Murha Lauriston Garden'issa.
Minun täytyy myöntää, että hämmästyin tästä uudesta näytteestä siitä,
miten käytännölliset ystäväni teoriiat olivat. Kunnioitukseni hänen
analyseerauskykyynsä kohosi paljon. Vielä minä tosin epäilin, että
kaikki oli mahdollisesti sovitettu edeltäpäin, jotta minä pettyisin,
mutta mitä syitä hänellä olisi ollut sellaista tehdäkseen, sitä
en voinut käsittää. Kun katsahdin häneen, niin oli hän lopettanut
kirjeen lukemisen, ja hänen silmiinsä oli tullut sellainen
tuijottava, tyhjä ilme, joka osoittaa hajamielisyyttä.
"Miten voitte päättää sen?" kysyin minä.
"Päättää minkä?" sanoi hän hitaasti.
"Että mies oli entinen laivastokersantti."
"Siihen ei minulla nyt ole aikaa", vastasi hän ärtyisästi; sitten
jatkoi hän hymyillen: "Suokaa anteeksi! Te katkaisitte ajatusteni
juoksun; vaan ehkä se oli hyvä sekin. Vai niin! Te ette tosiaankaan
voinut nähdä, että mies oli entinen laivastokersantti?"
"Mahdotonta".
"Jonkun asian selitys on usein helpommin sanottu kuin tehty. Jos
pyydettäisi teitä todistamaan, että kaksi kertaa kaksi on neljä,
niin huomaisitte sen kylläkin kiusalliseksi, vaikka olette varma
siitä. Kadun ylitsekkin voin nähdä suuren sinisen ankkurin joka oli
tatueerattu hänen kätensä ulkopuolelle. Tämä muistutti merestä.
Hän käyttäytyi sotilaallisesti ja hänellä oli ohjesäännön mukainen
poskiparta. Siinä on meillä kuva matroosista. Hän oli jotenkin
itsetietoinen henkilö, ja hänen ulkomuotonsa osoitti, että hän on
tottunut käskemään. Ettekö huomannut, miten hän piti päänsä pystyssä
ja miten hän heilutteli keppiään? Vakava, kunnioitusta herättävä,
keski-ikäinen mies -- kaikki seikkoja, jotka tekivät sen, että luulin
hänen olleen kersanttina."
"Ihmeellistä", huudahdin minä.
"Eipä suinkaan", sanoi Holmes, vaikka minä luulin huomaavani, että
hän ilostui minun ihmettelystäni ja ihailustani. "Juuri äsken sanoin,
ettei enää löydy rikoksellisia. Näyttää siltä kuin olisin väärässä --
katsokaahan tätä!" Hän ojensi minulle sen kirjeen, jonka lähetti oli
jättänyt.
"Tämähän on kauheata", huudahdin minä, luettuani sen läpi.
"Se tuntuu todellakin tavattomalta", huomautti hän tyynesti.
"Tahtoisitteko olla hyvä ja lukea sen ääneen?"
Kirje, jonka luin, oli seuraava:
"Paras Mr Sherlock Holmes.
On sattunut ruma tapaus tänä yönä n:o 3:ssa Lauriston Gardenissa
Brixton Road'in varrella. Tehdessään kierrostaan näki eräs
poliisikonstaapeleistamme tulta siellä klo 2, ja kun rakennus on
asumaton niin epäili hän, että jotakin oli hullusti. Hän tapasi
portin avoimena ja löysi kadunpuolisesta huoneesta hyvin puetun
herrasmiehen ruumiin, jonka taskussa oli visiittikortti, jossa
oli nimi Enoch J. Drebber, Cleveland, Ohio. U.S.A. Ryöväystä ei
ole tehty eikä löydy mitään, joka osottaisi, mistä syystä mies
on kuollut. Huoneessa on veripilkkuja, mutta ruumiissa ei ole
yhtään haavaa. Me emme voi ymmärtää, millä tavalla hän on tullut
asumattomaan taloon; koko asia on läpeensä arvoituksen tapainen.
Jos teillä on aikaa tulla taloon ennen klo 12, niin tapaatte
minut siellä. Jos sitävastoin ette voisi tulla, niin minä annan
teille enemmän tietoja, ja pitäisin sitä ystävyyden osoituksena,
jos tahtoisitte mainita oman mielipiteenne.