Tilanne länsirintamalla oli hyvin jännittynyt. Se oli vielä kiristynyt
elokuun keskivaiheilta, jolloin me olimme panneet vireille ensimmäiset
rauhanhankkeet. Vielä olimme oikeutetut toivomaan, että tilanne
saataisiin säilymään; sivustat ja selkäpuoli Italiassa ja Makedoniassa
olivat turvatut. Mutta mitään käännettä voiton mahdollisuuteen ei enää
ollut olemassa. Tällä pohjalla laadimme syyskuun 3:ntena vastauksen
valtakunnankanslerin kyselyyn. Sen oli saanut aikaan hänen edustajansa
ylimmässä armeijanjohdossa, kreivi Limburg-Stirum, senjälkeen kun
olimme ilmoittaneet hänelle aikeestamme peräytyä Siegfried-asemiin.
Kreivi Limburg-Stirumille ilmoitettiin koko ajan kaikista seikoista.
Oikeastaan ihmettelin tätä tiedustelua, valtakunnankanslerin kun täytyi
elokuun 13:nnen jälkeen tuntea asemamme tarkalleen; mutta se oli
selitettävissä. Kreivi Limburg-Stirum ei tuntenut elokuun 13:nnen ja
14:nnen keskusteluja.
Valtiosihteeri v. Hintzeltä ei ylin armeijanjohto ollut saanut mitään
tietoja; tiedettiin vain, että hän matkustaisi syyskuun alussa Wieniin
pohtimaan kreivi Burianin kanssa rauhankysymyksiä. Minä pidin
uudistettua keskustelua hänen ja valtakunnankanslerin kanssa
ehdottomasti tarpeellisena. Sen täytyi tapahtua heti meidän paluumme
jälkeen Spaahan syyskuun alkupäivinä. Valtiosihteeri v. Hintze suostui
tulemaan heti kun hän palaisi Wienistä. Valtakunnankansleri antoi
kieltävän vastauksen viitaten korkeaan ikäänsä.
Neuvottelut Spaassa valtiosihteeri v. Hintzen kanssa tapahtuivat
syyskuun 8:ntena ja 9:ntenä. Hän selitti, että kreivi Burian aikoi
nootilla kääntyä kaikkien sotaakäyvien valtojen puoleen ja kehoittaa
näitä ilmoittamaan mielipiteensä rauhan mahdollisuudesta. Samalla hän
lisäsi, että Itävalta-Unkarin armeija hänen Wienissä saamiensa tietojen
mukaan kestäisi enää vain talveen asti. Rauhantarve siellä tuntui
suuresti kasvavan. Omista toimenpiteistään rauhan hyväksi
valtiosihteeri v. Hintze ilmoitti, että hän uskoi Alankomaiden
kuningattaren välitykseen; hänen sanoistaan en päässyt selville, mihin
hän perusti toiveensa. Kreivi Burianin toimenpiteistä hän ei toivonut
suurta menestystä niiden ylimalkaisuuden tähden ja pelkäsi niiden
pikemmin haittaavan Alankomaiden kuningattaren välitystä. Hän piti
parempana varmaa hanketta, jommoista hän suunnitteli Haagissa. Minä en
voinut muuta kuin yhtyä häneen; se mitä kreivi Burian suunnitteli, oli
epäselvää. Näinä päivinä kuulin ensi kerran hänen aikeistaan.
Luultavasti hänen kehoituksestaan oli keisari Kaarle
kenraali v. Cramonin välityksellä tehnyt muutamia kysymyksiä
kenraalisotamarsalkalle meidän strateegisista suunnitelmistamme ja
meidän käsityksestämme mahdollisesta rauhasta. Kenraali v. Cramon pyysi
minulta puhelimitse mahdollisimman tarkkaa vastausta, keisari Kaarle
kun piti sitä erittäin tärkeänä. Tietysti oli pidättyväisyys
tiedonannoissa tarpeen, koska salaisia johtoja kulki Wienistä Ranskaan,
kuten keisari Kaarlen Parman-kirjeet olivat osoittaneet. Vastasimme,
että Saksan armeija pysyisi nykyisissä asemissaan länsirintamalla,
etenkin Siegfried-asemissa, mutta että me olimme pikaisen
rauhansolmimisen kannalla; neuvoimme vain luopumaan kreivi Burianin
aikomasta aloitteesta. Minä laadin tämän vastauksen ja ennen sen
lähettämistä keskustelin siitä valtiosihteeri v. Hintzen kanssa.
Valtiosihteeri v. Hintzelle esitettiin sotatilanne yksityiskohtia
myöten. Hän sähkötti Spaasta ulkoasiainvirastolle syyskuun 9:nnen
neuvottelujen tuloksena, että Hänen Majesteettinsa ja ylin
armeijanjohto olivat hänen kanssaan yhtä mieltä siitä, että oli
käännyttävä heti Alankomaiden kuningattaren puoleen ja että
liittolaisia oli kehoitettava antamaan tähän suostumuksensa ja yhtymään
siihen.
Syyskuun 14:ntenä julaistiin kreivi Burianin nootti. Itävalta-Unkari ei
ollut luopunut aikeestaan meidän puolelta suunnitellun rauhanhankkeen
hyväksi. Katsoiko se tämän siirtyvän liian kaukaiseen tulevaisuuteen,
vai mitkä syyt pakottivat Itävalta-Unkarin hallituksen tähän, en tiedä.
Keisari Kaarle ilmoitti eräässä selittävässä kirjelmässään Hänen
Majesteetilleen, että ylimmän armeijanjohdon sähkösanoma oli saanut
hänet pikaiseen rauhanhankkeeseen. Lausuin eversti Heyelle, että oli
ehkä sittenkin hyvä, jos kreivi Burianin askelta seurattaisiin. Oli
muuten minun käsitykseni mukaista, ettei meidän tullut asettua
kielteiselle kannalle häneen nähden.
Siihen valtiomiesten käsitykseen, että tämä kreivi Burianin
rauhanaloite teki mahdottomaksi Alankomaiden kuningattaren välityksen,
voi yhtyä. Se vaikeutti sitä, mutta ei mitenkään tehnyt sitä
mahdottomaksi. Ennen kaikkea en voi ymmärtää, miksi Hollannin välitystä
ei pyydetty ennen kreivi Burianin nootin julkaisemista, mihin aikaa
kyllä olisi ollut. En usko, että valtiosihteeri v. Hintze todella oli
vakavasti puhunut Hollannin lähettilään kanssa Berliinissä.
Sotilaallispoliittisiin kysymyksiin en noina päivinä juuri sekaantunut.
Valtiosihteeri v. Hintze neuvotteli ylimmän armeijanjohdon kanssa
Puolan kysymyksestä valtakunnankanslerin hänelle antaman ohjeen mukaan.
Vastasin hänelle velvollisuuteni mukaisesti ja esitin kantani. Elokuun
28:ntena teki valtiosihteeri, keskusteltuaan erään puolalaisen herran
kanssa, meille Berliinistä ehdotuksiaan Puolan tarkoituksenmukaisesta
järjestelystä ja meidän ja Puolan välisten suhteitten säännöstelystä.
Erikoisesti tehosti hän Vilnon liittämästä Puolaan, se kun aina
pysyisi vieraana aineksena liettuan valtiossa. Puolan täytyisi
luonnollisestikin sitoutua täyttämään määrättyjä ehtoja, erikoisesti
sotilaallisia sopimuksia, jotka meitä täydellisesti tyydyttäisivät.
Ylin armeijanjohto yhtyi elokuun 30:ntenä antamassaan vastauksessa
valtiosihteeriin ja viittasi samalla muutamiin seikkoihin. Niitä oli
kosketeltu aikaisemmissa neuvotteluissa, joita hän mahdollisesti ei
tuntenut. Niin tehosti se esim. meidän talous- ja sotilaspolitiikkamme
tähden rautatieyhteyttä Puolan kanssa, samoin oli turvattava
liikeyhteys Venäjän kanssa Puolan kautta. Pidin myös Puolan lähempää
sitomista ehdottomasti tarpeellisena, koska en voinut voittaa
epäluuloani tätä maata vastaan. Valtakunnankansleri oli aikoinaan
luvannut Vilnon liettualaisille. Nyt oli luonnollisesti pelättävissä,
että he pitäisivät Vilnon luovuttamista Puolalle lupauksenrikkomisena.
Ulkoasiainviraston tehtävänä olisi torjua tästä syntyvät haitat. Näin
supistettuun Liettuaan nähden pysyin entisellä kannallani ja pidin
välttämättömänä, että se liittyisi itsenäisenä valtiona Saksaan tai
Preussiin personaaliunioonissa. Tätä minun kirjoitelmaani käytettiin
kaikesta yhteydestään irroitettuna valtiopäivillä minua vastaan
tehdyissä hyökkäyksissä todistuksena epäselvästä poliittisesta
ajattelutavastani. Kirjoituksen syntyhistoria on yksinkertainen,
selvittämättömäksi jää vain, miten se ulkoasiainvirastosta pääsi
julkisuuteen. Päämääriin on pyrittävä niin kauan kuin se suinkin käy
päinsä, on vain katsottava, ettei siitä toiselta puolen koidu vahinkoa.
Tätä ei tässä ollut pelättävissä. Ulkoasiainviraston harjoittaman
politiikan perustus oli terve, minun kantani oikea.
Samaa ajatustapaa seuraten puolustimme vielä tähän aikaan Baltikumin
perustamista ja Suomen kuningaskysymyksen ratkaisua Suomen omien
toiveiden mukaisesti.
Valtiosihteeri v. Hintzen kanssa keskusteltiin myös Romaanian
kysymyksestä. Ententen ilmeinen sotilaallinen ylivoima oli voimakkaasti
vaikuttanut Jassyn hallitukseen, joka oli kokonaan ententen
lähettiläiden vaikutuksen alaisena. Sen käytös meitä kohtaan tuli yhä
vieraammaksi. Bukarestin rauhan heikkous alkoi nyt tuntua. Ylin
armeijanjohto harkitsi valtiosihteeri v. Hintzen kanssa vakavasti uutta
retkeä Romaaniaa vastaan ja kiinnitti siinä huomionsa niihin
joukkoihin, jotka idässä oli vapautettu länsirintamaa varten.
Kenraali v. Arz myöntyi tähän ehdolla, että keisari Kaarle antaisi
suostumuksensa. Tämä kieltäytyi erikoisesti painostamasta Romaaniaa,
siitä huolimatta, että se oli sotilaallisesti välttämätöntä. Me
luovuimme siis toimenpiteistä sitä vastaan. Alkuperäiset määräykset
joukkoihin nähden saivat pysyä voimassa. Mutta ne päätyivätkin lopulta
Serbiaan. Jälkeenpäin ehdotti Itävalta-Unkarin hallitus itsekin
aseellista toimintaa Romaaniaa vastaan. Silloin oli jo liian myöhäistä.
Tällävälin oli amiraali v. Holtzendorff eronnut virastaan, paha
sydänvika oli päässyt hänessä kehittymään. Amiraali Scheer tuli
amiraaliesikunnan päälliköksi. Hän oli erinomaisen selvänäköinen ja
päättäväinen persoonallisuus. Minä asetuin Spaassa niin pian kuin
mahdollista yhteyteen hänen kanssaan, keskustelin asemasta
länsirintamalla ja sukellussodasta. Sukellusveneiden tukikohdan Brüggen
luovuttaminen voisi käydä tarpeelliseksi lähitulevaisuudessa. Amiraali
Scheer ei luullut, että tämä vaikuttaisi ratkaisevasti sukellussodan
tehoon, koska Flanderista lähtevät veneet jo kulkivat Skotlannin
pohjoiskärjen ympäri. Ne eivät enää tulleet kanaaliin. Tietysti ei
sukellusveneiden kertyminen Saksan rannikolle ollut amiraalista
suotavaa.
Hän arveli edelleen olevan mahdollista lisätä sukellusveneiden
rakentamista ja enentää tämän taistelukeinon tehoa. Hän pyysi minun
myötävaikutustani sukellusveneiden rakentamisen edistämiseksi. Amiraali
Scheer puhui suuremman työväkimäärän myöntämisestä, jota hän tarvitsi
sukellusveneitä rakennettaessa lisätyin voimin. Selitin hänelle, että
ylin armeijanjohto ei nyt voisi hankkia sitä ja suostuin vain
luovuttamaan muutamia erikoisesti harjaantuneita insinöörejä ja
teknikkoja. Tässä oli kysymys vain muutamista miehistä. Nämä
neuvottelut venyivät lokakuuhun asti. Asema oli muuttunut äärettömän
vakavaksi. Siitä huolimatta annoin vielä määräyksen näiden miesten
luovuttamisesta. Tämäkin määräys joutui julkisuudessa pohdinnan
alaiseksi. Ylin armeijanjohto ei voinut antaa miekkaansa, ennenkuin se
lyötiin sen kädestä. Samoin kuin luopuminen itsessään järkevistä
poliittisista päämääristä tapahtui varustustöiden lopettaminen kyllin
aikaiseen. Kaikista tavattoman raskaista vaikutelmista huolimatta en
minä kuulunut niihin, jotka ennen aikojaan heittävät kirveensä kaivoon.
Olin sitä mieltä, että rauhanneuvotteluissakin selviäisimme sitä
edullisemmin, mitä voimakkaampia olimme.
Esikunnassani olin pannut toimeen erään muutoksen. Otin eversti Heyen
vanhemmaksi apulaisekseni. Hänen johtonsa alle kuului useita osastoja,
jotka tähän asti olivat olleet minun välittömässä hoidossani. Esittelyt
niistä tehtiin hänelle, minä pysytin itselläni ratkaisuvallan. Se, mitä
minä olin kokenut, ei voisi olla jättämättä jälkeä kehenkään ihmiseen.
Minua ei ollut kutsuttu ylimpään armeijanjohtoon siksi, että solmisin
rauhan, vaan että voittaisin sodan, ja tämä oli ollut ainoana
silmämääränäni. Samoin kuin Clemenceau ja Lloyd George olin tahtonut
tähän päämäärään nostattaa koko kansani, mutta en ollut diktaattori,
vaikka oltiin kärkkäitä alinomaa sitä väittämään vastoin kaikkea
totuutta. Lloyd Georgella ja Clemenceaulla oli käytettävinään maittensa
suvereeniset parlamentit, sillä ne olivat "heidän" parlamenttejaan. He
olivat samalla koko hallinto-, siis toimeenpanevan vallan etunenässä.
Minulla sen sijaan ei ollut mitään perustuslain myöntämää
mahdollisuutta vaikuttaa välittömästi Saksan julkisiin viranomaisiin
ajaakseni perille omat vaatimukseni asioissa, jotka katsoin
sotilaallisesti välttämättömiksi. Niissä virastoissa, joiden puoleen
käännyin, en aina tavannut tarvittavaa asiantuntemusta ja
toimintatarmoa. Rauhaa ei ollut voitu saavuttaa, siksi olin koettanut
johtaa sotaa onnelliseen loppuun, mikä yksin olisi voinut pelastaa
meidät siitä kohtalosta, jonka alla me nyt huokaamme. Minä huomasin
nyt, että tämä onnellinen loppu oli mahdoton, ja näin tuhon tulevan,
jonka ehkäisemistä koko miehuus-ikäni työ oli tarkoittanut.