Makedonian rintamalla alkoi syyskuun kiivaiden taistelujen jälkeen
levon aika, joka tuli kestämään kauan. Kenraali v. Scholtz koetti
väsymättömällä innolla kehittää bulgaarialaisia joukkoja ja tehdä ne
taistelukykyisiksi. Kaikki Makedoniassa toimivat saksalaiset
komentoviranomaiset työskentelivät saman päämäärän hyväksi.
Bulgaarialainen sodanjohto kiinnitti tuskin ollenkaan huomiota näihin
tärkeisiin kysymyksiin.
Entente ei ollut luopunut pyrkimyksistään saada palvelukseensa Kreikan
armeija. Kuningas Konstantinin oli ollut pakko luopua kruunusta ja
kuninkaaksi oli tullut hänen poikansa Aleksanteri. Venizelos hallitsi.
Kreikan armeija oli pantu liikekannalle. Taistelukykyisten joukkojen
muodostaminen kävi kuitenkin hitaasti.
Palestiinassa ja Mesopotamiassa huononi turkkilaisten asema. Hyökkäys
Bagdadia vastaan oli suunniteltu tehtäväksi syksyllä 1917 tai keväällä
1918. Valmistaviin toimenpiteisiin oli ryhdytty. Mutta vaikka
kulkuneuvot olivat tunnelin valmistumisen johdosta parantuneet, eivät
valmistukset edistyneet. Liikenne pysyi huonona ja epäsäännöllisenä.
Paikalliset komentoviranomaiset toivoivat kuitenkin saavansa ylimmältä
armeijanjohdolta niin tehokasta apua, että vaikeudet voitetaan. He
uskoivat liian hyvää turkkilaisista viranomaisista.
Bagdadia vastaan suunnitellun hyökkäyksen menestymisen pääehto oli
Palestiinan rintaman säilyminen eheänä. Minä huomautin siitä
tuontuostakin Enverille ja pyysin, että hän lujittaisi mainittua
rintamaa ja etenkin tekisi parhaansa saadakseen Syyrian rautatiet
parempaan kuntoon. Ylin armeijanjohto koetti auttaa häntä näissä
toimissa niin paljon kuin se voi. Se ei tosin paljoa voinut. Sekin,
mikä voitiin antaa, joutui turkkilaisten taitamattomiin käsiin.
Muita enemmän Palestiinassa olevan Turkin armeijan olojen
parantamiseksi työskenteli eversti v. Kress. Tulin huomaamaan, että hän
tajusi Palestiinan armeijanjohdon huolet ja kärsimykset paremmin kuin
Konstantinopolissa toimivat herrat. Näillä oli Palestiinan armeijasta
liian hyvät käsitykset ja he antoivat siksi liian edullisen kuvan
asiaintilasta suureen päämajaan.
Vähitellen alettiin kuitenkin Konstantinopolissa käsittää, että
Palestiina on paremmin turvattava. Mutta parannuksia asemaan toivottiin
saavutettavan hyökkäyksellä. Bagdadin-sotasuunnitelma pantiin muitta
mutkitta paperikoriin. Sen sijaan päätettiin hyökätä Palestiinan
rintamalla. Sinne saapui nyt myös v. Falkenhaynin saksalainen
armeijaryhmänkomento.
Liikennesuhteita ja turkkilaisten joukkojen taistelukykyä silmällä
pitäen oli eversti v. Kress lausunut epäilyksensä hyökkäyksen
onnistumisesta. Hän oli oikeassa. Sen sijaan, että turkkilaiset
olisivat käyneet hyökkäämään, hyökkäsivät englantilaiset. Heidän
maaliskuussa Gazaa vastaan tekemänsä epäonnistuneen ryntäyksen jälkeen
oli eversti koettanut partioretkien ja lentäjien avulla häiritä
englantilaisen armeijan selkäpuolella tapahtuvaa liikennettä Sinain
niemimaalla. Hänen onnistuikin kerran saada vesijohto rikotuksi, mutta
vakavaa vauriota ei hän kyennyt sille eikä rautatielle tuottamaan.
Elokuun lopulla tunkeutuivat voimakkaat englantilaiset ratsuväkijoukot
Berzebaa kohti kiertääkseen sieltäpäin Gazan rintaman vasemman siiven
ja saadakseen valtaansa Jerusalemin vesijohtolaitokset. Yritys
epäonnistui. Lokakuun 2:sena ja 18:ntena tehdyt samaan päämäärään
tähtäävät yritykset eivät nekään tuottaneet englantilaisille toivottuja
tuloksia. Vasta marraskuun 2:sena onnistui englantilaisten vallata
Berzeba. Samaan aikaan ryntäsivät he laivaston tukemana Gazaa vastaan.
Turkin armeijan oli pakko vetäytyä taaksepäin ja se siirrettiin
Jaffan--Hebronin- ja Kuolleen meren väliselle linjalle turvaamaan
Jerusalemia. Englantilainen armeija seurasi hitaasti turkkilaisen
armeijan perässä. 17:ntenä se valloitti Jaffan ja eteni myös
Jerusalemia kohti vahvoilla joukoilla. Turkkilaiset eivät sillä
suunnalla taistelleet ratkaisuun asti, vaan vetäytyivät uusiin asemiin
Nabuluksen eteläpuolelle, meren ja Jordanin väliselle linjalle.
Joulukuun 9:ntenä marssivat englantilaiset Jerusalemiin. Turkkilaisten
tappiot olivat suuret. Heidän vastustuskykynsä oli tämän jälkeen
arvioitava hyvin vähäiseksi. Saksalainen apujoukko alkoi vähitellen
saapua Palestiinan rintamalle. Liittolaisillemme se antoi hieman lisää
itseluottamusta.
Turkkilaisten kärsimä tappio vaikutti suuresti arabialaisiin. Tämän
jälkeen he yhä enemmän ja enemmän kallistuivat englantilaisten puoleen.
Mesopotamiassa olivat englantilaiset Bagdadin valloitettuaan edenneet
Eufrat- ja Tigris-virtoja ylöspäin. Lokakuussa he olivat jo
saavuttaneet linjan Ramadieh--Samara. Marraskuussa laajeni heidän
valtausalueensa vielä Mosulin suuntaan.
Molemmilla rintamilla, sekä Palestiinassa että Mesopotamiassa, oli
turkkilaisten taistelukyky huomattavasti heikontunut. Ilmeistä oli,
että asema siellä voitaisiin säilyttää ainoastaan tuomalla sinne uusia
apujoukkoja.
Venäläis-turkkilaisella rintamalla oli yhä edelleenkin ollut hiljaista.
Pyynnöstäni aikoi Enver siirtää tältä rintamalta Mesopotamiaan
joukkoja. Tiedossani ei ole, toteutuiko tämä suunnitelma.