Edellä on monessa kohden viitattu siihen suureen merkitykseen, joka
Romaanialla, taikka oikeammin Valakialla, oli sodankäyntiin nähden.
Meidän oli nyt hankittava tarpeemme ja tuotava ne kuluttajille.
Romaanian ja myöskin Dobrudshan hallinto järjestettiin säännölliselle
kannalle. Sen vuoksi, että meillä saksalaisilla Romaanian
kukistamisessa oli ollut niin huomattava osuus, koetin minä päästä
siihen, että tämä hallinto annettaisiin saksalaisten käsiin.
liittolaistemme ominaisuuksiin ja heidän liiketoimintansa laatuun
katsoen tämä järjestely antoi parhaat takeet siitä, että meidän
sotataloudellisia vaatimuksiamme otettiin jatkuvasti huomioon.
Liittolaisemme suostuivat tähän.
Meidän etuihimme ei soveltunut, että Bulgaaria olisi ottanut haltuunsa
koko Dobrudshan. Se oli syksyllä 1915 tehdyn sopimuksen mukaan ryhtynyt
heti hallitsemaan sitä osaa Dobrudshasta, joka oli alkuaan kuulunut
Bulgaarialle ja jonka se vasta toisen Balkanin-sodan jälkeen oli
luovuttanut Romaanialle. Se tyytyi toistaiseksi siihen. Jos muu osa
Dobrudshaa ja sen mukana Tshernawodan--Konstantsan rataosa olisi
luovutettu, olisi se silloisten suhteiden vallitessa merkinnyt samaa
kuin että kolmaskin ja samalla viimeinen Keski-Euroopan ja Turkin
välinen maailmankauppatie olisi jätetty Bulgaarialle, jonka
tarkastuksen alaisia olivat jo Salonikin ja Sofian kautta kulkevat
tiet. Meidän ja Turkin väliselle kaupallemme olisi tämä Bulgaarian
liikennemonopoli tuottanut vakavia haittoja. Itävalta-Unkarin itsekäs
kanta rasitti sitä jo tarpeeksi asti. Itävallan ja Turkin edut
Dobrudshaan nähden kävivät yhteen Saksan pyrkimysten kanssa. Siitä
huolimatta asettui Wien Bulgaarian kysymysten suhteen, joilla
oli meille merkitystä, aina epäselvälle kannalle. Siksipä ei
Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennonkaan kannasta ollut varmuutta.
Bulgaarian pyrkimykset sotivat eräässä suhteessa minun tarkoituksiani
vastaan. Kuitenkin sain tuntea tyydytystä siitä, että kaikki
liittolaisemme kannattivat saksalaisen etappihallinnon sijoittamista
Dobrudshaan. Se joutui kenraali v. Mackensenin armeijaryhmän komennon
alaiseksi ja sen piiri ulottui vanhan romaanialaisen Dobrudshan
etelärajalta noin 20 km päässä Tshernawodan--Konstantsan radasta
pohjoiseen kulkevaan viivaan. Muu osa jäi 3:nnen bulgaarialaisen
armeijan toiminta-alueeksi ja niin ollen Bulgaarian hallintoon.
Bulgaarialaiset tuottivat hyvinkin pian Dobrudshassa saksalaisille
viranomaisille, joiden etunenässä oli kenraali Kurt v. Unger, paljon
vaikeuksia. Myöskin ylintä armeijanjohtoa he ahdistelivat. Minä pidin
pääni niihin bulgaarialaisten pyyteisiin nähden, jotka tarkoittivat
etappialueen hallinnon luovuttamista heidän käsiinsä, ja siinä
suhteessa kannattivat minua saksalaiset virastot, jotka uljaasti
vastustivat liittolaistemme itsekkäitä menettelytapoja. Maan hallinto
tietysti kärsi sellaisesta, mutta kenraali v. Unger ja hänen
saksalaiset etappikomendanttinsa huolehtivat siitä, että Konstantsan
runsaat öljyvarastot ja myöskin muut etappialueen raaka-aineet saatiin
irti ja käytettiin sitten sekä meidän että liittolaistemme etuja
vastaavalla tavalla. Maan taloutta hoidettiin niin kuin vaikeat
olosuhteet suinkin sallivat. Jos Bulgaarian armeija ei Dobrudshasta
saanut sitä elintarvemäärää, minkä maakunnasta olisi voinut saada, niin
johtui se yksinomaan tämän armeijan ja Bulgaarian menettelytavoista.
Etappialueen väestö nautti meidän suojelustamme aina sodan loppuun
saakka. Tämän alueen eteläisen osan täydellinen luovutus Bulgaarialle
Bukarestin rauhan perusteella ei enää ehtinyt toteutua. Kolmannen
bulgaarialaisen armeijan toiminta-alueella olimme pidättäneet
itsellemme oikeuden ostaa raaka-aineita. Bulgaarialaiset katsoivat
kärsivänsä siitä vahinkoa ja tuottivat meille hyvin paljon vaikeuksia.
Valakian hallinnon järjestämiseen otti Itävalta-Unkari tehokkaasti
osaa. Se ei tietystikään ollut mukavaa. Mutta meidän oli siihen
suostuttava siitä sangen yksinkertaisesta syystä, että Saksa ei yksin
jaksanut kaikkea järjestää. Itävalta-Unkarin hallintoelimet toivat
monta kertaa vaikeuksia elämäämme, sillä Itävalta-Unkari pelkäsi, että
Saksan vaikutus Romaaniassa lisääntyisi, ja se koetti sen vuoksi omilla
keinoillaan saavuttaa kaikenlaisia etuja. Bulgaariakin vaikeutti
hallintoa, se kun toimi suorastaan oma- ja mielivaltaisesti. Turkki oli
lojaalinen.
Hallinto kulki "sotilashallinnon" nimellä ja oli kenraalisotamarsalkka
v. Mackensenin ja näin ollen samalla ylimmän armeijanjohdon
lainen eikä siis, kuten kenraalikuvernöörit, riippuvainen
suorastaan keisarista. Ulkoasiainviraston vaikutusvalta säilyi.
Sotilaskuvernööriksi tuli kenraali Tülff v. Tschepe und Weidenbach,
joka jo vuoden 1915 alussa oli jonkun aikaa hoitanut silloin
miehitettyjen Puolan osien hallintoa, mikäli ne eivät kuuluneet
sotatoimialueihin. Hänen esikuntansa päällikkönä oli ensin kenraali v.
Bergmann, sittemmin eversti Hentsch, joka Romaanian sotaretkellä oli
toiminut ylimajoitusmestarina Mackensenin esikunnassa ja ymmärsi
erinomaisesti hallintoteknillisiä ja taloudellisia kysymyksiä.
Saksalaiset ja itävaltalaiset komendantit olivat sotilaskuvernöörin
käskynalaisia.
Sotilaskuvernementtiin ei kuulunut koko Valakia, kapea kaistale siitä
oli jätetty 9:nnen ja Tonavan-armeijan toiminta-alueeksi. Mutta koko
alaa hoidettiin samojen periaatteiden mukaan.
Suurin osa romaanialaisia virkamiehiä ja tuomareja oli pysynyt
paikoillaan. Jos heistä joku oli poistunut, voitiin toinen
romaanialainen panna tilalle. Hallintotoimet muodostuivat siten
yksinkertaisemmiksi kuin aikoinaan itärintaman ylipäällikön alueella,
ja niillä oli etupäässä taloudellinen luonne. Vain niillä olikin
sodankäyntiin nähden merkitystä. Sotilaskuvernöörin esikunta ja
erikoisesti tehtävään valitut etappipäälliköt huolehtivat tarpeista.
Kaikenlaisia maanviljelystuotteita, erittäinkin vehnää ja maissia,
mutta myöskin herneitä, papuja, luumuja, munia ja viinejä oli
ilahduttavan runsaasti saatavissa. Syystöihin käytiin heti käsiksi.
Koetettiin kaikin keinoin kannustaa yritteliäisyyttä. Talvivehnän kylvö
oli tärkeä, sillä meidän täytyi turvautua Romaanian tuotteisiin ahtaana
aikana, Unkarin sato kun valmistui vasta heinäkuussa ja meidän satomme
elokuussa. Myöskin vihannesten viljely merkitsi meille paljon ja sitä
kehitettiin mahdollisuuden mukaan tuottavaksi. Karjakanta oli sodan
vuoksi alentunut. Sitä käytettiin nyt maanviljelyksen hyväksi. Lihan
vienti oli sen vuoksi vähänpuoleista.
Hankkiessaan maataloustuotteita oli sotilashallinto yhteistyössä
keskusostoyhtiön viranomaisten kanssa, jotka olivat työskennelleet
siellä jo ennenkuin Romaania julisti sodan. Yhtiön ei kuitenkaan
annettu toimia itsenäisesti.
Öljyvarastot, jotka Romaaniassa joutuivat meidän käsiimme, eivät olleet
suuria. Porauslaitteet oli perinpohjin rikottu ja putket sangen
taidokkaasti tukittu. Englantilainen eversti Thomsen, joka oli saanut
tehtäväkseen estää meitä käyttämästä öljykenttiä, oli suorittanut sen
hyvin. Hänen työstään ei entente tosin ratkaisevasti hyötynyt, mutta
kuitenkin se vähensi huomattavasti öljynhankintaamme armeijan ja
kotimaan tarpeisiin. Hänen ansiotaan osittain on Saksan öljypula.
Sotilashallinto kutsui maahan Romaanian öljyteollisuuden
erikoistuntijoita ja ryhtyi tarmokkaasti toiseen mitä tärkeimpään
tehtäväänsä, öljytuotannon saattamiseen taas kukoistukseen avaamalla
suletut putket sekä myöskin tekemällä uusia porauksia ja korjaamalla
jalostuslaitoksia sekä panemalla ne jälleen käyntiin. Öljyn saanti
lisääntyi, vaikkakin vain hyvin hitaasti.
Useiden hädän ahdistamain ja meille ynseäin wieniläisten mielestä ei
sadon saanti eikä öljytuotannon kuntoonpano käynyt kyllin nopeasti.
Niinpä helmikuussa 1917 saapui siitä valituksia Wienistä ja samaa
toitotettiin minulle Berliinistäkin päin. Hetkisen epäilin, tehtiinkö
työtä tosiaan asianmukaisella tavalla. Kownossa saamieni omien
kokemusten nojalla saatoin kuitenkin käsittää, mitä vaikeuksia
Romaaniassa oli voitettava, enkä sen vuoksi antanut johtaa itseäni
harhaan. Huhtikuussa sitten valitukset vaimenivatkin ja hallinto sai
osakseen yleistä tunnustusta.
Dobrudshan ja Valakian tuotteista koottujen varastojen jako tapahtui
liittolaisten kesken erikoisten sopimusten pohjalla. Öljynjako
ei tuottanut sanottavia vaikeuksia. Sitä vastoin Valakian
maataloustuotteiden jako oli väsyttävimpiä tehtäviä, mitä
kenraalimajoitusmestari kenraali Hahndorffin osalle oli tullut, joka
varsin harkintakykyisenä ja sotatalouselämän aloihin laajasti
perehtyneenä miehenä näytti näihinkin kysymyksiin erityisesti
soveltuvan. Bulgaaria ei ollut Romaanian varastojen jaossa osallisena,
se sai Dobrudshan sadon. Turkille tuli ainoastaan vähäinen määrä, sillä
sille oli luvattu etukäteen suurehkoja Dobrudshassa olevia varastoja.
Oli siis varsinaisesti kysymys Saksan ja Itävalta-Unkarin, tai
oikeammin ainoastaan Itävallan, välisestä sopimuksesta. Itävallan
edustajat esittivät tavattomia vaatimuksia. Me otimme oppia heistä ja
menettelimme samoin. Katkeran kiistan perästä oli kultainen keskitie
tässäkin tapauksessa ainoa sovintoon johtava ja lopulta molempia puolia
tyydyttävä ratkaisu. Neuvotteluihin ei tietysti kutsuttu meidän
sotaelintarvevirastomme edustajia ja heidän kanssaan jo ennakolta
asioista perusteellisesti keskusteltu. Ainoastaan erikoisen kireissä
tapauksissa täytyi ylimmäisen armeijanjohdon päättää.
Viljan, öljyn y.m. viennissä voitiin yleensä ruveta jälleen käyttämään
niitä liikereittejä, joita myöten ennen Romaanian sodanjulistusta
Valakian tuotteita oli kuljetettu. Sen vuoksi pantiin Romaanian
rautatiet uudelleen kuntoon ja se vaati oman aikansa. Tonavalla pantiin
laivaliike heti käyntiin. Itävalta-Unkari piti Tonavaa yksinomaisena
valta-alueenaan. Eversti v. Oldershausen hankki meidän etujemme
mukaisen ratkaisun. Saksalaisen Tonavan-laivayhtiön Baierin Lloydin,
toiminta laajeni.
Meidän kulkulaitoksemme ovat aina olleet tehtävänsä tasalla. Kun
odotettiin kasvavaa öljyn vientiä, niin lisättiin sen mukaisesti
tankkivaunujen ja -pursien rakentamista. Ploestista Giurgiuhun
rakennettiin putkijohto. Sellaistahan ei vielä rauhan aikana ollut
täydellisessä muodossa olemassa.
Kuten aikoinaan itärintaman ylipäällikön alueella, niin täälläkin
saksalainen sotilashallinto ja muut virastot, joille Valakian hallinto
oli uskottu, olivat selvillä siitä, että niiden tehtävällä oli
ratkaiseva merkitys sodankäynnissä, mutta samalla ne käsittivät, että
meidän työmme, kuten me kaikki toivoimme, hyödyttäisi rauhan aikaakin.