Rakkaat tytöt!
Viime kirjeessäni kerroin teille Lontoossa olostamme -- miten
ystävällisiä Vaughanit meille olivat ja miten hauskoja kutsuja
he järjestivät. Minä nautin eniten käynnistä Hampton Courtissa
ja Kensington-museossa. Hamptonissa näin Rafaelin luonnoksia ja
museossa Turnerin, Lawrencen, Reynoldsin, Hogarthin ja muiden
suuruuksien maalauksia.
Richmond Parkissa vietimme ihanan päivän. Teimme sinne aito
englantilaisen huviretken ja siellä oli minulle yllin kyllin
upeita tammia ja saksanhirviä piirrettäväksi; sain kuulla myös
satakielen laulavan, ja nähdä leivosten kohoavan korkealle
pilviin. Fredin ja Frankin ansiosta näimme Lontoota mielin
määrin, ja sieltä oli hyvin ikävä lähteä. Sillä vaikka
englantilaiset vastahakoisesti avaavat ovensa ulkomaalaisille,
niin sen tapahduttua heidän vieraanvaraisuudelleen ei ole vertaa.
On toiveita tavata Vaughanit ensi talvena Roomassa. Minulle on
kauhea pettymys, jos emme tapaa, sillä Grace ja minä olemme
ylimmät ystävät ja pojat ovat oikein mukavia -- etenkin Fred.
No niin, olimme tuskin ehtineet asettua tänne, kun hän taas
ilmestyi eteemme ja kertoi tulleensa lomalle ja olevansa menossa
Sveitsiin. Täti oli alussa vähän pidättyväinen, mutta Fred
selitti asian niin rauhallisesti, ettei täti voinut huomauttaa
mitään, ja nyt kaikki sujuu erinomaisesti.
Fred puhuu ranskaa kuin äidinkieltään, enkä ymmärrä miten
tulisimme toimeen ilman häntä. Setä osaa tuskin sanaakaan ja
puhuu itsepäisesti englantia hyvin kovalla äänellä, ikään
kuin saisi siten ihmiset paremmin ymmärtämään. Täti ääntää
vanhanaikaisesti, ja vaikka Flo ja minä luulimme osaavamme
ranskaa aika hyvin, huomasimme ettemme osaakaan, ja olemme hyvin
onnellisia, että meillä on Fred 'puhemiehenä', kuten setä sanoo.
Meillä on suurenmoista täällä! Aamusta iltaan katselemme
nähtävyyksiä, syömme lounaamme jossakin hauskassa kahvilassa ja
joudumme kaikenlaisiin hassuihin seikkailuihin. Sateiset päivät
vietän Louvressa ja nautin tauluista. Jo nyrpistäisi varmaan
nenäänsä hienoimmille, koska hän ei ymmärrä taidetta; mutta
minäpä ymmärrän ja kehitän arvostelukykyäni ja makuani parhaani
mukaan.
Jo pitäisi varmaan enemmän kuuluisuuksien muistoesineistä, minä
olen nähnyt Napoleonin kolmikulmaisen hatun ja harmaan takin,
hänen poikansa kehdon ja hänen vanhan hammasharjansa ja lisäksi
Marie Antoinetten pienen kengän, Saint Denis'n sormuksen, Kaarle
Suuren miekan ja paljon muita mielenkiintoisia esineitä. Kun
tulen kotiin, saatte kuulla niistä tuntimääriä, nyt en ehdi
kirjoittaa enempää.
Palais Royal on taivaallinen paikka -- siellä on niin paljon
jalokiviä ja ihania tavaroita, että olen aivan onneton, kun en
voi ostaa niitä. Fred olisi halunnut lahjoittaa minulle jotakin,
mutta en tietystikään suostunut. Boulognen metsä ja Champs
Elysées ovat myös suurenmoiset.
Olen nähnyt keisarillisen perheen monta kertaa. Keisari on ruma,
ankaran näköinen mies, keisarinna taas kalpea ja kaunis, mutta
mauttomasti pukeutunut -- hänellä oli purppuranpunainen puku,
vihreä hattu ja keltaiset hansikkaat. Pikku Napoleon on komea
poika, hän juttelee opettajan kanssa ja heittelee lentosuukkoja
ihmisille ajaessaan nelivaljakossa; kuskeilla on punaiset
silkkitakit ja edellä ja jäljessä kulkee ratsuvartio.
Käymme usein kävelemässä Tuileries'n puutarhassa; siellä on
viehättävää, vaikka vanha Luxembourgin puisto on enemmän minun
makuuni. Pére la Chaisen hautausmaa on erikoinen paikka, siellä
on hautaholveja, jotka ovat kuin pieniä huoneita. Kun kurkistaa
sisään, näkee pöydän, jolla on vainajan kuvia, ja ympärillä on
tuoleja, joilla omaiset saavat istua, kun he tulevat suremaan
häntä. Se on tosi ranskalaista.
Asumme Rue de Rivolin varrella ja istuessamme parvekkeella voimme
katsella pitkää, komeaa katua kumpaankin suuntaan. Se on hauskaa
ja usein istumme siellä iltaa keskustellen, kun päivän puuhista
uupuneina emme jaksa lähteä ulos. Fred on hauska seuramies
ja minusta hän on miellyttävin poika, jonka milloinkaan olen
tavannut -- paitsi Laurieta, joka on käytökseltään viehättävämpi.
Toivoisin että Fred olisi tumma, sillä en pidä vaaleista
miehistä. Mutta Vaughanit ovat hyvin rikkaita ja polveutuvat
ylhäisestä suvusta, ja sen vuoksi en voi moittia heidän keltaista
tukkaansa, etenkin kun omani on vielä vaaleampi.
Ensi viikolla jatkamme matkaa Saksaan ja Sveitsiin. Matkustamme
nopeasti, niin että voin lähettää teille vain ylimalkaisia
selostuksia. Kirjoitan päiväkirjaa ja koetan tarkoin painaa
mieleeni ja kuvata kaiken mitä näen ja ihailen, kuten isä minua
neuvoi. Se on hyvä tapa ja muistiinpanoistani ja luonnoksistani
saatte paremman käsityksen matkastamme kuin näistä.
Adieu, halaan teitä kaikkia...
Vôtre Amie.