Kuistin vaaleanpunaiset köynnösruusut heräsivät aikaisin seuraavana
aamuna iloiten täysin siemauksin kirkkaasta auringonpaisteesta ja
pilvettömästä taivaasta. Niiden punertavat terälehdet loistivat,
kun tuuli niitä keinutteli, ja ne kuiskailivat toinen toisilleen
mitä olivat nähneet. Toiset kurkistivat ruokasaliin, jonne hääpöytä
oli katettu, toiset kiipesivät korkealle yläkertaan ulottuakseen
hymyilemään siskoksille, jotka pukivat morsianta, toiset taas
toivottivat tervetuloa kaikille niille, jotka kulkivat edestakaisin
puutarhassa, kuistilla tai käytävässä, ja kaikki, alkaen upeimmasta,
täysin puhjenneesta kukasta aina vaaleimpaan pikku nuppuseen saakka,
uhrasivat parhaimman loistonsa ja suloisimman tuoksunsa lempeälle
emännälleen, joka oli niitä hoitanut ja rakastanut.
Meg ei halunnut silkkiä, pitsejä eikä oranssinkukkia.
-- En halua tänään näyttää vieraalta ja jäykältä, hän selitti. En
välitä hienoista, muodikkaista häistä, sillä toivon ympärilleni vain
ne, jotka ovat minulle rakkaita, ja heille haluan olla oma itseni.
Hän oli ommellut omin käsin morsiuspukunsa. Siskot kampasivat hänen
kauniin tukkansa, ja hänen ainoana koristeenaan oli kimppu kieloja,
jotka olivat Johnin mielikukkia.
-- Sinä olet tosiaan meidän oma rakas Megimme, mutta niin suloisen
näköinen, että tahtoisin rutistaa sinua, ellei pukusi rypistyisi,
huudahti Amy katsellen häntä ihastuksissaan, kun kaikki oli valmista.
-- Silloin olen tyytyväinen. Saatte suudella ja syleillä minua, koska
sellaisia ryppyjä juuri tahdonkin pukuuni tänään, sanoi Meg ja sulki
syliinsä siskot, jotka itkien ja nauraen rutistivat häntä tuntien
samalla, että uusi rakkaus ei ollut tukahduttanut vanhaa.
-- Nyt menen sitomaan Johnin solmion ja sitten olen hetken isän
kanssa kirjastossa, sanoi Meg lopulta kiiruhtaen suorittamaan pientä
palveluaan. Sen jälkeen hän seuraili äitinsä kannoilla, koska
vaistosi, että hymyilevästä ilmeestään huolimatta äiti sisimmässään
oli surullinen, kun ensimmäinen lintu lensi pesästä.
Kolmen nuoremman sisaren viimeistellessä asuaan meillä on hyvä
tilaisuus tarkastella minkälaisia muutoksia ystäviemme ulkomuodossa
on tapahtunut kuluneiden kolmen vuoden aikana.
Jon kulmikkuus on paljon vähentynyt. Hän on oppinut liikkumaan
luontevasti, joskaan ei sulavasti. Hänen lyhyt kihara tukkansa on
kasvanut ja kiertää nyt pukevasti paksuna palmikkona hänen päätään.
Tummahipiäisillä poskilla on raikas väri, katse lempeä, ja tänä
päivänä hänen terävältä kieleltään pääsee vain ystävällisiä sanoja.
Beth on hoikka ja kalpea ja entistä hiljaisempi; hänen kauniit,
lempeät silmänsä ovat tavallista suuremmat, ja niitä katsellessa
tulee surulliseksi, vaikka niiden ilme ei itse asiassa ole
lainkaan surullinen. Tuska on jättänyt noille nuorille kasvoille
liikuttavan varjonsa. Mutta Beth valittaa harvoin, hän vakuuttaa aina
toiveikkaasti tulevansa pian paremmaksi.
Amya ei suotta sanota perheen kukkaseksi, sillä jo
kuusitoistavuotiaana hän on vartaloltaan ja käytökseltään kuin
täysikasvuinen nainen. Vaikka hän ei olekaan kaunotar, hänessä
on selittämätöntä naisellista viehkeyttä. Sen huomaa koko hänen
olemuksestaan, käsien liikkeistä, hameen hulmahduksesta, pään
keikahduksesta. Se on itsetiedotonta mutta sopusointuista ja
viehättää monia yhtä paljon kuin itse kauneus. Nenä tuotti yhä huolta
Amylle, sillä siitä ei milloinkaan tullut kreikkalaista, samoin liian
iso suu ja voimakas leuka. Nämä harmittavat viat antoivat kuitenkin
luonteikkuutta hänen kasvoilleen, vaikkei hän itse sitä tiennytkään
iloitessaan vain harvinaisen heleästä ihostaan, kirkkaan sinisistä
silmistään ja tuuheista, kullankeltaisista kiharoistaan.
Kaikki kolme olivat pukeutuneet ohuihin hopeanharmaisiin pukuihin,
parhaisiin kesäpukuihinsa. Hiuksissa ja rintapielessä heillä oli
vaaleanpunaisia ruusuja, ja he näyttivät raikkailta ja onnellisilta
tytöiltä, niin kuin olivatkin.
Hääjuhlat olivat vailla kaikkia muodollisuuksia, koska ne tahdottiin
mahdollisimman luonnollisiksi ja kodikkaiksi. Niinpä Marchin täti
saavuttuaan kauhistuikin, kun morsian juoksi toivottamaan hänet
tervetulleeksi ja saattoi sisälle häätaloon, jossa sulhanen kiinnitti
juuri paikoilleen maahan pudonnutta köynnöstä ja perheen isä
pappisarvostaan huolimatta asteli juhlallisen näköisenä yläkertaan
viinipullo kummassakin kainalossaan.
-- Onpas tämä laitaa! huudahti vanha rouva järjestellessään kahisevan
silkkipukunsa laskoksia ja istuutuessaan kunniapaikalle, joka oli
järjestetty häntä varten. -- Sinunhan olisi pitänyt pysytellä
näkymättömissä viime hetkeen asti, lapsi kulta.
-- Ei minussa ole mitään katsomista eikä kukaan sitä paitsi tule
tuijottamaan minua eikä arvostelemaan pukuani eikä laskemaan mitä
hääateria on maksanut. Olen liian onnellinen välittääkseni, mitä
ihmiset puhuvat tai ajattelevat, niinpä vietänkin omat hääni aivan
niin kuin minusta itsestäni on hauskinta. John, rakkaani, tässä on
vasarasi, ja samassa Meg jo oli auttamassa "tuota miestä" hänen
kerrassaan sopimattomassa puuhassaan.
John ei edes kiittänyt, mutta kumartuessaan ottamaan tuota
epäromanttista työkalua hän suuteli pikku morsiantaan oven takana
luoden häneen sellaisen katseen, että Marchin tädin oli nopeasti
pakko ottaa nenäliinansa ja pyyhkiä vanhoja, tuikeita silmiään, jotka
olivat äkkiä kostuneet.
Samassa kuului rysähdys ja huutoja, joita seurasi Laurien
sydämellinen nauru ja hieman sopimaton huudahdus:
-- Voi, Zeus Amon! Jo tönäisi taas hääkakkua! Seurauksena oli yleinen
hälinä, joka vaivoin ehti asettua, ennen kuin serkkujoukko saapui ja
"seurue astui sisään", kuten Bethin oli tapana sanoa lapsena.
-- Älä anna tuon nuoren jättiläisen tulla lähelleni; hän on paljon
kiusallisempi kuin hyttyset, kuiskasi vanha rouva Amylle, kun huone
alkoi täyttyä ja Laurien tumma pää kohosi toisten yläpuolelle.
-- Hän on luvannut olla tänään oikein kiltti, ja hän osaa olla
kerrassaan viehättävä, jos vain haluaa, vastasi Amy ja hiipi
varoittamaan Herkulesta lohikäärmeestä, mistä oli seurauksena, että
vanha rouva oli hukkua Laurien huomaavaisuuteen.
Ilman morsiussaattuettakin häly hiljeni heti, kun pastori March ja
nuori pari asettuivat lehväholvin alle. Äiti ja siskot seisoivat
lähinnä morsiusparia, aivan kuin he olisivat vielä halunneet pidättää
Megin luonaan. Isän ääni petti useammin kuin kerran, mutta se tuntui
tekevän toimituksen vain kauniimmaksi ja juhlallisemmaksi. Sulhasen
käsi vapisi silminnähtävästi eikä kukaan kuullut hänen vastaustaan,
mutta Meg katsoi suoraan puolisonsa silmiin sanoessaan: "Tahdon", ja
hänen äänensä ja katseensa oli niin hellän luottavainen, että ilo
täytti äidin sydämen ja Marchin täti nyyhkytti kuuluvasti.
Jo ei itkenyt, vaikka hänen toisin ajoin oli sangen vaikea pidättää
kyyneliään. Hänen onnistui hillitä itsensä, koska hän tiesi Laurien
herkeämättä katselevan tummissa vekkulinsilmissään samalla kertaa
hilpeä ja liikuttunut ilme. Beth nojasi päänsä äidin olkapäähän,
mutta Amy seisoi suorana kuin kuvapatsas auringonsäteiden leikkiessä
kauniisti hänen otsallaan ja kukissa, jotka koristivat hänen
kiharoitaan.
Samalla hetkellä kun vihkimistoimitus oli päättynyt, Meg huudahti
välittömästi vastoin totuttuja tapoja:
-- Ensimmäinen suukko äidille! ja kääntyi suutelemaan häntä hellästi.
Seuraavan neljännestunnin ajan Meg hehkui kuin ruusu, sillä
onnittelijat olivat hukuttaa hänet syleilyihin alkaen herra
Laurencesta aina vanhaan Hannaan, joka ihmeelliseen päähineeseen
sonnustautuneena sulki Megin syliinsä ja sanoi itkun ja naurun
sekaisella äänellä: -- Jumala siunatkoon sinua, kultaseni! Kakkukin
säilyi ehjänä ja kaikki on ihan taivaallista!
Häävieraat hajaantuivat ja jokainen sanoi jotakin sukkelaa tai
ainakin yritti, ja kaikilla oli nauru herkässä, niin kuin vain
silloin kun mieli on keveä. Häälahjoja ei ollut näytteillä, sillä ne
oli jo viety nuoren parin kotiin; taidokasta hääateriaa ei myöskään
tarjottu, mutta sen sijaan runsaasti leivonnaisia, pientä haukattavaa
ja hedelmiä, kaikki kukkasin somistettuna. Herra Laurence ja Marchin
täti kohottivat vähän kulmiaan ja iskivät silmää toisilleen,
kun kolme Hebeä kantoi vieraille ainoina nektareina vain vettä,
limonaatia ja kahvia. He eivät kuitenkaan sanoneet mitään, mutta
Laurie, joka itsepintaisesti halusi palvella morsianta, oli tosiaan
hämmästynyt ilmestyessään hänen eteensä täyteen ahdettu tarjotin
käsissään.
-- Onko Jo särkenyt vahingossa kaikki viinipullot? hän kuiskasi. --
Ei kai se sentään harhanäky ollut, kun tänä aamuna näin vielä täällä
muutaman pullon.
-- Ei, et sinä erehtynyt. Isoisäsi lahjoitti ystävällisesti meille
parasta viiniään, ja Marchin tätikin lähetti muutaman pullon, mutta
isä varasi ensin niistä vähän Bethille ja lähetti loput sotilaiden
toipilaskodin tarpeiksi. Sinähän tiedät että hänen mielestään viiniä
pitäisi käyttää vain lääkkeeksi, ja äiti sanoo, ettei hän eivätkä
hänen tyttärensä ikinä tarjoile viiniä tämän katon alla kenellekään
nuorelle miehelle.
Meg puhui tosissaan ja odotti, että Laurie olisi joko rypistänyt
otsaansa tai purskahtanut nauruun. Mutta tämä ei tehnyt kumpaakaan,
vaan vilkaistuaan Megiin sanoi kiihkeään tapaansa:
-- Se on oikeata puhetta! Olen nähnyt siitä koituvan niin paljon
vahinkoa, että toivoisin toistenkin naisten ajattelevan samalla
tavoin.
-- Et kai sentään puhu omasta kokemuksestasi! Megin äänessä oli
huolestunut sävy.
-- En, siitä annan kunniasanani. Mutta älä sentään usko liian hyvää
minusta, minulla ei näes ole kiusausta juuri siihen syntiin. Koska
olen elänyt maassa, jossa viini on yhtä yleistä kuin vesi ja melkein
yhtä vaaratonta, en välitä siitä lainkaan; mutta kun sievä tyttölapsi
tarjoaa viiniä, on vaikea kieltäytyä, senhän kai ymmärrät.
-- Mutta sinun pitäisi kieltäytyä, vaikkei itsesi, niin ainakin
toisten vuoksi. Laurie, lupaa se nyt minulle, niin voin sitä
suuremmalla syyllä sanoa tätä päivää elämäni onnellisimmaksi.
Näin äkillinen vakava pyyntö sai nuoren miehen hetkeksi epäröimään,
sillä pilkkaa on usein paljon vaikeampi kestää kuin kieltäytymistä.
Meg tiesi, että jos Laurie antaisi lupauksen, hän myös pitäisi sen
maksoi mitä maksoi. Sanaa sanomatta hän katsoi vain Laurieen onnesta
säteilevin kasvoin ja hänen hymynsä tuntui sanovan: -- Tänään ei
kukaan henno kieltää minulta mitään. Eikä Laurie tietenkään voinut;
hymyillen hän ojensi kätensä Megille ja sanoi sydämellisesti:
-- Minä lupaan, rouva Brooke!
-- Kiitoksia oikein paljon.
-- Ja minä juon maljan päätöksellesi ja toivotan sille pitkää ikää,
Teddy, huudahti Jo läikäyttäen Laurien päälle limonaatia, kun
heilautti iloisesti lasiaan ja kilisti hänen kanssaan.
Tarjoilun jälkeen vieraat hajaantuivat kaksittain ja kolmittain
kävelemään puutarhaan ja nauttimaan auringonpaisteesta. Megin
ja Johnin seisoessa sattumalta keskellä nurmikenttää Laurie sai
päähänpiston, joka kruunasi nämä epätavalliset häät.
-- Kaikki naineet ottakoot toisiaan kädestä ja tanssikoot nuoren
parin ympärillä, kuten Saksassa on tapana, me poikamiehet ja
vanhatpiiat kierrämme pareittain piirin ulkopuolella! Laurie huudahti
kävellen Amyn rinnalla, ja hän oli niin tartuttavan iloinen ja
innostunut, että kaikki seurasivat mukisematta heidän esimerkkiään.
Pastori ja rouva March, Carrolin täti ja setä aloittivat, ja muut
yhtyivät innolla piiriin; vieläpä Sallie Moffatkin hetken epäröityään
heitti laahustimen käsivarrelleen ja veti Nedin mukanaan. Mutta
hilpeän tunnelman kruunasivat herra Laurence ja Marchin täti, sillä
komean vanhan herran kävellessä juhlallisesti vanhan rouvan luo tämä
pisti heti kepin kainaloonsa ja kiiruhti sisäpiiriin morsiusparin
ympärille, sillä aikaa kun nuori väki leijaili puutarhassa kuin
perhoset juhannuspäivänä.
Vasta kun kaikki olivat lopen uupuneita, tanssi taukosi ja vieraat
alkoivat hankkia lähtöä.
-- Toivotan sinulle sydämestäni kaikkea hyvää, kultaseni, vaikka
pelkään, että vielä saat surujakin kokea, sanoi Marchin täti Megille
ja lisäsi sitten sulhaselle, joka oli tullut saattamaan häntä
vaunuihin: -- Olette saanut aarteen, nuori mies, näyttäkää että
olette sen arvoinen.
-- En ole aikoihin ollut näin hauskoissa häissä, Ned. En käsitä mistä
se johtuu, siellähän ei ollut ensinkään niin kuin häissä yleensä,
huomautti rouva Moffat miehelleen heidän ajaessaan kotiin.
-- Laurie poikaseni, jos sinä joskus haluat astua saman askelen
ja otat jonkun noista pikku tytöistä kumppaniksesi, olen täysin
tyytyväinen, sanoi herra Laurence istuutuessaan nojatuoliinsa
aamupäivän juhlinnan jälkeen.
-- Yritän tehdä parhaani, jotta toivomuksesi toteutuisi, vastasi
Laurie harvinaisen kuuliaisesti irrottaen samalla varovaisesti
kukkasen, jonka Jo oli kiinnittänyt hänen napinläpeensä.
Nuorikon uusi koti ei ollut kaukana, ja ainoan häämatkansa Meg
suoritti entisestä kodista sinne Johnin rinnalla kävellen. Kun hän
tuli huoneestaan kyyhkysenharmaassa puvussaan ja olkihatussa, joka
oli valkoisilla nauhoilla sidottu leuan alle, kaikki kerääntyivät
hänen ympärilleen ja hyvästelivät niin kuin hän olisi ollut lähdössä
pitkälle matkalle.
-- Äiti kulta, älä vain luule että menetät minut tai että rakastan
sinua sen vuoksi vähemmän, että rakastan Johnia niin kovasti, Meg
sanoi takertuen äitiinsä. -- Sinua, isä, tulen joka päivä katsomaan
ja minä toivon, että saan säilyttää vanhan paikkani teidän kaikkien
sydämessä, vaikka olenkin naimisissa. Beth voi olla paljon minun
luonani ja toisetkin tytöt pistäytyvät varmaan joskus nauramassa
minun talouspuuhilleni. Kiitos teille kaikille tästä ihanasta
päivästä. Hyvästi, hyvästi!
He seurasivat Megiä hellin, rakastavin katsein ja onnea toivottaen,
kun hän lähti kotoaan Johnin käsivarteen nojaten kädet täynnä kukkia
ja kesäkuun auringon valaistessa hänen onnellisia kasvojaan.
3