Tammikuun keskivaiheilla saapui ylimmälle armeijanjohdolle ulkoasiain
virastolta jäljennös kreivi Bernstorffin tammikuun 10 päivänä antamasta
lausunnosta, jossa sanottiin, että asestettuja kauppalaivoja koskeva
kirjelmä "tekisi tyhjäksi presidentti Wilsonin rauhanvälityksen". Minä
olin hämmästyksissäni sen johdosta. Mistään erikoisesta presidentin
välityksestä ei enää ollut ollut puhetta. Kreivi Bernstorff saattoi
siis tammikuun 10:ntenä päivätyssä kirjelmässään kosketella ainoastaan
presidentin joulukuun 18 p:n toimenpidettä, johon entente vasta
tammikuun 12:ntena virallisesti vastasi ja joka siten tämän vastauksen
johdosta sai ratkaisunsa edeltäkäsin aavistetulla tavalla. Mistään
uudesta hankkeesta ei minun käsitykseni mukaan ollut kysymys.
Valtiokansleri oli samaa mieltä. Tammikuun 16:ntena hän lausui kreivi
Bernstorffille tämän johdosta: "Me olemme päättäneet uskaltaa (senkin
uhalla, että välit katkeavat ja mahdollisesti syttyy sota Yhdysvaltain
kanssa)." Tämä sähkösanoma oli tuskin vielä ehtinyt kreivi Bernstorffin
käsiin, kun hän itse sähkötti ulkoasiainvirastolle: "Jolleivät
sotilaalliset syyt ole välttämättömästi ratkaisevia, niin olisi
(rajoittamattoman sukellusvenesodan) lykkääminen erittäin toivottava.
Wilson luulee voivansa saada aikaan rauhan meidän esittämämme, kaikkien
kansojen samanlaisia oikeuksia koskevan periaatteen pohjalla."
Välittäessään tämän sähkösanoman huomautti ulkoasiain valtiosihteeri
pyytäneensä amiraaliesikunnan päälliköltä, että tämä liittämällä
puolueettomia laivoja koskeviin määräyksiin varman rauhoitusajan, jota
lähettiläs oli ehdottanut, vaikuttaisi siihen suuntaan, että välien
rikkoutuminen Amerikan kanssa ei tulisi niin uhkaavaksi. Olen jo
sanonut, että me olimme tähän suostuneet. Ulkoasiainvirasto ei ole
voinut siis tästäkään Bernstorffin sähkösanomasta havaita, että yleinen
tilanne olisi jollakin tavalla muuttunut. Valtiosihteeri olisi siihen
muutoin viitannut.
Minä en yleensä ole ollut selvillä valtakunnan hallituksen ja
lähettilään välisestä vuorovaikutuksesta ja vain varsin katkonaisesti
sain siitä tietoja.
Neuvottelujen kulkua Yhdysvaltain kanssa en saanut seurata.
Valtiokansleri ja ulkoasiainviraston valtiosihteeri valittivat, että
yhteys lähettilään kanssa oli vaikea ja että siitä aiheutui helposti
epäselvyyttä. Heidän täytyi velvollisuutensa mukaan käyttää hyväkseen
jokaista mahdollisuutta, että rajoittamattomasta sukellusvenesodasta
huolimatta välien katkeaminen Amerikan kanssa välttyisi.
Minun hämmästyksekseni saapuivat valtiokansleri v. Bethmann ja
valtiosihteeri tri Zimmermann tammikuun 29 päivänä Plessiin. Meidät
kutsuttiin yhteiseen neuvotteluun keisarin luokse. Oli kysymys uudesta
rauhanvälitysehdotuksesta Wilsonin taholta. Valtiokansleri luki hänen
laatimansa, kreivi Bernstorffille osoitetun kirjelmän, jossa hän
kannatti rauhaa status quo ante'n pohjalla.
Mahdollisten rauhanneuvottelujen perusteina piti, mikäli minä muistan,
presidentti Wilsonille joko nyt taikka muussa tilaisuudessa antaa tieto
seuraavista vaatimuksista:
"Ranskan miehittämä Ylä-Elsassin osa palautetaan ennalleen;
Saksa ja Puola saavat Venäjää vastaan strateegisesti ja
taloudellisesti turvalliset rajat;
Siirtomaat palautetaan sellaisen sopimuksen muodossa,
joka takaa Saksalle sen väkilukua ja taloudellisten etujen
arvoa vastaavan siirtomaaomistuksen;
Saksan miehittämät ranskalaiset alueet palautetaan, mutta
oikeus rajojen strateegiseen ja taloudelliseen järjestelyyn
ja rahavastikkeeseen pidätetään;
Belgia palautetaan ennalleen Saksan turvallisuuden takaavilla,
varmoilla määräyksillä, joista sovitaan Belgian hallituksen
kanssa tapahtuvissa neuvotteluissa;
Toimitetaan taloudellinen ja rahallinen tasoitus sillä
perusteella, että kummankin puolen valloittamat ja rauhanteossa
ennalleen palautettavat alueet vaihdetaan;
Saksalaisten liikeyritysten ja yksityisten henkilöiden sodassa
kärsimät vahingot korvataan;
Kaikki sellaiset sopimukset ja toimenpiteet kumotaan, jotka
rauhan tultua haittaisivat säännöllistä kauppaa sekä liikennettä,
ja asianmukaiset kauppasopimukset solmitaan; Varmuus merien
vapaudesta."
Nämä ovat ainoat Saksan taholta vihollisen tietoon tulleet ehdot,
joiden laatimiseen minä olen ottanut osaa.
Valtiokansleri ei vaatinut rajoittamattoman sukellusvenesodan
lykkäämistä tuonnemmaksi. Lähettiläs valtuutettiin selittämään, että
valtakunnan hallitus oli valmis antamaan käskyn sukellusvenesodan
keskeyttämisestä heti, kun oli luotu rauhanneuvotteluille menestystä
lupaava pohja. Kenraalisotamarsalkka ja minä yhdyimme näihin
päätöksiin.
Kaikki tämä tapahtui hyvin nopeasti eräässä keisarin huoneessa. Siellä
oli vielä esillä syntymäpäivälahjoja. Risteilijä Emdenin kaunis kuva on
jäänyt muistiini. Tämän diplomaattisen hankkeen lähempää yhtenäisyyttä
ja menoa en minä voi enää kuvata. Lausuin neuvottelun päätyttyä
kenraalisotamarsalkalle epäileväni sitä tapaa, jonka kautta oli saatu
meidän myötävaikutuksemme niin perin tärkeisiin päätöksiin. Toiselta
puolen me emme olleet seikoista täysin selvillä, toiselta me taas
muiden mukana olimme niistä moraalisesti vastuussa.
Tammikuun 31 päivänä esitettiin Washingtonissa nootti, jossa
julistettiin sukellusvenesota saartosotana alkavaksi, ja, kuten
otaksun, valtakunnan hallituksen tammikuun 29:ntenä päivätty ilmoitus.
Tammikuun 9 päivän jälkeen ei ollut ilmennyt minkäänlaisia
sotilaallisia syitä, jotka olisivat saaneet kenraalisotamarsalkan
taikka minun muuttamaan kantaamme, jonka mukaan sukellusvenesota oli
aivan välttämätön.
Amiraaliesikunnan päällikön esityksestä Wienissä päätti myöskin
Itävalta-Unkarin hallitus ryhtyä sukellusveneillään rajoittamattomaan
sotaan. Minä tervehdin kiitollisena tätä liittolaisystävällistä askelta
ja sitä täydellä varmuudella odotinkin. Sukellusvenesota saattoi tehota
vain jos sitä käytiin Välimerelläkin, missä menestys näytti erittäin
lupaavalta. Kuului asiaan upottaa niin paljon tonnistoa kuin
mahdollista. Myöskin kenraali v. Conrad oli puoltanut Itävallan
osanottoa. Kun kreivi Czernin myöhemmin, 1918, sanoi kannattaneensa
rajoittamatonta sukellusvenesotaa välttääkseen selkkausta Saksan
kanssa, niin ilmoitti hän asian, josta minulla silloin ei ollut tietoa.
Kukaan ei ollut ajatellut sotilaallista painostusta Itävaltaan nähden.
Kun arvioin, mitä kotimaassa ajateltiin, merkitsi minulle sangen paljon
saada havaita valtiopäivien helmikuun 27:ntenä pidetystä istunnosta,
että Saksan kansa rauhantarjouksemme rauettua jotenkin yksimielisesti
asettui kannattamaan hallitusta. Enemmistösosialistien johtaja, herra
Scheidemann, vaikkakin torjui vastuun sukellusvenesodasta, lausui asian
yhteydessä seuraavaa:
"Koko maailma käsittää sen syvän tyydytyksen, jota tunsimme, kun
hallitus perusteluilla, jotka lähenivät meidän perustelujamme, tarjosi
maailmalle rauhaa. Kun vastustajat tunnetussa vastauksessaan Wilsonille
paljastivat häikäilemättömän valloitus- ja tuhoamishalunsa, niin
silloin jälleen lujatahtoisesti päätimme nousta maatamme puolustamaan.
Silloin ei kuulunut kansasta muuta kuin yksi ääni: mieluimmin vaikka
mitä kuin sellainen rauha! Jokainen oli kyllä odottanut, etteivät
vastustajat ilman mutkittelua ja vastaanhangoittelua, ilman omien
voimiensa korostamista tai tunnusteluyrityksiä ja koekeskusteluja
ottaisi vastaan Saksan kutsua neuvotteluihin. Mutta vain sangen harvat
olivat odottaneet, että he käyttäisivät niin häikäilemätöntä sekä
vaativaa kieltä ja esittäisivät niin mielettömän, kaikkia tosiasioita
ivaavan rauhanohjelman. Eivätkä he enää koskaan pääse vastaamasta
ihmiskunnalle siitä verivelasta, minkä he ovat ottaneet hartioilleen
hylätessään röyhkeästi Saksan rauhantarjouksen. Lloyd George on niiden
päätösten kummi, joita valtakunnan hallitus sukellusvenesotaan nähden
on tehnyt. Kärjistetyn sukellusvenesodan on päättänyt oikeastaan
liittoutuneiden Rooman konferenssi. Sitten kun tämä ratkaisu on tehty,
kun asia on pantu käyntiin, voimme mekin sydämestämme vain toivoa, että
se pian toisi meille rauhan. Me luotamme siihen, että hampaisiin asti
asestettu kansanvoima tekee mahdolliseksi sen, mikä vastustajistamme
vielä tällä hetkellä näyttää mahdottomalta. Valtakunnan kunnian,
olemassaolon ja sen taloudellisen kehittymisvapauden täytyy tässä
taistelussa säilyä koskemattomina."
Se oli juhlallinen tunnustus ja kehoitus äärimmäiseen kamppailuun,
silloin kun vihollinen tahtoi meidät tuhota. Jospa se olisi toteutunut.