SEURAUKSIA

Rouva Chesterin myyjäisiä pidettiin niin hienoina ja maineikkaina,

että seudun nuorten naisten mielestä oli suuri kunnia saada siellä

myyntipöytä hoidettavakseen. Amy sai kutsun, mutta Jo ei saanut. Se

oli onneksi kaikille asianomaisille, sillä Jo oli näihin aikoihin

oikea vastarannan kiiski ja hänen täytyi saada monta kovaa kolausta

ennen kuin hän oppi sopeutumaan. 'Mahtava, ikävä olento' jätettiin

syrjään, mutta Amyn kyvyt ja aisti saivat asiallisen tunnustuksen,

kun hänen huostaansa uskottiin taidepöytä. Hän panikin parhaansa

valmistaakseen ja hankkiakseen pöydälle kauniita ja arvokkaita

esineitä.

Kaikki sujui rauhallisesti avajaispäivän aattoon saakka. Mutta

silloin syntyi erimielisyys, jollaista on melkein mahdotonta välttää,

kun työskentelemässä on parikymmentä naista, joilla kullakin on omat

ennakkoluulonsa ja eturistiriitansa.

May Chester kadehti Amya siksi, että tämä oli häntä suositumpi,

ja juuri nyt sattui useita pikku tapauksia, jotka vahvistivat

tuota tunnetta. Amyn sievä tussipiirros jätti täydellisesti

varjoon Mayn maalaamat maljakot -- siinä oli yksi pistävä piikki;

vastustamaton Tudor oli äskettäin kutsuissa tanssinut neljä kertaa

Amyn kanssa ja vain kerran Mayn kanssa, se oli toinen piikki; mutta

pahin harmi, joka Mayn mieltä kaiveli ja sai hänet käyttäytymään

epäystävällisesti, johtui hänen korviinsa kantautuneesta huhusta.

May oli kuullut, että Marchin tytöt olivat tehneet hänestä pilaa

Lambilla käydessään. Syyn olisi tietysti pitänyt langeta Jon

niskoille, sillä hänen vallaton matkimisensa oli onnistunut niin

hyvin, että kaikki huomasivat ketä hän tarkoitti, ja Lambin tytöt

olivat ihastuksissaan levittäneet juttua. Syyllisillä ei kuitenkaan

ollut siitä pienintäkään aavistusta. Niinpä saattoi hyvin ymmärtää

Amyn pahoittaneen mielensä, kun rouva Chester tuli Amyn luo tämän

viimeistellessä sievää pöytäänsä ja lausui ystävällisesti, mutta

silmissään kylmä ilme:

-- Hyvä ystävä, nuoret neitoset näyttävät täällä oudoksuvan, kun en

ole antanut tätä paikkaa omille tyttärilleni. Koska tämä on edustavin

pöytä ja minun tyttäreni ovat nähneet suurimman vaivan myyjäisistä,

on kai parasta, että he saavat tämän paikan. Olen kovin pahoillani,

mutta sinähän olet niin innostunut asiaamme, ettet välitä pienestä

pettymyksestä. Saat kyllä toisen pöydän, jos haluat.

Rouva Chester oli kuvitellut, että olisi helppo lausua nämä sanat.

Mutta hänen olikin vaikea esittää asiaansa luontevasti, kun Amy

katsoi häntä luottavasti, silmät täynnä ihmetystä ja levottomuutta.

Amy huomasi, että asiassa piili jotakin, mutta ei voinut arvata mitä.

Hän sanoi hiljaa, niin että sanojen huomasi sattuneen häneen:

-- Ehkä on parasta, etten tule ensinkään myymään.

-- Ei, hyvä ystävä, älä huoli pahastua. Tämä on vain

sopivaisuuskysymys, ymmärräthän. Minun mielestäni pöytä oli oikein

sopiva sinulle ja olen kiitollinen kaikesta vaivannäöstä, jolla sait

pöytäsi noin kauniiksi. Mutta tietysti täytyy luopua yksityisistä

toiveistaan. Minä hankin sinulle kyllä hyvän paikan jostakin muualta.

Haluaisitko kukkapöydän? Pikku tytöt ottivat sen huostaansa, mutta

he ovat väsyneet kesken. Sinä saat siitä ihastuttavan ja kukkapöytä

vetää aina ostajia luokseen, niin kuin tiedät.

-- Varsinkin herroja, lisäsi May sellainen sävy äänessään, että

Amy alkoi aavistaa, miksi oli kadottanut suosionsa. Hän punastui

harmista, mutta ei muuten ollut huomaavinaan lapsellista ilkeyttä,

vaan vastasi odottamattoman ystävällisesti:

-- Kuten haluatte, rouva Chester. Siirryn heti kukkapöytään.

-- Voit ottaa omat tavarasi mukaan jos haluat, aloitti May

tuntien hiukan omantunnonvaivoja katsellessaan sieviä naulakkoja,

simpukankuoria ja hauskoja koristuksia, jotka Amy oli järjestänyt

huolellisesti ja aistikkaasti. Hänen tarkoituksenaan oli olla

ystävällinen, mutta Amy käsitti hänet väärin ja vastasi nopeasti:

-- Tietysti, jos ne ovat tiellä. Hän pyyhkäisi kaikki tuomansa

tavarat pöydältä sikin sokin esiliinaansa ja lähti loukkaantuneena

sekä omasta että taideteostensa puolesta.

-- Nyt hän suuttui. Voi jospa en olisi ensinkään pyytänyt sinua

puhumaan hänelle, äiti, virkkoi May katsellen surullisena tyhjiä

paikkoja pöydällään.

-- Tyttöjen riidat menevät pian ohi, vastasi hänen äitinsä, vaikka

hänkin hiukan häpesi, että oli ollut osallisena jutussa.

Pikku tytöt ottivat Amyn ja hänen aarteensa iloisina vastaan. Heidän

sydämellisyytensä lievitti hiukan hänen kiihtymystään, ja hän ryhtyi

työhön aikoen vakaasti onnistua kukkatyttönä, vaikka taiteellinen

menestys häneltä olikin riistetty.

Mutta kaikki näytti kääntyvän häntä vastaan. Aika oli täpärällä ja

Amy oli väsynyt; kaikilla oli omat toimensa eikä kukaan ehtinyt

auttamaan häntä. Pikku tytöistäkin oli vain haittaa, sillä he

hääräsivät ja lörpöttelivät kuin harakat ja olivat vain häiriöksi

koettaessaan järjestää parhaansa mukaan. Murattilaite ei ottanut

pysyäkseen pystyssä, vaan uhkasi kaatua heti kun siihen ripustetut

korit oli täytetty. Amyn parhaalle maalaukselle roiskui vettä ja

siitä jäi sinipunainen kyynel Cupidon poskelle; hän iski vasaralla

sormeensa ja vilustui ristivedossa, niin että oli huolissaan

seuraavan päivän takia.

Kun Amy illalla kertoi asian kotiväelleen, se herätti suurta

paheksumista. Rouva Marchin mielestä juttu oli häpeällinen, mutta

hänestä Amy oli menetellyt oikein; Beth selitti jäävänsä kokonaan

pois myyjäisistä, ja Jo kysyi, miksi Amy ei korjannut mukaansa

kaikkia tavaroitaan ja jättänyt noita halpamaisia ihmisiä oman

onnensa nojaan.

-- Ei minun tarvitse olla halpamainen, vaikka he ovatkin. Minä

en pidä sellaisesta, ja vaikka minulla mielestäni on täysi syy

loukkaantua, en aio näyttää sitä heille. Se vaikuttaa paljon

tehokkaammin kuin vihaiset sanat ja ajattelemattomat teot, eikö niin,

äiti?

-- Olet oikeassa, kultaseni; on aina parasta maksaa isku suudelmalla,

vaikka se usein onkin vaikeata, sanoi äiti niin kuin konsanaan

henkilö, joka on oppinut tuntemaan eron sanojen ja tekojen välillä.

Siitä huolimatta, että Amyn monta kertaa teki mieli näyttää olevansa

loukkaantunut ja maksaa samalla mitalla takaisin, hän pysyi

päätöksessään koko seuraavan päivän ja halusi voittaa vihollisensa

ystävällisyydellä. Alku meni hyvin, sillä hän sai oikealla hetkellä

hiljaisen muistutuksen asiasta.

Järjestäessään myyjäispäivän aamuna pöytäänsä sillä aikaa kuin pikku

tytöt viereisessä huoneessa täyttivät namuskoreja, Amy otti esiin

rakkaimman työnsä -- pienen kirjasen, johon isä oli aarrevarastostaan

löytänyt vanhanaikaiset kannet ja jonka pergamenttilehdille Amy oli

koristeellisesti tekstannut raamatunlauseita. Kun hän ylpeänä selaili

sen taidokasta kuvitusta, hänen silmänsä osuivat lauseeseen, joka

pysähdytti hänet ajattelemaan. Punaisin, sinisin ja kullanvärisin

kiehkuroin kehystetyllä pergamenttisivulla näkyi pieniä enkeleitä,

jotka taluttivat toisiaan kädestä, ja kukkien ja orjantappuroiden

keskellä olivat sanat: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Niinhän sitä täytyisi, mutta minä en rakasta, mietti Amy

vilkaistessaan Mayn tyytymättömiin kasvoihin, jotka pilkistivät

isojen kukkamaljakoiden takaa; maljakot eivät kyenneet täyttämään

tyhjiä paikkoja, jotka Amyn sievät työt olivat jättäneet jälkeensä.

Amy käänteli lehtiä ja luki sieltä täältä lauseen, joka lievitti

hänen kiihtymystään ja katkeruuttaan. Omatunto piti Amylle pienen

saarnan, kun hän luki kirjoittamansa raamatunlauseen; ja hän otti

opetuksesta vaarin ja toteutti sen heti käytännössä.

Mayn pöydän ympärillä seisoi joukko tyttöjä ihaillen sieviä esineitä

ja keskustellen myyjättärien vaihdoksesta. He puhuivat hiljaa,

mutta Amy tiesi, että he puhuivat hänestä, ja kuultuaan asian

Maylta he arvostelivat sitä vain hänen kannaltaan. Se ei tuntunut

Amysta hauskalta, mutta hyvä tahto oli päässyt hänessä voitolle

ja nyt tarjoutui tilaisuus osoittaa sitä. Hän kuuli Mayn sanovan

surullisesti:

-- Tämä on onnetonta: en ehdi enää hankkia tänne uusia tavaroita enkä

pane pöydälleni minkälaista romua hyvänsä. Pöytä oli täydellinen,

mutta nyt se on piloilla.

-- Hän voisi tuoda tavarat takaisin jos pyytäisit, ehdotti muuan

tytöistä.

-- Kuinka minä tämän sotkun jälkeen voisin pyytää..., aloitti May,

mutta ei ehtinyt lopettaa lausettaan, sillä salin toiselta puolen

kuului Amyn ystävällinen ääni:

-- Sinä saat ne pyytämättäkin jos haluat. Aioin juuri tarjota

niitä takaisin, sillä ne sopivat paremmin sinun pöydällesi kuin

minun. Ole hyvä ja ota ne ja anna anteeksi, että eilen illalla

ajattelemattomasti otin ne pois.

Amy vei tavaransa, nyökkäsi hymyillen ja kiiruhti takaisin, sillä

ystävällinen työ oli helpompi suorittaa, jollei tarvinnut ottaa siitä

kiitosta.

-- Se oli kiltisti tehty! huudahti yksi tytöistä.

Mayn vastausta ei voinut kuulla; mutta eräs tytöistä, jonka mieliala

oli käynyt hiukan happameksi mehujen sekoittamisesta, lisäsi ilkeästi

naurahtaen:

-- Erittäin kiltisti; hän taisi tietää, että ne eivät menisi kaupaksi

hänen omalla pöydällään.

Se tuntui katkeralta, sillä kun uhrautuu, toivoo saavansa edes

tunnustusta osakseen. Hetkisen Amy katui tekoaan, sillä hänestä

näytti ettei hyvä aina saa palkkaansa. Mutta tällä kertaa se sai,

sen Amy pian huomasi. Hänen mielensä tuntui keveältä ja hänen

taitavat kätensä saivat pöydän hienoksi. Tytöt kohtelivat häntä

ystävällisesti, ja välikohtaus näytti ihmeesti puhdistaneen ilman.

Päivä oli pitkä ja raskas Amyn mielestä. Usein hän istui aivan yksin

pöytänsä takana, sillä pikku tytöt karkasivat tämän tästä. Harvat

viitsivät ostaa kukkia kesäaikaan, ja hänen kukkakimppunsa alkoivat

kuihtua ennen iltaa.

Taidepöytä oli houkuttelevin. Sen ympärillä oli aina ostajia, ja

myyjättäret lensivät edestakaisin toimekkaan näköisinä kilisevine

rahalaatikkoineen. Amy katseli usein kaihoisasti taidepöytään päin,

jonka ääressä hän olisi ollut kuin kotonaan, sen sijaan että sai olla

toimettomana syrjäisessä nurkassa. Kaikille se ei olisi ollut yhtä

kova koettelemus, mutta sievälle ja iloiselle tytölle se kävi melkein

ylivoimaiseksi. Kun hän ajatteli, että kotiväki, Laurie ja tämän

ystävät tapaisivat hänet illalla näin syrjäisestä paikasta, hän tunsi

itsensä suorastaan marttyyriksi.

Amy meni kotiin vasta iltapuolella. Hän oli niin kalpea ja hiljainen,

että kaikki tiesivät hänen viettäneen raskaan päivän, vaikka hän ei

valittanut eikä edes kertonut, miten päivä oli sujunut. Äiti ojensi

hänelle sydämellisesti teekupin, Beth auttoi häntä pukeutumisessa

ja sitoi pienen, sievän seppeleen hänen päähänsä, ja Jo hämmästytti

koko perhettä pukeutumalla tavattoman huolellisesti ja vihjaamalla

synkästi, että kohta olisi toinen ääni kellossa.

-- Jo, älä tee tyhmyyksiä. En tahdo melua, niin että älä sinä puutu

asiaan, vaan käyttäydy kunnolla, pyysi Amy lähtiessään kotoa hyvissä

ajoin, jotta voisi vähän kaunistaa pientä pöytäparkaa, sillä hän

toivoi saaneensa lisää kukkia.

-- Aion vain miellyttää kaikkia tuttujamme, jotta he viipyisivät

mahdollisimman kauan sinun nurkassasi. Teddy ystävineen tulee apuun

ja meillä on varmasti vielä hauskaa, vastasi Jo ja kumartui portista

katsomaan, joko Laurie oli tulossa. Pian kaikuivat tutut askelet

hämärässä ja Jo riensi vastaan.

-- Meidän poikako sieltä tulee?

-- No, ihan varmasti! ja Laurie veti Jon käden kainaloonsa

tyytyväisenä kuin hänen kaikki toiveensa olisivat toteutuneet.

-- Voi Teddy, tiedätkö mitä on tapahtunut? ja Jo selosti Amyn

kärsimän vääryyden kiihtyneenä sisarensa puolesta.

-- Joukko meikäläisiä on päättänyt lähteä myyjäisiin ja minut saa

vaikka hirttää, jollen pane heitä ostamaan joka ainoata kukkaa hänen

pöydältään ja pysyttelemään sen jälkeen koko ajan hänen ympärillään,

Laurie sanoi oikein innostuneena.

-- Amy kertoi, että kukat ovat nuutuneita ja uudet tulevat ehkä liian

myöhään. En haluaisi olla epäluuloinen enkä ilkeä, mutta ei ihme

vaikka kukat jäisivät tyystin tulematta. Kun ihmiset kerran rupeavat

halpamaisiksi, ei heitä pidätä mikään, huomautti Jo harmistuneena.

-- Eikö Hayes antanut meidän puutarhamme kauneimpia kukkia teille?

Minä käskin hänen antaa.

-- Ihanko totta? Hän varmaan unohti. Kun sinun isoisäsi on sairas, en

tahtonut häiritä häntä ja pyytää kukkia, vaikka olisinkin tarvinnut.

-- Mutta Jo, luulitko sinä tosiaan, että sinun olisi pitänyt pyytää

niitä! Nehän ovat sinun yhtä hyvin kuin minunkin! Meillähän on kaikki

yhteistä, alkoi Laurie äänellä, joka sai aina Jon piikikkääksi.

-- Hyvänen aika, mitä sinä puhut! Minua eivät kiinnosta puoletkaan

sinun tavaroistasi. Mutta meillä ei ole aikaa jutella täällä, minun

on mentävä auttamaan Amya; lähde sinä pukeutumaan hienoksi, ja jos

olet tosiaan niin ystävällinen että lähetät Hayesin viemään hiukan

tuoreita kukkia Amylle, siunaan sinua ikuisesti.

-- Etkö voi antaa siunausta nyt heti? kysyi Laurie niin vetoavasti,

että Jo löi epäkohteliaasti veräjän kiinni hänen edessään ja huusi

rakosesta: -- Mene tiehesi, Teddy, minulla on kiire.

Illalla olikin toinen ääni kellossa salaliittolaisten ansiosta. Hayes

lähetti valtavasti kukkia ja niiden mukana seurasi kori, jonka hän

oli järjestänyt parhaan taitonsa mukaan ja joka asetettiin keskelle

pöytää. Koko Marchin perhe saapui myyjäisiin, ja Jo pani kaikki

taitonsa liikkeelle, niin että ihmiset eivät vain tulleet vaan myös

jäivät pöydän ääreen kuuntelemaan hänen lörpöttelyään ja ihailemaan

Amyn aikaansaannoksia; heillä oli ilmeisesti hyvin hauskaa.

Laurie johti ystävineen ritarillisesti joukkoa. He ostivat Amylta

joka ainoan kukkakimpun ja pysyttelivät koko ajan pöydän ympärillä,

niin että he saivat Amyn nurkan huoneen iloisimmaksi paikaksi. Amy

tunsi taas olonsa mukavaksi ja ainakin kiitollisuudesta, jollei juuri

muun vuoksi, hän koetti olla niin vilkas ja viehättävä kuin osasi --

tultuaan nyt siihen tulokseen että hyvä sittenkin saa palkkansa.

Jo käyttäytyi esimerkillisen hyvin. Kun Amy oli turvallisesti

kunniavartionsa ympäröimänä, Jo kierteli salia kuullen sieltä

täältä pikku juoruja, jotka selittivät hänelle Chesterin perheen

kannanmuutoksen. Hän tunsi oman syyllisyytensä asiassa ja päätti

mahdollisimman pian puhdistaa Amyn maineen. Kulkiessaan taidepöydän

ohi hän etsi Amyn valmistamia tavaroita, mutta niistä ei näkynyt

jälkeäkään. He ovat varmaan panneet ne piiloon, ajatteli Jo, joka

saattoi antaa anteeksi itse kärsimänsä vääryyden, mutta oli hyvin

vihainen milloin hänen omaisiaan loukattiin.

-- Hyvää iltaa, Jo. Miten Amyn kauppa sujuu? kysyi May

hyväntahtoisesti, sillä hän halusi näyttää, että hänkin saattoi olla

jalomielinen.

-- Hän on myynyt kaiken, mistä saattoi rahaa saada, ja nyt hän pitää

hauskaa. Kukkapöytä vetää tunnetusti ostajia luokseen, varsinkin

herrasmiehiä.

Jo ei voinut olla pistelemättä, mutta May otti sen vastaan niin

nöyrästi, että toinen heti katui sanojaan ja alkoi kehua suuria

kukkamaljakolta, jotka vielä olivat myymättä.

-- Missähän Amyn piirustus lienee? Ajattelin ostaa sen isälle,

virkkoi Jo, sillä hän halusi innokkaasti kuulla, minkä kohtalon

sisaren työ oli saanut.

-- Kaikki Amyn tavarat on myyty jo kauan sitten; pidin huolta että

oikeat ihmiset huomasivat ne, ja ne tuottivat meille sievoisen

summan, vastasi May, joka päivän kuluessa oli voittanut monta pikku

kiusausta niin kuin Amykin.

Jo kiiruhti tyytyväisenä kertomaan hyvät uutiset Amylle. Tämä oli

ihmeissään ja liikuttunut Mayn sanoista ja käytöksestä.

-- Nyt hyvät herrat, saatte osoittaa huomiota muille pöydille yhtä

avokätisesti kuin minunkin pöydälleni ja muistakaa erityisesti

taidepöytää, käski Amy Teddyn joukkoa.

-- 'Chesterin valtaus' olkoon tunnuslauseenne; täyttäkää miehekkäästi

velvollisuutenne, sieltä saatte koko rahan edestä taidetta, virkkoi

parantumaton Jo, kun uskollinen sotajoukko oli lähdössä kentälle.

-- Käskynne mukaan, vaikka minun mielestäni maaliskuu (March) on

paljon kauniimpi kuin toukokuu (May), sanoi pikku Parker, joka koetti

olla samalla kertaa sukkela ja kohtelias.

Mutta Laurie vaiensi pojan. -- Erinomaista pikku pojan puheeksi, hän

sanoi ja talutti pojan pois taputettuaan häntä isällisesti päälaelle.

-- Osta maljakot, Amy kuiskasi Laurielle kootakseen vielä tulisia

hiiliä vihamiehensä pään päälle.

Mayn suureksi riemuksi herra Laurence osti maljakot ja käveli sitten

edestakaisin salissa kantaen niitä kainalossaan. Toiset herrasmiehet

sijoittivat yhtä innokkaasti rahansa kaikenlaisiin pikkutavaroihin

ja kuljettivat sitten mukanaan vahakukkia, maalattuja viuhkoja,

kultalangalla koristettuja kirjesalkkuja ja muita hyödyllisiä ja

sopivia ostoksia.

Carrolin tätikin oli paikalla ja sai kuulla tapauksen. Hän ilmoitti

tyytyväisen näköisenä rouva Marchille jotakin. Tämä hymyili

mielihyvästä ja katsoi Amya samalla kertaa ylpeänä ja levottomana,

mutta vasta useiden päivien kuluttua hän kertoi toisille ilonaiheensa.

Myyjäiset onnistuivat hienosti. Kun May toivotti Amylle hyvää yötä,

ei hän makeillut niin kuin ennen, vaan suuteli Amya herttaisesti ja

hänen katseensa tuntui sanovan: "Anna anteeksi ja unohda."

Amy tunsi saaneensa hyvityksen. Kotiin saapuessaan hän näki

kukkamaljakoiden komeilevan eteisen uuninreunustalla, kummassakin

komea kukkakimppu. "Kunniapalkinto jalomieliselle Marchin tytölle",

oli Laurie kirjoittanut.

-- Sinä olet luonteeltasi paljon lujempi ja jalompi ja hienompi kuin

olisin uskonut, Amy. Käyttäydyit hienosti; kunnioitan sinua täydestä

sydämestäni, virkkoi Jo lämpimästi kun he myöhään illalla harjasivat

hiuksiaan.

-- Me kaikki kunnioitamme -- oli suurenmoista, että olit niin valmis

antamaan anteeksi. Se mahtoi olla kauhean vaikeaa, kun olit nähnyt

tavaroistasi niin paljon vaivaa ja iloinnut saadessasi itse myydä

ne. Minä en varmaan olisi voinut olla yhtä ystävällinen, lisäsi Beth

vuoteestaan.

-- Mitä turhia, tytöt, ei minua tarvitse kehua. Tein vain niin

kuin olisin muiden toivonut tekevän minulle. Teitä naurattaa kun

sanon, että tahdon olla lady, mutta minä tarkoitan, että on oltava

hieno sekä tavoiltaan että mieleltään, ja minä yritän parhaani

mukaan. En osaa oikein selittää, mutta tahtoisin päästä eroon

pikkusieluisuudesta ja typeryydestä, jotka usein ovat naisten vikana.

En ole vielä kovinkaan pitkällä, mutta koetan parhaani ja toivon

joskus tulevani äidin kaltaiseksi.

Amy puhui vakavana. Jo syleili häntä hellästi ja sanoi:

-- Nyt ymmärrän mitä tarkoitat enkä enää milloinkaan naura

sinulle. Sinä edistyt nopeammin kuin luulet, ja minä aion oppia

sinulta todellista kohteliaisuutta, sillä sinä näyt olevan perillä

salaisuudesta. Jatka vain, sisko, jonakin päivänä saat palkkasi, ja

silloin ei kukaan ole iloisempi kuin minä.

Viikon kuluttua Amy sai palkkansa, mutta Jo-raukan oli kovin vaikea

iloita siitä. Carrolin tädiltä tuli kirje ja sitä lukiessa rouva

Marchin kasvot kirkastuivat niin, että Jo ja Beth, jotka olivat

läsnä, halusivat välttämättä kuulla, mitä hyviä uutisia kirjeessä oli.

-- Carrolin täti matkustaa ensi kuussa ulkomaille ja tahtoo... minut

mukaansa! huudahti Jo hypähtäen innoissaan seisomaan.

-- Ei rakkaani, ei sinua, vaan Amyn.

-- Voi äiti kulta, hän on liian nuori; ensin on minun vuoroni. Olen

toivonut sitä jo kauan -- se olisi kovin hyödyllistä ja samalla

äärettömän ihanaa -- minun täytyy päästä.

-- Ei se taida käydä, Jo. Täti sanoo nimenomaan haluavansa Amyn, eikä

meidän sovi panna ehtoja, kun hän tekee tällaisen tarjouksen.

-- Aina käy näin. Amyn osaksi tulee kaikki huvi ja minun täytyy vain

raataa. Se ei ole reilua, huudahti Jo kuohuksissaan.

-- Se on kai osaksi omaa syytäsi. Keskustelin äskettäin tädin kanssa,

ja hän pahoitteli sitä, että sinulla on kulmikas käytös ja kovin

omapäiset mielipiteet; ja tässä hän kirjoittaa, ikään kuin toistaisi

sinun sanojasi: -- Olin ensin aikonut pyytää Jota, mutta koska

'kiitollisuudenvelka on hänelle rasitus' ja koska hän 'ei voi sietää

ranskaa', en uskalla pyytää häntä. Amy on taipuisampi, hänestä tulee

hyvää seuraa Flolle ja hän on kiitollinen siitä hyödystä, jonka matka

hänelle tuottaa.

-- Voi minun kieltäni, minun kamalaa kieltäni! Miksi en voi oppia

pitämään sitä kurissa, vaikeroi Jo muistaen onnettomat sanansa. Kun

rouva March kuuli missä yhteydessä ne oli lausuttu, hän virkkoi

surullisesti:

-- Olisin suonut sinun pääsevän matkalle, mutta nyt ei ole mitään

toivoa; koeta nyt kestää tämä urheasti äläkä pilaa Amyn iloa

valittelulla ja kateudella.

-- Minä koetan, sanoi Jo mutta hän räpytteli silmiään kumartuessaan

nostamaan maasta käsityökoria, jonka innoissaan oli kaatanut. --

Koetan noudattaa hänen esimerkkiään ja todella olla iloinen enkä vain

näyttää siltä, etten hetkeksikään turmelisi hänen onneaan. Mutta

helppoa se ei ole, sillä tämä on kauhea pettymys, ja Jon silmistä

vieri katkeria kyyneliä pienelle neulatyynylle, joka hänellä oli

kädessään.

-- Jo rakas, olen hyvin itsekäs, mutta en tulisi toimeen ilman sinua

ja olen iloinen, että jäät kotiin, kuiskasi Beth ja halasi häntä

niin hellästi ja hartaasti, että se lohdutti Jota, vaikka tämä olisi

halunnut lyödä itseään korvalle ja nöyrästi pyytää, että Carrolin

täti laskisi suosionsa taakan hänen harteilleen, jotta täti saisi

nähdä, miten kiitollisena hän sen kantaisi.

Kun Amy tuli kotiin, kykeni Jo ottamaan jo osaa yhteiseen iloon,

ehkäpä ei aivan yhtä sydämellisesti kuin muulloin, mutta hän ei silti

kadehtinut Amyn hyvää onnea. Nuori neiti itse ihastui tavattomasti

tiedosta. Hän käveli ympäriinsä juhlallisen onnellisena, alkoi samana

iltana lajitella värejään ja järjestää siveltimiään matkaa varten ja

jätti sellaiset pikkuseikat kuin vaatteet, rahat ja passin niiden

huoleksi, joiden mieli ei liikkunut taiteen maailmoissa.

-- Ei tämä ole pelkkä huvimatka, Amy virkkoi painokkaasti

puhdistaessaan parasta palettiaan. -- Tämä matka ratkaisee

elämänurani. Jos minulla on lahjoja, ne kyllä tulevat ilmi Roomassa,

ja siinä tapauksessa aion osoittaa ne jotenkin.

-- Entäs jos sinulla ei ole? kysäisi Jo ommellessaan silmät punaisina

uusia kauluksia Amylle.

-- Siinä tapauksessa palaan kotiin ja rupean piirustuksenopettajaksi,

vastasi maineen havittelija filosofisen tyynesti. Mutta hän irvisti

ajatellessaan tätä mahdollisuutta ja hankasi palettia ikään kuin

näyttääkseen, ettei hän hevillä luopuisi toiveistaan.

-- Sitä sinä et tee; sinä et viitsi tehdä kovaa työtä, vaan menet

naimisiin jonkun rikkaan miehen kanssa ja palaat kotiin nauttimaan

ylellisyydestä elämäsi loppuun asti, virkkoi Jo.

-- Ennustuksesi käyvät joskus toteen, mutta tähän en usko. Toivon

tietysti että niin kävisi, sillä jollei minusta ole taiteilijaksi,

olisi hauskaa, kun voisi edes auttaa niitä, joilla on lahjoja,

virkkoi Amy hymyillen, ikään kuin hyvän haltijattaren osa olisi

miellyttänyt häntä enemmän kuin köyhänä piirustuksenopettajana

eläminen.

-- Hm, huokasi Jo, jos sinä toivot sitä, niin saat sen, sillä sinun

toiveesi toteutuvat aina -- minun eivät milloinkaan.

-- Tahtoisitko sinä lähteä? kysyi Amy hieroen mietteissään nenäänsä

veitsellä.

-- Totta kai!

-- No, vuoden tai parin kuluttua kutsun sinut sinne ja sitten

kaivamme Forumilta muinaisesineitä ja toteutamme kaikki suunnitelmat,

jotka olemme yhdessä tehneet.

-- Kiitoksia; muistutan sinua lupauksestasi, sitten kun se ihana

päivä tulee, jos se tulee milloinkaan, vastasi Jo yrittäen olla

kiitollinen tuosta epävarmasta, mutta houkuttelevasta kutsusta.

Valmisteluihin ei ollut paljon aikaa ja talossa riitti puuhaa Amyn

lähtöön saakka. Jo kesti hyvin siihen asti kun viimeinen sininen

nauhan kaistale oli kadonnut näkyvistä, mutta silloin hän vetäytyi

pakopaikkaansa ullakolle ja itki, kunnes ei enää jaksanut. Amy kesti

lujana laivan lähtöön saakka; mutta juuri kun nostosilta oli määrä

vetää laivaan, hän äkkiä käsitti, että kohta kokonainen valtameri

erottaisi hänet rakkaistaan. Hän tarrautui kiinni Laurieen, joka

kauimmin viipyi laivassa, ja nyyhkytti:

-- Voi, pidä huolta heistä, ja jos jotakin tapahtuu...

-- Lupaan sen, hyvä ystävä, ja jos jotakin tapahtuu, tulen

lohduttamaan sinua, kuiskasi Laurie ollenkaan aavistamatta, että

hänen täytyisi toteuttaa lupauksensa.

Niin Amy matkusti vanhaan maailmaan, joka nuorten silmissä näyttää

uudelta ja kauniilta. Isä ja ystävä jäivät rannalle ja toivoivat

hartaasti, että kohtalo olisi lempeä onnelliselle tytölle, joka

huiskutti heille laivan kannelta, kunnes ei enää muuta näkynyt kuin

kesäinen auringonpaiste, joka leikitteli meren laineilla.

8