Pilkkaseni,
saapa tänne sanomille,
missä mun on veijoseni?"
Pilkka vastaa:
"Tuolla sun on veijosesi
kyiden, käärmeiden seassa."
Kysyy taasen tytär:
"Mitäs saattelet sanoa,
sanomia sulhon koista?"
Pilkka vastaa:
"Sitä saattelen sanoa:
Syöjätär on sijassasi,
sulhon vierellä venyvi."
Kysyy tytär:
"Mitä syötiin noissa häissä,
noissa häissä Syöjättären,
Syöjättären syömingeissä,
Juojattaren juomingeissa,
pitkähäntäisen pidoissa?"
Vastaa Pilkka:
"Luut lihoista, päät kaloista,
kaalit kaikki naurihista,
palanehet leivän kuoret."
"Tule vielä, Pilkkaseni, kahdeksi yöksi tähän rannalle makaamaan, minä
tarvitsen sinua", sanoi tytär, loihe sillalta mereen takaisin ja läksi
meren kuninkaan kotiin kuten oli lähtiessänsä luvannut.
Tuleepa aamu, ja kuninkaan poika nousee makaamasta, niin keksii paikan
pieluksissansa ja oudostuu sitä, sanoen: "Mistähän tämä näin
sirotekoinen paikka tähän on joutunut?" Syöjätär silloin valhetta
sukelsi, sanoi miehellensä: "Niinhän tämä kummakin on; sinä vain makaat,
pöhötät, minä sinulle yöllä kultapaikat ompelen." Kuninkaan poika ei
kuitenkaan häntä uskonut, vaan mietti mielessänsä: "Ei tämä ole sinun
ompeloitasi, tämmöistä ei yössä tee." Kuulusteltiin linnan väeltä, jos
olisi ketä yöllä linnassa käynyt, vaan ei saatu selvää, eikä tiennyt
paikkaa kukaan omaksensa, asia jäi sillensä. Muistaa siitä kuninkaan
poika käärmeiden seassa olijan ja käskee orjien mennä luut pois luomaan:
jo se nyt on muka syöty. No, käyvät orjat poikaa sieltä katsomassa, vaan
tulevat takaisin, sanovat: "Eikä ole syöty, vanhin käärme vain
kämmenellänsä häntä makuuttaa." Se taas kuninkaan pojasta kummaa on;
lähtee Leskiakkaan, sanoo: "Oi sinä Leskiakkaseni, kun minä miehen panin
kyiden, käärmeiden sekaan, mikä on, ei syödä nyt kahtena yönä, ennen
yhtenä syötiin?" -- "Miksi hänet sinne panit?" kysyi Leskiakka. Vastasi
kuninkaan poika: "Kun kauniin pojan otin paimeneksi, hän vielä sanoi
kauniimman sisaren olevan, niin pyysin sitä morsiamekseni. Veli toikin
sisarensa, vaan ruma oli, niin minä valehtelijan panin kyiden,
käärmeiden sekaan, vaan sisarensa kuitenkin otin morsiamekseni, en
sanaani muuttanut." -- "Eipä se hänen sisarensa olekaan", sanoi
Leskiakka, "hänen sisarensa meressä on, sieltä toi sinulle paikan
pieluksiisi, jotta etkö helpottaisi veljeä. Syöjätär sinulla on
morsiamena." Moiset tiedot saatuansa lähtee kuninkaan poika Leskiakasta
kotiinsa ja arvelee, ajattelee sen päivää, niin tulee toinen yö. Tytär
taasen pyrkii merestä maan kuninkaan pojalle lahjaa tuomaan niinkuin
viimeinkin; ompelee kullalla, hopealla paidan, jotta sen hän viepi.
Pannaan siitä taas hopeakahleisiin ja lasketaan kohoamaan maalle.
Sydänyöllä tulee hän sieltä -- viideltä virstalta jo helinä kuuluu -- ja
nousee Leskiakan sillan päähän istumaan; niin on koreat, ylen kaunoiset
vaatteet päällä, ett'on kullassa kulajaa, hopeassa heläjää. Puhuttelee
siitä koiraansa:
"Piili, piili Pilkkaseni,
avaa uksi, vieretä veräjä
kyläkunnan kuulematta,
uksien urajamatta,
veräjien vinkumatta,
mustan lehmän ammumatta,
"saata kuninkaan pojan pieluksiin tämä paita." Pilkka otti paidan kulman
hampaisiinsa ja sai sen kuninkaan pojan pieluksiin niinkuin oli
käsketty. Nouseepa kuninkaan poika aamulla makuukseltansa, niin näkee
kultapaidan pieluksissansa ja sanoo: "Ken tämän on paidan minulle
pieluksiin pannut?" -- "Oi kuninkaan poika armias!" sanoi Syöjätär,
"itse minä makaan, kädet minulla valvovat; niitä minä neulon, niitä minä
ompelen, sinä vain makaat, pöhötät." Tulevat samassa orjat, sanovat: "Oi
kuninkaan poika armias! Ei kuole se kyiden, käärmeiden seassa olija,
vanhin käärme yhä kämmenellänsä makuuttaa vain." -- "No, ottakaa hänet
pois, kun ei syödä", vastasi kuningas. Käski orjansa pois, pani sen
pieluksista saadun paidan päällensä ja läksi Leskiakkaan taas arvellen:
"Eivät nämä ompelemat ole minun naiseni raatoloita, tämmöisiä hän ei
tee." Tulee siitä Leskiakkaan, sanoo: "Armas Leskiakkaseni, mikä kumma
on, kun tuli ensi yönä kultainen paikka, toissa kultainen paita minun
pieluksiini?" -- "Onpa se kummakin, poikaseni", vastasi Leskiakka, "kun
yöllä aina nousee merestä nuori neitonen huoneeni portaille; se on
kullassa kulajaa, hopeassa heläjää, ja niin kaunis, niin kaunis, jott'ei
voi virressä veteä eikä saarnassa sanoa, niin kerallansa tuopi aina
jotakin lahjaksi sinulle. Sehän se olisikin sinun oikea morsiamesi, ja
se on Syöjätär, jota nyt pidät naisenasi."
Kuninkaan pojan silloin rupesi mieli laatimaan nähdä sitä, joka hänelle
semmoiset lahjat oli tuonut, ja sanoi Leskiakalle: "Milläpä minä sen
kauniin neitosen sieltä saisin, jos tuo vasta vielä merestä kohoaisi?"
-- "Vielä se jälkimmäiset lahjat sinulle tuopi", sanoi Leskiakka, "vaan
sitten täytyy meren kuninkaan pojalle ruveta naiseksi. Käyhän seppien
pajassa, taota siellä viikatteet ja pitkät rautaiset vitjat ja tule
yöksi tähän vartioitsemaan. Kun näet tyttären merestä maalle nousevan,
niin tavoita heti vitjoillasi ja katko viikatteilla pitimet, joissa on
kiinni, eläkä laske häntä, jos se miksi muuttuisi, vaan hävitä kaikki
aseillasi, niin hän ihmiseksi muuttuu viimeinkin." Kuninkaan poika heti
meni pajaan, teetti siellä viikatteet ja vitjat ja tuli illemmalla
sitten sillan korvaan vartioimaan.
Vuottaa siinä kotvasen, vaan ei näy tulevaksi. Viimein sydänyön aikana
alkaa jo helinä kaukaa kuulua, ja merestä kohoaa neitonen niin kaunis ja
ihana, ettei voi virsissä veteä. Nousee sillan korvaan istumaan ja
rupeaa puhuttelemaan koiraansa: "Piili, piili Pilkkaseni, vie nämä
kaatiot kuninkaan pojan pieluksiin!" Kuninkaan poika silloin nousi
piilostansa häntä tavoittamaan niinkuin oli Leskiakka neuvonut. Neitonen
heti yritti heittäytyä mereen, mutta toinen oli varoillansa, loi samassa
vitjansa päällitse ja esti pakenemasta. Sieppasi siitä viikatteensa ja
rapsi häneltä kahleet poikki, jotta kolisten katosivat mereen. Tyttö
sittenkin olisi paennut häntä, muuttui maan matoseksi, ilman itikaksi,
sisiliskoksi, käärmeeksi, värttinäksi, piiraanpaaluksiksi ja muuksi;
vaan kuninkaan poika ne kaikki hävitti, ei laskenut ennenkuin ihmiseksi
tuli jällensä ja muuttui ihanaksi kuin olikin. "Mitä te, kuninkaan
poika, minusta tahdotte, kun minut Syöjätär kuitenkin syö?" sanoi neito.
"Ei ole hätää", virkkoi kuninkaan poika, "ei hän viikkoja enää ole
linnassani asuva, pääset ainoan veljesi luokse, se on jo helpotettu."
Otti tyttären ja vei Leskiakkaan, jossa maattiin yö. Aamulla heitti
sitten tyttären Leskiakan huostaan ja kävi linnoillensa kotiin. Kysyy
siellä vanha morsian: "Missäpä nyt, sulhoni, kävelet, kun et pidä
taloudestasi mitään?" -- "Elähän hätäile, en minä viikoksi sinua enää
heitä", sanoi kuninkaan poika; mutta orjillensa sanoi: "Lämmittäkää
rautainen kyly. Kaivakaa kynnyksen alle hauta kolmen sylen syvyydelle,
pankaa siihen tuli ja terva palamaan ja levittäkää ruskea haljakka
haudan päälle, vaan kylyn kynnykseltä pirtin ovelle saati asettakaa
siniset haljakat, kuita myöten astutatte minun morsiantani kylyyn."
Orjat toimittavat kaikki sanaa myöten tarkoillensa ja saavat astuttamaan
Syöjätärtä kylyyn kuten kuninkaan pojan morsianta muinoinkin: kuka
häneltä helmoja kantaa, kuka häntä kädestä vakuuttaa. Tultiin jo kylyn
ovelle, niin sanoo Syöjätär: "En nyt enää tarvitse talutosta, tästä
hyppään jo kynnykselle ja siitä lavoille." Mutta orjat houkuttelivat
häntä, sanoivat: "Astukaa toki, kuninkaan pojan ainoa morsian, sileätä
siltaa, ruskeata verkaa myöten." Syöjätär silloin astuikin haljakalle,
vaan se samassa kisallettiin jalkojen alta, ja hän sysättiin kolmen
sylen syvyiseen hautaan, johon jäi. Palaessansa kisalsi kuitenkin vielä
tukkia päästänsä ja huusi: "Tukkani olkoot ilman itikoina, maan
matosina, tuonen toukkasina ihmisille iän kaiken vaivaksi!"
Päästyänsä Syöjättärestä kävi kuninkaan poika Leskiakasta sen kauniin
merestä nousseen tyttären ja pani morsiameksensa, josta sitten linnoilla
laadittiin häät. Mutta morsiamensa veljen otti vierimmäiseksi
mieheksensä ja antoi hänelle puolen hyvyyttänsä, kun niin kauniin
sisaren toi. -- Sen pituinen se.