Oli muinoin metsämies. Se meni metsälle, jousi keralla, ja käveli metsää
kauan, niin yhtyi Hiiden vuoreen. Hiitolaisilta olivat vanhemmat
kuolleet, ja heitä oli suuri joukko perillisiä. Heillä oli ylen paljon
hyvyyttä, kultalusikkaa, kulta-astiata siinä vuoren päällä, ja joka
miehellä oli kultavaunut, ja kultalaiva oli kaikille yhteinen, joka
kulki halki maailman itseksensä, kun vain laivaan nousi. He kun näkivät
sen metsämiehen jousi olalla lähestyvän, huusivat heti: "Tule, hyvä
mies, meille rahan ja hyvän sanan edestä jakamaan nämä tavarat!" Hän
tuli siihen heidän luoksensa ja kysyi: "Mitenkä nämä saadaan nämä
kultavaunut ja kultalaiva itsestänsä juoksemaan?" No, he siitä neuvoivat
miehelle: "Kun nousee ylävivulle, ja alavivulle jalallansa polkee, no,
sitten juoksevat vaunut ja laiva itsestänsä." Mies kun sai taian tietää,
hänellä oli jousi veteessä, niin ampui kerran ja huusi: "Etsikää,
miehet, se pulikka, joka jousestani läksi; ken ennen tavoittanee, sille
kultavaunut ja laiva osaksi!" Hiitolaiset silloin läksivät hyppäämään
sitä vasamaa tavoittaaksensa ja menivät, jott'ei näkynyt ei kuulunut.
Mies vaikka näki, että jo menivät, ajatteli kuitenkin: "Ehkä tulevat
sieltä tavaroillensa takaisin." Mätti kaikki hyvyyden yli kynnyksestä
laivaan, veti kaikki ne kultavaunut sekä muut rikkaudet siihen ja nousi
itsekin laivaan, kohosi ylävivulle ja polki jalallansa alavipua. Alas
siitä laiva hypätä maalla ja merellä, kunne hyppäsi kuninkaan linnan
eteen ja siihen seisahtui. Päätyipä kuninkaan tytär linnan portailla
istumaan. Se kun keksi kultalaivan, niin sormellansa pyörittää ja sanoo:
"Tuossapahan on ylimmäinen keisari tämän maan päällä tuossa
kultalaivassa kulkemassa. Ottakaa, keisarikulta, minut laivaanne, minä
rupean teille morsiameksi!" Mies avasi laivansa oven auki, kun kuuli
sen, ja sanoi: "Kuninkaallinen herttua! Minä olen vain talonpojan
palvelija, en minä kelpaa teidän jalkojannekaan riisumaan, on teille
kuninkaitakin." No, tytär vaikka kuuli, jotta talonpojan palvelija se
onkin, pyrki vain uudestansa ja sanoi: "Ottakaa vain! Minä rupean teille
morsiameksi." Mutta toinen sanoi: "Te, näen mä, pilkkaatte minua vain,
onhan teille kuninkaitakin." Kuninkaan tytär silloin kannatti sinne
laivaan ruokaa sekä juomaa kaikenmoista sen miehen syödä, ja
herrasvaatteet, hatut, saappaat kaikki; vaan ne jäivät lattialle läjään,
se ei tohtinut käteensäkään ottaa niitä mies. Tytär sillävälin kävelee
siinä laivan edessä pahoilla mielin kahdakäsin, kun ei mies ottanut
häntä. Mies katsoo viikon aikaa sitä, niin näkee, että apea tämän on
mielestä, ja sanoo viimeinkin: "No, kun tahtonette, herttuakulta,
talonpojan palvelijan kanssa kauppaan ruveta, niin nouskaa laivaan!" No,
hän nousi siitä laivaan. Mutta mies lankesi polvillensa ja kysyi:
"Minnekä me nyt, herttuakulta, tämän hyvän laivan keralla menemme?" Hän
vastasi, se kuninkaan tytär: "Menkäämme meren keskelle, siinä on saari
kymmentä virstaa pitkä, joka on marjaa täynnä ja hedelmää maata myöten
ryöhyttää." No, laiva pantiin liikkeelle; se juoksi keskelle saarta ja
asettui siihen. Mies sitten läksi marjan mätäntään, vaan kun maisteli
marjasia, nukkui siihen, rupesi maata ruojottamaan eikä saanut yhtään
marjaa laivaan. Viimeiseltä suuttui jo kuninkaan herttua: "Joudat",
sanoi, "kuolla siihen saareen, talonpojan palvelijakuojus, minä käännän
laivan ja lähden kotiin." Kääntikin laivan ja meni kotiinsa, vaan mies
jäi maata ruojottamaan siihen. No, sitten hän viimeisellä havaitsi siitä
makuukseltansa kuitenkin, vaan laivaa ei näkynyt ei kuulunut; sinne
menivät ne kehnojen antamat tavarat ja muut, lompukka rahaa vain jäi
miehelle. Hänellä nälkä semmoinen verinen mahassa, eikä ole mitä syödä.
Menee siitä yhden marjapuunpehkon juureen, mätti vasemman lakkarinsa
marjaa täyteen ja sitten pisti yhden marjan suuhunsakin, söi sen,
ritusteli. Nämäpä olivatkin pahoja marjoja, tästä kasvoi hänelle sarvet,
semmoiset häkylät päähän, jott'ei niskat jaksaneet kannattaa. Siitäkös
hänelle tuska. "Hyvä olisi", sanoi, "muuten vielä ollut, nälkä vaikka on
semmoinen, vaan nämä häkylät kun vielä kasvoivat päähäni. Laivalaisia
jos mitä tulee, niin minut vielä metsän petona ammutaan tänne saareen!"
Meni sitten toisen marjapuunpehkon ääreen ja mätti siitä oikean
lakkarinsa täyteen. Pisti yhden marjan suuhunsa taas ja söi sen,
ritusteli. Nepä päätyivät jo hyviä marjoja olemaan, sarvet putosivat
päästä, eikä tuntunut sijaakaan. Tuli niin kaunis sitten hänestä, ettei
koko valtakunnassa ollut niin kaunista. No, hän vuotti siinä, kunneka
laivalaisia tulisi -- eihän se meren keskeltä päässyt mihin saaresta --
ja kun näki, että laiva jo nousee ja tuli jo saaren kohtaan, niin
huutaa: "Ottakaa, hyvät ystävät, rahan ja hyvän puheen edestä minut pois
täältä saaresta kuolemasta ja saattakaa minut ja neuvokaa kuninkaan
linnaan, josta läksinkin laivoineni kulkemaan!" No, he saattivat hänet
maalle ja neuvoivat tien kuninkaan linnaan. Mies siitä sitten meni
kuninkaan pihaan. Kuninkaalla oli ruokakaivo siinä koreata vettä täynnä
ja tiyris tulppa suussa, niin istuutui kaivon kannelle ja alkoi
likajaloillansa kuljutella, liata vettä. Päätyipä kuninkaan ruoantekijä
linnan portaille tulemaan. Se kun olisi ollut pahempi mies, olisi
kiljaissut heti: "Minkätähden sinä likasit meiltä ruokakaivon? Paha on
tuota meidän syödä, pahempi vielä kuninkaan ja kuninkaallisen puolison!"
Olisi kuningas kuullut, olisi leikkuuttanut kaulan poikki. Vaan tämä oli
hyvänsävyinen, tyyni mies, meni miehen luo, nykäisi häntä ja sanoi:
"Voi, miesrukka, kun likasit meiltä kaivon, paha on meidän syödä, vielä
pahempi kuninkaan ja kuninkaallisen perheen. Kuningas kun saapi tietää,
se leikkuuttaa pääsi poikki, ja valta olisi minullakin se sinulle
tehdä." Ja valtahan sillä olisi ollutkin. Mies sanoi: "Elkää,
herrakulta, virkkako mitään, niin minä neuvon taian semmoisen, että
tulette niin kauniiksi kuin minäkin olen." -- "No, minä en virka
mitään", vastasi ruoantekijä, "kun sinä semmoisen taian teet minulle."
Mies antoi hänelle sitten marjan syödä. Se sen syödä ritusteli, ja
hänestä tulikin niin kaunis, ettei koko valtakunnassa ollut niin
kaunista; mutta se talonpojan palvelija pistihe jo siitä piiloon,
etteivät häntä muut näkisi. Se ruoantekijä sillä aikaa laitteli
kuninkaallisia ruokia linnassa; syötiin, juotiin, rehattiin siinä, kunne
herettiin jo ruoalta, niin menee se kuninkaan herttua ruoalta päästyänsä
sen ruokaevestin eteen ja kysyy: "Mikä teidät teki, evestikulta,
yht'äkkiä niin kauniiksi?" Evesti sanoo: "Oli äkkinäinen mies tuolla
pihamaassa, niin sillä on semmoiset taiat, jotta saapi, jos ketä
tahtokoon kaunistella, kauniiksi." Sanoo siihen se laivansa-viejä-tyttö:
"Kunpa minuakin kaunisteleisi, niin minä rupeaisin hänelle morsiameksi."
-- "Jo se on tainnut mennä", vastasi ruokaevesti, "se ei tohtinut silmää
näyttää kellekään, pelkäsi äkkinäisessä kaupungissa tapettavan itsensä."
Tytär laittoi sanan miehelle: "Elköön miesrukka mitään pelätkö, kyllä
minä hänet varjelen, tulkoon äkkinäiseen huoneeseen, minä sinne syötän,
juotan hänet." Poika tulikin, ja pantiin erityiseen huoneeseen. Se
kuninkaan herttua kantoi sinne ruokaa, juomaa, kaikenlaista herkkua.
Tuli siihen eteen syödessä, juodessa, rupesi puhuttelemaan miestä ja
sanoi: "Tehkää minutkin, hyvä mies, niin kauniiksi kuin ruokaevestin
teitte! Minä rupean teille morsiameksi." Toisella äkä sydämessä siitä,
kun jätti sinne saareen. Syöpi kuitenkin, juopi siinä, sanoo: "Enhän,
herttuakulta, minä, talonpoikakuhjus, teille sulhaseksi kelpaa, onhan
teille kuninkaita!" -- "Jos ette muuten usko", sanoi tytär, ei tuntenut
häntä meren keskelle jääneeksi, "niin minä annan teille kenraalin
vaatteet ja kultarahaa, kultamaljaa, onhan minulla! Ja minulla on
kultalaiva ja kultavaunut, ne annan kanssa, kun teette minut kauniiksi."
Toinen ajatteli mieltänsä vasten: "Omanipa ne olisivatkin!" vaan ei
virkkanut mitään. Kuninkaan tytär puheli yhä vain ja sanoi: "No, minä en
teitä käsistäni heitä ennenkuin minuakin kaunistelette." Mies silloin
rupesi kaunistelemaan. Tämä viettelys otti marjan vasemmasta
lakkaristansa, antoi pahoja marjoja kuninkaan tyttärelle syödä ja itse
pistihe siitä piiloon; syönti, juonti jäi siihen. Tyttö kun sen marjan
syödä ritusteli, no, sille kasvoi sarvenhäkylät päähän. Kuningas kun
näki sarvet tyttärellänsä päässä, koetteli sahoillakin leikkuuttaa; vaan
eiväthän ne sahat pystyneetkään. Pani sitten kaksi sotamiestä, vahvaa,
sarvia jäljestä kantamaan, että pääsi tyttörukka liikkumaan. Ei muuta
kuin hätä käsissä, toista hätää metsästä tulee. Pani viimein kuningas
kuulutuskirjat valtakuntaansa, että jos olisi naimaton mies, joka hänen
tyttärensä tohtoroisi ja saisi sarvet pois, niin hän panisi sen
kenraaliksi tyttärensä kanssa yhteen. Tahi jos olisi nainut mies eli
akka, joka sen parantaisi, niin antaisi hänelle ikuisen hyvyyden.
No, tähän tulee tohtoria, miestä, akkaa salin täysi, tohtoroidaan
tytärtä siinä, vaan ei saada sarvia pois. Tuleepa se mieskin sieltä
rahvaan takaa piilosta, lankeaa kuninkaan eteen polvillensa, sanoo:
"Armollinen kuningas, antakaa minäkin ruokin tuota teidän herttuaanne,
jos nuo minä saisin sarvet pois!" Kuningas sanoi: "Liekö tuota,
poikaseni, sinullakaan sitä voimaa, jopa tässä ovat nämä muutkin
koetelleet, ovat syöneet, juoneet onneksensa vain!" Mitäs ollakaan, mies
meni poikkeen; oli aikaa poikessa, niin tulee takaisin, sanoo:
"Armollinen kuningas, ei näissä ole muissa sarvien saajia, minä ne saan,
kun koetella antanette." -- "No, kun saanet, poikaseni", vastasi
kuningas, "koettelehan! Sarvet kun ruvennevat tyttäreni päästä
lähtemään, niin panen sinut ylimmäiseksi kenraalikseni!" Mies siitä
puhui kuninkaalle, sanoi: "Laittakaahan muut parantelijat pois ja
sotaväki jo iloa tekemään, kyllä minä tyttärenne parannan!" Heti
laitettiin muut kaikki pois, ja sotaväki työnnettiin iloa tekemään; mies
vain jäi siihen tytärtä korjaamaan, ja palvelijoita käskettiin hänelle
avuksi. Puhui siitä nyt piikatytölle: "Mene, tyttö, pane risuja saunan
uuniin, sauna lämpeämään!" Pojalle sanoi: "Mene, poikarukka, käy
metsästä kolme hienoa, oksatonta pajun varpaa hautumaan, joilla ruokin
sarvet pois lähtemään!" No, saivat varvat hautuneiksi, niin piikatytöllä
haudotti vastat, saunaan laitatti lämpimät vedet, lessinkipyyhkimet ja
muut tarpeet, kuninkaan tyttären vei kylpemään, laittoi piikatytön pois
saunasta ja pani oven lukkoon. Sotaväki teki sillä aikaa iloa. Panipa
sitten kuninkaan tyttären sarvistansa mallatlautoihin riippumaan ja
alkoi niillä hautuneilla varvuilla kylvettää häntä sanoen: "Vieläkö
jätätte minut kuolemaan meren keskelle? Vieläkö karkuutatte minun
hyvyyteni pois? Tässä tämä on teidän sulhasenne, ette nyt enää saa niin
pilkata!" Kuninkaan tytär rukoilemaan häntä: "Elkää, miesrukka, lyökö
minua, en sinä ilmoisna ikänä enää tee mitään pahaa teille!" Mies antoi
sitten oikeasta lakkaristansa tytölle marjan, niitä hyviä marjoja; no ne
läksivät sarvet pois, jott'ei tuntunut sijaakaan, ja tyttö tuli niin
kauniiksi, ettei koko valtakunnassa ollut niin kaunista kuin he olivat.
No, siitä he linnoille syömään, juomaan, tanssimaan; poika pantiin
ylimmäiseksi kenraaliksi ja sai sen kuninkaan tyttären itsellensä. --
Sen pituinen se.