Hyökkäyksemme Italiaa vastaan Tolmeinin luona alkoi lokakuun 24:ntenä.
Itävalta-unkarilaisen kenraalin v. Kraussin johdon alaisena oleva
Flitschin joukko-osaston ja lännen saksalaisen armeijan oli vallattava
vuoriryhmä, joka ulottuu Isonzon oikealla rannalla Flitschista Canaleen
ja jonka korkein huippu on Karfreitin lounaispuolella 1643 metrin
korkeuteen kohoava Matajur. Samaan aikaan kuin kaikki muut divisioonat
ottaisivat haltuunsa vuoriselänteen, piti 12:nnen divisioonan kenraali
Lequis'n johdolla tunkeutua Tolmeinista Karfreitiin ja Matajurin ympäri
Cividalen suuntaan laaksotietä pitkin.
Boroevicin armeijaryhmän tuli Karstista yhtyä hyökkääjiin kulkemalla
idästä länttä kohti.
14:nnen armeijan rintamaansijoitus oli ollut hyvin vaivaloinen. Oli
käytettävänä ainoastaan kaksi paikoittain hyvinkin kapeaa
vuoristotietä, joilla voi marssia ainoastaan yhteen suuntaan.
Tarvittiin saksalaisen pääesikunnan upseerin huolellista harkintaa ja
terävää älyä, jos mieli saada tämä liikehtiminen sujumaan häiriöittä ja
päättymään oikeaan aikaan. Ennen kaikkea piti toimittaa ensin perille
tykistö- ja miinanheittäjäjoukot ja ammusvarastot ainoastaan muutamien
heikkojen itävalta-unkarilaisten pataljoonain vartioimina.
Jalkaväkidivisioonat etenivät vasta myöhemmin.
Rintamaan asettuminen vaati useita päiviä ja italialaiset saivat
yrityksemme tietoonsa. Vihollisen länsirintamalla lokakuun
loppupuolella tekemät raivoisat hyökkäykset johtuivat ilmeisesti
jossain määrin hankkeistamme Italiassa. Viholliset tahtoivat käyttää
hyväkseen länsirintamamme heikkenemistä. Taktillisesti ei Cadorna näytä
huomanneen olevan aihetta mihinkään toimenpiteisiin. Ehkä hän piti
hyökkäyksen toteuttamista mahdottomana.
Muutamia tunteja kestäneen raivoisan tykistö- ja miinanheittotulen
jälkeen, jossa käytettiin kaasu- ja brisanttiammuksia, alkoi 24:nnen
aamupäivällä nousu vuorille samaan aikaan kuin 12:s jalkaväkidivisioona
vastustamattomasti eteni laaksossa Karfreitia kohti ja sen yli. Jo 25
p:nä oli ratkaiseva korkeuslinja hallussamme ja Matajur vallattiin
usealta suunnalta tehdyillä rynnäköillä.
27 p:nä oli jo saatu jalansijaa vuoristossa ylemmän Tagliamenton
kohdalla ja vallattu Cividale. Italian pohjoinen rintama Kärntin
rajalla ja koko Isonzon rintama horjui. Ikävää vain oli, ettei
Boroevicin armeijaryhmä tarpeeksi äkkiä käynyt perääntyvän vihollisen
kimppuun, joten italialaisia pääsi suurempi määrä pakoon kuin oli
tarpeellista.
Kenraali v. Below sai määräyksen jättää oikean sivustansa vuoristoon ja
hyökätä vasemmalla sivustallaan Udinen yli Codroipoon päin ja sen
eteläpuolelle, jotta hän voisi antaa Tagliamenton tällä puolen
viholliselle ratkaisevan iskun. Marraskuun 30:ntenä antautui
Tagliamenton itäpuolella 60,000 italialaista vangiksi ja joulukuun
1:senä oli rintamamme edennyt kaikkialla tämän virran varrelle
Tolmezzosta alaspäin.
Marraskuun 30:s oli meille onnellinen päivä. Italiassa voimme merkitä
hyväksemme suuren menestyksen ja länsirintamalla Cambrain voiton.
Jo marraskuussa olin pyytänyt, että kenraali v. Arz vahvistaisi v.
Conradin Tirolissa olevaa armeijaryhmää Boroevicin armeijaryhmästä
siirretyillä joukoilla ja ryhtyisi Tirolissa voimakkaasti hyökkäämään
joko Brentasta alaspäin tai Asiagon--Arsieron suunnalla. Nyt, kun
sotaliikkeemme oli onnistunut, oli kenraali v. Boroevicin käytettävänä
liian suuret, kenraali v. Conradilla liian heikot voimat. Kenraali v.
Arz suostui pyyntööni, mutta rautatieolot olivat niin kurjat, ettei
suurempaa joukkojen siirtoa voitu toimittaa.
Joulukuun 6:ntena menimme Tagliamenton yli ja 11:ntenä olimme Piaven
varrella Il Montebellon alapuolella. Osa joukoistamme suuntasi
vuoristossa kulkunsa Feltreä kohden. Sen tieltä väistyi italialainen
armeija kiireesti vuoristosta pois Piaven yläjuoksun vartta Bellunon
ohi.
14:nnen armeijamme oikea sivusta eteni nyt Feltren kautta Brentan ja
Piaven välillä olevaa vuoriryhmää kohti hankkiakseen itselleen tien
tasangolle. Piave-joki, joka paraikaa tulvi, pakotti meidät
pysähtymään. Sen toisella puolen olivat italialaiset jo paremmassa
järjestyksessä. Ensimmäiset englantilaiset ja ranskalaiset apujoukot
myös saapuivat.
Samoinkuin Bukovinassa ja Itä-Galitsiassa, täytyi täälläkin ensin
laittaa kuntoon sotajoukkojemme selkäpuolella olevat rautatiet,
ennenkuin voitiin ajatella sotaliikkeiden jatkamista tasangolla.
Sääsuhteet vuoristossa kävivät epäsuotuisiksi, taistelut rasittivat
suuresti armeijaamme. Se tosin valtasi vielä alueita, mutta ei kyennyt
valloittamaan strateegisesti mitä tärkeintä Monte Grappan kukkulaa.
Isonzon rintamalla toimeenpanemamme hyökkäys oli kehittynyt niin hyvin
kuin se silloisilla voimillamme saattoi kehittyä. Lisävoimia saatuamme
olisimme kyllä voineet jatkaa sotaliikettämme. Mutta kenraali v.
Conradin joukoilla ei ollut riittävää tykistöä eikä tarpeeksi voimia
jalkaväenhyökkäykseen. Hänen joukkonsa alkoivat edetä joulukuun
4:ntenä, siis aivan liian myöhään auttaakseen suurta hyökkäystämme, ja
tämä eteneminen keskeytyi pian. Ylin armeijanjohto olisi siirtänyt
mielellään yhden saksalaisen divisioonan länsirintamalta Trentinoon,
mutta sitä ei marraskuussa voitu lähettää. Kun me sen sitten myöhemmin
lähetimme, ei se enää tullut oikeaan aikaan. Täälläkin olivat rautatiet
huonossa kunnossa.
Kun olin neuvotellut joulukuun alussa kenraali v. Krafftin kanssa
kypsyi mielessäni vakaumus, että meidän on turhaa ryhtyä hyökkäämään
Piaven toiselle puolelle. Me esitimme sen vuoksi kenraali v. Arzille
että hän antaisi määräyksen sotaliikkeen keskeyttämisestä ja
saksalaisten joukkojen saattamisesta lähtökuntoon, jotta ne voitaisiin
siirtää länsirintamalle.
Hyökkäys Italiaa vastaan oli onnistunut siihen määrin kuin oli voitu
toivoa. Italian armeija oli perinpohjin lyöty ja tarvitsi liittolaisten
apua. Itävalta-Unkarin armeijalle ja länsirintamalle oli tuotettu
huojennusta. Itävalta-Unkarin armeijan mieliala oli kohonnut. Kun myös
Venäjä nyt teki aselevon, saattoi kaksoismonarkia innostua sodan
jatkamiseen. Ylin armeijanjohto ei nyt enää kuullut puhuttavan siitä,
että Itävalta-Unkarin armeija luopuisi tehtävästään nyt, s.o. ennen
talven tuloa, kuten aikaisemmin oli ilmoitettu. Tälläkin sotaretkellä
oli käynyt selvästi ilmi tämän armeijan heikko taistelukyky. Se
tarvitsi välttämättömästi rauhaa vahvistuakseen ja kehittyäkseen,
vaikka se olikin virkistynyt menestyksellisestä hyökkäyksestä.
Saksalainen johto ja saksalaiset joukot olivat taaskin niittäneet
mainetta ja osoittaneet etevämmyytensä liikuntasodassa. Joissakin
joukoissa ilmennyt hyökkäysvoiman heikkeneminen johtui nuorille
joukoille ominaisista seikoista.