Maaliskuun alussa siirrettiin suuri päämaja pois Kreuznachista, missä
se oli ollut yli vuoden.
Spaahan oli sillä välin järjestetty uusi päämaja. Saimme siellä hyvin
hyvän majoituksen. Virkahuoneet olivat Britannique-hotellissa, missä
minä olin asunut jo syksyllä 1914 Belgiaan marssittaessa. Spaa oli
melkoista lähempänä rintamaa ja siinä ja Verviers'ssä oli tilaa ylimmän
armeijanjohdon kaikille osastoille. Mutta taistelun ja liikkeiden
ohjaukseen oli sekin vielä liian kaukana rintamalta. Sen tähden olin
suunnitellut Avesnesia päämajaksi vahvistetulle taisteluliikeosastolle.
Täältä voi automobiililla päästä helposti rintaman kaikkiin eri
kohtiin. Tarkoitukseni oli saada itse nähdä niin paljon kuin
mahdollista ja lähettää myös esikuntani herroja seuraamaan tapahtumia,
jotta heidänkin kauttaan voisin saada välittömiä vaikutelmia.
Maaliskuun 18:ntena lähdimme ylisotamarsalkka ja minä ynnä vahvistettu
taisteluliikeosasto Avesnesiin. Virastohuoneemme siellä eivät olleet
hyvät, kaikki oli liian ahdasta, mutta siihen täytyi tyytyä. Olimme
valinneet tämän paikan, koska 18:s armeijanylikomento oli ollut sinne
sijoitettu ja puhelinverkko tarvitsi vain vähän täydennystä.
Meidän kasinomme oli ensin hyvin kolkko, mutta myöhemmin löysimme
miellyttäviä huoneita. Luovutimme elintarpeita niiden omistajille ja
kalustimme huoneet Spaasta tuoduilla huonekaluilla. Oleskelu siellä ja
ruoka-ajat soivat hermoille levähdystä, jonka tarpeessa me kaikki
olimme.
Hänen Majesteettinsa aikoi tulla vasta päivää myöhemmin. Hän asui
hovijunassaan, joka oli viety läheiselle asemalle.
Maaliskuun 20:nnen aamuna olivat koko hyökkäysrintamalla patterit,
miinanheittäjät ja ammusvarastot etulinjojen takana, itse linjoilla,
vieläpä osittain niiden edessäkin. Se oli aikamoinen saavutus, ja ihme
oli, ettei vihollinen ollut nähnyt mitään eikä öisin kuullut liikettä.
Välistä kyllä osui häirintätuli vahingossa pattereihimme,
ampumatarvepinoja räjähti ilmaan. Kaiken tämän täytyi herättää
vastustajan huomiota. Mutta kun samaa nähtiin pitkän rintaman kaikilla
osilla, ei vihollinen voinut löytää mitään tukikohtaa varmoille
johtopäätöksille.
Jalkaväkidivisioonat, jotka jo useita päiviä olivat olleet
majoitettuina laajemmalle alalle hyökkäysrintamain taakse, olivat nyt
lentäjäin katosten suojassa ahtaaseen sullottuina etumaisilla linjoilla
sen kohdan takana, mistä hyökkäyksen piti alkaa. Vihollinen ei ollut
myöskään huomannut 40-50 divisioonan marssittamista kokoon, eikä sen
laaja urkkijajärjestelmäkään ollut saanut tietoonsa tätä. Marssit
suoritettiin tosin öisin, mutta joukot kulkivat laulaen seudun läpi.
Sellaisia joukkoja ei voi kätkeä. Vihollisen lentäjät eivät myöskään
huomanneet helmikuun keskivaiheilta yhtämittaa kestänyttä vilkasta
junaliikennettä hyökkäysrintamaa kohti. Se oli vilkas kautta koko
rintaman, mutta painopiste oli selvästi Arrasin ja La Fèren välisen
rintamaosan takana, minkä myös saksalaiset tarkastuslentäjät
huomasivat.
Muutenkaan ei vihollinen ollut saanut mitään tietää; ainakin täytyi
minun tulla siihen käsitykseen, sillä muussa tapauksessa olisivat sen
puolustustoimenpiteet olleet voimakkaammat ja sen varajoukot saapuneet
nopeammin. Sota on molemminpuolisesta ponnistelusta huolimatta
epätietoisuutta; niin on se meillä ja samoin vihollisen puolella.
Maaliskuun 18:ntena ja 19:ntenä karkasi kaksi miestä eräästä
miinanheittäjäkomppaniasta vihollisen puolelle. Muistiinpanoista, joita
vihollisen puolelta löydettiin, sekä vankien kertomuksista päättäen he
luultavasti antoivat tietoja tekeillä olevasta hyökkäyksestä.
Muilla rintamilla, etupäässä Lillen luona ja Verdunin edustalla, oli
tykistötoiminta vilkastunut.
Puolipäivän aikaan 20:ntenä oli ylimmän armeijanjohdon tehtävä vaikea
ratkaisu, oliko hyökkäys aloitettava 21:senä vai siirrettävä
tuonnemmaksi.
Pieninkin lykkäys vaikeutti tavattomasti lähelle vihollista pienelle
alalle koottujen joukkojen asemaa. Siellä vallitsi joka suhteessa
jännitys, jota oli vaikea kestää. Massa ja sielullinen paino vaativat
työntymistä eteenpäin.
Mutta tykistön vaikutus oli kaasun varassa, ja sen vaikutus oli taas
riippuvainen tuulen suunnasta ja voimasta. Minä olin riippuvainen
siitä, mitä ilmasuhteiden asiantuntija luutnantti tohtori Schmaus
ilmoitti minulle kello 11 aamupäivällä ilmasuhteista. Tuulen voima ja
sen suunta ei suinkaan ollut suotuisa 20:nnen päivän aamuun saakka;
päinvastoin näytti melkein välttämättömältä hyökkäyksen siirtäminen
tuonnemmaksi. Se olisi ollut minulle äärettömän vaikeaa. Siksi
odotinkin suurella pelolla seuraavan päivän ilmatietoa. Vaikkei se
ollutkaan erikoisen suotuisa, teki se hyökkäyksen kuitenkin
mahdolliseksi. Kello 12 päivällä annettiin armeijaryhmille käsky, että
hyökkäykseen oli ryhdyttävä suunnitelman mukaisesti. Nyt ei sitä enää
voinut peruuttaa. Kaiken täytyi mennä menoaan. Ylin armeijanjohto,
päälliköt ja joukot olivat tehneet velvollisuutensa. Kaikki muu oli
kohtalon kädessä: epäedullinen tuuli haittasi kaasun vaikutusta, sumu
vaikeutti ja hidastutti jalkaväkemme liikkeitä ja esti etevää
sotilaallista harjoitusta ja ohjausta pääsemään täysin oikeuksiinsa.
Tämä oli useimpain käsitys sumusta; mutta kuului myös yksityisiä ääniä,
jotka pitivät sitä edullisena.
Maaliskuun 21:senä noin kello 4 aamulla alkoi taistelu, jota käytiin
valtavalla tulella 70 km:n levyisellä rintamalla Croisillesin ja La
Fèren välillä. 2:selle ja 18:nnelle armeijalle oli aika suurin piirtein
määrätty, 17:nnelle armeijalle, joka taisteli yksin, oli annettu
suurempi toimivapaus. Näiden määräysten puitteissa saivat joukot toimia
omintakeisesti.
Noin kaksi tuntia pommitti meidän koko tykistömme vihollisen
pattereita, sitten alkoi suurin osa siitä taistella vihollisen
ampumahautoja vastaan, joihin miinanheittäjätkin suuntasivat tulensa.
Vähän ennen klo 9:ää keskittyi voimakas tykkitulemme tulijyrän
tehtävään, ainoastaan osa pommitti enää vihollisen pattereita ja
erikoisia tukikohtia. Jalkaväkemme ryhtyi hyökkäykseen.
17:s armeija, jolla oli voimakkain vihollinen vastassaan, pääsi
hyökätessään vain vihollisen toisille asemille, tuliseinä oli jättänyt
sen kauas taakseen; jalkaväki ei enää ollut sen vaikutuspiirissä. Se
pysähtyi näiden asemien eteen saamatta tukea tykistöltä.
2:sen armeijan hyökkäyksessä oli jalkaväen ja tykistön yhteistoiminta
parempi. Jalkaväki murtautui vihollisen toisiin asemiin.
18:nnen armeijan rynnistys sujui joka suhteessa säännöllisesti. Se
eteni hyvin.
Maaliskuun 22:sena ei 17:nnen armeijan asema sanottavasti muuttunut,
mutta 2:nen armeija, jota johdettiin yhtenäisesti ja voimakkaasti, löi
vihollisen ja tunkeutui eteenpäin. 18:s armeija valloitti melkoisesti
maa-aluetta. 17:s armeija näkyi antavan yksityisille ryhmille liian
paljon taktillista vapautta. Sitävastoin oli yksityisten osastojen
toiminta liian kiinteästi sidottu yhteen. Ylin armeijanjohto koetti
saada yhtenäisyyttä johtoon.
Seurauksena 17:nnen armeijan asemasta oli, ettei vihollisrintaman
katkaiseminen Cambrain mutkassa onnistunut, 2:nen armeija ei voinut
myöskään saada kevennystä etenemisessään. Sen oli täytynyt itse raivata
itselleen tietä eikä se siksi ollut päässyt niin nopeasti eteenpäin
kuin olisi ollut suotavaa, jotta toisaalta 17:s armeija olisi saanut
kevennystä. Näin ollen ei kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmä
voinutkaan Croisillesin ja Péronnen välillä saada niin suuria
maa-alueita haltuunsa kuin alkuperäinen taistelusuunnitelma edellytti.
Maaliskuun 25:ntenä olivat 17:s ja 2:nen armeija kiivaasti taistellen
kulkeneet kauas yli Bapaumen--Comblesin linjan, 18:s armeija oli
valloittanut Neslen vähäisen vastarinnan jälkeen. 17:nnen armeijan
taisteluvoimat olivat jo lopussa; se oli maaliskuun 21:senä ja 22:sena
menettänyt liian paljon, nähtävästi siksi, että se taisteli liian
ahtaissa puitteissa. 2:nen armeija oli kylläkin virkeämpi, mutta
valitti jo suppilokentän vaikeuksia. Se ei päässyt enää Albertista
eteenpäin. Sommen ylimeno tuotti sen vasemmalle sivustalle suurempia
esteitä kuin vihollinen. 18:s armeija oli vielä täydelleen
taistelukykyinen ja -haluinen; jo maalisk. 27:ntenä se valloitti
Montdidier'n. Vastustaja muodosti pian Sommen pohjoispuolelle uuden
rintaman, jonka voittaminen oli ehdottomasti käyvä vaikeaksi.
Vihollisen vastarinta Amiensin suunnalla näytti heikommalta.
Alkuperäinen taistelusuunnitelma oli muutettava ja hyökkäystä
jatkettaessa painopiste siirrettävä tähän suuntaan. Vieläkin minä
toivoin, että meidän onnistuisi tehdä tärkeä sotaliike ja pidin sitä
silmällä antaessani ohjeita armeijoille. Mutta 17:s armeija ei enää
jaksanut edetä, 2:nen ja 18:s armeija saivat vielä suoritetuksi
aluevalloituksia. Koetin yhä edelleen vahvistaa 2:sen armeijan vasenta
siipeä ja saada sen samoin kuin 18:nnen armeijan viedyksi Amiensiä
kohti.
Vihollisjoukkojen täälläkin lisääntyessä ja ryhtyessä hyökkäämään eivät
hyökkäysvoimamme enää riittäneet, ampumatarpeiden kuljetus ei
tyydyttänyt tarvetta, myös muonitusvaikeuksia ilmestyi. Teiden
ja rautateiden kuntoonpano vaati kaikesta perinpohjaisesta
ennakkoharkinnasta ja valmistuksista huolimatta liian paljon aikaa.
Kun 18:s armeija oli saanut järjestelmällisesti lisää ampumavaroja,
teki se maaliskuun 30:ntenä hyökkäyksen Montdidier'n ja Noyonin
välillä. Huhtikuun 4:ntenä seurasi 2:sen armeijan ja 18:nnen armeijan
oikean siiven hyökkäys Albertin luona ja Sommen eteläpuolella Amiensiä
kohti. Nämä taistelut olivat tuloksettomia. Voi ehdottomasti tunnustaa,
että vihollisen vastustus oli lujempi kuin meidän voimamme. Emme
halunneet taistella uuvutustaistelua. Sitä ei sallinut strateeginen
eikä taktillinen tilanteemme. Siksi ylimmän armeijanjohdon täytyi
yksissä neuvoin asianomaisten päälliköiden kanssa tehdä päätös Amiensin
hyökkäyksen lopullisesta lakkauttamisesta, niin raskas kuin tällainen
päätös olikin.
Entente hyökkäsi nyt puolestaan Albertin luona ja Amiensin
kaakkoispuolella hajanaisesti ja saavuttamatta mitään. Huolellisen
valmistuksen jälkeen yritti 2:nen armeija huhtikuun 24:ntenä vielä
kerran Villers-Bretonneux'n luona tankkien avulla parantaa asemaansa.
Se pääsikin hyvin etenemään, mutta ei kyennyt säilyttämään
saavuttamiaan tuloksia.
Vasta vähitellen tyyntyi rintama Albertin ja Montdidier'n välillä, Aika
ajoin puhkesi jälleen taisteluja, tilanne pysyi edelleen jännittyneenä.
Uuden rintaman muilla osilla, Arrasiin ja Noyoniin päin, tyyntyi
toiminta paljon aikaisemmin.
Huhtikuun 24:ntenä oli taistelu päättynyt. Se oli loistava asevoitto,
se maine on aina säilyvä maailmanhistoriassa. Mikä englantilaisille ja
ranskalaisille oli ollut mahdotonta, oli meille onnistunut, ja vielä
lisäksi neljäntenä sotavuonna!
Strateegisesti ei sitä saavutettu, mitä maalisk. 23, 24 ja 25 p:nä
saatettiin toivoa. Erikoista pettymystä aiheutti se, ettemme saaneet
Amiensiäkään, jonka valloittaminen olisi tavattomasti vaikeuttanut
yhteyttä vihollisen rintamain välillä Sommen etelä- ja pohjoispuolella
Amiensin rautatierakennusten pommittaminen kauaskantavilla tykeillä ei
korvannut tätä suinkaan täydesti. Mutta meidän joukkomme olivat
kuitenkin lyöneet englantilaiset ja ranskalaiset ja osoittautuneet
heitä etevämmiksi. Jos ne eivät saavuttaneet aina menestystä, joka
olisi ollut mahdollinen, niin ei syy ollut yksin niiden taistelukyvyn
vähentymisessä, vaan ennen kaikkea siinä, etteivät ne enää kaikkialla
olleet kokonaan upseeriensa johdettavia. Elintarvevarastot, joita
joukot sattuivat löytämään, pidättivät niitä. Täten kului kallista
aikaa hukkaan.
Meidän taktiikkamme oli pääpiirteissään osoittautunut oikeaksi. 17:nnen
armeijan taisteluissa esiintyneet ilmiöt eivät vaatineet perinpohjaista
muutosta. Yksityisistä kokemuksista oli vain tehtävä lujemmat
johtopäätökset. Ennen kaikkea oli jalkaväki saatettava vielä
väljemmäksi. Useissa kohdin oli konekivääripesien valloittaminen
tuottanut ylivoimaisia vaikeuksia ja pidättänyt hyökkäystämme.
Jalkaväkiryhmät eivät olleet aina pystyneet itsenäiseen toimintaan tai
työskentelemään tyydyttävästi yhdessä seuralais-aseiden kanssa.
Erikoisen vaikeaa oli joukon ollut hyökkäyksen jälkeen taas järjestyä
puolustusasemiin, samoin määrätä, milloin hyökkäyksen jatkaminen ei
enää tuonut menestystä. Kaikki joukot, etenkin ratsuosastot, olivat
kärsineet ankaria tappioita vihollisen lentäjien heittämistä pommeista.
Uusien asemien strateegisesta tilasta ei voinut vielä antaa ratkaisevaa
arvostelua, semmoisinaan ne eivät suinkaan olleet edullisia. Vielä ei
voinut päättää, miten ylin armeijanjohto käyttäisi niitä, kun
sotaliikkeet olivat vasta alulla. Avren siltavarustus oli taktillisesti
hyvin hankala. Sen luovuttamisesta neuvoteltiin. Mutta kun vihollinen
olisi siitä huomannut, että oli päätetty luopua jatkamasta hyökkäystä
Amiensiä kohti, pidettiin se.
Uutta rintamaa oli nyt vahvistettava. Uupuneiden divisioonain tilalle
tuotiin osittain uusia rauhallisemmista asemista, vähemmin rasittuneet
jätettiin paikoilleen. Selkäpuolisten yhteyksien aikaansaamiseen
pantiin kaikkialla mitä suurinta huomiota ja huolta. Mutta päätehtävää
silmällä pitäen oli tärkeintä, että ne joukot, joita ei enää tarvittu
uudella rintamalla, vietiin pois lepäämään, harjaantumaan ja
vakiintumaan kurissa. Meidän täytyi kehittää reservijoukkoja tulevaa
toimintaa ja vihollisen mahdollisten vastahyökkäyksien torjumista
varten; nämä eivät kuitenkaan voineet olla muuta kuin puhtaasti
paikallisia laadultaan.
2:sen armeijan joukot olivat erikoisesti kärsineet siitä, että olivat
jääneet Sommen taistelukentän läntiseen reunaan. Ne saattoivat levätä
kunnollisesti vasta niiden asemain itäpuolella, joista hyökkäykseen oli
ryhdytty, vaikka meidän käsiimme tällä viholliselta valloitetulla
alueella oli joutunut lukuisia vahingoittumattomia englantilaisia
sotilasleirejä.
Meidän tappiomme eivät olleet mitättömät, olimme kauan kamppailleet
suurten joukkojen kanssa. Prosenttimäärä 17:nnessä armeijassa oli liian
korkea, upseerihukka suorastaan huolestuttava. Mutta runsaan saaliin
ohella olimme saaneet noin 90,000 haavoittumatonta vankia, sitäpaitsi
olivat vihollisen tappiot kuolleissa ja haavoittuneissa suuret.
Monien lievästi haavoittuneiden takaisintulo oli mahdollinen
lähitulevaisuudessa. Me olimme olleet hyökkääjiä ja kuitenkin, mitä
tappioihin tulee, selviytyneet edullisesti.
Varustukset haavoittuneiden hoitoa varten eivät olleet kaikkialla
riittäneet, vaikka kenttäsairaanhoito-osaston päällikkö oli tarkkaan
tutkinut niitä ennen taistelua. Lukuisat lievästi haavoittuneet
vaikeuttivat hoitoaan ymmärtämättömällä ja ikävällä kiirehtimisellään
rintaman taakse.
Minulle itselleni oli taistelu käynyt hyvin kalliiksi. Vaimoni nuorin
poika oli maaliskuun 23:ntena kaatunut lentäjäupseerina. Hän oli ensin
tietymättömiin kadonnut. Laajalta taistelukentältä löysin haudan,
jossa oli englantilainen kirjoitus: tässä lepää 2 saksalaista
lentäjäupseeria. Surullinen tehtäväni oli todeta oman poikani
identtisyys. Nyt hän lepää Saksanmaan povessa. Sota ei ole säästänyt
minulta mitään.
Matka taistelutantereelle oli johtanut minut niiden molempien
varuslinjojen läpi, joissa vastustajat niin kauan olivat seisoneet
vastakkain. Vaikutus oli valtava: usean kilometrin levyinen kaistale
hävitettyä ja autiota maata kulkee Ranskan läpi, tämän ententen
aikaansaaman sodan tunnusmerkkinä!
Viholliseen teki tappio valtavan vaikutuksen. Pyynnöstäni huolimatta ei
tätä meidän taholta diplomaattisesti käytetty hyödyksemme. Ranska
vapisi. Se tahtoi saada täyden selvyyden Englannin ja Amerikan
sotilaallisesta avusta. Clemenceau kääntyi liittoutuneitten puoleen.
Englannissa vietiin kymmenentuhatta työmiestä hiilikaivoksista ja
sotatarvetehtaista armeijaan eikä sittenkään aluksi voitu täyttää
kymmentä divisioonaa. Ne hävisivät rintamalta ilmestyäkseen suurimmaksi
osaksi vasta syksyllä. Asevelvollisuutta pitennettiin, mutta sen
käytäntöönottamista Irlannissa ei vieläkään uskallettu ajatella. Lloyd
George teki muuten kaikkensa. Kuten yhdestä hänen puheestaan aselevon
solmimisen jälkeen käy ilmi, hän pyysi kiihkeästi Wilsonilta apua ja
lähetti kaiken käytettävissä olevan laivaston -- välittämättä kärsikö
Englanti siitä vai ei -- Amerikkaan noutamaa vastamuodostettuja
joukkoja. Mitä me teimme? Uhrasimmeko me kaikkemme? Hyvä on tehdä
vertailuja, jotta Saksan kansa myöhemmin painaisi mieleensä tämän sodan
opetukset. Ainoastaan äärimäinen jäntevyys kelpaa sodassa.
Voiton saavuttamiseksi harjoittivat Englanti ja Yhdysvallat lisäksi
väkivaltaista poliittista ja taloudellista painostusta Euroopan
puolueettomia maita kohtaan ja kiristivät niiltä tonnistoa
lievittääkseen omaa tonnistonpuutettaan. Sukellussota oli ajan pitkään
sittenkin vaikuttanut tuntuvasti ja aikaansaanut kuljetuspulan
maalla ja merellä. "Huhtikuussa toimivat sukellusveneet niin
menestyksellisesti, että Englanti olisi tuhoutunut yhdeksässä
kuukaudessa, jos hävitykset olisivat jatkuneet samalla nopeudella",
selitti eräs englantilainen valtiomies alahuoneessa marraskuussa 1918.
Etupäässä puolueettomista maista saadulla ja muulla tavoin hankitulla
laivastolla Englanti kuljetti amerikkalaiset ihmismassat Ranskaan
taajaan sullottuina laivoihin. Miehistöllä oli mukanaan vain omat
varustuksensa. Sen, mitä ne Euroopassa tarvitsivat, antoivat Englanti,
Ranska ja myös puolueettomat maat, etupäässä Espanja. Kokonaisuudessaan
tämä oli väkivaltaisuutta, joka lyhyessä ajassa voi saada tavattomia
aikaan, mutta jota ei olisi voitu jatkuvasti ylläpitää. Jos sotaa olisi
jatkunut pitemmän aikaa, olisi vastavaikutus tullut.
Yhdysvaltain kauppakamarin tonnistovaliokunnan puheenjohtaja Edward A.
Filene lausuu toukokuun 8:ntena 1918 ilmestyneen "New-York Worldin"
mukaan seuraavasti:
"Liittolaisten vaatimuksesta lähetämme nyt järjettömän paljon miehiä
Ranskaan. Lähetämme heidät ilman että meillä on riittävästi heidän
ylläpitämiseensä tarvittavia laivoja. Kirjaimellisesti panemme nuorten
miestemme hengen alttiiksi siinä uskossa, että Amerikka voi hankkia
tarvittavan tonniston heidän tarpeittensa kuljettamista varten."
Häikäilemättömyys ja tarmokkuus johtivat tässäkin menestykseen.
Taistelun kuluessa olimme aloittaneet Pariisin pommituksen Laonin
seudulta 120 km kantavalla tykillä. Tämä tykki oli tekniikan ja tieteen
ihmesaavutus, Kruppin liikkeen ja sen johtajan Rausenbergerin
mestariteos. Pommituksen aikaansaama vaikutus oli suuri Pariisissa ja
Ranskassa. Osa väestöä pakeni pääkaupungista ja enensi siten
levottomuutta, joka Ranskassa lisääntyi meidän voittojemme johdosta.
Pomminheittäjälaivastomme kiihkeä toiminta tähtäsi samaan päämäärään.