Ylin armeijanjohto alkoi pitää luultavana, että entente ryhtyisi
suureen hyökkäykseen huhtikuun puolivälissä Ranskassa, Isonzon
rintamalla ja Makedoniassa. Kreuznachista, minne olimme helmikuun
lopussa siirtyneet, kävin usein länsirintamalla ja keskustelin asemasta
armeijaryhmäin ja armeijain ylikomentojen sekä vaarallisimmilla
paikoilla olevien armeijaosastokomentojen kanssa.
Kruununprinssi Rupprechtin ja Saksan kruununprinssin armeijaryhmät
tehtiin voimakkaammiksi liittämällä niihin uusia divisioonia. Ne saivat
tykistöä, ampumatarpeita ja kaikkea mitä tarvittiin voitokkaaseen
puolustautumiseen. Tein kaikkeni päällikköjen toivomusten
täyttämiseksi.
6:s armeija toivoi, että sen rintama Lensin ja Arrasin välillä
Souchez'n luona oikaistaisiin, ja se valmisteli paikallista etenemistä
huhtikuun alussa. Huhtikuun 6:ntena olin varma siitä, että lähimmässä
tulevaisuudessa oli odotettavissa suuri hyökkäys englantilaisten
taholta Arrasin luona. Siirtyminen, jota oli Souchez'n luona
suunniteltu, jätettiin sikseen. Tein armeijaryhmälle pyynnön, että 6:s
armeija siirtäisi varajoukot lähemmäksi taistelukenttää. Loka- ja
joulukuussa Verdunin luona tehdyt viime hyökkäykset olivat uudelleen
opettaneet meille sen vanhan totuuden, että varajoukkojen täytyy olla
taistelukentän lähellä. "Puolustustaistelussa" oli siksi esitetty, että
niillä rintaman osilla, joihin hyökkäys kohdistuu, tuli olla monin
paikoin toisessa aaltovyöhykkeessä toimivalmiita divisioonia, jotka
voivat käydä etumaisten linjojen läpi tunkeutuvien vihollisten kimppuun
ja työntää ne takaisin.
Toiseen ja kolmanteen aaltovyöhykkeeseen kuuluvat divisioonat 6:s
armeija tosin siirsi eteenpäin, mutta ne eivät olleet vielä 8 p:nä
tarpeeksi lähellä. Armeija sai vastaansa lyhyen, mutta erittäin ankaran
valmistavan tykkitulen tauottua 9 p:nä voimakkaan tankkien tukeman
hyökkäyksen Scarpen molemmin puolin. Muutamat etumaisista
divisioonistamme murtuivat. Viereisten väistymättömien divisioonain
tappiot olivat suuret. Jo aamupäivällä onnistui vihollisen tunkeutua
tykistöasemillemme ja saada haltuunsa kukkuloita, jotka hallitsivat
seutua kauas itäänpäin. Varadivisioonat, joiden olisi pitänyt työntää
vihollinen takaisin, eivät olleet saapuvilla. Ainoastaan pieniä
osastoja voitiin automobiileilla saada paikalle. Tilanne oli erittäin
arveluttava ja saattoi käydä vaaralliseksi koko meidän armeijallemme,
jos vastustaja jatkaisi hyökkäyksiään.
Mutta englantilaiset olivat tyytyväisiä saavuttamaansa suureen
menestykseen eivätkä ainakaan huhtikuun 9:ntenä jatkaneet rynnäkköään.
Vietin Kreuznachissa sinä päivänä syntymäpäivääni. Hyökkäystä olin
odottanut toivorikkaana ja olin nyt syvästi masentunut. Oliko tämä
kaikkien viime puolen vuoden aikana nähtyjen vaivojen ja huolien
palkka? Olivatko "Puolustustaistelun" ohjeet olleet vääriä, ja jos niin
oli laita, mitä oli tehtävä? Taistelun kulkua en silloin vielä voinut
tuntea yksityiskohtaisesti.
Päästin puheilleni niitä upseereja, jotka olivat olleet taistelussa
eturintamalla; heidän kertomuksistaan, samoin kuin puhelimitse
saamistani ilmoituksista, tulin vakuutetuksi siitä, että ylimmän
armeijanjohdon antamat määräykset olivat oikeita. Mutta näiden
määräysten toteuttaminen vaati johtajilta taitoa. Eräs divisioona, joka
muulloin oli toiminut hyvin, ei nyt tehnyt tehtäväänsä.
Huhtikuun 9:nnen taistelu Arrasin luona oli huono alku tämän vuoden
ratkaisevaan kamppailuun.
Huhtikuun 10:s ja sen jälkeiset päivät olivat jännittäviä päiviä. 12-15
km leveä ja 6 km syvä rintamanmurto ei ole helppo korjata. Hyvin suuren
ihmishukan, tykkien ja ampumatarpeiden menetyksen ohella, jonka
tällainen murto aiheuttaa, se merkitsee paljon muutakin. Ylimmän
armeijanjohdon oli pidettävä suurin piirtein huolta tarpeellisten
varajoukkojen hankkimisesta. Mutta nykyisessä tilanteessa oli aivan
mahdotonta pitää jokaisen mahdollisesti menetettävän divisioonan takana
varalta toista divisioonaa. Huhtikuun 9:s tuhosi kaikki suunnitelmat.
Tuli kulumaan useita päiviä ennenkuin uusi rintama olisi kunnollisesti
saatu aikaan ja lujitettu. Vaarallisesta tilanteesta selviytyminen
riippui, vaikkakin tarvittavat joukot saataisiin, suuressa määrin
siitä, jatkaisiko vihollinen voittonsa jälkeen hyökkäystään ja
vaikeuttaisi uuden menestyksensä kautta rintamamme muodostamista. Kun
rintama kerran oli päässyt heikoksi, oli vihollisen hyvinkin helppo
saavuttaa menestystä.
Englantilaiset hyökkäsivät 10 p:stä alkaen rintamanmurtoalueella hyvin
voimakkaasti, mutta ei kuitenkaan erittäin suuren suunnitelman mukaan.
He laajensivat hyökkäystään molempiin suuntiin, etelässä aina
Bullecourtiin asti. 11 p:nä he valtasivat Monchyn. Yöllä 12:tta vasten
me tyhjensimme Vimyn kukkulat. Huhtikuun 23:s ja 28:s ja toukokuun 3:s
olivat taas ankaria taistelupäiviä. Sillä välin oli paikoittain
kiivaita kahakoita. Taistelut jatkuivat yhä. Me teimme pieniä
menestyksellisiä vastahyökkäyksiä ja menetimme siellä täällä pieniä
maa-alueita.
6:nnen armeijan ylipäällikkö kenraalieversti vapaaherra v.
Falkenhausen, jolle eversti v. Lossberg oli määrätty esikunnan
päälliköksi, järjesti tarmokkaasti uuden rintaman puolustuksen
armeijaryhmän ja ylimmän armeijanjohdon avulla. Peräytyminen vielä
kauemmas rakennettavina oleville Wotan-asemille, mitä 6:s armeija
yhteen aikaan suunnitteli, ei enää ollut tarpeen.
Arrasin taistelu oli huhtikuun jälkipuoliskolla juuri kiivaimmillaan ja
vaati suuret määrät varajoukkoja ja sotatarpeita, kun samalla
ranskalaisetkin aloittivat suurisuuntaiset hyökkäyksensä Aisnen
varrella ja Champagnessa.
En tunne niitä ilmeisesti kauas tähtääviä strateegisia päämääriä,
joihin englantilaiset tekemällään hyökkäyksellä pyrkivät. Oletan, että
vaikka hyökkäysrintama oli ohut, tarkoituksena ei ollut uuvutustaistelu
eikä huomion syrjäänjohto, vaan suuri rintamanmurto. Mahdollista on
myös, ettei Englannin armeijakaan ollut vielä täydellisesti toipunut
Sommen taistelun jälkeen ja että se täällä ryhtyi toisarvoiseen
hyökkäykseen, kun taas Ranskan armeijan oli määrä päästä ratkaisevaan
tulokseen.
Kenraali Nivellen strateegisena päämääränä oli heti ensi päivinä
puhkaista saksalainen rintama Vaillyn ja Reimsin välillä. Heti sen
jälkeen tehtäisiin hyökkäys Reimsin itäpuolelta Suippeen asti
ulottuvalla rintamavälillä, joten siis rintamanmurto laajenisi ja
rintamamme saataisiin järkkymään 70 km:n pituisella alalla. Hyökkäyksen
pääosan suorittaisi se ranskalainen armeija, joka oli Saksan
kruununprinssin armeijaryhmää vastassa.
Puristus Arrasista käsin Douaita kohti sekä rintamanmurto Reimsin
molemmin puolin Rethelin yli Mezieresiä kohti merkitsi koko
Siegfried-asemain saartoa, joiden rakentamisen lukuisat lentäjät olivat
todenneet. Entente tahtoi saada rintamamme horjumaan kauttaaltaan aina
mereen asti.
Saksan kruununprinssin armeijaryhmä sekä 7:s ja 3:s armeija olivat
ryhtyneet erittäin huolellisiin puolustustoimenpiteisiin.
Kruununprinssi ja hänen esikunnanpäällikkönsä eversti kreivi
Schulenberg työskentelivät väsymättä. 7:nnen armeijan ylipäällikkö oli
kenraali v. Boehn, Saksan armeijan parhaimpia kenraaleja, preussilainen
upseeri oikeaa entistä lajia, hyvä sotajoukkojen kasvattaja ja
tavattoman työkykyinen mies. Hänen esikuntansa päällikkö eversti
Reinhardt, erittäin älykäs mies, teki huolellista työtä ja täydensi
ylipäällikköä. Kenraali v. Einem, 3:nnen armeijan ylipäällikkö, on
tunnettu sotaministerinäolonsa ajalta. Hän oli terävä, kaukonäköinen
upseeri ja sotajoukon hengen tuntija. Hänen esikuntansa päällikkö,
eversti, myöhemmin kenraali v. Oldershausen, erinomaisen pirteä ja
työteliäs mies, täydensi täälläkin sopivasti ylipäällikköään. 3:s
armeijanylikomento erosi myöhemmin, jo ennen taistelua. Huhtikuun ensi
puoliskolla otti ylipäällikkyyden 1:sen armeijan ylikomento, joka
kuului kenraali Fritz v. Belowin alle. Hänen rinnallaan oli
everstiluutnantti v. Klüber, joka oli saanut laajakantoisia kokemuksia
Sommen taistelussa ja oli, samoin kuin hänen kenraalinsa, erittäin
selväjärkinen, sotakysymyksiin perehtynyt mies. Myöhemmin murhasivat
spartakistit hänet Hallessa, missä hän oli virkatehtäviään täyttämässä!
Sotajoukot eivät aluksi uskoneet, että hyökkäys oli tulossa; ne eivät
huomanneet hyökkäysvalmistuksia. Vasta vähitellen vakiintui niissä
käsitys, että raskaat taistelut lähestyivät.
Useita päiviä kestäneen valmistavan tykkitulen tauottua kävivät
ranskalaiset huhtikuun 16:ntena Vaillyn ja Brimontin välillä Reimsin
luoteispuolella hyökkäämään. Chemin des Damesin alueella he mursivat
rintamamme useista kohdin. Meidän oli pakko suurin tappioin vetäytyä
Vaillyn luona ulkonevalta rintamalta Chemin des Damesin ylängöille.
Idempänä he pysyttelivät lujasti kiinni tarrautuen pohjoiseen päin
Ailetteen laaksoon jyrkästi laskeutuvan harjanteen rinteellä.
Winterbergin ja Aisnen välillä ranskalaiset tunkeutuivat tankkien
avulla aina Juvincourtiin asti, mutta täällä keskeytti onneksi eräs
varadivisioona heidän etenemisensä kauemmas. Aivan Aisnen itäpuolella
säilyttivät joukkomme entiset asemansa. Myös Brimontin suuntaan teki
vihollinen vielä aukon rintamaamme, mutta sen täyttivät
varadivisioonamme.
Huhtikuun 17:ntenä ja 18:ntena vihollinen uudisti hyökkäyksensä
saavuttamatta kuitenkaan tuloksia.
Myös Champagnessa olivat tällä välin taistelut alkaneet. Vihollisten
rynnäkkö suuntautui Moronvilliers'n ylänköseutua vastaan. Eräs
divisioonamme ei kyennyt vastarintaan. Me menetimme tärkeät kukkulat.
Laskeutuessaan pohjoiselta ylängöltä ranskalaiset joutuivat
tykkitulemme alaiseksi ja heidän oli pakko pysähtyä. Sain myöhemmin,
keskustellessani erään divisioonan rykmentinkomentajain kanssa, tietää,
että varajoukkomme oli lähetetty liian hätäisesti tuleen. Siksi meidän
ei onnistunut 19:ntenä valloittaa takaisin ylänköseutua. Sen menetys
oli raskas tappio, sillä ylängöltä oli ympäristö kauas pohjoiseen
nähtävissä. Meidän täytyi kuitenkin tyytyä tähän menetykseen.
Huhtikuun taistelun huippukohta oli täten sivuutettu.
Näissä taisteluissa ranskalainen jalkaväki oli käynyt hyökkäykseen
tiheään sullotuin rivein ja sen mieshukka oli siksi tavattoman suuri.
Sekä Aisnen varrella että Champagnessa yritti kenraali Nivelle vielä
toukokuun alussa päästä ratkaisevaan voittoon. Meidän rintamamme oli
kuitenkin uudelleen järjestetty ja saatu lujaan kuntoon, ja
ranskalaisten uusi hyökkäys valtavan rinnakkaistaistelun molemmilla
tantereilla torjuttiin erittäin verisesti.
Toukokuun 7:ntenä oli vielä koko rintamalla ankaria taisteluja. Sen
jälkeen laimeni hyökkäyksen voima Aisnen varrella, 9:nnen päivän
jälkeen myöskin Champagnessa. Täällä leimahti kuitenkin taistelu
20:ntenä päivänä vielä kerran täyteen voimaansa.
Ranskalaisten rynnistys oli rauennut, heidän tappionsa olivat erittäin
veriset. Vaikka Ranskan oli juhlittava taistelua voittonaan, oli sen
mieliala masentunut. Sotaministeri myönsi heinäkuun alussa, että
hyökkäys oli päättynyt niin suuriin tappioihin, ettei sellainen saanut
enää uudistua. Ne olivat olleet niin suuret, että armeijan moraali
alkoi huonota ja puhkesi kapinoita, joista tosin me saimme vain
vähitellen niukkoja tietoja. Vasta myöhemmin saimme selvän käsityksen
asioista.
Ranskan armeijan ylikomennossakin tapahtui muutos. Kenraali Petain tuli
kenraali Nivellen tilalle. Molemmat olivat tulleet kuuluisiksi Verdunin
puolustuksessa. Kenraali Petain johti Verdunin puolustusta keväällä ja
kesällä 1916, ja kenraali Nivelle oli lokakuusta joulukuuhun kestäneen
hyökkäyksen toimeenpanija. Mikä oli siellä johtanut menestykseen, sen
tuli auttaa Ranskan armeija lopulliseen voittoon keväällä 1917.
Suunnitellusta voitosta oli koitunut Ranskan armeijalle tappio. Se oli
meidän puolustustaktiikkamme ja Saksan kruununprinssin armeijaryhmän
sotakunnon ansio. Ponnistaen viimeiset voimamme olimme saavuttaneet
suuren menestyksen ja osoittaneet olevamme vihollista etevämpiä
sotataidossa.
Joukkojemme ja ampumatarpeittemme kulutus oli näissäkin taisteluissa
ollut erittäin suuri. Kuinka vastaiset taistelut tulisivat kehittymään
ja mitä uusia vaatimuksia meille asetettaisiin, emme voineet vielä
tietää.
Se seikka, että Venäjä ei ryhtynyt hyökkäykseen, vaikutti, ettei
tilanne länsirintamalla vakavuudestaan huolimatta kokonaisuudessaan
tullut keväällä 1917 niin arveluttavaksi kuin se oli ollut syyskuussa
1916. Olen aina karttanut turhia mietteitä, mutta en voinut olla
ajattelematta, millaiseksi asemamme olisi käynyt, jos venäläiset
huhti- ja toukokuussa olisivat ryhtyneet hyökkäykseen ja saavuttaneet
vaikkapa vähänkin menestystä. Meidän olisi ollut silloin, samoin kuin
syksyllä 1916, käytävä suunnattoman vaikeaa taistelua. Myös
ampumatarvevarastomme olisi arveluttavasti vähentynyt. Jos vielä
oletan, että venäläisten menestys huhti- ja toukokuussa olisi ollut
yhtä suuri kuin heinäkuussa, niin en todella käsitä, miten ylin
armeijanjohto olisi voinut taistelusta selviytyä. Huhti- ja toukokuussa
vuonna 1917 pelasti yksinomaan Venäjän vallankumous meidät
vaikeuksista, joihin olisimme joutuneet Aisnen--Champagnen taistelussa
saavuttamastamme voitosta huolimatta.
Venäläiset ryhtyivät hyökkäykseen vasta heinäkuussa, 2-3 kuukautta
ranskalais-englantilaisen hyökkäyksen jälkeen. Hyökkäys ei ollut
yhtenäinen, niinkuin syksyllä 1916. Se oli joukkojen yksittäistä
marssimista, ja me voimme, sisälinjalla toimien, yksitellen nujertaa
yksityiset hyökkäävät joukot.
Myöskin Italian rintamalla oli toukokuussa kiivaita taisteluita. 10:s
Isonzon taistelu ei tuottanut Italian armeijalle menestystä.
Makedoniassa murtui vihollisen suurisuuntainen hyökkäys
bulgaarialaisten rintamaa vastaan.
Sukellussota oli yhä huhti- ja toukokuussakin tuottanut hyviä tuloksia
ja tuottanut helpotusta joukoillemme länsirintamalla.