Topias Gregson osoittaa mihinkä hän kykenee.
Seuraavana aamuna olivat sanomalehdet täynnä kertomuksia
"Brixton-jutusta". Kaikissa oli pitkä kirjoitus siitä ja useissa
se oli pääkirjoituksena. Muutamissa oli tietoja, joita en ennen
tiennyt. Minulla on vieläkin salkussani joukko irtileikkauksia ja
artikkeleita, jotka koskivat tätä asiaa. Tässä on lyhennys muutamista.
"Daily Telegraph" huomautti, että rikosten aikakirjoissa oli harvoin
sattunut tällaista. Uhrin saksalainen nimi, se, ettei ollut mitään
vaikuttimia, ja kamala kirjoitus seinällä, kaikki osoitti, että
rikos oli poliittisten pakolaisten ja vallankumouksellisten tekemä.
Sosialisteilla oli monta yhdistystä Amerikassa ja kuollut oli
epäilemättä rikkonut heidän kirjoittamattomia lakejansa vastaan, ja
senvuoksi murhattu. Kosketettuaan sivumennen useita sosialistien
rikoksia ja heidän mullistavaa oppiansa loppui artikkeli varoitukseen
hallitukselle ja kehoitukseen pitää paremmin silmällä ulkomaalaisia
Englannissa.
"Standard" selitti sen tosiseikan, että tämän tapaisia laittomia
rikoksia aina sattui vapaamielisen hallituksen aikana. Syy tähän
oli se, että rahvaan käsitteet olivat huojuvia, ja siitä syystä
heikkeni siviilivalta. Kuollut oli amerikalainen ja oli ollut
jonkun viikon pääkaupungissa. Hän oli asunut Madame Charpentier'in
täysihoitolassa, Torquay Terrace, Camberwell. Matkoilla oli hänellä
mukanaan yksityissihteerinsä, Mr Joseph Standerson. Molemmat
sanoivat hyvästi emännälleen tiistaina 4:nä p:nä tätä kuuta ja
ajoivat Euston-asemalle aikoen matkustaa pikajunalla Liverpooliin.
Heidät oli nähty yhdessä asemasillalla. Sen jälkeen ei heistä ollut
kuulunut mitään ennenkuin -- Mr Drebberin ruumis löydettiin eräästä
asumattomasta talosta Brixton Roadin varrella, monta penikulmaa
Euston asemalta. Kysymykset, miten hän oli joutunut sinne ja miten
murhattu, olivat vielä vastaamatta. Ei tiedetty, missä Stangerson
oli. Oli ilahduttavaa tietää, että Mr Lestrade ja Mr Gregson Scotland
Yard'ista olivat ottaneet asian käsiinsä, ja voi luottaa siihen, että
nämä molemmat etevät salapoliisit saavat asian selville.
"Daily News" huomautti, ettei siitä ollut epäilystäkään, että se ei
olisi valtiollinen murha. Mannermaan hallitusten sortovaltius ja viha
kaikkea vapaamielistä kohtaan oli syynä siihen, että suuri joukko
henkilöitä jotka olisivat jääneet rauhallisiksi kansalaisiksi, ellei
heidän mielensä olisi katkeroitunut kärsityistä tuskista, oli paennut
Englantiin. Näiden henkilöiden kesken oli ankarat lait, ja sitä,
joka rikkoi niitä vastaan, rangaistiin kuolemalla. Ponnistettaisi
kovasti, että saataisi selville sihteeri Stangersonin olinpaikka ja
vähän tietoja kuolleen tavoista. Suuri voitto oli jo saatu, kun oli
löydetty talo, jossa hän oli asunut -- tulos, joka oli saavutettu Mr
Gregsonin, Scotland Yardista, teräväjärkisyyden ja tarmon kautta.
Sherlock Holmes ja minä luimme läpi nämä artikkelit aamiaista
syödessämme ja ne tuntuivat kovasti huvittavan häntä.
"Eikö ollut, niinkuin sanoin, että, mitä tapahtuneekin, niin Lestrade
ja Gregson omistavat ansion itselleen".
"Mutta sehän riippuu siitä miten tämä loppuu."
"Ei suinkaan. Se ei kuulu tähän asiaan. Jos murhaaja vangitaan, niin
se tapahtuu 'heidän ponnistustensa johdosta'; jos hän pääsee pakoon,
niin on se 'huolimatta heidän ponnistuksistaan.' Se on suunnilleen
sama, kuin jos sanoo: jos tulee kruunu, niin minä _voitan_, klaava
niin te _häviätte_. Joka tapauksessa heitä kiitetään. 'Un sot trouve
toujours un plus sot qui l'admire.'"
"Mitähän tuo mahtaa olla", huudahdin minä, sillä me kuulimme monien
jalkojen töminän eteisestä ja rappusista ja emännän tyytymättömät
huudahdukset.
"Se on etsivän poliisin Baker Streetin osasto", sanoi ystäväni
vakavasti ja seuraavassa silmänräpäyksessä ryntäsi sisälle joukko
mitä likaisempia ja risaisimpia katupoikia.
"Asentoon"! huusi Holmes ankarasti ja likaiset raukat seisoivat heti
rivissä, liikkumattomina. "Vast'edes saatte lähettää Viggins'in
yksinään sisälle ilmoittamaan ja te toiset saatte odottaa
ulkopuolella. Oletteko löytänyt sen?"
"Emme, sir", vastasi eräs pojista.
"En sitä juuri odottanutkaan. Saatte jatkaa etsimistänne. Tässä on
palkkanne." Hän antoi jokaiselle 1 shillingin. "Lähtekää nyt ja
tulkaa paremman ilmoituksen kanssa takaisin."
Hän teki kädellään liikkeen ja samassa juoksivat he alas rappusia
kuin joukko rottia, ja seuraavalla hetkellä kuulimme kadulta heidän
kimakat äänensä.
"Nuo nulikat hyödyttävät minua enemmän kuin tusina konstaapeleita.
Virkapukuisen henkilön näkeminenkin tekee ihmiset epäluuloisiksi.
Nuo raukat voivat tunkeutua joka paikkaan ja kuulla kaikki. He ovat
ovelia kuin ketut, heidät täytyy vaan järjestää hyvästi."
"Tämän Brixton-jutun tähdenkö te niitä käytätte?"
"Niin, tahdon saada varmuutta eräästä kohdasta. Se on ainoastaan
ajankysymys. Halloo! Nyt saamme kuulla uutisia niin, että riittää!
Tuolla tulee Gregson kadulla autuaallisen näköisenä. Hän tulee
varmaankin tänne. Niin, hän seisahtuu. Tuossa hän on."
Kello kilisi kiivaasti, ja muutamaa silmänräpäystä myöhemmin tuli
vaaleaverinen salapoliisi ylös rappusista ottaen kolme askeletta
kerrallaan ja syöksyi vierashuoneeseemme.
"Paras ystäväni", huudahti hän ja puristi Holmes'in kättä,
"onnitelkaa minua. Olen nyt saanut asian selväksi."
Hetkellinen pelonilmaus näkyi ystäväni ilmekkäillä kasvoilla.
"Te tarkoitatte, että olette päässeet oikeille jälille?" kysyi hän.
"Oikeille jälille! Minulla on mies lukkojen takana."
"Mikä hänen nimensä on?"
"Arthur Charpentier, aliluutnantti kuninkaallisessa laivastossa",
huudahti Gregson pöyhistellen, hykertäen lihavia käsiään ja löi
rintaansa.
Sherlock Holmes huokasi helpotuksesta, ja hänen suunsa vetäytyi
hymyyn.
"Istukaa ja koetelkaa tätä sikaaria", sanoi hän. "Me olisimme
uteliaat kuulemaan, miten te käyttäydyitte. Haluatteko vähän whiskyä
ja vettä?"
"Sitä vastaan ei minulla ole mitään", sanoi salapoliisi. "Olen
aivan loppuun kulunut näiden kahden päivän ponnistuksista. Ei niin
paljon ruumiillisista ponnistuksista, te ymmärrätte, vaan oikeastaan
ajatustyötä. Te voitte arvostella sen oikein, Mr Sherlock Holmes,
sillä mehän olemme molemmat ajatustyöntekijöitä."
"Te olette aivan liian kohtelias", sanoi Holmes totisena. "Kertokaa
nyt miten se tapahtui."
Salapoliisi istuutui nojatuoliin ja poltteli tyytyväisenä sikaariaan.
Yhtäkkiä hän löi kädellä sääreensä ja purskahti nauruun.
"Hauskinta kaikesta", sanoi hän, "on kuitenkin se että tuo tyhmä
Lestrade, joka luulee olevansa niin viisas, on lähtenyt väärälle
jälelle. Hän etsii sihteeri Stangersonia, jolla ei ole enempää koko
asian kanssa tekemistä kuin vastasyntyneellä lapsella. Luulenpa, että
hän on jo vanginnut miehen."
Tämä ajatus huvitti Gregsonia niin, että hän nauroi, että oli
läkähtyä.
"Mutta miten tulitte jälille?"
"Minä kerron kaikki, mutta se on tietysti meidän kesken Tri Watson.
Ensimäinen vaikeus oli saadessa selville amerikkalaisen entisyys.
Eräät henkilöt olisivat odottaneet, kunnes olisivat saaneet
vastauksen ilmoitukseensa, tahi kunnes joku vapaaehtoisesti olisi
tullut tuomaan tietoja. Mutta semmoinen ei ole Topias Gregsonin tapa.
Muistatteko hatun, joka oli ruumiin vieressä lattialla?"
"Muistan", sanoi Holmes, "John Unterwood ja Pojat, 129 Camberwell
Road."
Gregson näytti nololta.
"Minä en luullut teidän huomanneen sitä", sanoi hän. "Oletteko käynyt
siellä?"
"En."
"Ha!" huudahti Gregson kevenneellä mielellä. "Ei pidä koskaan jättää
pienintäkään seikkaa huomioonottamatta."
"Suurille sieluille ei ole mikään vähäpätöistä", sanoi Holmes
teeskennellen.
"No niin, minä menin Underwoodille ja kysyin jos he olivat myyneet
saman näköisen ja kokoisen hatun. Hän tarkasti kirjojaan ja löysi sen
heti. Hän oli lähettänyt erään hatun eräälle Mr Drebberille, joka
asui Charpentier'in täysihoitolassa, Torquay Terracella. Siten sain
hänen osoitteensa."
"Sukkelasti -- hyvin sukkelasti", mutisi Sherlock Holmes.
"Senjälkeen menin Madame Charpentier'in luokse", jatkoi salapoliisi.
"Tapasin hänet hyvin kalpeana ja surullisena. Huoneessa oli myös
hänen tyttärensä -- erittäin kaunis tyttö; hän näytti itkeneeltä ja
hänen huulensa vapisivat, kun minä puhuttelin häntä. Se ei jäänyt
minulta huomaamatta. Sen takana piili tietysti jotakin. Te tunnette
tuon tunteen, Mr Sherlock Holmes, kun tulee oikealle jälelle --
väreet käyvät pitkin selkäpiitä! 'Oletteko kuulleet, että entinen
vuokralaisenne, Mr Enoch J. Drebber Clevelandista on murhattu?'
kysyin minä.
"Äiti nyökäytti päätään. Hän ei näyttänyt voivan lausua sanaakaan.
Tytär purskahti itkuun. Minä olin vakuutettu siitä, että nämä ihmiset
tiesivät jotakin murhasta.
"'Mihin aikaan lähti Mr Drebber teidän talostanne?' kysyin minä.
"'Kello 8', sanoi hän ja pakotti itsensä tyyntymään. 'Hänen
sihteerinsä, Mr Stangerson, sanoi, että lähtisi kaksi junaa, toinen
klo 9,15 ja toinen klo 11. Hänen piti lähteä ensimmäisellä!'
"'Ja senjälkeen ette nähneet häntä?'
"Naisen kasvot muuttuivat hirveästi kun tein tämän kysymyksen. Hänen
kasvonsa tulivat lumivalkeiksi. Kului useita sekunteja, ennenkuin hän
voi sanoa sanan 'ei' -- ja kun hän sanoi sen; niin oli ääni matala ja
luonnoton.
"Hetken kesti hiljaisuutta, mutta silloin sanoi tytär tyynellä,
selvällä äänellä:
"'Valheesta ei voi tulla mitään hyvää, äiti. Olkaamme avomielisiä. Me
näimme Mr Drebberin uudelleen sittemmin!'
"'Antakoon Jumala sinulle anteeksi!' huudahti Madame Charpentier
väännellen käsiään ja takasin tuolilleen. 'Sinä olet murhannut
veljesi.'
"'Arthur tahtoisi varmaankin meitä puhumaan totta', sanoi tyttö
lujana.
"'Taitaa olla parasta, että kerrotte kaikki minulle,' sanoin minä.
'Puolinainen luottamus ei kelpaa. Sitäpaitsi te ette tiedä, kuinka
paljon me jo tiedämme.'
"'Edesvastuu lankeaa sinun niskoillesi Alice!' huudahti äiti ja
kääntyi minuun. 'Minä kerron kaikki, sir. Älkää luulko, että
liikutukseni poikani tähden tulee siitä, että pelkäisin hänen olleen
osallisena tässä jutussa. Hän on aivan viaton. Minä pelkään, että hän
teidän ja toisten silmissä näyttäisi syylliseltä, mutta se on sentään
mahdotonta. Hänen hyvä nimensä, toimensa ja hänen entinen elämänsä
kieltävät sen.'
"'Se on parasta, että kerrotte avonaisesti kaikki', vastasin minä.
'Jos teidän poikanne on viaton, niin voitte olla varma, ettei hän
joudu kärsimään mitenkään tästä.'
"'Alice, ehkä on parasta, että jätät meidät kahdenkesken', sanoi hän
ja tytär vetäytyi pois. 'Minun aikomukseni ei ollut kertoa kaikkea
tätä', sanoi hän, 'mutta kun tytärraukkani on pyytänyt, niin täytyy
minun tehdä se. Nyt, kun kerran olen päättänyt puhua, en jätä pois
mitään.'
"'Se on paras, minkä voitte tehdä', sanoin minä.
"'Mr Drebber on asunut meillä lähes kolme viikkoa. Hän ja hänen
sihteerinsä Stangerson olivat matkustelleet mantereella. Minä
huomasin nimen 'Köpenhamina' eräässä matkalaukussa, joka osoittaa,
että se oli ollut heidän viimeinen olinpaikkansa. Stangerson oli
hiljainen, vaatimaton mies, mutta hänen isäntänsä sitävastoin oli
-- ikävä sanoa -- hänen täysi vastakohtansa. Hänen tapansa olivat
raa'at ja käytöksensä törkeä. Samana iltana, kun hän saapui, oli
hän juovuksissa ja hyvin harvoin sattui hän olemaan selvänä klo
12 jälkeen päivällä. Hänen käytöksensä palvelusväkeä kohtaan oli
vapaata ja tuttavallista. Mutta pahin kaikesta oli se, että hän alkoi
käyttäytyä samalla tavalla, tytärtäni Alicea kohtaan, ja useamman
kuin yhden kerran puheli hän hänelle tavalla, jota tyttäreni onneksi
oli liian viaton tajuamaan. Erään kerran otti hän Alicen syliinsä ja
syleili häntä -- halpamaisuus, josta hänen oma sihteerinsäkin nuhteli
häntä.'
"'Mutta minkätähden te kärsitte sellaista?' kysyin minä. 'Minä
otaksun, että te voitte sanoa irti vuokralaisenne, milloin vaan
haluatte?'
"Mrs Charpentier punastui kuullessaan tämän nenäkkään kysymyksen.
'Toivonpa, että olisin sanonut irti hänet heti, kun hän tuli', sanoi
hän. 'Mutta kiusaus oli liian suuri. He maksoivat yhden punnan
päivältä kumpikin -- 14 puntaa viikossa -- ja nyt on kuollut sesonki.
Minä olen leski, poikani laivastossa maksaa paljon. Minä en tahtonut
menettää tätä tuloa ja toimin omasta mielestäni oikein niin. Se, jota
viimeksi mainitsin hänen nenäkkyydestään, oli kuitenkin liikaa ja
minä sanoin hänet irti. Juuri sen vuoksi, lähti hän meiltä.'
"'No.'
"'Minä tunsin sydämmeni kevenevän, kuin näin hänen lähtevän.
Poikani on parast'aikaa lomalla, mutta minä en uskaltanut mainita
hänelle mitään, sillä hänellä on tulinen luonne ja hän rakastaa
intohimoisesti sisartaan. Kun olin sulkenut oven heidän jälkeensä,
niin oli aivan kuin olisi paino pudonnut rinnaltani. Mutta oi!
Vähemmän kuin tunnin kuluttua kuulin kellon soivan ja minulle
ilmoitettiin, että Mr Drebber taas oli saapunut. Hän oli liikutettu
ja nähtävästi juovuksissa. Hän tunkeutui sisälle huoneeseen, jossa
minä istuin tyttäreni kera; hän mutisi jotakin siihen tapaan, että
hän oli tullut liian myöhään junalle. Senjälkeen kääntyi hän Aliceen
pyytäen häntä karkaamaan kanssaan. 'Te olette täysi-ikäinen eikä
mikään laki voi teitä estää', sanoi hän. 'Minulla on enemmän rahaa,
kuin voin käyttää. Mitä te huolitte tuosta vanhasta akasta. Seuratkaa
minua. Te saatte elää kuin prinssessa.' Alice raukka pelästyi niin,
että hän vetäytyi vavisten poispäin, mutta mies otti häntä ranteesta
ja koetti laahata häntä ovelle. Minä huudahdin ja samassa astui
poikani Arthur sisään. Mitä sitten tapahtui siitä en tiedä. Kuulin
kirouksia ja painin jyräkkää. Ensin olin niin peloissani etten
uskaltanut katsoa sinnepäin. Kun vihdoin tein sen, niin näin Arthurin
seisovan nauraen ovella keppi kädessä. 'Minä uskon, ettei tuo hieno
herra enää vaivaa meitä', sanoi hän. 'Minä menen ulos ja katson,
mitä hän aikoo tehdä.' Näin sanoessaan otti hän hattunsa ja meni
kadulle. Seuraavana aamuna saimme kuulla Mr Drebberin salaperäisestä
kuolemasta.'
"Mrs Charpentier kertoi tämän kertomuksen vaikeasti ja pysähtyen
vähän väliä. Toisinaan puhui hän niin hiljaa, että tuskin voin kuulla
hänen sanojaan. Minä kirjoitin kuitenkin pikakirjoituksella muistiin
hänen puheensa välttääkseni erehdyksiä."
"Sehän on oikein jännittävää", sanoi Holmes haukotellen. "Mitä sitten
tapahtui?"
"Kun Mrs Charpentier oli lopettanut", jatkoi salapoliisi, "huomasin
minä, että kaikki riippui ainoastaan yhdestä kohdasta. Samalla
kuin katsoin häneen tavalla, jonka aina olen huomannut vaikuttavan
naisiin, kysyin minä, mihin aikaan hänen poikansa oli palannut kotiin.
"'Sitä en tiedä', vastasi hän.
"'Te ette tiedä sitä?'
"'En, sillä hänellä on oma avaimensa ja hän avaa sillä.'
"'Senjälkeen kun te olitte mennyt makuulle?'
"'Niin.'
"'Mihin aikaan te menitte nukkumaan?'
"'Noin kello 11.'
"'Silloin oli teidän poikanne poissa vähintäinkin kaksi tuntia!'
"'Niin.'
"'Mitä hän teki tämän ajan?'
"'Minä en tiedä!' vastasi hän kalveten.
"Enempäähän ei siellä voinut tehdä. Minä otin selville, missä
luutnantti Charpentier oli, otin kaksi konstaapelia mukaani ja
vangitsin hänet. Kun minä laskin käteni hänen olalleen ja kehoitin
häntä seuraamaan mukana tyynesti, vastasi hän hävyttömästi: 'Minä
otaksun, että te vangitsette minut tuon Drebber roiston murhasta?'
Me emme olleet maininneet mitään siitä, joten hänen huomautuksensa
tuntui epäiltävältä."
"Suunnattomasti", sanoi Holmes.
"Hänellä oli vielä mukanaan se keppi, jonka äiti oli sanonut olleen
hänellä seuratessaan Drebberiä."
"Mikä on teidän teoriianne?"
"Minun teoriiani on, että hän seurasi Drebberiä Brixton Road'ille.
Siellä he joutuivat uudelleen riitaan, ja siinä sai Drebber iskun,
sydänalaansa luultavasti ja se tappoi hänet jättämättä mitään jälkiä.
Yö oli kolkko eikä ketään ollut lähistöllä, joten Charpentier laahasi
uhrinsa sisälle asumattomaan taloon. Valo, veri, kirjoitus seinällä
ja sormus olivat ainoastaan temppuja joilla koetettiin saada poliisia
harhateille."
"Hyvä!" sanoi Holmes kehoittavasti. "Gregson, te edistytte. Teistä
voi tosiaankin tulla jotakin."
"Minä rohkenen kehua suorittaneeni tämän jutun jotenkin hienosti",
sanoi Gregson ylpeästi. "Nuori mies tunnusti vapaaehtoisesti,
että kun hän oli seurannut Drebberiä vähän matkaa, niin huomasi
tämä hänet, ja otti ajurin päästäkseen pakoon. Tiellä tapasi hän
erään vanhan toverin ja teki tämän kanssa pitkän kävelyn. Kun
häneltä kysyttiin toverin olinpaikkaa niin ei hän kyennyt antamaan
tyydyttävää vastausta. Minun mielestäni sopii kaikki hyvin yhteen.
Mikä minua enimmän huvittaa, on se, että Lestrade on antautunut
väärille jälille. Luulenpa, ettei hän saa suuria vaivoistaan. Mutta
tuhat tulimmaista, tuoltahan hän tulee itse."
Se oli tosiaankin Lestrade, joka oli tullut ylös rappusista, meidän
puhuessamme, ja astui nyt huoneeseen. Se luottamus ja suruttomuus,
joka tavallisesti oli ominaista hänen esiintymisessään ja puvussaan,
oli nyt poissa. Hän näytti olevan hämmennyksissä ja levoton ja hänen
pukunsa oli hoitamaton. Hän oli silminnähtävästi tullut kysyäkseen
neuvoa Sherlock Holmes'ilta, sillä huomatessaan virkakumppaninsa,
näytti hän ujolta. Hän seisoi keskellä huonetta ja peukaloi
hermostuneesti hattuansa, nähtävästi epävarmana siitä, mitä piti
tehdä. "Tämä on mitä ihmeellisin juttu", sanoi hän vihdoin, "aivan
selittämätön juttu."
"Vai niin, niinkö arvelette, Mr Lestrade", huudahti Gregson
riemuiten. "Jo minä sen arvasin, että te tulisitte siihen
lopputulokseen. Oletteko onnistunut löytämään sihteeri Joseph
Stangersonin?"
"Sihteeri, Mr Joseph Stangerson", sanoi Lestrade vakavasti,
"murhattiin Hallidayn yksityishotellissa klo 6 tänä aamuna!"