Rakas äiti.
Minulla on nyt vapaa hetki ennen kuin lähdemme Berniin, ja aion
kirjoittaa sinulle mitä on tapahtunut, sillä minulla on aika
tärkeitä asioita kerrottavana, kuten kohta näet.
Laivamatka Reiniä pitkin oli ihana; en tiedä tarpeeksi kauniita
sanoja sen kuvaamiseen. Koblenzissa meillä oli hauskaa, sillä
muutamat bonnilaiset ylioppilaat, joihin Fred oli tutustunut
laivalla, pitivät meille serenadin. Oli kaunis kuutamoyö ja
noin kello yhdeltä Flo ja minä heräsimme siihen, että ikkunan
alta kuului säveliä. Pomppasimme pystyyn ja piilouduimme
ikkunaverhojen taakse, ja kun salaa kurkistimme ulos, näimme
Fredin ja ylioppilaat alhaalla laulamassa. En milloinkaan ole
kokenut mitään niin romanttista -- kuutamo, joki, laivasilta,
vastakkaisella rannalla uljas linna ja musiikkia, joka olisi
kyennyt pehmittämään kivisydämenkin.
Kun laulu oli loppunut, heitimme muutaman kukkasen alas ja
näimme heidän kiistelevän niistä ja heittelevän lentosuukkoja
näkymättömille neidoille ja lähtevän nauraen matkaansa --
luultavasti polttelemaan ja juomaan olutta. Seuraavana aamuna
Fred näytti tunteellisen näköisenä minulle rutistunutta kukkasta,
jota hän kantoi liivintaskussaan. Nauroin hänelle ja sanoin, että
Flo oli sen heittänyt enkä minä. Se näköjään harmitti Frediä,
sillä hän heitti kukan pois ja tuli taas järkiinsä. Pelkään että
saan vielä vastusta tuosta pojasta, tuntuu siltä.
Nassau oli hauska kylpypaikka, samoin Baden-Baden, jossa Fred
menetti rahaa ja sai torut minulta. Hän tarvitsee jonkun, joka
pitää hänestä huolta, kun Frank ei ole mukana. Kate sanoi kerran,
että olisi hyvä jos hän menisi pian naimisiin, ja minä olen samaa
mieltä. Frankfurtissa oli ihastuttavaa, näin Goethen talon,
Schillerin muistopatsaan ja Danneckerin kuuluisan Ariadnen. Se
oli hyvin kaunis, mutta olisin saanut siitä enemmän irti, jos
olisin tuntenut kertomuksen paremmin. En halunnut kysyä sitä
muilta, sillä kaikki tunsivat sen hyvin tai olivat ainakin
tuntevinaan. Toivon että Jo kertoo sen minulle; minun olisi
pitänyt lukea enemmän, sillä huomaan etten tiedä mitään, ja se on
nöyryyttävää.
Nyt seuraa sitten vakava asia -- se tapahtui näet täällä ja
Fred on juuri lähtenyt. Hän on ollut niin kohtelias ja hauska
koko ajan, että pidämme hänestä kaikki kovasti. Pidin hänen
ystävällisyyttään vain matkatoveruutena aina siihen serenadiyöhön
saakka. Mutta sen jälkeen minusta on alkanut tuntua, että
kuutamokävelyt, keskustelut parvekkeella ja yhteiset seikkailut
päivisin ovat merkinneet hänelle muutakin kuin huvittelua.
En ole antanut aihetta siihen, äiti, ihan totta; olen koko ajan
muistanut neuvojasi ja koettanut seurata niitä. En minä voi sille
mitään, jos ihmiset pitävät minusta; en minä yritä miellyttää
heitä ja minusta on ikävää, jollen voi pitää heistä, vaikka Jo
väittää, ettei minulla ole lainkaan sydäntä.
Arvaan kyllä, että äiti pudistaa päätään ja tytöt sanovat: -- Voi
sitä laskelmoivaa pikku lurjusta! mutta kaikesta huolimatta olen
päättänyt, että jos Fred kosii minua, vastaan myöntävästi, vaikka
en olekaan silmittömästi rakastunut häneen. Minä pidän hänestä ja
me viihdymme hyvin yhdessä. Hän on hauskannäköinen, nuori, aika
älykäs ja hyvin rikas -- vielä paljon rikkaampi kuin Laurencet.
Tuskin hänen omaisillaan olisi mitään sitä vastaan ja minä
tulisin varmaan hyvin onnelliseksi, sillä he ovat kaikki
ystävällisiä, sivistyneitä ja hienoja ihmisiä ja he pitävät
minusta. Fred kaksosista vanhempana saa luultavasti kartanon; ja
se onkin tosi upea! Kaupunkitalo on hienostokadun varrella. Se
ei ole yhtä näyttävä kuin meikäläiset isot talot, mutta paljon
mukavampi ja täynnä järkevää ylellisyyttä, jolle englantilaiset
antavat arvoa. Minä pidän siitä, koska se on omaperäistä. Olen
nähnyt hopeisen pöytäkaluston, perhekalleudet, vanhat palvelijat
ja kuvia maatilasta, sen kauniista puistoista, komeasta
päärakennuksesta ja hienoista hevosista. Sen enempää ei voisi
toivoakaan. Otan mieluummin sen kuin ylhäisen arvonimen, johon
tytöt helposti tarttuvat.
Saatan näyttää laskelmoivalta, mutta vihaan köyhyyttä enkä aio
sietää sitä hetkeäkään kauemmin kuin on välttämätöntä. Jonkun
meistä täytyy päästä hyviin naimisiin; Meg ei päässyt, Jo ei
tahdo, Beth on vielä liian nuori. En koskaan menisi naimisiin
sellaisen miehen kanssa, jota vihaan tai halveksin, siitä saatte
olla varmoja. Vaikka Fred ei olekaan sankari-ihanteeni, hän on
hyvä ja aikaa myöten oppisin pitämään hänestä tarpeeksi, jos
hän rakastaisi minua ja antaisi minun tehdä niin kuin haluan.
Tähän tapaan pohdin asiaa viime viikon aikana, sillä oli selvää,
että Fred on rakastunut minuun. Hän ei ole puhunut mitään, mutta
sen on voinut nähdä kaikenlaisista pikku seikoista. Hän ei
milloinkaan kulkenut Flon kanssa, vaan järjesti itsensä minun
viereeni vaunuissa, ruokapöydässä ja kävelyllä. Hän tuli heti
hentomieliseksi, kun jouduimme kahden kesken, ja synkistyi, jos
joku muu rohkeni puhutella minua. Eilen päivällisellä, kun eräs
itävaltalainen upseeri tuijotti meitä ja sanoi sitten toverilleen
-- irstaan näköiselle paronille -- jotain ihastuttavasta
vaaleaveriköstä, Fred näytti vihaiselta kuin leijona ja leikkasi
lihapalaansa niin raivokkaasti, että se oli vähällä lentää
lautaselta. Hän ei ole viileitä, jäykkiä englantilaisia, vaan
aika pippurinen, sillä hänessä on skotlantilaista verta.
No niin, eilen illalla menimme linnalle katsomaan auringonlaskua
-- Fredin oli määrä tavata meidät siellä haettuaan ensin postin.
Meillä oli tavattoman hauskaa tutkiessamme raunioita ja vanhaa
olutkellaria ja kävellessämme kauniissa puutarhassa, jonka
vaaliruhtinas kauan sitten oli laitattanut englantilaiselle
vaimolleen. Pidin eniten laajasta pengermästä, koska sieltä oli
ihana näköala, ja jäin sinne piirtämään kiviseinään hakattua
leijonanpäätä, jota punaiset kuusamanoksat ympäröivät, sillä
aikaa kun toiset menivät tutkimaan sisähuoneita. Istuin
siinä katsellen laakson halki virtaavaa Neckaria, kuunnellen
itävaltalaisen soittokunnan säveliä ja odotellen rakastettuni
tuloa aivan kuin romaaneissa. Minusta tuntui, että jotakin
oli tapahtumaisillaan ja olin valmistautunut siihen. En ollut
hämmentynyt enkä peloissani, vaan aivan tyyni, mutta minua
jännitti vähän.
Samassa kuulin Fredin äänen ja hän tuli kiireesti luokseni
suuresta porttiholvista. Hän oli niin huolestuneen näköinen,
että unohdin aivan itseni ja kysyin mikä häntä vaivasi. Hän
kertoi saaneensa kirjeen, jossa häntä pyydettiin heti tulemaan
kotiin, koska Frank oli vakavasti sairaana. Hän aikoi lähteä
heti, jo yöjunassa, ja hän oli tullut vain sanomaan hyvästit.
Olin pahoillani hänen tähtensä ja pettynyt omasta puolestani,
mutta vain hetkisen, sillä puristaessaan kättäni hän sanoi --
äänensävyllä, josta en voinut erehtyä:
-- Tulen pian takaisin, ethän unohda minua, Amy?
En luvannut mitään, katsoin vain ja se riitti hänelle, eikä
enää ollut aikaa muuhun kuin hyvästelyyn ja terveisiin. Tunnin
kuluttua hän oli lähtenyt ja meillä on kovin ikävä häntä.
Tiedän että hän olisi tahtonut puhua asiasta, mutta eräästä
viittauksesta päätellen hän on luvannut isälleen vielä odottaa
jonkin aikaa. Hän on näet ajattelematon eikä isä halua hänen
tuovan ulkomaalaista miniää taloon. Kohta tapaamme Roomassa, ja
jollen silloin ole muuttanut mieltäni, vastaan: -- Tahdon, kun
hän kysyy minulta: -- Tahdotko tulla vaimokseni?
Olen kertonut tämän tietysti aivan luottamuksellisesti. Älä ole
levoton minun takiani; muistathan että olen sinun järkevä Amysi;
saat olla varma, etten tee mitään ajattelematonta. Lähetä minulle
niin paljon neuvoja kuin haluat, noudatan niitä, jos voin. Jospa
nyt voisin nähdä sinut ja puhua kanssasi, äiti kulta. Rakasta
minua ja luota minuun.
Oma Amysi.
9