VIERAILUJA

-- Tule, Jo, on aika lähteä.

-- Mihin?

-- Et kai väitä unohtaneesi, että lupasit tulla tänään minun kanssani

ainakin kuuteen kyläpaikkaan?

-- Olen tosiaan tehnyt typeryyksiä ja ajattelemattomuuksia, mutta

en varmasti ole ollut niin mieletön, että olisin luvannut lähteä

kuudelle eri vierailulle yhtenä ja samana päivänä, kun jo yksikin

pystyy pilaamaan minulta koko viikon.

-- Sinä lupasit; mehän teimme vaihtokaupan: minun oli määrä

piirtää sinulle Bethin kuva ja sinun tulla kanssani naapureille

vastavierailuille.

-- Kauniina päivänä -- niinhän me sovimme, ja minä noudatan

kirjaimellisesti sopimuksiani, Shylock. Idässä näkyy pilviä; nyt ei

siis ole kaunis ilma enkä minä lähde.

-- Älä yhtään kieroile. Nyt on ihana päivä, ei sateesta tietoakaan.

Sinähän aina ylpeilet sillä, että pidät lupauksesi, ja nyt saat

seistä sanojesi takana. Täytä velvollisuutesi, niin saat taas olla

puolisen vuotta rauhassa.

Jo oli parhaillaan syventynyt puvun ompeluun. Hän näet oli perheen

räätäli ja hänen erityiseksi ansiokseen luettiin, että hän osasi

käyttää neulaa yhtä taitavasti kuin kynää. Oli kiusallista keskeyttää

työ ennen ensimmäistä sovitusta ja lähteä kuumana heinäkuun päivänä

juhlatamineissa kyläilemään. Hän vihasi kaikkia muodollisia

vierailuja eikä suostunut lähtemään, jollei Amy saanut lahjotuksi

häntä tai vedotuksi vanhoihin lupauksiin. Nyt Jo ei päässyt yli eikä

ympäri, ja heitettyään sakset kiivaasti pöydälle ja väitettyään, että

ilmassa tuntui ukkosta, hän antoi periksi. Hän pani työnsä syrjään,

otti hattunsa ja hansikkaansa ja sanoi Amylle, että uhrilammas oli

valmis.

-- Jo March, sinä saat pyhimyksenkin raivostumaan! Et kai aio lähteä

noissa vaatteissa, huudahti Amy silmäillen häntä hämmästyneenä.

-- Miksen lähtisi? Pukuni on puhdas, vilpoinen ja mukava, juuri

omiaan kävelylle pölyisenä kesäpäivänä. Jos ihmiset pitävät

tärkeämpänä pukuani kuin minua itseäni, en halua tavata heitä.

Sinä voit pukeutua meidän kummankin puolesta ja olla vaikka kuinka

tyylikäs. Sinun sopii kyllä olla hieno, minun ei kannata, ja sitä

paitsi koristukset vain vaivaavat minua.

-- Voi, voi! huokasi Amy. -- Nyt hän on taas oikea vastarannan

kiiski, ja tulen varmaan hulluksi, ennen kuin saan hänet

kuntoon. En kai minäkään ilokseni lähde tänään, mutta meillä on

seurusteluvelvollisuutemme, ja muita ei nyt ole sitä täyttämässä

kuin sinä ja minä. Teen mitä ikinä haluat, Jo, kunhan vain pukeudut

kunnollisesti ja koetat olla kohtelias. Sinä osaat keskustella,

näytät suorastaan ylhäiseltä parhaissasi ja käyttäydyt niin

kauniisti, että olen oikein ylpeä sinusta. Pelkään lähteä yksinäni,

tule minulle turvaksi.

-- Oletpa sinä aika viekastelija, kun tuolla tavoin imartelet

ja houkuttelet vanhaa sisartasi. Ajatella, minä muka näyttäisin

ylhäiseltä ja käyttäytyisin hienosti ja sinä pelkäisit lähteä

yksinäsi! Enpäs ole hullumpaa kuullut. No niin, minä lähden jos

on pakko. Sinä saat olla retkikunnan johtaja ja minä tottelen

sokeasti. Tyydytkö siihen? kysyi Jo, jonka itsepäisyys äkkiä muuttui

lammasmaiseksi alistuvaisuudeksi.

-- Olet oikea enkeli! Pukeudu nyt parhaisiisi, niin minä neuvon,

miten sinun on meneteltävä, jotta tekisit hyvän vaikutuksen.

Tahtoisin että ihmiset pitäisivät sinusta, ja kyllä he pitävätkin,

jos vain koetat käyttäytyä hiukan miellyttävämmin. Kampaa tukkasi

kauniisti ja pane vaaleanpunainen ruusu hattuusi; se sopii mainiosti,

olet aika synkän näköinen yksinkertaisessa puvussasi. Ota vaaleat

hansikkaasi ja kirjailtu nenäliina. Poikkeamme Megin luo ja pyydämme

hänen valkoisen päivänvarjonsa lainaksi, niin sinä voit saada minun

kyyhkynharmaani.

Samalla kuin Amy itse pukeutui, hän jakeli määräyksiään ja Jo

totteli, ei kuitenkaan aivan vastustelematta, sillä tytöltä pääsi

raskas huokaus, kun oli pukeuduttava uuteen vierailupukuun. Hän

kurtisti kulmiaan sitoessaan hatun nauhoja moitteettomasti solmuun.

Hän taisteli hakasten kanssa kaulusta kiinnittäessään ja veti

irvistäen esiin nenäliinan, jonka koruompelu ärsytti hänen nenäänsä

yhtäläisesti kuin edessä oleva vierailumatka hänen tunteitaan.

Saatuaan lopulta kätensä ahtaisiin hansikkaisiin, joissa oli kolme

nappia ja muodikkaat tupsut, hän arveli olevansa kyllin hieno,

kääntyi Amyn puoleen kasvoillaan tylsän alistuvainen ilme ja lausui

nöyrästi:

-- Olen minä totisesti kurja; mutta jos sinun mielestäsi kelpaan

esiintymään, kuolen onnellisena.

-- Näytät oikein tyydyttävältä, käännyhän hitaasti ympäri, niin

tarkastan sinua huolellisesti.

Jo totteli, Amy järjesti hänen pukuaan hiukan sieltä täältä, peräytyi

sitten askelen ja virkkoi hyväksyen:

-- Kelpaat oikein hyvin; mikään hattu ei pukisi sinua paremmin. Tuo

valkoinen on ruusuineen suorastaan ihastuttava. Vedä olkapäät taakse

ja anna käsien olla vapaasti, ei se mitään vaikka hansikkaat vähän

kiristävät. Ja hartialiina, sinä tosiaan osaat pitää sitä -- minä

sen sijaan en osaakaan. On hauska nähdä miten taitavasti se sinulta

käy ja olen iloinen, että sait tuon kauniin liinan Marchin tädiltä;

se on yksinkertainen mutta hieno, ja laskokset käsivarsien kohdalla

ovat todella taiteelliset. Onko minun liinani suorassa? Ja olenko

kohottanut hameeni lievettä tasaisesti? Tahtoisin jalkojeni näkyvän,

sillä ne ovat kauniit, vaikka nenäni ei olekaan.

-- On kauneus sielun riemu ainainen, lainaili Jo Keatsiä, hän asetti

kätensä kiikariksi ja oli tuntijan silmin tarkastavinaan, miltä

sininen sulka näytti kullankeltaista tukkaa vasten. -- Annanko

parhaan pukuni laahata maantien tomussa, vai saanko kannattaa sitä,

neitiseni?

-- Matkalla saat kannattaa, mutta sisällä sen on laahattava maata.

Se on kauniimpaa, ja sinun on opittava hoitelemaan helmojasi

sirosti. Toinen kalvosimesi on puoliksi auki; napita se nopeasti. Et

näytä koskaan huolellisesti pukeutuneelta, jollet ole tarkka pikku

seikoissa, sillä niistä muodostuu miellyttävä kokonaisuus.

Jo huokasi ja kiinnitti kalvosimensa, mutta samalla hänen hansikkaan

nappinsa ponnahtivat auki. Vihdoin viimein tytöt joutuivat valmiiksi

ja lähtivät matkaan 'kuvankauniina', kuten Hanna selitti seisoessaan

yläkerran ikkunassa katsomassa heidän jälkeensä.

-- Jo hyvä, Chesterit ovat hienoa väkeä, ja minä toivoisin, että

koettaisit esiintyä mahdollisimman sievästi. Älä lausu teräviä

huomautuksia äläkä tee muitakaan tyhmyyksiä, ethän? Ole rauhallinen,

hillitty ja vaitelias -- se on varminta ja sopii parhaiten hienolle

naiselle. Se käy sinulta kyllä helposti neljännestunnin ajan, virkkoi

Amy heidän lähestyessään ensimmäistä vierailukohdetta, kun he sitä

ennen olivat käyneet lainaamassa Megin päivänvarjon ja antaneet hänen

tarkastaa heidät lapsi kummallakin käsivarrella.

-- Vai niin. "Rauhallinen, hillitty ja vaitelias" -- no, voin ehkä

luvata, sillä olen joskus näytellyt hyvinkasvatettua nuorta naista ja

tekee mieli koettaa, miten nyt onnistun. Minä olen lahjakas, saatpa

nähdä; ole ihan huoleti.

Amy näytti helpottuneelta, mutta Jo veitikka noudatti hänen neuvoaan

kirjaimellisesti: rauhallisena kuin kesäinen meri, viileänä kuin

lumikinos ja vaiteliaana kuin sfinksi. Turhaan rouva Chester

viittaili hänen ihastuttavaan romaaniinsa, ja turhaan Chesterin

neitoset koettivat johtaa puheen kutsuihin, huviretkiin, oopperaan ja

muotiin. Kaikkeen ja kaikille tuli vastaukseksi vain hymy, kumarrus

tai heikko "niin" tai "ei", joka tyrehdytti keskustelun. Turhaan Amy

koetti vetää Jon mukaan keskusteluun, sähkötti hänelle: "Puhu" tai

polki salaa hänen varpaitaan. Jo oli kuin täysin tietämätön kaikesta,

kasvoilla ilme, joka oli "jäisen liikkumaton ja loistavan tyhjä".

-- Kylläpä tuo vanhempi Marchin neideistä on ikävä ja mahtava olento!

kuului joku talon naisista sanovan heti kun ovi sulkeutui vieraiden

jälkeen. Jo nauroi itsekseen, kun he kulkivat eteiskäytävän poikki,

mutta Amy ei näyttänyt tyytyväiseltä.

-- Kuinka sinä saatoit käsittää minut niin väärin? Tarkoitin vain,

että käyttäytyisit arvokkaasti ja hillitysti, ja sinä tekeydyitkin

kivipatsaaksi ja pölkkypääksi. Koeta olla hiukan seurallisempi

Lambien luona, kerro juttuja kuten muut tytöt ja ole kiinnostunut

pukeutumisesta, keimailusta ja kaikesta, mihin puhe kääntyy. He

liikkuvat hienoimmissa seurapiireissä, ovat arvokkaita tuttavia

meille ja haluaisin kaikin mokomin tehdä hyvän vaikutuksen.

-- No, minä koetan olla miellyttävä. Lupaan lörpötellä ja kikattaa

ja kauhistua ja ihastua miten kulloinkin haluat. Tämä onkin hauskaa,

nyt esitän niin sanottua 'ihastuttavaa tyttöä'; osaan kyllä, sillä

minulla on May Chester mallinani ja vien hänestäkin voiton. Onpa

ihme, jolleivät Lambit sano: "Onpas tuo Jo March pirteä ja hauska

tyttö!"

Amya pelotti vähän, sillä kun Jo alkoi oikkuilla, hänestä oli

pääsemättömissä. Amyn kasvoilla kuvastui hämmästys, kun hän näki

sisarensa sipsuttavan seuraavan vierailupaikan saliin, suutelevan

sydämellisesti kaikkia nuoria neitosia, suovan suloisen hymyn

nuorille herroille ja ottavan hämmästyttävän vilkkaasti osaa

yleiseen keskusteluun. Rouva Lamb, joka erityisesti suosi Amya,

otti hänet heti huostaansa ja pakotti hänet kuuntelemaan laajaa

selostusta Lucretian viimeisestä sairaudesta, sillä aikaa kun kolme

nuorta herraa pysytteli läheisyydessä voidakseen tilaisuuden tullen

vapauttaa hänet. Amyn oli siis mahdotonta hillitä Jota, joka näytti

pahan hengen riivaamalta, hän näet päästi valloilleen yhtä vuolaan

puhetulvan kuin konsanaan vanha rouva. Toiset kerääntyivät häntä

kuulemaan, ja Amy koetti terästää kuuloaan saadakseen selvää, mistä

oli puhe; hän kuuli vain katkonaisia lauseita, jotka saivat hänet

kauhistumaan. Hämmästyneet silmät ja kohotetut kädet kiihottivat

hänen uteliaisuuttaan, ja alituiset naurunpuuskat saivat hänet

toivomaan, että pääsisi itsekin osalliseksi hauskuudesta. Voi

käsittää, että häntä kiusasi kuulla tämänsuuntaisia katkelmia

keskustelusta:

-- Hän ratsastaa mainiosti. Kuka häntä on opettanut?

-- Ei kukaan; hän on itse opetellut nousemaan satulaan, pitelemään

ohjaksia ja istumaan suorana vanhassa satulassa, jonka hän pani

puun oksalle. Nyt hän ratsastaa hevosella kuin hevosella, sillä hän

ei osaakaan pelätä, ja tallimestari antaa hänen käyttää hevosia

halvalla, koska hän pystyy totuttamaan ne naisten ratsastukseen. Hän

on innostunut siihen, ja minä sanon aina hänelle, että jos kaikki muu

häneltä epäonnistuu, hän voi ruveta ratsuhevosten kouluttajaksi ja

ansaita sillä tavoin leipänsä.

Tätä hirveätä puhetta kuullessaan Amyn oli vaikea hillitä kiukkuaan,

kaikkihan tulivat tuon kertomuksen perusteella pitäneeksi häntä

melkoisen hurjana nuorena neitinä. Ja se oli kuitenkin hänen suurin

kauhunsa. Mitä hän saattoi tehdä? Vanha rouva oli vasta kertomuksensa

puolivälissä, ja ennen kuin se päättyi, Jo oli taas vauhdissa, teki

lisää huvittavia paljastuksia ja kauheita tyhmyyksiä.

-- Niin, sinä päivänä Amy oli onneton, sillä kaikki hyvät hevoset

oli tilattu ja kolmesta jäljelle jääneestä yksi oli rampa, toinen

sokea ja kolmas sellainen ruohonsyöjä, että täytyi työntää multaa sen

suuhun ennen kuin se lähti liikkeelle. Hienoja otuksia huviretkelle,

vai mitä?

-- Minkä hän valitsi? kysyi yksi nauravista herroista, joita kertomus

kovin kiinnosti.

-- Ei mitään niistä; hän oli kuullut puhuttavan joen vastarannalla

olevan maalaistalon varsasta, ja vaikkei ainoakaan nainen ollut sillä

ratsastanut, hän päätti yrittää, sillä hevonen oli kaunis ja virkku.

Hän oli liikuttavan innostunut asiaan. Ei ollut ketään, joka olisi

tuonut hevosen joen yli satuloitavaksi, ja silloin Amy vei satulan

hevosen luo. Voitteko uskoa, hän souti itse joen poikki, nosti

satulan päänsä päälle ja kantoi sen talliin vanhan rengin suureksi

kummastukseksi!

-- Ratsastiko hän tosiaan sillä hevosella?

-- Tietysti, ja hänellä olikin oikein hauskaa. Luulin että

hänet kannettaisiin kotiin palasina, mutta hän hallitsi hevosen

täydellisesti ja oli joukon sielu.

-- Se oli todella rohkea teko! virkkoi nuori herra Lamb ja loi Amyyn

hyväksyvän katseen. Häntä ihmetytti, mitä hänen äitinsä oli mahtanut

tytölle jutella, kun tämä oli niin punainen ja vaivautuneen näköinen.

Ja Amy punastui yhä enemmän ja näytti vieläkin vaivautuneemmalta, kun

puhe samassa kääntyi vaatteisiin. Eräs nuorista neideistä tiedusteli

Jolta, mistä tämä oli ostanut kauniin hattunsa, joka hänellä oli

huviretkellä päässään. Jo ei kaikessa tyhmyydessään älynnyt mainita

kauppaa, josta se kaksi vuotta sitten oli ostettu, vaan virkkoi

tarpeettoman avomielisesti:

-- Oh, Amy värjäsi sen. Ostohatuissa ei ole milloinkaan hienoja

värejä, sen vuoksi värjäämme hatut itse. On kätevää, kun sisar on

taiteilija.

-- Sehän on mainio keksintö! huudahti neiti Lamb, jota Jon puhe

kovasti huvitti.

-- Se ei ole vielä mitään verrattuna hänen muihin kykyihinsä.

Se tyttö osaa tehdä mitä vain. Esimerkiksi hän tarvitsi siniset

tanssikengät Sallien kutsuihin, ja silloin hän vain maalasi valkeat

likaantuneet kenkänsä mitä ihanimman taivaansinisiksi, ja ne

näyttivät ihan silkkikengiltä, lisäsi Jo niin ylpeänä sisarensa

taidoista, että Amy olisi tahtonut heittää käsilaukkunsa vasten Jon

kasvoja.

-- Luimme hiljattain erään teidän kertomuksenne, ja se oli

mielestämme oikein hyvä, huomautti vanhempi neiti Lamb tahtoen lausua

kohteliaisuuden kirjailevalle neidille, vaikkei häntä tällä haavaa

olisi sellaiseksi uskonut.

Jo tuli aina huonolle tuulelle, jos joku puhui hänen kyhäyksistään.

Hän joko jäykistyi ja näytti loukkaantuneelta tai vaihtoi nopeasti

puheenaihetta. Niin nytkin. -- Ikävä ettei teillä ole parempaa

luettavaa. Kirjoitan roskaa, koska se menee kaupaksi ja kansa pitää

siitä. Aiotteko käydä New Yorkissa tänä talvena?

Jo huomasi heti hairahtuneensa melkoiseen epäkohteliaisuuteen, mutta

peläten vielä pahentavansa asiaa hän päätti äkkiä lähteä ja sanoi

hyvästinsä niin töksähtäen, että kolmelta henkilöltä jäi lause kesken.

-- Amy, meidän on heti mentävä. Näkemiin, rakkaat ystävät, tulkaa

toki pian meitä tervehtimään, odotamme teitä kernaasti joka päivä.

En uskalla pyytääkään teitä, herra Lamb, mutta jos tulisitte, en

varmastikaan hennoisi lähettää teitä pois.

Jo jäljitteli niin hullunkurisesti May Chesterin teeskentelevää

puhetapaa, että Amy ei tiennyt itkeäkö vai nauraa, ja hän kiirehti

huoneesta minkä pääsi.

-- Enkö ollutkin hyvä? Jo kysyi tyytyväisen näköisenä, kun he

jatkoivat matkaansa.

-- Et olisi voinut olla hirveämpi, vastasi Amy murhaavasti.

-- Mikä kumma sinut sai kertomaan minun satulastani ja hatuista ja

kengistä ja kaikesta muusta.

-- Mutta sehän oli hauskaa, ja ihmiset pitävät semmoisesta. He

tietävät meidän olevan köyhiä, on ihan turhaa uskotella, että meillä

on palvelijoita tai että ostamme kolme, neljä hattua vuodessa ja

käytämme yhtä hienoja ja kalliita tavaroita kuin he.

-- No ei sinun silti tarvitse mennä kertomaan kaikkia meidän

niksejämme ja turhanpäiten julistaa köyhyyttämme. Sinussa ei ole

hitustakaan ylpeyttä etkä ikinä opi tietämään milloin pitää puhua ja

milloin olla hiljaa, virkkoi Amy epätoivoissaan.

Jo-rukka näytti masentuneelta ja hieroi äänettömänä nenänpäätään

tärkätyllä nenäliinallaan.

-- Miten minun pitää täällä käyttäytyä? kysyi Jo heidän lähestyessään

kolmatta paikkaa.

-- Käyttäydy miten haluat; minä pesen käteni, vastasi Amy lyhyesti.

-- Sitten pidänkin hauskaa. Pojat ovat kotona ja meille tulee oikein

mukavaa. Tarvitsen totisesti hiukan vaihtelua, sillä hienous ei sovi

minun rakenteelleni, vastasi Jo, joka tunsi päänsä olevan kerrassaan

pyörällä näiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen.

Kolme pitkää poikaa ja parvi herttaisia pikku lapsia tervehti

tulijoita riemuissaan, ja Jon ärtyneet tunteet tyyntyivät heti. Hän

jätti Amyn seurustelemaan emännän ja herra Tudorin kanssa, joka

sattui parhaillaan olemaan talossa, liittyi nuorempien joukkoon ja

huomasi vaihdoksen sangen virkistäväksi. Hän kuunteli kiinnostuneena

koulujuttuja, leikki mukisematta koirien kanssa ja myönsi täydestä

sydämestään, että "Tom Brown oli yliveto kaveri", huomaamatta mitään

vikaa kiitoksen sanamuodossa.

Eräs pojista halusi näyttää kilpikonna-aitaansa, ja Jon innostus

oli niin suuri, että talon emännän täytyi hymyillä oikoessaan

päähinettään, joka poikien rutistusten jäljiltä oli sekasortoisessa

tilassa.

Jätettyään sisarensa oman onnensa nojaan Amy nautti häiritsemättä

olostaan. Herra Tudorin setä oli mennyt naimisiin englantilaisen

naisen kanssa, joka oli ilmielävän lordin pikkuserkku, ja siksi Amy

tunsi suurta kunnioitusta koko perhettä kohtaan. Sillä huolimatta

amerikkalaisesta kasvatuksestaan hän ihaili suuresti hienoa

syntyperää.

Mutta näinä autuuden hetkinäkään -- keskustellessaan englantilaisen

lordin etäisen sukulaisen kanssa -- Amy ei unohtanut ajan kulkua.

Säädettyjen vierailuminuuttien mentyä hän erosi vastahakoisesti

ylhäisestä seurastaan ja lähti etsimään Jota toivoen, että

parantumaton sisar ei olisi ryhtynyt mihinkään, mikä tuottaisi häpeää

Marchin nimelle.

Olisi voinut tapahtua pahempaakin, mutta Amyn mielestä tämä jo oli

kyllin hirveää. Jo näet istui nurmikolla poikaliudan ympäröimänä

ja selosti ihailevalle kuulijakunnalleen Laurien uusimpia kujeita

savikäpäläisen koiran loikoessa hänen juhlahameellaan. Yksi lapsista

hätyytti kilpikonnia Amyn rakkaalla päivänvarjolla, toinen söi

piparkakkua pitäen Jon hienoa hattua lautasena ja kolmas pelasi

palloa hänen hansikkaillaan. Mutta kaikilla oli hauskaa, ja kun Jo

keräili hujan hajan viskellyn omaisuutensa lähteäkseen, tuli koko

joukko saattelemaan ja pyysi häntä tulemaan pian uudelleen.

-- Reiluja poikia, vai mitä? Tunnen itseni taas nuoreksi ja

virkeäksi, virkkoi Jo astellen tietä kädet tapansa mukaan selän

takana, mutta tällä kertaa myös pitääkseen piilossa tahraantuneen

päivänvarjon.

-- Miksi sinä välttelet herra Tudoria? kysyi Amy huomauttamatta

sanallakaan Jon kurjasta ulkoasusta.

-- Minä en pidä hänestä; hän leuhkii aina, tiuskii sisarilleen,

tuottaa harmia isälleen ja puhuu epäkunnioittavasti äidistään. Laurie

sanoo että hän hurjistelee, enkä minä välitä hänen tuttavuudestaan.

-- Pitäisi sinun olla edes kohtelias. Nyökkäsit hänelle vain kylmästi,

sen sijaan hymyilit äsken kerrassaan ystävällisesti tervehtiessäsi

Tommy Chamberlainia, jonka isä on vain sekatavarakauppias. Päinvastoin

sinun olisi pitänyt menetellä, virkkoi Amy moittivasti.

-- Eikä olisi, intti Jo. -- En ihaile enkä pidä arvossa Tudoria

hiukkaakaan, olkoon vain hänen isänsä sedän kummin kaima kolmannessa

polvessa sukua lordille. Tommy on köyhä ja ujo, mutta hyväsydäminen

ja hyvin lahjakas. Minä pidän hänestä ja osoitan sen mielelläni,

sillä hän on gentlemanni isänsä ruskeista paperipusseista huolimatta.

-- Sinun kanssasi ei kannata väitellä, valitti Amy.

-- Ei kannatakaan, hyvä ystävä, myönsi Jo, niin että näytetään

iloisilta ja jätetään tänne käyntikorttimme. Koko Kingin perhe

näyttää olevan poissa kotoa, ja siitä olen syvästi kiitollinen.

Kun tuo velvollisuus oli suoritettu, jatkoivat tytöt matkaansa ja Jo

sai taas uuden kiitoksen aiheen, kun viidennessä paikassa, johon he

saapuivat, talon nuoret neidit eivät voineet ottaa vieraita vastaan.

-- Mennään nyt kotiin ja jätetään Marchin tädin vierailu toiseen

kertaan. Sinne voimme mennä milloin hyvänsä, ja on aika tylsää

laahata tomussa parasta pukuaan, kun on vielä väsynyt ja pahalla

tuulella.

-- En minä ole pahalla tuulella, puhu vain itsestäsi. Täti on

mielissään, jos osoitamme niin paljon kohteliaisuutta, että tulemme

varta vasten vierailuasussa hänen luokseen; siitä ei ole meille

paljon vaivaa, mutta se ilahduttaa häntä. Enkä usko, että pukusi

likaantuu tiellä läheskään niin paljon kuin telmiessäsi likaisten

koirien ja rajujen pojanviikareiden kanssa. Kumarruhan hiukan, että

saan karistaa muruset hatustasi.

-- Sinä olet hirveän kiltti, Amy, Jo sanoi katsahtaen nolona omista

ryppyisistä vaatteistaan sisaren siistiin ja tahrattomaan pukuun. --

Minä en ikinä huomaa ilahduttaa ihmisiä tuollaisilla pikku asioilla.

Toisinaan aion tehdä jotakin, mutta en oikein sillä hetkellä ennätä.

Siksi päästän pikku tilaisuudet käsistäni ja odotan hetkeä, jolloin

voisin tehdä jonkin suuren palveluksen. Mutta loppujen lopuksi kai

pienet ystävällisyyden osoitukset merkitsevät enemmän.

Amy hymyili ja lauhtui heti neuvoen äidillisesti:

-- Naisen, varsinkin köyhän naisen, olisi opittava olemaan

ystävällinen, sillä tavoin hän voi palkita muiden osoittaman

hyväntahtoisuuden. Jos muistaisit sen ja käyttäytyisit sen

mukaisesti, sinusta pidettäisiin enemmän kuin minusta, sillä sinä

pystyisit parempaan.

-- Minä olen oikukas otus ja sellaisena pysyn, vaikka myönnän, että

sinä olet oikeassa. Minun vain on helpompi panna henkeni alttiiksi

toisen edestä kuin koettaa miellyttää häntä, silloin kun se ei

huvita. Onnetonta, että täytyy joko pitää ihmisistä kovasti tai

inhota heitä.

-- On vielä onnettomampaa, ettei voi peittää sitä. En pidä Tudorista

sen enempää kuin sinäkään, mutta ei ole minun asiani osoittaa,

että hän on sietämätön, eikä sinunkaan. Ei meidän kannata olla

epämiellyttäviä, vaikka hän onkin.

-- Mutta minun mielestäni tytön on näytettävä, milloin hän ei

hyväksy pojan käytöstä; ja miten hän muuten sen osoittaisi kuin

käytöksellään. Saarnaamisesta ei ole apua; tiedän sen surukseni

yritettyäni turhaan paasata Laurielle. Mutta voin vaikuttaa häneen

monin pikku keinoin sanomatta sanaakaan, ja sellaisia niksejä meidän

olisi käytettävä toisiinkin.

-- Teddy on ihan erikoistapaus, ei häntä voi ottaa esimerkiksi,

sanoi Amy niin juhlallisen vakuuttavasti, että se olisi saanut

tuon 'erikoistapauksen' vääntelehtimään naurusta. -- Jos olisimme

kauniita tai rikkaita ja ylhäisiä, voisimme käyttäytyä niin kuin

meitä haluttaa. Mutta meidän ei auta rypistellä kulmiamme jollekin

pojalle sen vuoksi, ettemme pidä hänestä, ja hymyillä toiselle, koska

hän meitä miellyttää. Meitä ruvettaisiin vain pitämään omituisina ja

ahdasmielisinä.

-- Täytyykö sitten muka olla pitävinään ihmisistä, joita inhoaa, vain

siksi, ettei ole kaunotar ja miljonääri? Hienoa moraalia tosiaan.

-- En minä pysty siitä väittelemään, mutta niinhän kaikki tekevät,

ja jos joku asettuu poikkiteloin, hänelle vain nauretaan. Minusta

maailmanparantajat ovat hassuja, älä sinä vain rupea sellaiseksi.

-- Mutta minä haluan olla maailmanparantaja. Vaikka heille nauretaan,

ei mikään mene eteenpäin ilman heitä. Tästä ei kyllä kannata

väitellä, sillä sinulla on vanhanaikaiset mielipiteet, minä taas

olen uudenaikainen. Sinä pääset kyllä mukavammin elämän läpi, mutta

minulla on hauskempaa. Minä nauttisin varmasti vihellyksistä ja

kivityksestä.

-- No rauhoitu nyt äläkä vaivaa tätiä uudenaikaisilla aatteillasi.

-- Minä koetan olla siivosti, mutta hänelle minun tekisi mieli

esittää aivan erityisen teräviä ja vallankumouksellisia mielipiteitä.

Carrolin täti oli parhaillaan vierailemassa vanhan neidin luona ja

he näyttivät syventyneen mielenkiintoiseen keskusteluun. Tyttöjen

tullessa puhe lakkasi heti ja tädit vilkaisivat toisiinsa niin

syyllisen näköisinä, että saattoi arvata keskustelun koskeneen

veljentyttäriä. Jo oli pahalla tuulella ja vastustushalu sai hänessä

taas vallan. Amy joka oli kiitettävästi täyttänyt velvollisuutensa,

pysynyt tyynenä ja tehnyt kaikille mieliksi, oli herttaisimmalla

tuulellaan. Tämä rakastettava mieliala teki heti vaikutuksen,

tädit tuhlasivat hänelle hellyyttään ja jäljestäpäin he virkkoivat

merkitsevästi toisilleen:

-- Tuo lapsi se aina vain kehittyy.

-- Tuletko auttamaan myyjäisissä, kultaseni? kysyi rouva Carrol

Amylta, kun tämä istuutui hänen viereensä olemuksessaan sellaista

luottavaisuutta, josta vanhat ihmiset erityisesti nuorissa pitävät.

-- Tulen, täti. Rouva Chester kysyi, tahdonko ottaa osaa puuhaan, ja

minä tarjouduin hoitamaan jotakin pöytää, koska minulla ei ole muuta

annettavaa kuin aikani.

-- Minä en tule, puuttui Jo päättävästi puheeseen. -- Minä en siedä,

että minua kohdellaan alentuvasti. Chesterit pitävät suurenmoisena

armonosoituksena, että sallivat meidän olla mukana noissa muka

hienoissa myyjäisissä. Merkillistä että sinä suostuit, Amy; he

tahtovat vain saada sinut työhön.

-- Minä teen mielelläni työtä. Sehän koituu vapautettujen orjien

hyväksi eikä vain Chesterien, ja minusta he ovat ystävällisiä

antaessaan minun saada osani sekä työstä että hauskuudesta. Ei

minua kiusaa, että ihmiset ovat minua kohtaan alentuvia, jos he

tarkoittavat hyvää.

-- Aivan niin. Pidän siitä, että sinulla on noin kiitollinen

mieli, ystäväiseni. On hauskaa auttaa ihmisiä, jotka antavat arvoa

vaivannäölle; muutamat eivät sitä ymmärrä ja se tuntuu vaikealta,

huomautti Marchin täti katsellen silmälasiensa yli Jota, joka istui

syrjässä keinutuolissa ja kiikkui jokseenkin synkän näköisenä.

Jos Jo olisi aavistanut mikä suuri onni häälyi vaa'assa heidän

välillään, hän olisi hetkessä muuttunut lempeäksi kuin kyyhkynen. Se

mitä Jo nyt sanoi, riisti häneltä monen vuoden hauskuudet ja antoi

hänelle aiheellisen opetuksen pitää kielensä kurissa.

-- Minä en pidä suosionosoituksista. Ne vaivaavat minua ja saavat

minut tuntemaan itseni orjaksi. Hoidan mieluummin asiani omin päin ja

olen riippumaton.

-- Vai niin! myhähti Carrolin täti ja katsahti Marchin tätiin.

-- Enkös minä sanonut, virkkoi Marchin täti nyökäten Carrolin tädille.

Jo ei onnekseen tiennyt minkä tyhmyyden oli tehnyt, vaan istui nenä

pystyssä ja uhmaavan näköisenä, eikä se suinkaan parantanut hänen

asemaansa.

-- Puhutko sinä ranskaa, kultaseni? kysyi rouva Carrol Amylta.

-- Jonkin verran. Siitä saan kiittää Marchin tätiä, joka antaa

Esterin puhua sitä minun kanssani niin usein kuin haluan, Amy vastasi

luoden tätiinsä kiitollisen katseen, joka sai tämän hymyilemään

ystävällisesti.

-- Miten sinun kielitaitosi laita on? kysyi rouva Carrol Jolta.

-- Minä en osaa yhtään. Minulla on kova pää enkä voi sietää ranskaa,

se on lipevää ja tyhjänpäiväistä kieltä, kuului Jon töykeä vastaus.

Vanhat ladyt vaihtoivat taas katseen, ja Marchin täti virkkoi Amylle:

-- Olet kai terve ja hyvissä voimissa, kultaseni? Eivät kai

silmäsikään enää vaivaa sinua.

-- Kiitos, eivät ensinkään, täti hyvä. Voin oikein hyvin ja aion olla

oikein ahkera ensi talvena, jotta olisin valmis matkustamaan Roomaan,

kun se ihana aika koittaa.

-- Se on oikein, tyttöseni! Sinä ansaitset sen matkan, ja olen varma,

että kerran sinne pääsetkin, virkkoi Marchin täti ja taputti Amya

hyväksyvästi päälaelle tämän kumartuessa ottamaan hänen lankakeräänsä

lattialta.

-- Ärripurri, musta murri,

istuu pankolla ja kehrää,

kirkui Polly, lensi orreltaan Jon tuolin taakse ja kurkisteli

häntä niin lystikkään tunkeilevasti ja nenäkkäästi, että kaikki

purskahtivat nauruun.

-- Erittäin huomiokykyinen lintu, virkkoi vanha lady.

-- Tule kävelemään, kultaseni! huusi Polly ja lensi astiakaapille

kerjäten sokeripalasta.

-- Kiitos, kyllä minä lähden. Tule, Amy.

Jo päätti vierailun ja tunsi nyt selvemmin kuin milloinkaan, että

kylässäkäynti vaikutti epäedullisesti hänen mielialaansa. Hän kätteli

tätejä miesmäiseen tapaan, Amy sen sijaan suuteli kumpaakin, ja he

lähtivät jättäen jälkeensä toinen varjon, toinen auringonpaisteen.

Kun he olivat menneet, virkkoi Marchin täti:

-- Niin on parasta tehdä, Mary; minulta saat rahat.

Ja Carrolin täti vastasi päättävästi: -- Asia on selvä, jos vain

hänen isänsä ja äitinsä suostuvat.

7