Hyvän propagandan täytyy kulkea paljon edellä varsinaisten poliittisten
tapausten kehitystä. Sen tulee olla maaperän muokkaajana politiikalle
ja muovata maailman yleistä mielipidettä ilman että tämä on siitä
tietoinen. Ennenkuin poliittiset päämäärät siirretään teoiksi, on
tärkeätä, että maailma saadaan uskomaan niiden välttämättömyyteen ja
siveelliseen oikeutukseen. Sen, mihin pyritään, täytyy syntyä
psykologisena seuraamuksena, ikäänkuin itsestään. Me emme ole
käyttäneet ulospäin suunnattua propagandaa, tuskin sitä tunsimmekaan,
vaikkakin sisäänpäin erinäisiin henkilöihin nähden työskentelimme
hyvinkin taitavasti. Meidän valtiolliset päämäärämme ja päätöksemme,
jotka tulivat maailman tietoon äkkiä ja odottamatta, tekivät töykeän ja
puuskamaisen vaikutuksen. Suuripiirteisen ja kaukonäköisen propagandan
avulla olisi sellainen voitu mainiosti välttää.
Paitsi halua propagandaan rauhan aikana puuttui meiltä myöskin
edellytykset sellaiseen. Meillä ei ollut yleismaailmallista
sähkösanomalaitosta omine kaapeli- ja kipinäasemaverkkoineen. Yritykset
asian korjaamiseksi eivät olleet vielä toteutuneet. Meillä ei ollut
vahvalla kansallisella pohjalla seisovaa johtavaa sanomalehteä, jolla
olisi ollut vaikutusta ulkomailla ja merkitystä kotimaassa, sellaista
kuin "Times" Englannissa, "Temps" Ranskassa ja "Novoje Vremja"
Venäjällä. Kaikki nuo kolme lehteä toimivat itsetietoisen varmoina
kansallisella pohjalla. Sanomalehdet, joista ulkomaat saivat
välittömästi Saksaa koskevat tietonsa, palvoivat kansainvälisyyttä,
asettuivat periaatteellisesti vastustamaan meidän hallitusmuotoamme ja
esittivät Saksan ajatustapaa ja olemusta sekä meidän olojamme
yksipuolisesti ja väärässä valossa.
Propagandatyössä oli korjattava pitkäaikaisia laiminlyöntejä,
nostatettava taistelu kotimaan vihamielisiä rintamia vastaan ja sitä
käytävä kaikella voimalla, jotta piakkoin alettavaksi päätetyn
sukellusvenesodan vaikutukset olisivat voimakkaammin tuntuneet. Meidän
ei auttanut karttaa tehokkaasti vaikuttavia taistelukeinoja.
Keskustellessani johtavien henkilöiden kanssa huomasin, miten vähän
nytkin sodan aikana käsitettiin suuren, joukkoja tenhoavan,
elinvoimaisiin ajatuksiin perustuvan kiihoitustyön tarpeellisuutta.
Hallitus suhtautui siihen kylmäkiskoisesti ja epäröivästi. Sen
olennaista merkitystä se ei tajunnut vieläkään. Se hylättiin siksi,
että sitä pidettiin liian suuriäänisenä, vaikka oikean propagandan
olemukseen juuri kuuluu, ettei sen olemassaoloa huomaa, se kun toimii
äänettömästi. Hallitus, joka varmaankin tunsi kykenemättömyytensä, piti
meidän puoleltamme vihollisen propagandaa vastaan suuripiirteisesti ja
voimakkaasti tähdättyä vastatyötä jotakuinkin toivottomana yrityksenä.
Tällainen ajatustapa tai sanat: "meidän asiamme on oikea, me emme
tarvitse mitään asianajajia", ei tietysti vienyt mihinkään tulokseen.
Meillä oli täysi syy lopultakin ryhtyä toimeen ei ainoastaan vakavasti
puolustautuaksemme, vaan käydäksemme puolustusasemasta hyökkäykseen.
Vain siten me saatoimme tehdä viholliselle saman, mitä se teki meille,
ja pitää puoliamme valtavassa kansaintaistelussa.
Joutuessani ylimpään armeijanjohtoon huomasin, että asia oli
järjestetty sangen heikosti. Se, mitä oli olemassa, ei ansainnut edes
järjestön nimeä.
Jätän huomioon ottamatta Erzbergerin toimiston, sillä sen työtä en
tunne. Se lakkasi myöhemmin.
Kesällä 1916 ylin armeijanjohto esitti valtakunnan hallitukselle, että
propagandaa varten muodostettaisiin luja järjestö. Kun oli voitettu
monta vastusta, jotka keskittyivät ulkoasiainvirastoon, saatiin
heinäkuulla mainitun viraston sotilaallinen toimisto hereille.
Paitsi tätä puhtaasti sotilaallisia tarkoituksia varten ajateltua
osastoa oli suunniteltu perustettavaksi samanlaisia laitoksia
ulkoasiainvirastosta käsin harjoitettavan taloudellisen ja poliittisen
propagandan ajamiseksi. Ainoastaan tällä edellytyksellä oli toimivan
armeijan yleisesikunnan päällikkö perustanut sotilaallisen toimiston.
Kaikkien kolmen osaston tuli ulkoasiainviraston antamien yhtenäisten
ohjeiden mukaisesti harjoittaa laajapiirteistä aktiivista propagandaa,
joka puolestaan kävisi hyökkäykseen ententen propagandaa vastaan eikä
tyytyisi vain voimattomasti puolustautumaan vihollisten valheyllytystä
vastaan. Ulkoasiainviraston poliittisen ja taloudellisen
propagandatoimiston työ supistui, ikävä kyllä, asianomaisia aloja
koskevan sanomalehti- ja lentokirjastoimiston perustamiseen, joka
pääasiassa vain koetti vaikuttaa lehtiin tekemällä oikaisuja,
selittämällä poliittisia tapahtumia ja käyttämällä hyväkseen
vihollisten heikkouksia. Näin heitettiin kuumalle kivelle vain
vesipisara, joka ei saanut mitään aikaan.
Eversti v. Haeften sai vähitellen ulkoasiainviraston sotilaallisen
toimiston muodostumaan semmoisenaan suureksi järjestöksi. Se oli
ylimmän armeijanjohdon alainen, mutta se sai varansa olennaisesti
ulkoasiainvirastolta, jolla sen vuoksi oli oikeus tarkastaa sitä ja
antaa sille yhtenäisiä toimintaohjeita. Tätä oikeuttaan ei
ulkoasiainvirasto ensinkään käyttänyt.
Eversti v. Haeften on henkisesti tavattoman kehittynyt, tulisesti
isänmaataan rakastava upseeri, joka vie ihanteellisen lennokkuuden
kannattamalla työkyvyllään läpi kaiken, mihin hän ryhtyy, ja joka
kykeni luomaan ja tempaamaan mukaansa työtoverinsa. Se, mitä saatiin
aikaan, oli olennaisesti hänen ja hänen apulaistensa työtä.
Sanoin ja kuvin, ennen kaikkea filmin avulla eversti v. Haeften koetti
päästä kiinteälle pohjalle puolueettomissa maissa.
Suulliseen propagandatyöhön pantiin kaikkein suurin paino. Tiedon
siirtyminen suusta suuhun on paras propagandakeino, sillä se on
vaarallisin. Ajatus on valmiina eikä kukaan tiedä, mistä se on
lähtöisin.
Kuva- ja filmipropagandaa edistettiin sillä, että perustettiin
graafillinen osasto, kuva- ja filmitoimisto, ja myöhemmin
Universum-filmiosakeyhtiö. Filmi on kansankasvatuskeino ja sellaisena
tahtoi eversti v. Haeften käyttää sitä sodan jälkeenkin. Hänen
sotajärjestönsä perustui siihen ajatukseen. Kuvat ja filmit, samoin
kuin taulukkojen muotoon laaditut graafilliset esityksetkin,
vaikuttavat perusteellisemmin ja kokonaisemmin kuin kirjoitettu sana ja
sen vuoksi niillä oli syviin kansankerroksiin tehoisampi vaikutus.
Tämän ohessa harjoitettiin sanomalehti-propagandaa sähkösanoma-,
kipinä- ja kirjeenvaihtotoiminnan muodossa, samaa tarkoitusta
edistettiin lentolehtisillä ja esitelmillä sekä työskentelyllä
puolueettomassa sotalehtimajassa. Eversti v. Haeften koetti ennen
kaikkea saada nopeasti välitetyksi tietoja niihin puolueettomien maiden
lehtiin, jotka olivat meille vihamielisiä.
Taidepropagandaa edistettiin myöskin. Tässä suhteessa olemme tehneet
ehkä liian paljon. Ulkoasiainvirasto piti sitä erittäin tärkeänä ja oli
jo aikaisemminkin pitänyt siitä huolta.
Eversti v. Haeftenin järjestöinä toimivat lähetystöjen yhteydessä
puolueettomiin maihin, liittolaismaihin samoin kuin idän miehitetyille
alueille perustetut sotilaalliset ulkomaan-avustustoimistot, jotka
muokkasivat keskustoimistosta saamansa aineiston kunkin maan
erikoisuuksia silmälläpitäen ja levittivät sitä edelleen. Ne
työskentelivät mitä läheisimmässä yhteistoiminnassa lähettilään kanssa.
Oli aivan selvää, ettei eversti v. Haeften voinut yksin korjata sitä,
mitä pitkinä rauhan- ja sodanvuosina oli laiminlyöty, eikä päästä yhtä
pitkälle kuin vihollisen propaganda ja sen elähyttämä henki
puolueettomissa maissa, puhumattakaan tunkeutumisesta vihollismaihin.
Englannin ja Amerikan saariasema teki sen mahdottomaksi. Ranskaan
saattoi hyökätä Sveitsin ja Espanjan kautta. Mutta Espanjaan me emme
päässeet. Jälelle jäi siis vain kapea Sveitsin raja, joka oli myös
ainoa tie Italiaankin päin.
Vain vaivoin saattoi saksalainen propaganda pitää puoliaan. Kaikista
ponnistuksista huolimatta sen saavutukset olivat tehtävän laajuuteen
katsoen riittämättömät. Me emme päässeet koskettamaan tehokkaasti
viholliskansoja. Voimakas, taistelunhaluinen hallitus tukahutti siellä
häikäilemättömän väkivaltaisesti kaikki tarmottomuuden ja heikkouden
tunteet ja kaikki puheet rauhasta, ennen kaikkea omasta
"sopimusrauhasta".
Me emme saavuttaneet olennaisia tuloksia puolueettomissa enempää kuin
liittolaismaissakaan.
Me koetimme harjoittaa propagandaa myöskin vihollisen rintamalla.
Idässä oli venäläinen itse valmistanut tuhonsa, siellä oli meidän
työmme toisarvoista. Lännessä ei kotoinen henki ollut vielä tehnyt
vastustajan rintamaa vastaanottavaiseksi, sen vuoksi ei siellä
rintamakiihoituskaan, jota tuontuostakin yritimme, voinut menestyä.
Toista olisi ollut, jos valtiokansleri korkean asemansa koko voimalla
olisi tukenut lujatahtoisesti eversti v. Haefteniä. Minä tein usein
pyynnön, että hän loisi tässä asiassa jotakin kokonaista. Saksalaisen
valtakunnan-propagandalaitoksen perustaminen kävi ehdottoman
välttämättömäksi. Minä panin sellaiseen sitä enemmän arvoa, kun
valtiomiesten tiedonantojen kautta tapahtunut kiihoitustyö oli aina
vaikuttanut tehokkaammin. Lordi Northcliffe oli epäilemättä oikeassa
päätellessään, että englantilaisen valtiomiehen puhe oli Englannille
20,000 punnan arvoinen, 50,000 punnan, jos saksalaiset sen painattivat,
ja 100,000 punnan, jos he eivät siihen vastanneet. Vihollismaiden
valtiomiesten tiedonantojen rumputulta ei meidän taholtamme tehokkaasti
vastustettu, vielä vähemmin välitettiin meillä sen tukahuttamisesta.
Ulkoasiainviraston sotilaallinen toimisto ei voinut tätä taistelua
järjestää, siihen kykeni ainoastaan sellainen valtioviranomainen, jolla
oli erikoinen arvovalta. Lopulta, elokuussa 1918, ryhdyttiin tässä
suhteessa erääseen heikkoon yritykseen ja saatiin aikaan aivan
puutteellista. Se tuli sitä paitsi -- liian myöhään!
Näin ollen ei voitu päästä siihen, että Itävalta-Unkari ja Saksa
olisivat kiihoitustyössään toimineet yhdenmukaisesti, kuten ententen
taholla niin taitavasti tehtiin. Me pidimme kaikkia niitä asioita,
jotka koskivat ainoastaan meitä taikka Itävalta-Unkaria, "sisäisinä",
ymmärtämättä, että me muodostimme yhden ruumiin, jonka murskaamiseen
vihollinen oli uhkaavasti kohottanut käsivartensa.
Armeijalla ei ollut tukenaan mitään voimakasta, kotimaasta käsin
harjoitettua propagandaa. Saksa ei ryhtynyt taisteluun viholliskansojen
henkeä vastaan, kun sen armeija vielä oli voitokas sotakentällä.