"Mitä tästä sanotte?" huudahti salapoliisi niinkuin näyttäjä
näyttelynsä edessä. "Tämä jäi näkemättä siitä syystä, että se oli
huoneen pimeimmässä osassa eikä kukaan ajatellut sitä tarkastaa.
Murhaaja on kirjoittanut sen omalla verellään. Katsokaa tänne miten
se on juossut pitkin seinää! Tämä todistaa, ettei itsemurha ole
tapahtunut. Miksi hän valitsi tämän nurkan kirjoittaessaan? Sen minä
selvitän teille. Kun tuo kynttilä uunilla oli sytytetty, oli tämä
nurkka valoisin eikä pimein huoneessa."
"Ja mitä se todistaa, nyt kun olette löytänyt sen?" kysyi Gregson
epäilevästi.
"Mitä se todistaa? Se todistaa, että murhaaja on aikonut kirjoittaa
Rachel, mutta häntä on häiritty, ennenkuin hän on ehtinyt lopettaa.
Muistakaa minun sanani, kun tämä juttu tulee selväksi, niin saatte
nähdä, että joku nainen nimeltä Rachel on ollut tekemisissä sen
kanssa. Te voitte mielellänne nauraa, Mr Sherlock Holmes. Kyllä te
olette terävä ja taitava mies, mutta kun kaikki käy ympäri, niin on
kuitenkin vanha vanhin."
"Pyydän anteeksi," sanoi ystäväni, joka oli suututtanut pienen
miehen purskahtamalla nauruun. "Tämän keksiminen on kyllä teidän
ansionne ja, niinkuin te sanotte, on se selvästi toisen osanottajan
kirjoittama. Minä en vielä ole ehtinyt tarkastaa tätä huonetta, vaan
teidän luvallanne teen sen nyt."
Puhuessaan otti hän taskustaan mittanauhan ja suuren, pyöreän
suurennuslasin. Näiden kahden esineen kanssa käveli hän ympäri
huoneessa; toisinaan hän seisahtui, toisinaan painui hän polvelleen
ja vieläpä kerran vatsalleenkin. Hän tuntui olevan niin innostunut
työhönsä, että näytti unohtaneen meidän läsnäolomme, sillä hän
puheli hiljaa itsekseen ja toisinaan hän huudahti, vaikeroi ja
vihelsi, ääniä, jotka ilmaisivat tyytyväisyyttä ja toivoa. Kun
katselin häntä, niin muistutti hän tavattomasti täysiveristä, hyvin
opetettua kettu koiraa, joka syöksyy edestakaisin pensaikon lävitse,
vaikeroiden innoissaan, kunnes taas löytää oikeat jäljet. Hän jatkoi
tarkastustaan noin 20 minuuttia, mitaten suurimmalla tarkkuudella
välimatkat jälkien välillä, jälkien, joita minun oli mahdoton nähdä,
ja käyttäen mittanauhaansa myöskin seinillä samalla selittämättömällä
tavalla. Yhdestä kohdasta lattialla kokosi hän vähän harmaata tomua
ja pani sen varovasti kirjekuoreen. Lopuksi hän tarkasti sanan
seinällä mitä tarkimmin suurennuslasilla ja tutki jokaisen kirjaimen
erittäin tarkoin. Tämän tehtyään näytti hän olevan tyytyväinen ja
pisti mitan ja lasin taskuunsa.
"Sanotaan, että 'nero on kyky vaivata itseään äärettömästi.' Se on
tyhmä määritelmä, vaan se soveltuu salapoliisin ammattiin."
Gregson ja Lestrade olivat katselleet amatöörivirkaveljensä
manöövereitä suurella uteliaisuudella, mutta myöskin halveksien.
Nähtävästi eivät he kyenneet ymmärtämään sitä tosiseikkaa, jonka minä
aloin käsittää, nimittäin, että kaikki Sherlock Holmesin pienimmätkin
teot tähtäsivät samaa määrättyä päämäärää kohti.
"Mitä te arvelette asiasta?" kysyivät molemmat.
"Jos minä rohkenisin auttaa teitä niin veisin teiltä kunnian",
huomautti ystäväni. "Te näytätte tulevan niin hyvin toimeen
yksinänne, että olisi synti häiritä teitä." Hänen sanansa kuuluivat
ilkkuvilta. "Jos te tahtoisitte antaa minulle tietoja siitä, miten
asia edistyy," jatkoi hän, "niin pitäisin itseäni onnellisena
voidessani auttaa teitä minkä voin. Sillä aikaa haluaisin puhutella
sitä poliisikonstaapelia, joka löysi ruumiin. Voitteko antaa minun
saada hänen osoitteensa?"
Lestrade katsoi muistikirjaansa. "John Rance", sanoi hän. "Hän on
vapaa nyt. Hän asuu 46 Andley Court, Kennington Park gate."
Holmes kirjoitti muistiin osoitteen.
"Tulkaa nyt, tohtori," sanoi hän, "niin lähdemme hakemaan häntä. Minä
mainitsen muutamia asioita, jotka voivat olla teille apuna tässä
jutussa", jatkoi hän molemmille salapoliiseille. "On tehty murha ja
murhaaja on mies. Hän on yli 6 jalkaa pitkä ja parhaassa ijässään;
hänellä on pituuteensa verraten pienet jalat ja käyttää painavia,
leveitä saappaita ja polttaa Trichinopoly sikaareita. Hän tuli tänne
uhrinsa kanssa 4 pyöräisissä ajopeleissä, joita veti hevonen, jolla
oli 3 vanhaa kenkää ja vasemmassa etujalassa uusi. Murhaaja on
punakka ja hänen oikean kätensä kynnet ovat tavattoman pitkät. Tässä
on vaan muutamia osoituksia, mutta ehkä ne voivat olla teille avuksi."
Gregson ja Lestrade katselivat toisiinsa epäilevin silmäyksin.
"Jos tämä mies on murhattu, niin mitenkä se on tapahtunut?" kysyi
jälkimmäinen.
"Myrkkyä", sanoi Holmes lyhyesti ja lähti kulkemaan. "Vielä yksi
asia, Lestrade", lisäsi hän ja kääntyi ovelta. "'Rache' on saksaa
ja merkitsee 'kosto'! siis ei kannata tuhlata aikaa hakemalla Miss
Rachelia".
Tällä hyvästijätöllä hän lähti ja jätti molemmat kiistaveljet
seisomaan hämmästyksestä mykkinä.