Helmikuun 18:nnen iltapäivällä ja 19:nnen aamulla alkoivat sotatoimet
näin ollen koko isovenäläisellä rintamalla uudestaan. Heti sen jälkeen
bolshevikkihallitus selitti kipinälennättimellä olevansa valmis
rauhantekoon. Me teimme johtopäätökset Brestin kokemuksista ja annoimme
rauhalle nyt aivan toisen muodon. Hallitus vaati yksissä neuvoin
liittolaisten kanssa ylimmän armeijanjohdon mielipiteiden mukaisesti
sekä sotilaallisen turvallisuutemme että myöskin kansojen
itsemääräämisoikeuden nimessä Suomen ja Ukrainan itsenäisyyden
tunnustamista sekä Kuurinmaan, Liettuan ja Puolan samoin kuin Batumin
ja Karsin luovuttamista. Kysymystä Liivinmaan ja Vironmaan vastaisesta
asemasta ei vielä ratkaistu, toistaiseksi tuli meidän miehittää nämä
maat.
Iso-Venäjän sotajoukko oli laskettava hajalle ja laivaston tuli
lakkauttaa toimintansa. Sen lisäksi ei Venäjä saanut ryhtyä
minkäänlaiseen propagandaan Saksassa. Joukko taloudellisia kysymyksiä,
sotavankien vaihto y.m., jätettiin tarkemman pohdinnan varaan.
Etenemistä jatkettaisiin siksi, kunnes nämä vaatimukset olivat
lopullisesti hyväksytyt uusissa neuvotteluissa. Trotski ilmoitti
olevansa heti valmis lähettämään uudet edustajat Brestiin; itse hän ei
tullut, arvattavasti siitä syystä, ettei hän enää pitänyt propagandan
harjoittamista siellä mahdollisena.
Venäjän edustajat saapuivat Brestiin helmikuun 28:ntena. Keskusteluihin
ei enää ryhdytty. Venäjän valtuutetut ilmoittivat, että heidän
tehtävänään oli vain allekirjoittaa rauha. He osoittivat arvokkuutta
onnettomuudessa, johon he itse olivat syypäät. Maaliskuun 3:ntena kello
5.30 illalla tapahtui allekirjoittaminen. Rauha oli nyt solmittu ja
sotatoimet Venäjän rintamalla lakkautettiin uudestaan.
Brestin rauhanehdot olivat tähdätyt bolshevikkeja vastaan, joiden
kanssa sotatila ei voinut koskaan päättyä -- se johtui heidän
vallankumouksellisesta propagandastaan. Minä en suinkaan pyrkinyt
Venäjän tuhoamiseen tai sellaiseen heikontamiseen, joka veisi siltä
hengen. Päinvastoin toivoin, että valtakunnan saattaminen entiselleen
lähtisi Ukrainasta; myöskin olisi minulle Puolan kysymykseen nähden
venäläis-puolalainen ratkaisu ollut mieluisin. Liettua ja Kuurinmaa
eivät olleet mitään elinkysymyksiä Venäjälle, yhtä vähän Batum ja Kars.
Viron ja Liivinmaan menetys oli Venäjälle tuntuva. Täällä voitiin ja
pitikin antaa Venäjälle kaikkea mahdollista huojennusta. Oliko
mahdollista mennä vielä pitemmälle ja antaa Liivinmaa ja Viro
uudistuneelle Venäjälle takaisin, on turha harkita. Sellaista Venäjää
ei nyt ollut olemassa. Sentähden minä vaadinkin sisimmästä
vakaumuksestani Baltikumin muodostamista. Ehdoissa pidättäydyttiin
muuten millään lailla sekaantumasta Venäjän sisäpoliittiseen ja
taloudelliseen elämään; Venäjälle ei asetettu mitään sellaisia
vaatimuksia, jotka olisivat loukanneet itsenäisen valtion arvoa tai
orjuuttaneet sen väestöä. On valaisevaa verrata rauhaa, jonka Venäjä
silloin sai, rauhaan, jonka se olisi voinut saada, ja tätä taas siihen,
joka on tullut meidän kannettavaksemme, vaikka me emme olleet koskaan
rauhantarjousta hylänneet. Puhe Brestin väkivaltarauhasta on vaikeneva.
Vielä toistaa osa Saksan kansaa uskollisesti tätä vihollisen
propagandan iskusanaa. On kokonaan toinen asia, että Venäjä nyt lähtee
silvottuna sodasta, vaikka sen liittolaiset, joille sen v. 1914 piti
poimia kastanjat tulesta, ovat voittaneet.
Valtiopäivien suuri enemmistö hyväksyi Brestin rauhanehdot ja tunnusti
edelleen, ettei sopimus loukannut kansojen itsemääräämisoikeutta.
Enemmistösosialistit pidättäytyivät äänestämästä, vain riippumattomat
sosialistit äänestivät sitä vastaan.
Edustaja Erzberger oli lausunut ilonsa tulevasta rauhasta jo helmikuun
27:ntenä 1918 ja ilmoittanut, että ehdot pysyvät heinäkuun 10:ntenä
tehdyn rauhaa koskevan päätöslauselman puitteissa.
Varsinkin ansaitsee huomiota edustaja Gröberin lausunto maaliskuun
22:sena, hänen sanansa ilmaisevat meidän asemamme täydellistä
ymmärtämistä. Hän sanoi:
"Tätä rauhansopimusta ei kylläkään voi pitää minään sopimusrauhana
tämän sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta se ei minun mielestäni
estä sen hyväksymistä. Nyt ei voi olla kysymys siitä, onko saatu aikaan
sopimusrauha vai ei-sopimusrauha, vaan edessämme on käytännöllinen
kysymys, oliko rauhansopimus yleensä muulla tavalla saavutettavissa.
Tähän kysymykseen minä vastaan kieltävästi, sen vuoksi on minun myöskin
ystävieni puolesta ilmoitettava, että me yksimielisesti hyväksymme
sopimuksen.
"Hyvät herrat, Brest-Litovskissa olleella, tunnetun Trotskin johtamalla
venäläisellä valtuuskunnalla ei ilmeisestikään ollut mitään vakavaa
aikomusta saada rauhansopimus aikaan, vaan sen tarkoituksena oli tehdä
propagandaa bolshevististen aatteittensa hyväksi. Tämän vuoksi se on
pitkittänyt neuvotteluja mahdollisimman kauan. Vieläpä on Trotski
kieltäytynyt hyväksymästä ehdotettua määräystäkin, että tulevaisuudessa
elettäisiin keskinäisessä rauhassa ja ystävyydessä. Tämäkin meni
hänestä liian pitkälle. Samalla kuin Saksan valtuutetut kerrassaan
lampaan kärsivällisyydellä -- minun täytyy käyttää tätä sanaa --
otsansa hiessä tekivät työtä viedäkseen rauhanneuvotteluja eteenpäin ja
saattaakseen ne päätökseen, on venäläiseltä taholta ja myös sellaiselta
taholta, joka on ollut mitä läheisimmässä kosketuksessa Venäjän
hallituksen kanssa, saatu kuulla mitä räikeimpiä palopuheita ja
julaistu kipinäsähkösanomia, jotka ilmeisesti olivat lähtöisin
Trotskista ja hänen tovereistaan ja joissa tehtiin ilmeistä pilaa
kaikista kunnolliseen rauhaan tähtäävistä pyrkimyksistä. Ilmeisesti on
Trotski olettanut voivansa yllyttää muutkin valtiot, etupäässä Puolan,
Saksan ja Englannin, vallankumoukseen ja lopulta syöstä koko maailman
kumousliikkeeseen. Oikeastaan juuri venäläiset valtuutetut eikä
saksalaiset, saivat aikaan keskeytyksen rauhanneuvotteluissa,
katkaisivat neuvottelut ja suorastaan pakottivat Saksan ryhtymään
uudestaan taisteluun...
"Jos asiain tällä kannalla ollen Saksan hallitus ja sen liittolaiset,
kun Venäjän hallitus ehdotti uutta neuvotteluihin ryhtymistä ja uuden
aselevon tekemistä, ei muitta mutkitta ja ehdottomasti antautunut
neuvotteluihin, vaan asetti ehtonsa aivan selvään heti hyväksyttäviksi
tai hylättäviksi, ja jos se pani aselevon myöntämisen ja uusiin
neuvotteluihin ryhtymisen siitä riippuvaksi, niin oli se meidän
vakaumuksemme mukaan aivan oikeutettua, vieläpä välttämätöntäkin, eikä
kukaan saa hallitusta siitä moittia."
Tälle lausunnolle annoin suuren arvon, minä tunsin että suurin osa
kansaa oli tässä kysymyksessä hallituksen takana. Mutta valitettavasti
unohtivat valtiopäivät pian olla Venäjältä tulevan vallankumouksen
vaaran suhteen varuillaan.
Hämmästyttävän lyhyessä ajassa olivat saksalaiset joukot, jotka olivat
enimmäkseen maanpuolustusväkeä, edenneet Narvan, Pinkovan, Polotskin,
Orshan, Mogilevin linjalle. Venäläiset eivät olleet tehneet
vastarintaa. Saaliiksi saatiin erittäin suuret määrät sotatarpeita.
Väestö tunsi päässeensä bolshevismin kahleista. Uusi miehitysalue
joutui itärintaman ylipäällikön hallinnon alle. Venäjää vastaan
muodostettiin rajasuoja, jotta voisimme käyttää koko miehitettyä
itäaluetta taloudellisesti hyväksemme, kuten välttämätöntä oli. Samalla
estettäisiin sen kautta bolshevikkipropagandan tulva miehitetylle
alueelle ja sieltä käsin Saksaan. En siihen aikaan vielä voinut
otaksua, että sitä myöhemmin tulisi hallituksen puolesta virallista
tietä Berliiniin ja Saksaan. Ylin armeijanjohto olisi silloin nähnyt
ponnistusten turhuuden ja todennäköisesti säästänyt ihmisiä. Näin
teimme me sen, mitä itärintaman ylipäällikkö ja minä pidimme
välttämättömän tarpeellisina suojatoimenpiteinä bolshevismia vastaan.
Samaan aikaan kuin marssi isovenäläiselle bolshevikkialueelle, alkoi
myös saksalaisten eteneminen Ukrainaan. Minä olin jatkuvasti yhteydessä
kenraali v. Arzin kanssa sopiakseni hänen kanssaan yhteistoiminnasta.
Äkkiä keisari Kaarle käänsi kelkkansa, hän tahtoi säästää kansoiltaan
sen pettymyksen, ettei rauhaa Venäjän kanssa oltu saatukaan aikaan.
Mutta hätä pakotti hänet kuitenkin sangen pian antamaan suostumuksensa.
Minua Itävalta-Unkarin kanta hämmästytti; ensin selitettiin
juhlallisesti, että valtion tuli solmia epäedullinen rauha,
jotta se voisi elää, ja nyt ei valtio tehnyt mitään hankkiakseen
saavutetulla perusteella elämismahdollisuuksia. Olin tyytyväinen, kun
Itävalta-Unkari lopulta tuli mukaan, yksin emme mitenkään olisi voineet
tehtävää suorittaa.
Ukrainassakin sujui eteneminen nopeasti. Meikäläiset suuntasivat
päävoimansa Kiovaa kohti, jonka me jo maaliskuun 1:senä miehitimme,
kun taas itävalta-unkarilaiset joukot kulkivat Odessaa kohti.
Sotaliikkeet suoritettiin pitkin rataa; toisinaan sattui taisteluja
panssarijunien välillä. Läpi tavattomien alojen täytyi rientää
heikoin voimin. Bolshevikkijoukot tekivät vain mitätöntä
vastarintaa, tshekkoslovakkilaiset joukot -- ne oli muodostettu
itävalta-unkarilaisista sotavangeista -- taistelivat koko lailla
paremmin; niiden kanssa sattui ankaria otteluja. Sotaliikkeitä ja
taisteluja jatkui vielä toukokuussakin.
Itärintaman ylipäällikkö ryhtyi heti muodostamaan Saksassa kahta
divisioonaa sotaministeriön valitsemista ukrainalaissyntyisistä
sotamiehistä, jotka Venäjän armeijan riveissä taistellen olivat
joutuneet sotavangeiksi. Ikävä kyllä kaikki laskelmat näiden suhteen
pettivät. Heti Ukrainaan jouduttuaan he lankesivat yltiöpäisiin
valtiollisiin virtauksiin, eikä ollut muuta keinoa kuin laskea heidät
hajalle. Se oli katkeraa. Minä olin toivonut, että niinkuin ententella
oli sotavangeistaan hyötyä, meillekin nyt ainakin bolshevismin vallasta
vapauttamamme maan pojat tuottaisivat huojennusta.
Myöskin turkkilaiset olivat aselevon päätyttyä aloittaneet
etenemisliikkeensä Armeniassa aikoen jatkaa sitä aina Karsiin ja
Batumiin asti.